(Tämä on vaihteeksi täysin sisällötöntä narsistista assburger-jorinaa, joka ei edes voi kiinnostaa ketään.)
Keksin tässä jokunen aika sitten tavan, jolla liittää kosketinsoitin tietokoneeseen. Tämän jälkeen kokeilin erästä sivustoa, ja digitaalinen äänisignaali välittyi kuin ihmeen kaupalla (äänikortin ja tietokoneen huonosta yhteistyöstä huolimatta) sinnekin - saatoin lähettää sen kautta live-soittoani maailmalle!
Välittömästi siis linkkiä naispuolisille nettitutuille, ja hehän viihtyivät öisessä privaattikonsertissani tuntikausia, kun tulkitsin romanttisen imelää piano-ohjelmistoani "Love Story":stä aina Munkkiniemen kreivin pateettiseen serenadiin.
En ollut vuosiin soittanut muille kuin sukulaisille, joten nautin suuresti mahdollisuudesta laajentaa yleisöäni. Lisäksi kuuntelemaan nakittamani nettituttavat ovat lähimpänä "ystävyyttä" mihin koskaan olen päässyt (pidän suurta välimatkaa välillämme vain hyvänä asiana: koska olen parempaa seuraa verkossa kuin livenä, läheisemmät tuttavuudet olisivat luultavasti johtaneet välien viilenemiseen jo aikapäiviä sitten), mikä lisäsi sekin soittamisen merkityksellisyyttä. Mainittakoon myös, että huomaan naisyleisön vaikuttavan soittooni myönteisesti: miehille, etenkin veljelle ja muille musiikista ymmärtäville, tulee usein korostettua teknistä puolta (koska onhan yhtälö [enemmän nuotteja per minuutti] = [parempi soittaja]), mutta naisille haluaa osoittaa että kykenevien sormien ohella löytyy herkkyyttä ja nyansseja.
Täällä on mainittu "serenaadien soittaminen" useampaankin otteeseen nössöilynä, reliikkinä menneisyydestä ynnä muiden kielteisten konnotaatioiden sävyttämänä vertauskuvallisena toimintana. Sitä puolta en silti aio itsestäni koskaan hävittää: saatan olla sentimentaalinen vanha hölmö, jonka ideaalit ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kuitenkin, mitä ideaaleja ne semmoiset muka ovat, joista luovutaan realiteettien edessä? Olen ylpeästi ikineitsyt, joka pullonkeräilyreissuillaan pyöräilee tinapilli repussa hylätylle tanssilavalle, enkä enää usko koskaan edes haluavani muuksi tulla.
Keksin tässä jokunen aika sitten tavan, jolla liittää kosketinsoitin tietokoneeseen. Tämän jälkeen kokeilin erästä sivustoa, ja digitaalinen äänisignaali välittyi kuin ihmeen kaupalla (äänikortin ja tietokoneen huonosta yhteistyöstä huolimatta) sinnekin - saatoin lähettää sen kautta live-soittoani maailmalle!
Välittömästi siis linkkiä naispuolisille nettitutuille, ja hehän viihtyivät öisessä privaattikonsertissani tuntikausia, kun tulkitsin romanttisen imelää piano-ohjelmistoani "Love Story":stä aina Munkkiniemen kreivin pateettiseen serenadiin.
En ollut vuosiin soittanut muille kuin sukulaisille, joten nautin suuresti mahdollisuudesta laajentaa yleisöäni. Lisäksi kuuntelemaan nakittamani nettituttavat ovat lähimpänä "ystävyyttä" mihin koskaan olen päässyt (pidän suurta välimatkaa välillämme vain hyvänä asiana: koska olen parempaa seuraa verkossa kuin livenä, läheisemmät tuttavuudet olisivat luultavasti johtaneet välien viilenemiseen jo aikapäiviä sitten), mikä lisäsi sekin soittamisen merkityksellisyyttä. Mainittakoon myös, että huomaan naisyleisön vaikuttavan soittooni myönteisesti: miehille, etenkin veljelle ja muille musiikista ymmärtäville, tulee usein korostettua teknistä puolta (koska onhan yhtälö [enemmän nuotteja per minuutti] = [parempi soittaja]), mutta naisille haluaa osoittaa että kykenevien sormien ohella löytyy herkkyyttä ja nyansseja.
Täällä on mainittu "serenaadien soittaminen" useampaankin otteeseen nössöilynä, reliikkinä menneisyydestä ynnä muiden kielteisten konnotaatioiden sävyttämänä vertauskuvallisena toimintana. Sitä puolta en silti aio itsestäni koskaan hävittää: saatan olla sentimentaalinen vanha hölmö, jonka ideaalit ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kuitenkin, mitä ideaaleja ne semmoiset muka ovat, joista luovutaan realiteettien edessä? Olen ylpeästi ikineitsyt, joka pullonkeräilyreissuillaan pyöräilee tinapilli repussa hylätylle tanssilavalle, enkä enää usko koskaan edes haluavani muuksi tulla.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Tästä tuli mulle hyvin "Neil Youngmainen" fiilis: mitäs muusta kunhan oma fiilis välityy musiikin kautta yleisölle. Kappale "Heart of gold" on vieläkin tärkeä minulle.
Musikaalisuus on miehessä ehdottomasti plussaa ja oma kiinnostukseni nousee satakymmenen prosenttia jos tiedän miehen osaavan soittaa, laulaa tms hyvin. Mutta eipä sillä etten muunlaisistakin miehistä voisi olla kiinnostunut.
Oon itsekin käynyt lapsuudessa ja nuorruudessa about 8 vuotta pianotunneilla. Nyt se on vaihtunut sitten lauluun ja kitaran soittoon. Tunteja en oo kitaransoitosta ottanu, kuhan nyt vaan omaksi iloksi niitä yleisimpiä sointuja rämpyttelen ja säestän itseäni. Vieläköhän osaisin soittaa pianoa, siitä on jo muutama vuosi kun tunneilla käynnin lopetin?
Tykkään itsekin esiintymisestä. Pelkästään itselle soittaminen tai laulaminen on tylsää. Ei serenadejen soittaminen oo mun mielestä nössöilyä. Tärkeintä, että se tunne tulee siihen soittamiseen tai laulamiseen mukaan ja välittyy kuulijoille.
Aika siistiä. Varmaan naiset tai ainakin osan heistä voi herkistää musisointitaidoilla, onhan Paradise Oskarkin monien mielestä iiiihana, vaikka varmaan olisi kaveripoikamaisine olemuksineen aika pitkälti atm-klubissa jollei kyseisiä taitoja löytyisi.
"kaveripoikamaisine" - älä anna ulkonäön pettää, Oskar näyttää just sellaselta kyyniseltä pelurilta joka kulisseissa pokailee kaikki hyvännäköiset naiset ja lemppaa parin panon jälkeen, vähän niin kuin joku John Mayer joka on kyntänyt kaikkia Hollywoodin sinkkukaunottaria ja varmaan varattujakin.
On paha vetää varmoja johtopäätöksiä sen suhteen, onko Oskar oikeasti nynny vai piinkova manipuloija, mutta väitän silti, että samannäköinen jannu ilman musiikkitaustaa jäisi varmana ravintelissa ilman naiskontakteja.
( tarkemmin ajatellen, kyllä se nynnyvaihtoehto on pakko rajata pois, ei nynnystä ole tuohon mediarumbaan.)
Hienoa! Mä elän jossain oudossa maailmassa jossa on saman aikaisesti kovat ideaalit ja kovat realiteetit. Ihan höpöä kipu. Mutta kun mä haluan yhä jotain siitä todellisuudesta... että ei olis yksin.
Jo kauan olen ajoittain haavellut että asuisin keskellä metsää, ei muita missään lähimailla. Tyytyisi siihen, elämä olisi sitten niin. Ei tarvitsisi riehua tyhjän takia.
Kun ES on oikea joka ATM:n unelmanainen. Mutta kun ei se huoli ketään.
ES, oot meidän unelmanainen.
ES tihkuu seksiä! Oikeasti!
Ja ES-fanit tihkuu myös!!
Kiittämättömyys on maailman palkka. Nokka pystyssä on meidän ES. Pitää häirikköinä kai. Nyyh.
Kiusitte vaan. Nyyh.
Ounou, ES:kin on näin aikaisin ylhäällä!
Valoisaa, ohuet vaaleat verhot; ja kun olen puolihereillä kissa tulee painelemaan hellästi tassullaan kasvojani.
Paljon aikaa jota tappaa.
Piti herätä jo ennen seitsemää tekemään kaikenlaista, ja koirakin kiipeää vähemmän hellästi rinnan päälle nuolemaan naamaa ja raapimaan ja sanomaan "NYT ULOS! ULOSULOSULOSULOS!!!"
Minä ajattelin tänään ottaa kirvesmurhaaja-asenteen aikaa kohtaan. Hakataan siltä pää irti!
Kirvesmurhaaja-asenne aikaa kohtaan? Kyllä! Miten se tehdään...
Unohdetaan kännykkä ja kello kotiin, mennään kissan kanssa puistoon paistattamaan päivää?
Aurinko meni pilveen eikä lähellä ole puistoa: nyyh. No jotain pitäisi keksiä. Ainakin kävin tänään tsekkailemassa yhellä kirpparilla hintoja tarkemmin, jotta osaisin hinnoitella omani.
Ajantappoelämä on kuin paha kirous.
Vähän realismia näihin satuihin hei. Kumma kun et saman tien teleportannut niitä naisia kotiisi. Ennen vanhaan olisi poltettu noitaroviolla tuollaiset yli-ihmiset. Nykyään niitä kehutaan nettipalstoilla.
Hämsy on söpö
En olis lapsena kyllä suostunut vapaaehtoisesti pianoa opettelemaan soittaa ja olisin tapellut vastaan kuin vimmattu, mutta nyt aikuisena olen kateellinen kaikille, jotka osaavat soittaa tai jopa tehdä musiikkia. Joskus unissa olen tehnyt musiikkia, jota en ole koskaan kuullut, mutta kun ei ole minkäänlaista musiikin teorian tuntemusta ne unohtuvat herättyä.
Get over the idea that only children should spend their time in study. Be a student so long as you still have something to learn, and this will mean all your life.
If you can´t get any pyssy why bother?
I have had an orgasm when I've seen myself in the mirror.