Sitalopraamin lopettaneet, kertokaahan

miten lopetus meni, tuliko pahoja vieroitusoireita? Itse lopetin vuosi sitten citalopram orion 20mg:n ohessa olleen mirtatsapiinin, jota söin 1,5 tabua iltaisin. Siitä ei pahempia oireita tullut, kestin ne hyvin. Painoa on tullut 10kg siitä kun aloitin näiden lääkkeiden käytön. Mietin ensinnäkin sitä, kun citalopramin haittavaikutuksissa sanotaan runsaista kuukautisista. Vaikka olen syönyt lääkettä 1,5v, vasta noin viimeisen puolen vuoden ajan mulla on ollut ihan järkyttävät menkat. Muuten voin ihan hyvin, mutta tuo lääke ei tosiaan vaikuta menkkojen aikaiseen väsymykseen, hikikohtauksiin tai päänsärkyyn ja paniikkiin millään tavalla. Aloitin syömään lääkettä raskauden jälkeisen masennuksen (burn out) hoitoon, jonka lisäksi sain myös järkyttäviä paniikkikohtauksia, varsinkin kuukautisten aikana. No, paniikkikohtauksia ei muistaakseni ole tulllut kertaakaan citalopramin syönnin aikana. Mutta sitä myös mietin, voiko se vaikuttaa negatiivisesti menkkojen aikaisiin "oireisiin". Ja toisaalta myös, voisiko painoa saada helpommin putoamaan, jos lopettaisi citalopraamin. Ajattelin laskea annosta puolella eli 10mg:aan. Tuleeko silloin vielä pahoja vieroitusoireita jos jatkan tällä annoksella esimerkiksi pari kolme viikkoa ennen varsinaista lopettamista..? Olen lähdössä pian matkalle ja en haluaisi sinne mitään järkyttäviä oireita, jos ne todella ovat niin haittaavia, mutta en myöskään kestä näitä järkyttäviä menkkoja enää kertaakaan, enkä keksi muuta syytä kuin tämän lääkkeen käytön tähän vaivaan.
3360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehkä voisit vielä sen 10mg puolikkaan tabletin laittaa puoliksi.

Äänestä

Itse en ole ikinä kyseisestä lääkkeestä vierottautunut, mutta kaverit ovat kertoneet, että vieroitusoireina saattaa tulla "sähköiskuja" siis ihan tavarat tippuneet kädestä näitä tullessa, sitten jotain lievää masennusta/ahdistusta. Suositteisin kans pikkuhiljaa vähentämään annosta. Sen 10mg puolikkaan voisit tosiaan laittaa vielä puoliksi niin kuin noppa75 neuvoi. Etkö ole lääkäriltäsi saanut mitään lopetus ohjeitat?

Äänestä

mullakin runsaat menkat ollu sitalopraamista. Oon syöny 30mg /vuorokausi 5v ajan paniikkihäiriöön ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistukseen mutta haluan lääkkeen/lääkkeet, jotka auttaisi kaikkiin näihin. Nyt olen lopettamassa vaihtaakseni lääkettä, siskollani samaan vaivaan efexor75mg toimii ja ehkä mullakin sitten, MUTTA ensin vierotus citalopraamista eli 30ms:stä tiputin 20mg:n ja kuukauden pidin niin, tällä hetkellä otan vuoropäivin 20mg ja 10mg. Kohta 2viikkoo menny näin ja sitten tiputan 10mg:n päivässä ja pidän siinä kuukauden. Sitten aion 2viikkoo vielä ottaa 5mg eli puolitan kympin. Näin hitaastikkin tipputtamalla mulla ollu ns. sähköiskumaisia tuntemuksia ja tuntuu että näkökenttä siirtyy sivulle kummasti, ahistusta on ollu lievää en uskaltais nopeemmin tiputtaa. Mua on pelotelllu tutut että kauheeta tulee, mutta tämähän on yksilöllistä tietenkin. Toivon että saat lopetettua ilman pahempia viekkareita, tsemppiä sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitensujui? kirjoitti:

miten lopetus meni, tuliko pahoja vieroitusoireita? Itse lopetin vuosi sitten citalopram orion 20mg:n ohessa olleen mirtatsapiinin, jota söin 1,5 tabua iltaisin. Siitä ei pahempia oireita tullut, kestin ne hyvin. Painoa on tullut 10kg siitä kun aloitin näiden lääkkeiden käytön. Mietin ensinnäkin sitä, kun citalopramin haittavaikutuksissa sanotaan runsaista kuukautisista. Vaikka olen syönyt lääkettä 1,5v, vasta noin viimeisen puolen vuoden ajan mulla on ollut ihan järkyttävät menkat. Muuten voin ihan hyvin, mutta tuo lääke ei tosiaan vaikuta menkkojen aikaiseen väsymykseen, hikikohtauksiin tai päänsärkyyn ja paniikkiin millään tavalla. Aloitin syömään lääkettä raskauden jälkeisen masennuksen (burn out) hoitoon, jonka lisäksi sain myös järkyttäviä paniikkikohtauksia, varsinkin kuukautisten aikana. No, paniikkikohtauksia ei muistaakseni ole tulllut kertaakaan citalopramin syönnin aikana. Mutta sitä myös mietin, voiko se vaikuttaa negatiivisesti menkkojen aikaisiin "oireisiin". Ja toisaalta myös, voisiko painoa saada helpommin putoamaan, jos lopettaisi citalopraamin. Ajattelin laskea annosta puolella eli 10mg:aan. Tuleeko silloin vielä pahoja vieroitusoireita jos jatkan tällä annoksella esimerkiksi pari kolme viikkoa ennen varsinaista lopettamista..? Olen lähdössä pian matkalle ja en haluaisi sinne mitään järkyttäviä oireita, jos ne todella ovat niin haittaavia, mutta en myöskään kestä näitä järkyttäviä menkkoja enää kertaakaan, enkä keksi muuta syytä kuin tämän lääkkeen käytön tähän vaivaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu