Lähtötilanteenne parisuhdemarkkinoilla?

Puutteideni täytyy olla todella huomattavat päätellen siitä, että en ole koskaan saanut minkäänlaista seuraa naisista. Muutaman syyn tiedän itsekin, mutta niiden luulisi heikentävän asemaani vain jonkin verran. Loppuja en ymmärrä.

No oma nykyinen tilanteeni on ehkä heikko, mutta ei nyt mikään täysin toivoton. Minulla on iso lista siitä mitä aion kehittää ja olen sitä tässä jo parin kuukauden ajan yrittänyt toteuttaa. Tuo lista on vähän liian pitkä ja henkilökohtainen että sen viitsisin tähän kopsata.

Mutta kyllä tässä vielä useampi kuukausi menee ennen kuin minä uskallan lähteä testaamaan sitä omaa "arvoani" parisuhdemarkkinoilla. Toivottavasti minä olen ensi syksynä/talvena nykyistä itse varmempi, hoikempi, lihaksikkaampi, Helsingin keskustassa asuva töissä käyvä ekonomi.

Minusta tuntuu siltä että seuraavat 2 vuotta tulevat olemaan ne elämäni ratkaisevimmat vuodet, sillä jos mitään tulosta parisuhdeasioissa ei tuossa ajassa synny, niin ei sitä varmaan synny tuon jälkeenkään.

Heikolta näyttää, jos en voita ujoutta. Ja sitten kun ujouden on voittanut, tulee ongelmaksi löytää nainen, joka ei pidä kokematonta yli 30-vuotiasta friikkinä.

Oma lähtötilanteeni parisuhdemarkkinoille? En minä tiedä. Surkea. Kaksi ongelmaa mielestäni, ne tuntuvat ylittämättömiltä. Mutta jos alkaa miettimään, niin onhan ihmisillä kaikenlaista joka voisi olla paremmin ja monenlaiset elävät parisuhteessa. No... ei tuo oikeasti lohduta.

En koe päässeeni markkinoille ollenkaan.

Tilanne on suurinpiirtein sama kuin lapsesta asti viidakossa (tai lukitussa huoneessa) kasvaneella ihmisellä, joka hiukan alle kolmikymppisenä yrittää opetella puhumaan ja toimimaan yhteiskunnassa.

Koulun vappudiskossa hitaita tanssiva 11-vuotias on parisuhdeasioiden veteraani minuun verrattuna. :/

Täydellinen ulkopuolisuus, kun pitäisi olla estoton naisia jahtaava ikuinen optimisti. Minä en oikein kuulu mihinkään, kun olen syrjäytynyt persoonani vuoksi yhteiskunnasta enkä ole mikään juoppo.

Juopot huutavat minulle ruokakaupassa, että on tärkeämpiäkin asioita kuin raha ja ruokaakin pitäisi tässä saada, mutta kun minä olen itsekin köyhä ja on vaikeuksia löytää työtä. Rastahipit huutivat kadulla perään riistäjäksi, mutta enemmän näillä vanhempiensa rahoilla elävillä rennoilla wannabe-elämäntapa-kannabisekstroverteilla on rahaa kuin minulla.

Tässä yhteiskunnassa on valmis muotti, johonka jokaisen tulee sopia tai on hylkiö. Insinöörin näköisen miehellä pitää olla statusta tai hän on luuseri tylsimys. Jos ei ole statusta, ei saa näyttää tylsältä insinööriltä vaan jännittävältä roistolta. Yritä siinä sitten mahtua yhtään mihinkään.

En juo, en viihdy baarissa, mulla on outo musiikkimaku, outo poliittinen kanta, outo uskonnollinen vakaumus, oudot harrastukset, en pärjää naisporukassa, paras kaverini on äijä.

Ja paljon muuta.

En aio muuttua.

Olen naisten mielestä kivan näköinen ja hauska. Naisiin on siis helppo tutustua ja saan helposti seuraa treffeille ja sänkyyn.

Minulla on vaikea mielialahäiriö ja olen muutenkin outo. On vaikeaa löytää naista jonka kanssa saisi pysyvää parisuhdetta aikaan.

Nykyinen on aika hyvä. Se osaa suhtautua siihen jos minulla on niin ahdistunut olo etten voi hengittää.

- en viihdy baareissa
- nettideittaamisessa suurin merkitys on kasvokuvalla. Sillä ei ole väliä, onko elämä muuten tasapainossa, mutta jos on naamaltaan ruma, et pääse deittaamaan
- ylipaino
- ikä (en halua enää lisää lapsia)

Ylipainon aion pudottaa pois. Koska kuitenkin puhutaan 20-30 kg:n pudotuksesta, niin se ei tapahdu nopeasti. Uskoisin, että se merkitsee todella suurta merkitystä siinä, että saan miehen. Pieni ihastuminen olisi hyvästä, koska se nopeuttaisi ja motivoisi pudotusurakassa

Ikään tai siihen, että minulla on lapsia, en voi vaikuttaa. Kasvojani olen ajatellut, että en ole varmaankaan maailman rumin. Pikkuhiljaa olen jopa ajatellut kasvojen kohotusta ja täyteaineen ruiskutusta huuliini. En tiedä. Voi olla, että sekin olisi hukkaan heitettyä rahaa.

Minusta on jännä juttu, että minulla on ystäviä ja kavereita, jotka pitävät minua tosi mukavana tyyppinä. Miestä ei vaan löydy. Onko kyse vaan siitä, että kun ei juokse baareissa niin ei tapaa ihmisiä? Mutta kun ei tapaa niitä netinkään kautta. Ei viitsisi lähteä PhotoShoppaamaan omaa kuvaakaan paremmaksi.

Vikoja ja puutteita, joista itse olen tietoinen? Ihmisarkuus, turha jännittäminen sekä edelleen ajoittain iskevä sos.fobia, jotka olen oppinut peittämään niin, että useimmat näkevät minut joko ylpeänä tai outona tyyppinä. On hyvin epätodennäköistä enää näillä vuosilla tavata vapaa ihminen, joka näkee muurini läpi ja pitää minusta yhtä lailla, kuin minä hänestä. Toisaalta olen hyväksynyt itseni. Ymmärrän tilanteeni ja muiden suhtautumisen siihen. Lisäksi minussa on luultavasti vastenmielisiä piirteitä, joista en itse onneksi tiedä.

Pitäisi pukeutua ja ajatella tavanomaisemmin (siis "tavistua") ja vaatimattomammin, olla vähemmän snobi, dokata vähemmän sekä heittää sisustus pihalle ja hankkia uusi Ikeasta. Tällä pääsisi hyvään alkuun, mikäli nyt tosiaan niin epätoivoisesti haluaisi miestä...

Uskoisin että alan olla jo liian vanha parisuhdemarkkinoille.. (33 v). Takana muutama epäonnistunut suhde ja ulkonäkö parhaat päivänsä nähnyt. En usko että tästä tilanne ainakaan paranee

En ole millään "markkinoilla"

1. Lähes totaalinen eristäytyminen omaan kämppään. Ulkona käydään vaan kun on pakko. Eli kaupassa ja seurakunnassa kun soitan yhdessä bändissä siellä.
Muutoin aika menee yksin kämpillä pelaillessa konsolipelejä, lukemalla, soittelemalla, nukkumalla jne.

2. Tähän liittyen sosiaalisen verkoston olemattomuus. Ei vapaa-aikakavereita. Seurakuntakaverit toki ja nettitutut. Mutta ei livekavereita.

3. Työttömyys, joka lisää eristäytymistä. Koen olevani tarpeeton luuseri.

4. Kristillinen vakaumus (ei sytytä naisia...paitsi seurakunnassa mutta sielläkin on omat parisuhdemarkkinat)

Hassua tässä on se, että silloin kun olen ihmisten kanssa tulen toimeen hyvin. Olen siis kyllä sosiaalinen ihminen. Pystyn keskustelemaan ja heittämään juttua tarpeen mukaan. Mutta kynnys mennä oma-aloitteisesti ihmisten keskelle ja alkaa tutustumaan ihmisiin on liian korkea. Vain pakkotilanteissa menen ihmisten keskelle, en muutoin.

Eli siinä omat syyni yksinäisyyteeni. Lyhyesti - kun ei käy koskaan missään ei tapaa koskaan ketään. Olen tällainen sosiaalinen erakoitunut yksineläjä kristitty ikisinkku.

IsompiLuuseri34v