En ole tervetullut lomamatkalle

hollywoodshills

Hei. Olen seurustellut nykyisen kihlattuni kanssa jo 5 vuotta. Hän on asunut meillä jo vajaa 4 vuotta. Olemme edelleen opiskelijoita ja muuttamassa kohta ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme.

Ongelma on hänen uusioperheessään. Perheeseen kuuluu äitipuoli, siskopuoli, velipuoli ja kihlattuni isä. Olemme jo muutama vuosi sitten puhuneet yhteisestä, parin viikon lomasta Thaimaahan. Kihlattuni isä oli kuitenkin kännissä mennyt omalle äidilleni sanomaan, että tuleva Thaimaan-matka on vain perheen keskeinen. Tällä hän tarkoitti että minä en ole tervetullut mukaan. Syyksi hän sanoi, että kihlattuni siskopuoli, olisi matkalla ilman kaveria ja matkasta tulisi hänelle "tylsä ja kamala".

Äitipuoli pitää tytärtään kuin prinsessaa. Hän on varmaankin mennyt puhumaan kihlattuni isän ympäri. Asia vain on niin, että temppu on todella paskamainen. Sain vasta tänään kuulla asiasta, eikä tyttöystävänikään ole uskaltanut sanoa asiasta, koska tiesi minun siitä suuttuvan.

Olemme yhdessä päättäneet, että jollen itse pääse matkalle, ei lähde kihlattunikaan. Tuossa tapauksessa tämä lellitty siskopuoli jää kummassakin tapauksessa "ilman kaveria". Ei kehdannut tulla edes päin naamaa sanomaan tuota asiaa, vaan piti saada oma äitini välikädeksi. Äitinikin oli vain tokaissut "meidän poika on jo iso mies, voit mennä sanomaan hänelle jos on hälle asiaa".

Kyllä ne vaan tällaiset asiat tuntuu pilaavan perhesiteitä. Puhutaan ja sovitaan selän takana asioita liittyen muihin. Ennen eivät ole tehneet minulle mitään tällaista, tai tämän tapaistakaan. En tiedä miten käy, menkööt sitten keskenään 'hienolle' lomalleen.

Kihlattuni perhe on vielä sen tapainen, että kun kerran saat riidan pystyyn, katkeaa välit miltei heti. Kyllä on miltei kaikki, kihlattuni isän tyttäristä lähtien muihin lähisukulaisiin, suhteet katkenneet. Saa nähdä missä kohtaa joudun avaamaan oman suuni. Luulen että viimeistään 2 v sisällä meidänkin suhteemme katkeavat, kun olemme muuttaneet omaan kotiimme. Aiheen ei edes tarvitse olla iso, riittää kun arvostelet heidän kotinsa tapettia, niin johan alkaa monen vuoden riita. Ihmettelen miten oma isä voi lapsensa hylätä ja katkaista suhteet, tuollaisen helvetin lapsellisen asian takia. Se on kiva sitten vanhempana, vaikka sairaallassa, kun ei ole ketään auttamassa, katsomassa, kun kaikki läheiset on riitelyllä karkotettu ja haukuttu pois.

Heillä harvemmin käy vieraita. Menipä äitipuoli haukkumaan kihlattuni isän työnantajankin homoksi ja idiootiksi, kun tämä tuli keskellä kesää muuten vain kylään. Eipä ole sen jälkeen enää käynyt. Kyllä maailmassa on idiootteja ja tyhmiä ihmisiä. Eivät varmaan edes tajua että vika on heissä, kun kaikki läheiset ja tuttavatkin kaikkoavat.

7

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Thaimaan reissu?

      Maailmassa on valitettavasti ikäviä ihmisä, älä lomaile sellaisten kanssa. Yäks.

    • ´???

      Miksi ette mene kahden sinne Thaimaahan?

    • Joseitehtäsnumeroo

      Ei kai se haittaa, vaikka "lapsuusperhe" viettäisi aikaa ihan keskenäänkin? Eihän sitä kihloissa/avioliitossa pari sentään yhdeksi ihmiseksi muutu. Voi olla, etteivät kemiat pelaa tai ei koeta oloa muuten vain luontevaksi sen toisen seurassa, vaan homma jää pysyvästi tuttavuusasteelle. Eikö tässä asiassa voisi joustaa, kun kumppani ei kuitenkaan varmaan tällaisella perhelomalla hairahdu huonoille teillekään? Samalla tavalla kuin kavereidenkin kanssa haluaa olla ihan vain keskenään, niin voi haluta olla perheenkin kanssa.

      • Samaa mietin

        Tarvitseeko sitä joka hetkeä olla yhdessä?

        Ja sitten yksi tärkeä kysymys: kuka maksaisi matkasi, jos lähtisit mukaan? Sekin voi olla sellainen asia, mikä vaikuttaa. Ymmärrän, että "ydinperheen" matkat maksetaan, mutta sinä olet kuitenkin tässä asiassa tavallaan ulkopuolinen. Ja tosiaan, miksette voisi lähteä kahdestaan lomamatkalle sitten myöhemmin.?


    • Tjooo'oh

      Olisiko se muka oikeasti niin kamalaa, jos kihlattusi lähtisi lomalle perheensä kesken? Oletko nyt ihan varma, että hän haluaa ennemmin jättää koko matkan väliin, kuin lähteä ilman sinua? Jos hän haluaisikin lähteä, niin onko oikeasti sinun asiasi siihen puuttua?

      Kyllä minunkin veljeni seurusteli kun isäni täytti 50v ja kutsui meidät etelänmatkalle. Ihan perheen kesken lähdettiin, ilman veljen tyttöystävää.

      Kenen ajatteltit maksavan sinun matkasi? Ei se mitään halpaa lystiä ole. Onkos todellinen syy suuttumiseesi se, että sinulta jää Thaimaan matka väliin? Lähtekää myöhemmin sinne kahdestaan tyttösi kanssa ja anna kihlattusi mennä nyt perheensä kanssa.

    • Grow up!

      Tota noin...Ei millään pahalla mutta minä nään heidän puolen tästä asiasta. Vanhemmat nyt yrittää tehä perheenä oikeita ratkaisuja ja heidän mielestään tämä loma pitää tehä heidän kesken ja heidän mielestään ei ole oikein että yhdellä lapsella on seuraa ja toisella ei, heidän lapset on aina lapsia. Älä ota tätä sotana itseäsi vastaan, ei tässä ole nyt siitä kiinni että tykkäävätkö sinusta vai ei. Mekin olemme monta kertaa päätetty tehdä lomaa vain perheen kesken koska ilman poikaystäviä tai kavereita koska se aika millon saa vaan olla perheen kanssa ja omien lasten menee nopsaa ohi ja sitä ei saa takaisin. Ei ole sama mennä lomalle jos on ulkopuolinen mukana. Älä tee tästä nyt isoa numeroa vaan anna heidän mennä lomalleen ja mene sitten toinen kerta kihlattusi kanssa. Kuulostat vähän katkeralta ja lapselliselta ja jos jatkat samaa tyyliä niin löydät ittes yksin kohta kokonaan ilman kihlattuasi. Ei maailma aina mee sun mukaan.

    • oppeliini

      Tuo lomamatka on vain oman perheen kesken. Olkikasakulta ei ole omaa perhettä, vaikka kuinka sinä sitä haluaisit.
      Täydellisen turhaan teet kärpäsestä härkäsen, suo perheele se ilo olla keskenään ja nauttia yhteisestä ajastaan.

      Sen että sinä et ole mukana ei tarkoita että sinä olet poisuljettu perheen ystäväpiiristä. Mutta sinä voit saada sen aikaiseksi ellet muuta ajatustyyliäsi.

      Tiedät nyt jo millaisella kaavalla tuo perhe toimii. Mikäli todella menet pojan kanssa naimisiin, tulet olemaan osa tuota yhtäloä niin kauan (toivottavasti) kuin elät. On äärettomän typerää myrkyttää välejä jo heti ensimetreillä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe