onko se ylipäänsä mahdollista? oma avokkini jäi pettämisestä kiinni tammikuussa. olen 25 vuotias, poikaystäväni pari vuotta nuorempi, yhdessä olemme olleet reilut kolme vuotta. viime vuoden lopulla ostimme yhteisen kodin, ja samoihin aikoihin, tai vähän ennen, poikaystäväni alkoi pitää epämääräistä sutinaa yllä nelikymppisen naisen kanssa. tapaamisia ei koskaan ilmeisesti sovittu etukäteen, mutta he muutamia kertoja esim baarissa törmätessään tanssivat yhdessä ja suutelivat. myöhemmin poikaystäväni on myöntänyt, että on ollut myös naikkosen kanssa sängyssä, ilmeisesti kolme kertaa. näille reissuille hän on lähtenyt humalassa baarista puolenyön jälkeen, kun nainen on häntä tekstivistitse luokseen pyytänyt. yöksi on mies tullut kotiin.selvinpäin he eivät ole tavanneet, viestejä on kyllä lähetelty, nämä hyvin "kaverillisia", akka lähinnä valittanut omasta elämästään. ja mitä seksiin tulee, mies ei siitä ilmeisesti paljoa muista, kovassa kännissä tullut kotiin, ja kuulemma hommaa ei ole koskaan edes viety loppuun asti. kun suhde tuli ilmi, poikaystävä katkaisi välit naiseen lähes välittömästi.
Tästä kaikesta huolimatta rakastan poikaystävääni edelleen. vaikka luottamus katosi sillä hetkellä, kun asia tuli ilmi, tunteet eivät menneet minnekkään. ja uskon että poikaystäväni aidosti katuu ja häpeää tekoansa, eikä osaa sitä selittää. hän kertoo että on aina rakastanut minua ja halunnut olla kanssani, ja uskon häntä. nainen on ollut hänelle samantekevä, eikä hän ole tämän kanssa mitään tulevaisuutta jne. suunnitellut. poikaystäväni on kertonut nämä samat asiat myös naiselle. poikaystäväni on myös tienny, millainen nainen on, makaa kaikkien kanssa, eikä pysty huolehtimaan lapsistaan saati töistään. on jopa nähnyt naisen kiehnaamassa muiden kanssa.
minun tuskani on suuri, hetkittäin luulen kuolevani kun sattuu niin paljon. välillä on parempia päiviä. kuitenkin tuntuu että ilman miestä eläminen olisi pahempaa, kuin sen tiedon, että hän petti. haluaisinkin kuulla, onko kenelläkään kokemuksia, että tällaisen jälkeen suhde olisi vielä onnistunut, tai ehkä jopa muuttunut paremmaksi? ja toivoisin asiallisia kommentteja, jos kerjäisin vittuilua, hakisin sitä muualta.
onko kukaan oikeasti päässyt pettämisestä yli?
2
188
Vastaukset
- Hiupisista
Kysehän on siitä mitä sinä haluat USKOA ja sillä lailla avopuolisosi pystyy jatkamaan pettämistään.
Uskottomuudesta voi selvitä, olen itse ollut raskaana kun mies oli salapoliisityöskentelyllä saamieni tietojen perusteella kerran uskoton. Halusin USKOA, että se kerta oli ainoa enkä asiaa enempää miettinyt. Todellisuudessa hän on voinut olla uskoton kymmeniä kertoja.
Päätä mitä haluat, lakkaa sitten pohtimasta ja keskity siihen, mistä tykkäät ja mistä sinulle tulee hyvä olo. Jos parisuhteesta tulee hyvä olo, niin jatka. Jos parisuhde tuottaa pahaa mieltä, niin tiedät itsekin mitä sinun on tehtävä.
Ei rakkaus ole ihmisestä kiinni, se syntyy kunnioittavassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa, jos semmoista ei ole niin miten toista voi "rakastaa" ? RIippuvainen voi toki siinäkin tapauksessa olla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. :) - särjetty86
Piti lukaista tuo muutama kerta läpi, ja ymmärsin sen joka kerta erinlailla. kiitos kuitenkin. on totta että parisuhde jossa on huono olo, on itsensä hidasta hirttämistä, tajuan sen. lähinnä ajoin takaa sitä, että helpottaako se jossain vaiheessa, se alemmuudentunne ja kipu..
ja en nyt halua romantisoida ihmissuhteita, mutta kieltäydyn näkemästä poikaystävääni tai ketään noin mustavalkoisesti, että mies on joko kasa paskaa tai kultaa. varsinkin kun pystyn tästä henkilöstä sanoa, että hän on kaikkea muuta kuin häijy ilkeä tai petollinen perusluonteeltaan. ja onko pettäminen sitten muka aina sitä, että haetaan jotain parempaa tai kauniimpaa, tai pelkkää seksiä muualta kuin omasta puolisosta? eikö pettäminen voi olla esimerkiksi vaan yksinkertaisesti pettäjästäkin vain selittämätön moka, jolle ei ole syytä? koska kyllä musta olis aika ihmeellistä jos poikaystäväni haluaisi musta eroon, ja sitte päättäisi ratkaista asian ottamalla yhteisen 100000e asuntolainan ja suunnittelemalla yhteistä tulevaisuutta.
en kyllä nyt tiedä oliko tässä mitään tolkkua..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780