Mies vertasi pettämistään kleptomaanin toimintaan. Jännitys, hehkutus, oli SE juttu, kun homma itse onnistui ja seksiä sai, se oli pettymys. Kleptomaanillakaan ei ole kysymys siitä, etteikö sitä suklaapatukkaa saisi muullakin tavalla kuin varastamalla, jälkeen päin se varastettu suklaa ei välttämättä edes maistu - sitä jännitystä ei vain saa muulla tavalla kuin varastamalla.
Rakkaudesta siellä auton etupenkillä ei ollut kuulemma kysymys, vaikkakin "hoito" sitäkin hoki. Kun homma saatiin päivänvaloon, kiinnostus koko hoitoon hävisi. Ei ollut kuulemma nainen, jota julkisesti deittailisi.
Mikä saa toimimaan näin? -Miehellä rikkinäinen perhetausta, paljon puhumattomuutta, väkivaltaisuutta ja valehtelua on kuulunut elämäänsä. Niitä asioita hän nyt läpi käy terapiassaan. Jatkossa stressiin ja paineisiin on löydyttävä muu tapa toimia kuin valehtelu tai pettäminen. Olipa se jatko sitten kenen kanssa hyvänsä.
-Varmasti siellä auton etupenkillä joskus voi olla kysymys rakkaudestakin. Toisinaan siellä voi olla kysymys jostakin ihan muusta. Sekin olisi hyvä huomioida. Paljon kipeää näihin salasuhteisiin kuitenkin kuuluu. Parempi olisi suhde aloittaa joltain muulta pohjalta, jos vain suinkin mahdollista...
Kleptomaanipettäjä
4
85
Vastaukset
- koettu on tämä
Voih!!
Mun mies oli samanlainen, ei siinä terapiat auttaneet, keksi äkkiä miten saada muut tyytyväiseksi, mitä pitää sanoa jotta terapeutti olisi tyytyväinen. En usko millään minkään terapian auttavan valehtelijaa, jatkaa valehteluansa terapiassa.
Terapian onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää olla rehellinen ja avoin. Uskotko miehesi pystyvän sellaiseen? - Irina2011
Uskon, että oli mennyt niin pitkälle, että inhosi jo itsekin itseään ja haluaa nyt vilpittömästi muuttua oman itsensä vuoksi. Kertoi olleensa niin masentunut, että oli vakavasti harkinnut itsemurhaa. Koki pettäneensä itsensä ja läheisensä eikä nähnyt tietä ulos, erityisesti kun hoito ei halunnut lopettaa, vaan alkoi tunkemaan yhä lähemmäs ja lähemmäs perhettämme... Naimisissa oleva nainen ajoitti menemisensä ja tekemisensä samoihin aikoihin ja paikkoihin kuin mies ja perhe. Viestinä oli "kerro tai minä kerron".
En ole luvannut olla läsnä muutoksessa, hänen täytyy nyt tehdä töitä itsensä kanssa ja itselleen, vasta myöhemmin on aika pohtia parisuhdetta.- koettu on tämä
Ihan on samat jutut, itseinho ja halu muuttua ja masentuneisuus ja itsemurhasta puhumunen, kaikki nämä sain minäkin kuulla ja paljon muuta, miten korvaa kaiken kunhan vain saa uuden tilaisuuden ja tekee kaikkensa kunhan minä saan mitä ikinä haluan. Ja ei koskaan uusi tekoansa, minun pitää auttaa häntä ja kertoa miten hänen pitää muuttua ja mitä tehdä kunhan vaan ei erota. Ja ei tosissaan tiennyt mitä teki, oli vain niin yksinäinen, halusi läheisyyttä ja puhekaveria ym.
Eipä vaan lopettanut touhujansa herra, vuosia meni ja samat jutut.
Itsensä tunsi idiootiksi, juuri tästä kaikki olivat varoittaneet, mutta mies kun osasi puhua minut aina vaan ympäri.
Monet kerrat itse epäilin omia ajatuksiani ja olin kuulemma vain vainoharhainen ym.
Itkeä mies osasi ja syyttää lapsuuttaan ja nuoruuttaan vaikeuksistaan.
Vuosia uskoin, lopulta en pätkääkään.
- ÄLÄ MEE HALPAAN
JUURI NOIN SE MENEE; TEKOSYITÄ KAIKKI, ÄLÄ VAAN IHMEESSÄ USKO. LÖYTYY "TERVEITÄKIN".
SAMAA LURINAA KAIKKI PETTÄJÄT JAUHAA.OIKEIN OPETELTU ON.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1197043Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1164811L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431520- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531326Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121002