Luin netistä että vuonna 2020 masennus on maailman toiseksi yleisin työkyvyttömyyden aiheuttaja.
Lähde: Maailman terveysjärjestö WHO
Onko masennus yksilön sairaus & siihen sitten hoitoa, vai onko yhteiskunnassa asioita, jotka "tuottavat" masennusta?
http://i702.photobucket.com/albums/ww21/lealani_2008/SadBoy.jpg
Masennus sairautena
2
<50
Vastaukset
- Liikaa ryssäläisvaik
.
Tsaarin armeijasta periytynyt simputus ei kuulu aitosuomalaisuuteen
. On ja on.
Tokihan kyse on nimenomaan masentuneen yksilön omasta ongelmasta ja siihen tietenkin on olemassa hoitoja, hyvinkin erilaisia riippuen siitä miten itse asiaan kykenee paneutumaan ja mitä kulloinenkin hoitava instanssi tarjoilee.
Jos masiksen "määritelmä" noin suunnilleen on sisäinen ristiriita suhteessa koettuun (ulkoiseen) todellisuuteen, niin voisi pohtia onko räjähdysmäisesti lisääntynyt masentuneisuus seurausta ennemmin siitä, että:
A) ihmiset olentokappaleina ovat muuttuneet voimakkaasti
B) yhteiskunta on muuttunut voimakkaasti
vaikkapa viimeisten 20 vuoden aikana, eli kummasta suunnasta se sisäinen ristiriita kumpuaisi ennemmin.
Ja sittenkin jää vielä kysymyksiä, vaikkapa että kumpi oikeastaan on se hoidettava "sairas", pahoinvoiva yksilö vai yhteiskunta ja onko mahdollista sekä toivottavaa että aivan jokainen voi hyvin jokseenkin kaiken aikaa?
Osittain masennus on myös luomalla luotu sairaus eli rahakone, mutta niinhän sitä useimmissa asioissa on monta puolta ja mahdollista näkökulmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756