saiko silloin kaupasta muuta kuin sianpyllyä kilon paloina ja porkkanoita.
oliko 70-luvulla valmisruokia
30
111
Vastaukset
Pilttiä tms tais olla? Ja kai hernekeittoakin.
- cs
Kysyjä "miehen" isoisä söi silloin _Piltti_ Beibi Energa _ pulevereiista sotkettua epämääraistä töhköä.
Ps. kysyjä voisi vielä pysytellä Habbohotellissa, ennenkuin tulee utelemaan MIESPUOLISILTA arkeologeilta yhtään mitään.- jaahas, otas
housut pois niin ruvetaan "keskustelemaan"..
Kaikenlaisia jalosteita oi silloinkin, vaikkakaan en muista 70-luvulta eineksistä kuin silakkalaatikon ja maksalaatikon ja... makaronilaation... ja kaalilaatikon!. Valmispizzoja ei ollut, mutta kaikenlaisia säilykkeitä oli vaikka kuinka, kala-, liha-. ja kasvissäilykkeitä.
Musta tuntuu että vasikankotletteja oli kauan ennenkuin mummon kanannahkalihapullia oli keksitty.Mieleen ei ole kyllä paljon jääny niiltä ajoilta eineksistä... Maksalaatikon ja Janssonin kiusauksen muistan...
- orpana-67
En muista muuta ruokia 70-luvulta kuin äitini tekemän sardiinipitsan. Jostain syystä hän intautui tekemään sitä harvase päivä, eikä siitä pahempaa ruokaa varmasti maan päällä ole!!
Pitsat taisivat tulla muotiin juuri tuolloin?Sardiinipitsan kanssa pahimman ruuan paikasta kilpailee rukiinen tonnikalapizza.
Kun ei ollu pizzapohjia, eikä mikroaaltouuneja, niin pyöreän ruisreikäleivänpäälle levitettiin ketsuppia, mätkittiin siihen tonnikalaa päälle ja kuorrutetettin edamilla.
Komeus työnnettiin semmoiseen pieneen edestä avoimeen pöytägrilliin ja käristettiin siinä, kunnes ruisleipä oli kuivunut kivikovaksi, ketsuppi karrella ja juusto sulanut jonnekin tonnikalan sisuksiin.
Juu. Pitsat oli muotia... etnistä ruokaa...- orpana-67
kaarne kirjoitti:
Sardiinipitsan kanssa pahimman ruuan paikasta kilpailee rukiinen tonnikalapizza.
Kun ei ollu pizzapohjia, eikä mikroaaltouuneja, niin pyöreän ruisreikäleivänpäälle levitettiin ketsuppia, mätkittiin siihen tonnikalaa päälle ja kuorrutetettin edamilla.
Komeus työnnettiin semmoiseen pieneen edestä avoimeen pöytägrilliin ja käristettiin siinä, kunnes ruisleipä oli kuivunut kivikovaksi, ketsuppi karrella ja juusto sulanut jonnekin tonnikalan sisuksiin.
Juu. Pitsat oli muotia... etnistä ruokaa...Oih...Juuri tuollainen "pitsa" on herkkua tänäkin päivänä :) Chilitonnikalaa, paljon ketsuppia ja paljon juustoa ruisleivälle...Voiko parempaa ollakkaan :D
orpana-67 kirjoitti:
Oih...Juuri tuollainen "pitsa" on herkkua tänäkin päivänä :) Chilitonnikalaa, paljon ketsuppia ja paljon juustoa ruisleivälle...Voiko parempaa ollakkaan :D
Niin... se on sit varmaan uutta kansallista kulttuuria, jos se kerran on kestänyt läpi vuosikymmenten. Monikohan sitä nykyään Suomessa syö? :-)
Oli!!!!!!!!!!!!! Ruoka oli aina valmista ja pöydässä kun faija tuli töistä kotiin ja kakarat koulusta tai treeneistä.
pakasten ranskikset tuli 70-luvun lopulla, maksoi aika perkeleesti noin 12-13 markkaa puolenkilon pusseissa
- viva kokoomus
siis 2 euroa oli hanttimiehen tuntipalkka ja nyt tarjouksista koko kilon yhdellä eurolla---------------------------sossua ei tarvittu, kun tötä riitti jokaiselle
Suomi on vaurastunut siitä ajasta jo 30vuotta ja työttömät joutuva dyykkaamaan ruokansa................porvarihallitukset osaavat kerätä omaan kukkaroonsa
elintason nousun.
Ei 70-luvulla kuvitellakaan leipäjonoja ja tositarpeessa olevt junantuomat Turkuun töihin tulevat saivat ilman aikavaruksia sossuta rahaa heti, että pärjää tilipäivään ja palkkaa sai sen, mitä kehtasi pyytää ja pikkufirmoissa förskottia heti
nyt on yli 200 000 köyhää.
Ulevi Raaden palkkaa kauhisteltiin liian suurena valtion firmaan
Nyt Lilius saa samasta työstä 20kertaa enemmän
http://www.youtube.com/watch?v=p1HgeNouO8w
70-luku ja valmisruoka ei oikeen natsaa yhteen.. Ei tuu mieleen kuin hernekeitto (sitäkään meillä ei purkista syöty). Mikroahan ei ollut.
Mutta kun olin yksin kotona koulun jälkeen alakouluikäisenä, join tiivisteappelsiinimehua, söin mansikkajogurtteja ja hapankorppuja, joihin laitoin kallen mätitahnaa.. Hmm. Ei poikkea paljonkaan nykylounaasta, jos olen kotona :/- NONNOO YYBEE
Oletko siellä Paraisilla unohtanut turkulaisuuden kokonaan?
Huhtamäkiyhtymän Jalostajan, Hellas (Leaf), Mix, Marli ja Turun sinappi
Elintarviketeollisuudessa Turko oli edelläkävijjäkaupunki.
Hernesoppapurkkeja oli jo sota-aikana.
60-luvun puolella tuli vissiin Suomen ensimmäinen _pikamyymälä_
ja kauhisteltiin, että asiakkaat saavat itse hakea ostksensa ja maksaa kassalla.
Pelättiin, että alkavat myymälävarkaudet tulee liian kalliiksi kauppiaalle.
Ihmeteltiin, että irtomaidon ohella alettiin maitoa myymään muovipusseissa ja tölkeissä....Valoin maitokaupat olivat erilllä Fisherin lihakaupoista, joissa myytiin maukasta hevoshalpaamakkaraakin
Hälsningar till Pargasfickorna ;P NONNOO YYBEE kirjoitti:
Oletko siellä Paraisilla unohtanut turkulaisuuden kokonaan?
Huhtamäkiyhtymän Jalostajan, Hellas (Leaf), Mix, Marli ja Turun sinappi
Elintarviketeollisuudessa Turko oli edelläkävijjäkaupunki.
Hernesoppapurkkeja oli jo sota-aikana.
60-luvun puolella tuli vissiin Suomen ensimmäinen _pikamyymälä_
ja kauhisteltiin, että asiakkaat saavat itse hakea ostksensa ja maksaa kassalla.
Pelättiin, että alkavat myymälävarkaudet tulee liian kalliiksi kauppiaalle.
Ihmeteltiin, että irtomaidon ohella alettiin maitoa myymään muovipusseissa ja tölkeissä....Valoin maitokaupat olivat erilllä Fisherin lihakaupoista, joissa myytiin maukasta hevoshalpaamakkaraakin
Hälsningar till Pargasfickorna ;PEn ole unohtanut.. Asuin jopa aika lähellä yhtä noista tehtaista lapsuudessa :) Ennen kuin muutimme maalle. Mutta ei äitini tainnut sitten paljon noita käyttää, vaikka olikin pitkiä päiviä töissä, hmm....
60-luvulta ei ole muistikuvia, ei oikein voi olla :) Maidonkin muistan vain tölkeistä. Olen nähnyt kyllä mattoja, jotka on tehty ennen mun syntymää, maitopusseista.- cs
yksinkertainen.blondi kirjoitti:
En ole unohtanut.. Asuin jopa aika lähellä yhtä noista tehtaista lapsuudessa :) Ennen kuin muutimme maalle. Mutta ei äitini tainnut sitten paljon noita käyttää, vaikka olikin pitkiä päiviä töissä, hmm....
60-luvulta ei ole muistikuvia, ei oikein voi olla :) Maidonkin muistan vain tölkeistä. Olen nähnyt kyllä mattoja, jotka on tehty ennen mun syntymää, maitopusseista.Jalostaja on Pansiontiellä
Kun kotiutettiin varusmiespalvelusa Turun laivastoasemalla, kävelin kaupunkiin päin ja menin jalostaprtista sisään kysymään töitä ja otettiin heti ajamaan kahta vuoroa peräkkäin ja kolmannen vuoron nukuin jauhosäkkien päällä ensimmäisee tiliin saakka 3viikkoa putkeen
Niitä lihapullia söin välillä ja ämmä Pilttimössöja, ettei peppu leviä:) - cs
cs kirjoitti:
Jalostaja on Pansiontiellä
Kun kotiutettiin varusmiespalvelusa Turun laivastoasemalla, kävelin kaupunkiin päin ja menin jalostaprtista sisään kysymään töitä ja otettiin heti ajamaan kahta vuoroa peräkkäin ja kolmannen vuoron nukuin jauhosäkkien päällä ensimmäisee tiliin saakka 3viikkoa putkeen
Niitä lihapullia söin välillä ja ämmä Pilttimössöja, ettei peppu leviä:)Onx yybee nuori vai huonmuistinen?
Minä muistan kun vauvan söin tissimuona vain vielä.
Ihmettelenki palstan aikaisin vierotettuja, jotka vaativat naiselta d-kupit jo tein.iässä.
Kyllä mintakin käteen sopiva töpöttäv tissi kiva on naisessa, muttei sen kummemmi tissit kiinnosta.Mieluummin pienet, kuin hirveät lantturat, jotka haisevatkin hieltä
- känkkäränkkä
Ei mitään havaintoa,mutta varmaankin pilttiä on tullut puputeltua.
Jäätelö oli pikareissa, sen muistan. Varmaan jotain 70-luvun puolen välin jälkeen.- Näi oll
Ja mehu oli kolmiopyramideissa.
- musta rudolf
Näi oll kirjoitti:
Ja mehu oli kolmiopyramideissa.
Nonii ja merkkarit oli ISOJA...
- känkkäränkkä
Näi oll kirjoitti:
Ja mehu oli kolmiopyramideissa.
Hei nii olikii, ja ne oli pakattu sellaseen kasikulmiopahviin, tais olla oranssi.
*miten te muistatte kaikkee* musta rudolf kirjoitti:
Nonii ja merkkarit oli ISOJA...
Merkkarit oli oikeesti parhaita. Mistään ei saa enää niitä ihania kielenviejiä. :-(
Sai mm. nötköttiä säilykkeenä hernekeittoon ja lihapullia valmissa soosissa säilykkeenä. Muistuu mieleen eräskin kesälomareisu suomea kierrellen ja niitä popsien. Mutta ei silloin ollu älyttömiä määriä valmisruokaa. Mä opin pizzaa ja hampurilaisia syömään vasta oltuani aikuinen.
Lapsena koskaan sellaisia syönyt. Aina oli kotiruokaa. Herkut oli sitten karkkia tai sipsejä jo siihen maailmanaikaan. Ja limpparit esimerkiksi oli vain lauantaijuomaa. Saunan päälle. Ei sitä latkittu jatkuvasti, viikolla ollenkaan.- känkkäränkkä
Hmm. Miten voit muistaa, jos olet mua nuorempi, eli 70-luvun lopulla syntynyt?
- cs
tinksahdus on täysin böned Pönttövuoren takaa hehhee
Tulepas ihmettelemään TURKUA mun kans;P
http://www.youtube.com/watch?v=qx0FvbaMt38 - gugguu.
känkkäränkkä kirjoitti:
Hmm. Miten voit muistaa, jos olet mua nuorempi, eli 70-luvun lopulla syntynyt?
Jutunaiheet loppuu niin tääytyy Guuglettaa.
- tinka..
känkkäränkkä kirjoitti:
Hmm. Miten voit muistaa, jos olet mua nuorempi, eli 70-luvun lopulla syntynyt?
Helposti. 2-vuotiaasta lähtien muistikuvia.
- känkkis :)
tinka.. kirjoitti:
Helposti. 2-vuotiaasta lähtien muistikuvia.
Kunhan ihmettelin, kyllä mun muistikuvat alkaa paremmin 80-luvun taitteesta.
- cs
Sotilas ja laivamuontukseen tarvittiin säilykkeitä ja pakasteita jo 1800-luvulla
http://fi.wikipedia.org/wiki/Säilyketölkki
ja jo 60luvulla Finnlines kokeili laiavn muonittamista valmiseneksillä, joit messupoika voi lämmittä uunissa.
Toimi muuten hyvinki, mutta seilorit eivät tulleet töhin sellaiseen laivaan, jossa ruokalista oli melkein pelkkää Saarioisten maksalaatikkoa.
Kyllä piti olla kunnon kokki ja kotiruokamaista parempaa syötävää ja hyvä kokki oli laivan hierakiassa hyvin tärkeä henkilö.
Muistan jo kokkikoulussa löytyi varstosta 40 vuotta vanha herkkusienisäilykepurkki, maku oli jo hiukaan metallinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753