Kotona laihduttaminen ilman kuntosalia. Vinkkejä!

Pullukka.

Elikkäs olen ylipainoinen 20 vuotias nainen joka tarvitsisi hieman vinkkejä mitä kaikkea vois alottaa tekemään kotona. Käveltyä tulee koiran kanssa päivittäin mutta se ei tunnu olevan riittävää.
Minulla on myös aika huono selkä joten mieluiten myös selkälihasten reenaamiseen.

28

7387

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pystyt kyllä :))

      Ensin on parasta miettiä ruokavalio uusiksi. Mainio keino laihduttamisen alkuun ilman mitään nälkäkuureja ja ihmediettejä on vähähiilihydraattinen ruokavalio. Toimii aivan takuuvarmasti. Rakastan leipää ja perunaruokia yli kaiken ja pelkäsin, miten itseltäni onnistuu. Perunasta, leivästä, pastasta ja riisistä luopuminen oli yllättävän helppoa. Kahden viikon kuluttua niitä ei tehnyt edes mieli:) Nyt olen saanut laihdutuksen käyntiin ja syön täysjyvätuotteita, eikä paino ole noussut. Kotitreeniksi suosittelen jumppapalloa ja kahvakuulaa. Niillä pääsee jo pitkälle. Kävely on vallan mainio liikuntamuoto, mutta tehot pitää olla riittävät. Lenkit pitkiä ja vauhti rivakka. Näillä pääset jo varmasti vauhtiin.

    • .

      Itse en jättäisi hiilareita noinkaan pois, itse olen viimeiset 15 vuotta syönyt ainakin 70% energiastani hiilareista, syön yleensä paljon perunoita, riisiä pastaa ja leipää syön oikeastaan vain vehnäleipää, en tykkää tummista leivistä. Lihaa syön aika vähän. Ei ole itsellä hiilareitten kanssa ainakaan ongelmaa ollut, olen siis normaalipainoinen ja lisään vielä, että verenpaine on myös kunnossa ;-) Suosittelen itse välttämään liiallista lihan ja rasvaisten ruokien syömistä (tosin kasvisrasvat, kalanrasvat on aika ok), mutta makeat herkut lihottavat todella paljon ja helposti, eli karkit suklaat, yms kyllä sä tiedät, ni on todellisia energia pommeja, joita ei saisi liioin syödä.

      • ,

        niin ja vielä voisin tohon kuntoilu hommaan vaan simppelisti todeta, että mitä teetkin niin mitä enemmän teet ni sitä enemmän kuluu kaloreita, eli jos tuntuu siltä että pystyt ni liiku paljon, älä kuitenkaan ihan piippuun itseäsi vedä. Kevyemmät ja pidemmät liikuntaharjoitteet ovat aluksi ehkä parempi kuin hetki/vähän aikaa täysillä yms. Kärsivällisyys on todellakin tarpeen, itse olen mielenkiinnosta vaan seurannut sykemittarista kuinka paljon kuluu kaloreita, ni se on yllättävän vähän kerrallaan, viimeksi kun olin juoksemassa tunti ja 18 minuuttia keskisykkeellä 167 sydämenlyöntiä minuutissa, ni meni vain noin 960 kcal mittarin mukaan. Joten voin sanoa että aika paljon kannattaa kevyttä liikuntaa tehdä.


      • anonyymi.

        Samaa sanoisin itsekin hiilarien syömisestä, eli hiilareita ei tarvitse jättää pois jos ne saa hyvistä lähteistä. Itse syön aamuisin aina puuroa (ruis-, kaura-, spelttipuuroa jne.) marjojen ja pähkinöiden kanssa, ja koko aamun pärjää pelkästään tuntematta nälkää. Kun syö lounaankin töissä tai koulussa ja saa kaikki salaatit ja muut vihannekset syötyä siellä niin ei ole loppupäivästä nälkä eikä karkinhimo. Samoin kannattaa suosia kasvisruokaa ja kalaa esimerkiksi, liharuuat ovat usein rasvaisia ja sisältävät paljon kaloreita. Tosin myös juustossakin on paljon rasvaa ja kaloreita. Kasvisruoka on mielestäni helpoin tapa vähentää painoa, jos korvaa lihan esimerkiksi soijarouheella (helppo ja nopea valmistaa) ja palkokasveista varsinkin linssejä jos haluaa selvitä vähällä, koska nekin valmistuvat 20 minuutissa. Maitoa ja maustamatonta jogurttia kannattaa kyllä suosia, koska maustamattomassa jogurtissa ei ole hirveitä määriä sokeria ja niitä voi oman maun mukaan maustaa vaikka karpalolla/mustikalla/muilla marjoilla. Kerran viikossa voi esimerkiksi pitää päivän jolloin saa syödä herkkuja.

        Liikunnasta vielä, kannattaa mahdollisuuksien mukaan kävellä ja pyöräillä esim. töihin tai kaupungille (vaikka tosin itsehän kävelet koiran kanssa joten kävely ei ole niin oleellinen). Sen lisäksi uinti on hyvä vaihtoehto ja kerran viikossa kuntosali, voit kotonakin tehdä lihaskuntoa, eli aluksi alkulämmittelynä voit vaikka lähteä lenkille koiran kanssa ja lenkiltä lämmitetyillä lihaksilla voit tehdä vatsa-, selkäliikkeitä, punnerruksia, reisilihaksia ynnä muita. Oikeastaan kotona pystyy tehdä monenlaisia liikkeitä kunhan on pehmeä matto missä tehdä liikkeet. Tai sitten voit pyytää ihan ammattilaisen apua, voit käydä fysioterapeutilla tai personal trainerillä teettämässä itsellesi sopivan ruokavalion ja treeniohjelman.

        Aika perusohjeita nämäkin, mutta toivottavasti niistä on edes jotain apua. Toivotan tsemppiä aloittamiseen, sillä aloittaminen on aluksi hankalampaa, mutta kun saat homman kunnolla käyntiin niin nuo menevät jo rutiinilla :)


      • vcxvxvcxvxc

        Mieltymyksilläsi ei liene kovinkaan suurta merkitystä kun tässä ketjussa on tarkoitus puhua laihduttamisesta. Sinun ruokavaliosi on herkkuja lukuunottamatta täysin väärä. Hiilareita vähän, mutta kuitenkin jonkun verran ja mahdollisimman paljon proteiinia ja kohtalaisesti myös hyviä rasvoja.


    • eiiihheheieiiijeiii!

      Heittäkää hevon vittuun hiilarit,rasvat,proteiinit ja ymsymsyms. Syö normaalia kotiruokaa niin ei tarvi mitään miettiä, kuulostaako jo paljon helpommalta? Laske kaloreita, liiku sen verran että niitä kuluu enemmän.

      Nopea laihdutus tiukka ei, ekaks lähtee nesteet, sit lihakset ja vasta sitten palaa rasva. Kuihdut siis kasaan jos jatkat, jos et jatka paino nousee nopeasti takas ja sellanen heijaripaino ei oo terveellistä.

      Syö normaalia, terveellistä kotiruokaa. Rasvan suhteen ei tarvi olla ylinirso, keho TARVITSEE rasvaa päivittäin, sitä PITÄÄ syödä ja saada. Ei kuitenkaan tarkota, että pekonia aamupalaks ja pekoniburgeri joka päivällisellä.

      Muista juoda vettä. Ehkä useimmiten unohdettu asia laihdutuksessa, runsas veden juonti. Kaikki ylimääränen vesi poistuu kusena viemäristöön, mutta liian vähänen nesteen saanti kusettaa sun laihdutusta koska nesteitä on vähemmän. Vettä et oikeastaan voi juoda liikaa, ellei vedä överiksi. Pari litraa päivässä on tarpeeksi. Näin pysyy nesteet, ja ainoo mikä palaa on rasva.

      Liikunnaksi lenkkeily,hölkkä. Vaiha koiran kanssa kävely koiran kanssa hölkkäilyyn. Pyöräily,uinti ymsyms hyviä. Riippuen ylipainon määrästä, alota pyöräilylä/uinnilla ettei paikat räjähdä. Voin sanoa varmaksi, että jos vaikkapa 100kg keiju lähtee laihduttamaan lenkkipolulta, et saa juostua 2km kierrosta ennenkuin polvet/nilkat piinaavat niin perkeleesti kun eivät kestä sitä massiivista rasitusta.

      • vcxvcxvcxvcx

        Eihän noita makroravintoaineita tarvitse varsinaisesti laskea, mutta kannattaa syödä silti vähähiilihydraattisia ja runsasproteiinisia ruokia. Kalorit kyllä pitää laskea ainakin aluksi, jotta oppii tietämään sopivat määrät.

        Vettä pitää juoda silloin kun on jano. Ylimääräisestä vedestä ei ole mitään hyötyä eikä keho sitä tarvitse.


    • ,

      juu siis oikeesti ku puhuin noist hiilareist, ni tarkotin, että syö mitä haluat, mutta jos laihtua haluat, ni katso määrä kohdalleen, ei siinäkään tarvii kaloreita oikeestaan laskea, kuuntelet vaan kehoa, kyllä silläkin se suunta suunnilleen löytyy, älä syö josset ole nälkäinen, mutta syö jos olet, aika simppeliä ja tehokasta. Mut tärkeintä laihdutuksessa on miettiä mikä siinä ruokavaliossa on jo kauan ollut pielessä. Mieti todella tarkkaan syötkö paljon herkkuja yms ja syötkö vaikket varsinaisesti ole nälkäinen. Telkkarin yms leffan ääressä ei todellakaan tarvitse syödä mitään, juo vaikka vettä sen sijaan. Mut siin täytyy vaan löytää se balanssi. Tiivistäen: syö mitä haluat, mutta ole kriittinen ja tiedosta huonot syömistavat. Itse en esimerkiksi suosittele kalorien laskemista jo vaikka pelkästään siitä syystä ettet edes tiedä omaa kulutustasi tarkkaan, koska se vaihtelee suuresti. Opettele kuuntelemaan kehoa ja korjaa pahat tavat pois = laihdut varmasti ja elät terveemmin.

      • vcxvcxvxvxcvcx

        Veikkaisin, että ylipainoisen ihmisen keho ei todellakaan tiedä terveellisestä syömisestä yhtään mitään, joten sen kuuntelu on järjetöntä. Jos haluaa laihduttaa tasaiseen tahtiin niin pitää syödä tasaisesti alle kulutuksen ja se onnistuu ainoastaan laskemalla ruokamäärät.


    • möhömaha

      Hei olen 15 vuotias tyttö helsingistä. Minulla on ongelmia rasvasten ruokien kanssa sillä aina kun minulla on nälkä niin ajattelen vain roskaruokaa. tarvitsen todella apua sillä painan 90 kiloa ja en ole tyytyväinen miltä näytän. en voi käyttää sellaisia vaatteita joita haluaisin käyttää sillä en mahdu niihin millään. olen etsinyt apua netin kautta mutta mikään ei tunnu auttavan. so plees someone help me ???

      • anonyymi.

        Moikka 15-vuotias tyttö. En tietenkään osaa sanoa kunnolla mikä lienee syömisesi taustalla, mutta roskaruuan syömisesi kuulostaa minusta pikemminkin tapasyömiseltä. Eli kunnon ruoka kehiin, monipuolinen ruokavalio antaa vitamiinit ja hivenaineet eikä ole illalla nälkä. Samoin säännölliset ruokailuajat, eli aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala ainakin, ei välipaloja ollenkaan. Samoin jos sinulla on taustalla esim. huonoa oloa eli masennusta tai muuten vaan huono fiilis niin sekin voi aiheuttaa tuon syömisen. Suosittelen käyntiä terkkarilla niin saat asianmukaista hoitoa tilanteeseesi :)


    • --..--

      Hei 15 vuotias tyttö.
      Ongelmaasi on helppo ratkaisu.
      LOPETA SEN PASKAN AHTAMINEN NAAMAASI!
      Ota itseäsi niskasta kiinni ja rupea syömään normaalisti ja säännöllisesti niin sillä lähtee jo kiloja.
      Tässä tapauksessa tie on raskas mutta sen voi kävellä vain sinä ei kukaan muu puolestasi.

    • 20kgkevyempi

      Hei,Kiloklubi on ilmainen sivusto laihduttajille.Siellä pystyt tarkkailemaan syömisiäsi kun merkitset päivittäin KAIKKI ruokasi.Laihtuminen tapahtuu tasaisen varmasti ja järkevästi.Kaikki syöminen/juominen on sallittua kohtuuden rajoissa ja muista;ne kilot eivät tulleet yhdessä yössä,joten ei ne myöskään hetkessä lähde poiskaan.Eli kohti kevyempää kevättä ja onnistumista.

    • laihduttanut25iloa

      Joo, eli lopeta se roskaruoan syönti aivan enisimmäiseksi! ja muista syödä säännöllisesti 5 kertaa päivässä ja juo noin 2-3 litraa vettä päivässä! Annokset sen kokosia että et ole aivan täynnä kun olet syöny! Ja kun olet saanu ruokavalion kuntoon alat liikkumaan enemmän! Käyt koiran kans pidempiä lenkkejä tai lyhyemmän lenkin jälkeen poljet vaikka kuntopyörää sen aikaa kun jaksaa ! Tai käyt uimassa tai talvella hiihtämässä, sen mukaan mistä pitäää:) ja kolme kertaa viikossa teet lihaskuntoa kyykkyjä, vatsoja, selkiä, punnerruksia myös syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia eli niitä pitoja! Kannattaa tehä aluksi vaikka !0x3 sarjoja ja si nostaa sen mukaan yhen sarjan määrä kun kunto vähä kasvaa! mutta täytyy aluksi pysyä sellasissa luvuissa että se tuntuu hyvältä muuten urheilu loppuu hyvin äkkiä :) eikun tsemiä vaan urheiluuun äläkä luovuta heti kun ei vielä näy tulloksia :)

    • äitsy68

      Jos noudatat näitä, on täysin varmaa, että laihdut ja terveellisiseti pikku hiljaa.

      1) jätä hiilihydraatit vähemmälle, aamuisin pitkäketjuista hiilihydraattia, eli täysjyväleipäviipale, sen päällä rasvatonta jotakin, esim kinkkua, kurkkua, broilerinfilettä, tomaattia jne, ei makkaroita, ei meetwurstia. tai puuroa aamupalaksi. unohda pullat, keksit ja liika leipä. leipä ja kaikki missä sokeria lihottavat enemmän kuin rasva.
      Aivot tarvitsevat kuitenkin hiilareita, joten täysin karppaamista en suosittele vaan kultainen keskitie. tuntemani ihmiset ovat laihtuneet vasta kun ovat kunnolla jättäneen hilihydraatit vähemmälle. (leipä, makaroni, peruna, keksit, pullat jnejne)
      Syö proteiineja (liha, kala, kana, pavut) kasvisten kanssa, unohda peruna ja pasta, riisi... joskus pieni määrä kokojyväpastaa tai kokojyväriisiä.

      Rasvatoomat maitotuotteet, että saat proteiinia ja kalsiumia.
      D-vitamiinia purkista!!
      Omega3 ja 6 rasvahappoja kapseleista.

      2)lisää liikuntaa, crosstrainer kotona on erittäin hyvä laite kuluttamaan ja lisäämään lihasten hyvinvointia. liiku vähintään puolituntia kerralaan, rasva alkaa plaa vasta 20min jälkeen...Kuuntele tietenkin voinitiasi ja lisää aikaa vähitellen. Kunto kasvaa kyllä, hapenottokyky ja lihakset vahvistuvat.

      Kävely ja kevyt lenkki ovat hyviä tapoja lisätä kalorien kulutusta ja kohentaa kuntoaan

      3)Tarvitse vahvaa päätöstä ja uskoa laihtumiseen, noilla yllämainitsemilla keinoilla laihdut takuuvarmasti. Ihminen lihoo hiilihydraateista, eli olet mitä syöt. itseään saa ja pitää palkita myös herkuilla, herkkuja ovat myös hedelmät, tumma suklaa, pähkinät, rahkat.

      LAIHDUT VAIN, JOS PÄIVITTÄINEN KALORIMÄÄRÄSI ON PIENEMPI KUIN KULUTUKSESI. JUO VETTÄ SOPIVAST PÄIVÄN MITTAAN; ÄLÄ KUITENKAAN YLIJUO LIIKAA.

      Suolaa kohtuudella. Vihreää teetä...aineenvaihdunnan lisäämiseksi...

      Voimia ja nyt vaan laihdutumaan terveellisesti!!:)
      Älä karppaa jättämällä kaiken hiilihydraatin pois, syö pieniä määriä terveellisiä hiilareita, kokjyväleipä, kokojyväriisi, mysli(sokeriton!)...

    • BMI20

      Olet saanut jo paljon hyviä ohjeita tässä ketjussa. Ongelmaksi voi sen sijaan muodostua se, että käsitteet kuten "normaali kotiruoka" ja "arkiliikunta / hyötyliikunta / pitkäkestoinen liikunta" voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Hyvin eri asioita. Monilla jotka ovat lihoneet pikkuhiljaa nuoresta asti ja haluaisivat laihtua, ei ole samanlaista kuvaa siitä mitä on jonkun toisen tarkoittama normaali kotiruoka, mitä konkreettisesti tarkoitetaan riittävällä arkiliikunnalla jne. Eri huusholleissa määritelmän "normaali kotiruoka" alla voidaan tarjota todella eri tavoin koostettua ruokaa, joten siksi tarkemmat ohjeet eri ruokien ja raaka-aineiden päivittäisestä / ateriakohtaisesta käytöstä (grammat, tilavuusmitat, kouralliset, jne) ovat useimmiten hyödyksi.

      Liian hifiksi ei toisaalta myöskään kannata ryhtyä, se voi vaan saada koko homman tuntumaan liian hankalalta. Lopulta kuitenkin on kyse yksinkertaisista asioista.

      Ihan paras vaihtoehto olisi käydä aluksi juttelemassa jonkun ravitsemusalan koulutetun asiantuntijan kanssa ja antaa hänen kartoittaa tämänhetkinen ruokavaliosi ja muut elintapasi (liikuntatottumukset ym.) Sen jälkeen olisi helpompi laatia tarkka suunnitelma siitä, mitä täytyy muuttaa. Ammattilaisten parissa on tällä hetkellä varmasti hyvin erilaisilla "koulukuntapainotuksilla" varustettuja ihmisiä - osa vannoo yhä sen ns. perinteisen rasvan karttamisen nimiin, mutta useimmat lienevät nykyään jo omaksuneet uudempaakin tutkimustietoa siitä, kuinka vähärasvainen ja hiilihydraattipainotteinen dieetti voi itse asiassa olla usein huono vaihtoehto - paljon riippuu esim. yksilön insuliinitasapainosta. Osa meistä sietää hiilareita todella huonosti.

      Neuvoisin aloittajaa siis kääntymään ravitsemusterapeutin puoleen ihan ensimmäiseksi (kysy josko työ- / kouluterveydenhuollon kautta pääsisi, jos olet sellaisen piirissä).

      Omin päin voit ainakin tehdä sen, että jätät pois kaiken missä on valmistusainelistan kärkipäässä mainittu sokeri, tärkkelyssiirappi, muunnettu/modifioitu tärkkelys tai vehnäjauho (lue kaupassa kaikki tuoteselosteet!), kaikki perunalastut ym. napostelutuotteet, ja omaksut säännöllisen ruokarytmin.

      Syö joka ikisellä aterialla, siis myös välipaloilla, vähintään kourallinen kasviksia, pääaterioilla noudata mahdollisuuksien mukaan lautasmallia (puolet kasviksia, 1/4 pastaa/perunaa/riisiä, ja 1/4 lihaa/kalaa/kananmunaa). Jos syöt peruna- tai pastapohjaista laatikkoruokaa tms, syö sen rinnalla vähintään saman verran salaattia/kasviksia.

      Aloita ruokailu aina siitä salaatista, jotta se tulee varmasti syötyä. Seuraavaksi syö annoksen proteiinikomponentit (liha / kala). Jätä sitä peruna-/pastaruokaa tähteeksi, jos tulet täyteen ennenkuin annos on loppu. Valmisruoissa ja ruokala-/ravintolapastoissa ja -laatikoissa on aina ihan liikaa sitä halpaa pastaa/perunaa, ja naurettavan vähän proteiinia.

      Ethän syö välipaloina liikaa leipää, maustettuja jogurtteja tms? Leipää ei oikeasti tarvitse syödä kuin pari palaa päivässä, ja jogurtti kannattaisi valita maustamattomana ja sekoittaa siihen marjoja tai hedelmiä. Tavalliset jogurtit sisältävät valtavasti sokeria. Alkuun voit vaikka sekoittaa maustamatonta tavallisen joukkoon, jotta makuaisti tottuu, ja vähitellen lisätä maustamattoman osuutta.

      Lisäksi pidät huolen että saat päivittäin ainakin tunnin liikuntaa, jossa hengästyt kevyesti. Enempi on vielä parempi (ohjatut jumpat, kuntosali, uinti jne) mutta tuo tunti päivässä hengästyttävää peruskuntoliikuntaa on minimi.
      Noilla pääsee maalaisjärkisellä tavalla alkuun, mutta suosittelen edelleen sitä ravitsemusterapeuttia. Tutkimusten avulla voi selvitä, jos hiilareita olisi syytä rajoittaa enemmänkin.

      Tsemppiä!

      • 12+15

        Muuten oivallisia vinkkejä, mutta tunti hengästyttävää liikuntaa joka päivä on aivan liikaa, jos kyse on täysin liikuntaa harrastamattomasta henkilöstä. Liikkuminen aloitetaan mieluummin alkuun liiankin varovaisesti, sillä tavallinen aloittelijan moka on vetää lihakset tolkuttomaan jumiin liian rajulla aloituksella. Harvalla on aikaa liikkua yli tuntia päivässä joka päivä, riittävät terveysvaikutukset saa jo muutaman tunnin huhkimisella viikossa arkiliikunnaksi pyöräilyä yms joten loppu on pelkkää harrastelijoiden puuhastelua. Aiemmissa kommenteissa oli että jos 100kg lähtee lenkkeilemään niin hajoo nivelet, tirsk. Itse olen melkein 100kg ja juoksen 10km ongelmitta ihan pätevässä ajassa. Kaikki 100kg ei ole jotain löysiä rasvapalloja, jos olen jollekin painoni kertonut niin sitä ei ole suostuttu uskomaan vaan on luultu että vedän höplästä.

        Myös monipuolisuus kannattaa huomioida, sillä muuten hommaan kyllästyy sekä lihakset että pää. Arkiliikunnan lisääminen on helpoin paikka aloittaa, eli polkupyörät ja kävelysauvat esiin!

        Pääasia laihdutustavoitteen saavuttamisessa on kuitenkin ruokavalio, sillä liikkuminen vie paljon aikaa jos haluaa kuluttaa esim. 500kcal. Jos oikeasti syö sen vähintään 500g kasviksia päivässä monipuolisesti, on ihme jos saa napaansa ahdettua vielä epäterveellistä tavaraa niin paljon että lihoo. Itse pyrinkin vain syömään mahdollisimman ravintorikasta ruokaa joka pohjautuu kasvikunnan tuotteisiin, ja laihtuminen on vain sivutuote.

        Karppauksesta on tullut älytön villitys koska aiemmin ihmiset eivät muistaneet että hiilihydraatit ovat energiaravintoaineita ja tätä nyt sitten toitotetaan muka uutena asiana, vaikka tämä on aivan terveystiedon alkeita. Perunaa, pastaa ja riisiä ei siis voi lappaa lautaselleen niin paljon kuin jaksaa syödä, vaan niiden määrä tulee sovittaa omaan energiansaantiin. Kaikki puhdistettu vilja on pelkkää ravintoköyhää energiaa, eli laihduttajalle täysin turhaa eikä mitään järkevää syömistä kenellekään. Lautanen täytetään ensin kasviksilla ja proteiinilla, ja sitten hiilihydraateilla sen mukaan miten paljon kaloreita tulee syödä. Rasvoja unohtamatta, laihduttaja ei aina muista huolehtia että hyviä kasvirasvoja (ei margariinia) tulee saatua tarpeeksi. Hampunsiemenissä on todella hyvä rasvahappokoostumus ja paljon proteiinia.


      • voi on pop
        12+15 kirjoitti:

        Muuten oivallisia vinkkejä, mutta tunti hengästyttävää liikuntaa joka päivä on aivan liikaa, jos kyse on täysin liikuntaa harrastamattomasta henkilöstä. Liikkuminen aloitetaan mieluummin alkuun liiankin varovaisesti, sillä tavallinen aloittelijan moka on vetää lihakset tolkuttomaan jumiin liian rajulla aloituksella. Harvalla on aikaa liikkua yli tuntia päivässä joka päivä, riittävät terveysvaikutukset saa jo muutaman tunnin huhkimisella viikossa arkiliikunnaksi pyöräilyä yms joten loppu on pelkkää harrastelijoiden puuhastelua. Aiemmissa kommenteissa oli että jos 100kg lähtee lenkkeilemään niin hajoo nivelet, tirsk. Itse olen melkein 100kg ja juoksen 10km ongelmitta ihan pätevässä ajassa. Kaikki 100kg ei ole jotain löysiä rasvapalloja, jos olen jollekin painoni kertonut niin sitä ei ole suostuttu uskomaan vaan on luultu että vedän höplästä.

        Myös monipuolisuus kannattaa huomioida, sillä muuten hommaan kyllästyy sekä lihakset että pää. Arkiliikunnan lisääminen on helpoin paikka aloittaa, eli polkupyörät ja kävelysauvat esiin!

        Pääasia laihdutustavoitteen saavuttamisessa on kuitenkin ruokavalio, sillä liikkuminen vie paljon aikaa jos haluaa kuluttaa esim. 500kcal. Jos oikeasti syö sen vähintään 500g kasviksia päivässä monipuolisesti, on ihme jos saa napaansa ahdettua vielä epäterveellistä tavaraa niin paljon että lihoo. Itse pyrinkin vain syömään mahdollisimman ravintorikasta ruokaa joka pohjautuu kasvikunnan tuotteisiin, ja laihtuminen on vain sivutuote.

        Karppauksesta on tullut älytön villitys koska aiemmin ihmiset eivät muistaneet että hiilihydraatit ovat energiaravintoaineita ja tätä nyt sitten toitotetaan muka uutena asiana, vaikka tämä on aivan terveystiedon alkeita. Perunaa, pastaa ja riisiä ei siis voi lappaa lautaselleen niin paljon kuin jaksaa syödä, vaan niiden määrä tulee sovittaa omaan energiansaantiin. Kaikki puhdistettu vilja on pelkkää ravintoköyhää energiaa, eli laihduttajalle täysin turhaa eikä mitään järkevää syömistä kenellekään. Lautanen täytetään ensin kasviksilla ja proteiinilla, ja sitten hiilihydraateilla sen mukaan miten paljon kaloreita tulee syödä. Rasvoja unohtamatta, laihduttaja ei aina muista huolehtia että hyviä kasvirasvoja (ei margariinia) tulee saatua tarpeeksi. Hampunsiemenissä on todella hyvä rasvahappokoostumus ja paljon proteiinia.

        Miksi niitä hiilihydraatteja siihen lautaselle pitää tunkea? Miksi pitää mättää turhaa energiaa? Nuo kasvikset, proteiini ja rasvat riittävät vallan mainosti.


      • vcxvcxvvx
        12+15 kirjoitti:

        Muuten oivallisia vinkkejä, mutta tunti hengästyttävää liikuntaa joka päivä on aivan liikaa, jos kyse on täysin liikuntaa harrastamattomasta henkilöstä. Liikkuminen aloitetaan mieluummin alkuun liiankin varovaisesti, sillä tavallinen aloittelijan moka on vetää lihakset tolkuttomaan jumiin liian rajulla aloituksella. Harvalla on aikaa liikkua yli tuntia päivässä joka päivä, riittävät terveysvaikutukset saa jo muutaman tunnin huhkimisella viikossa arkiliikunnaksi pyöräilyä yms joten loppu on pelkkää harrastelijoiden puuhastelua. Aiemmissa kommenteissa oli että jos 100kg lähtee lenkkeilemään niin hajoo nivelet, tirsk. Itse olen melkein 100kg ja juoksen 10km ongelmitta ihan pätevässä ajassa. Kaikki 100kg ei ole jotain löysiä rasvapalloja, jos olen jollekin painoni kertonut niin sitä ei ole suostuttu uskomaan vaan on luultu että vedän höplästä.

        Myös monipuolisuus kannattaa huomioida, sillä muuten hommaan kyllästyy sekä lihakset että pää. Arkiliikunnan lisääminen on helpoin paikka aloittaa, eli polkupyörät ja kävelysauvat esiin!

        Pääasia laihdutustavoitteen saavuttamisessa on kuitenkin ruokavalio, sillä liikkuminen vie paljon aikaa jos haluaa kuluttaa esim. 500kcal. Jos oikeasti syö sen vähintään 500g kasviksia päivässä monipuolisesti, on ihme jos saa napaansa ahdettua vielä epäterveellistä tavaraa niin paljon että lihoo. Itse pyrinkin vain syömään mahdollisimman ravintorikasta ruokaa joka pohjautuu kasvikunnan tuotteisiin, ja laihtuminen on vain sivutuote.

        Karppauksesta on tullut älytön villitys koska aiemmin ihmiset eivät muistaneet että hiilihydraatit ovat energiaravintoaineita ja tätä nyt sitten toitotetaan muka uutena asiana, vaikka tämä on aivan terveystiedon alkeita. Perunaa, pastaa ja riisiä ei siis voi lappaa lautaselleen niin paljon kuin jaksaa syödä, vaan niiden määrä tulee sovittaa omaan energiansaantiin. Kaikki puhdistettu vilja on pelkkää ravintoköyhää energiaa, eli laihduttajalle täysin turhaa eikä mitään järkevää syömistä kenellekään. Lautanen täytetään ensin kasviksilla ja proteiinilla, ja sitten hiilihydraateilla sen mukaan miten paljon kaloreita tulee syödä. Rasvoja unohtamatta, laihduttaja ei aina muista huolehtia että hyviä kasvirasvoja (ei margariinia) tulee saatua tarpeeksi. Hampunsiemenissä on todella hyvä rasvahappokoostumus ja paljon proteiinia.

        "Harvalla on aikaa liikkua yli tuntia päivässä joka päivä"

        Reilusti allen promillen on se porukka, jolla ei ole tuohon aikaa. Tietenkin asia erikseen jos on kovin kiire makoilemaan sohvalle.


    • GRrr22

      Liikunta on melko tehoton keino laihdutukseen. Liikunta on lähinnä kiinteytystä ja kunnon kohotusta varten, laihdutus tehdään ruokavaliomuutoksilla. Jätä ylimääräiset hiilarit pois, sillä laihtuu satavarmasti. Jos koet "leivänhimoa", jätä leipä kokonaan pois ruokavaliostasi. Riippuvuus kertoo siitä että kyseinen ruoka-aine ei sovi sinulle!
      Älä missään tapauksessa syö kevyttuotteita tai rasvattomia maituotteita, jos haluat onnistua laihdutuksessa. Kun syöt niitä, tulet entistä nälkäisemmäksi. Voi ja kylmäpuristetut kasviöljyt on terveellisiä ja ne tekevät sinut kylläiseksi, niitä voit syödä hyvällä omallatunnolla.
      Rasvattomalla maidolla lihotetaan eräissä maissa sikoja, että sellasta!

    • voi on pop

      Läski tulee ja lähtee syömällä.
      Liikunnalla tai kuntoilulla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä.
      Turhat hiilarit pois, niin paino tippuu ihan itsekseen.
      Ja kaikki "kevyt" tuotteet pois myös. Eikä mitään rasvattomia tuotteita.
      Ja rasvaa pitää syödä. Rasvan avulla ei pysty lihomaan. Siis voita ja öljyjä, ei mitään margariineja.

      • BMI20

        Liikunta vilkastuttaa aineenvaihduntaa, vaikkei suoranaisesti laihdutakaan ilman samanaikaisia merkittäviä ravitsemusmuutoksia. Lisäksi se virkistää yleistä olotilaa ja voi auttaa tasapainottamaan hormonitoimintaa. Ilman liikuntaakin toki laihtuu kun muuttaa syömisiään riittävän radikaalisti, mutta liikunta on hyvä lisä ruokaremontin päälle ja hyväksi ihan kelle tahansa, riippumatta siitä haluaako laihtua vai ei.


    • outolintu*

      Painoin laihduttaessani 3kk ->146kg lähtöpaino oli 130kg kun astuin tuon 3kk jälkeen yllättääkseni itseni vaaalle sain sätkyn. Kyllä 63v voi myös raivostua.?!!
      Tästä opin ettei kaikki ohjeet käy kaikille.
      Aloitin apteekista ostamalla niitä pusseja söin 2vk kunnes huomasin kaupassa sellaiset pienet keito / kiisseli tetrat joissa on pilli. Ostin niitä ison kasan ja siirryin leivässä hiilariin. maitokahvista en luopunut, enkä luovu. Salaattia ja joitakin alennus puuroja kaupasta, ettei ala tympimään aina se sama. En muistaakseni ostanut hedelmiä.
      Muistan kuinka ilonvalo välähti kylppärissä hoitajan auttaessa minut vaakaan. ensimäinen kilo lähti vasta 2-3vk kuluttua.
      2 vuodessa lähti 50kg muista että olin pyörätuolissa. Olen vieläkin.
      Nyt tuosta on kohta 3v en ole saanut tavoitettani 70kg. Hötkyilen tässä 94 -96 väliä. Syön myös lakritsaa ja suklaata silloin kun nakean halu iskee.
      JOS MINÄ PYSTYIN PYSTYY TEISTÄ JOKAINEN

    • 1+17

      Tässä tulee vähän mainostamista samalla, mutta jätän sinun haltuusi miten sen hyväksikäytät. www.kalorilaskuri.fi

      Sinne vain opettelemaan laihduttamista. Syötät painosi ja tavoitteesi (Esim vaikka 5 kiloa aluksi)...Sitten katselet, että saat syötyä hyvin koko päivän ja vähän lasket arvoja. Yrität syödä ympyrän mukaisesti ja niin, syöt jäljellä olevan tavoitteen mukaisesti. Olen itse tuota käyttänyt ja melkeinpä sillä sitten laihdutellut...Toiminut hyvin ja kunhan muistaa, että sitten kans päivittää ankarasti ja ei lipsu. (Keksit on semmoinen paha, että saat nopeasti kalorit täysille ja suklaa yms).

      Sitten kun käytät koiraa, niin tuonne vain laitat liikunnat ylös ja saat vähän lisä kaloreita käyttöösi.

    • trikoojamppa

      Takaisin alkuperäisen kirjoittajan pyytämään kysymykseen ohjeita eli mitä voi tehdä kotona. Itse suosittelen, että merkitse vaikka kalenteriin kiinteät päivät, jolloin harrastat liikuntaa. Muista jättää myös lepopäivälle tilaa. Koska olet nuori, voit ihan hyvin harrastaa liikuntaa 5-6 kertaa viikossa.

      Hyviä kotiliikuntamuotoja:
      - kävely. Alussa puoli tuntia kävelyä kerralla. Kun kunto kasvaa, voit lisätä nopeutta (esim. kävele mäet ylös lujaa) ja nostaa kävelyaikaa vähän kerrallaan. Osa kävelylenkeistä voi olla nopeita ja lyhyitä (jos on vähän aikaa) ja esim. viikonloppuisin pidempiä ja vaihtelevavauhtisia. Et kerro koirastasi, sillä esim. ulkoilu nuoren vilkkaan koiran kanssa on eri asia kuin vaikkapa vanhan kiinanpalatsikoiran.

      - kotijumppa välineiden kanssa. Et kertonut, että onko sinulla mitään apuvälineitä käytössä esim. jumppapallo, hyppynaru, kuntopyörä tai käsipainot. Tosin esim. käsipainotkin voi tehdä esim. täyttämällä 1,5 litran limupullot täyteen vettä tai hiekkaa.

      - kotijumppa ilman välineitä. Perusliikkeet on hyviä esim. kyykkyyn ylös, haaraperushyppy, jalkojen nostot sivulle, punnerrukset, päinmakuulle ja käsien ja jalkojen nosto (selkälihakset) sekä vatsarutistukset. Hyvä liike on myös se, että teet "dippejä" sohvan tai tuolin etureunasta kiinni pitäen.

      Kotijumppaa varten kannattaisi lainata kirjastosta joku kirja, josta näet erilaisia liikkeitä ja miten ne pitäisi tehdä. On myös erilaisia DVD-levyjä myytävänä, jotka perustuu siihen, että liikkeet voi tehdä kotona. Älä unohda myöskään netin tarjontaa. Googlettamalla "kotijumppa" löytyy esim. Youtubesta videoita. Jos intoa löytyy, niin myös englanninkielisiä "home workout without equipments" -treenejä löytyy.

      Liikuntaa tärkeämpää on syöminen. Pidä kiinni ruoka-ajoista (ruokailu 3-4 tunnin välein). Voit syödä aika lailla normaalia ruokaa, mutta vältä rasvaisia ruoka-aineita kuten juusto, sokeri, rasva. Suosi keittoja (esim. jauhelihakeitto, hernekeitto, kasvissosekeitto) ja pyri syömään keiton kanssa ruisleipää eikä vaaleaa. Ruisleivän päälle vain vähän margariinia ja paljon kasviksia. Välipalaksi sopii hyvin esim. viili tai rahka, jonka kanssa voi syödä paljon marjoja. Tarkista kuitenkin maitotuotteiden kaloripitoisuus, sillä esim. valmiiksi maustetut sisältävät piilosokeria. Myös smoothiet ovat ihania herkkuja, joten niihin esim. rasvatonta jugurttia, marjoja, banaani ja omenaa.

      Opettele syömään salaatteja, mutta vältä niissäkin kaloripommeja (juusto, salaatinkastikkeet) tai korvaa ne vähäkalorisemmilla (esim. rasvaton raejuusto). Muista syödä kasviksia puoli kiloa päivässä vähintään. Proteiinin ei tarvitse olla lihapitoista, sillä proteiinia saa myös pähkinöistä, siemenistä, pavuista, tofusta, soijasta jne.

      Esimerkiksi pihvin paistaminen on helppoa ja moni tykkää kunnon liharuoasta. Älä kuitenkaan syö sen kanssa ranskalaisia tms. perunaruokaa, jossa on helposti tosi paljon rasvaa, vaan syö pihvi höyrytettyjen kasvisten tai salaatin kanssa.

      Vaihda höttöhiilarit (valkoinen makaroni, riisi ja vehnä) täysjyvään. Jos esim. täysjyväriisi ei alussa maistu, niin "vieroita" itsesi valkoisesta riisistä vähitellen lisäämällä täysjyvän osuutta ja vähentämällä valkoista.

      Muista juoda paljon vettä. Unohda erikoiskahvit kuten cappucinot sekä alkoholi, jossa on hirveästi piilokaloreita. Limut ja mehut ovat myös isolta osalta aikamoisia kaloripommeja ja hampaiden rikkojia. Ensisijainen juoma siis vesi.

      Huomaat kyllä, että saat syödä tosi paljon, kunhan vaan se syötävä on ns. kunnollista syötävää. Nälkää ei tarvitse nähdä.

      • voi on pop

        Ja taas menee niin pieleen kuin olla ja voi.
        Ei tarvitse syödä usein. Vaikka kerta päivässä riittää, jos ei tee useammin mieli.
        Pihvin voi syödä mainiosti ilman ranskalaisia, muutta sen paistinravan voi hyvillä mielin vetää kestikkeena. Ne ranskalaiset on sitä turhaa tärkkelystä, joka lihottaa, Rasva ei lihota.
        Ei tarvitse juoda vettä toluttomasti. Kyllä keho kertoo kun on jano.
        Hiilarieväillä se nälkä ja makeanhimot iskee helposti.


    • runaswastasucan

      voi on pop, mitä ihmettä? Okei en ala pätemään, olenhan vasta 16 vuotta mutta kyllä toi nyt aika oudolta kuulosti.

      Itse alotin kesäkuntoon projektin vasta kanssa, olen siis 16 v, 158 cm ja 68 kg. Olen ruumiin rakenteeltani muodokas ja sitä tyyppiä joka lihoaa kolme kiloa suklaata ajatellesakin :D

      Mutta siis mä sanoisin, että nimenomaan vettä paljon. Vesipullo on tuleva paras kaverisi. Kun se kulkee joka paikassa mukana, sitä tulee juotuakin. Ja ketjussa on monet ihmiset sanonut, että liikkumalla ei laihdu... no ei laihdu ei, mutta paremmalta näyttää, liikkumalla kiinteytyy, liikkumminen auttaa kaikkiin vaivoihin, liikkuminen parantaa unta ja aineenvaihduntaa.
      Itse treenaan naisten kymppiä varten ja juoksen siksi paljon, aamu lenkit ennen aamupalaa ovat kaikista tehokkaimpia. Suosittelen juoksun aloittamista, kun nyt jo lenkkeilet ;) Aloita vaikka sillä, että juokset osan normaalista lenkistäsi ja sitten joka kerta vähän enemmän.
      Lisäksi youtubessa on todella hyviä treenivideoita. Kannattaa tehdä vähän lihaskuntoa ja paljon Cardiota. Cardiossa pitää tulla hiki, se on tehokasta rasvanpolttoa. Laitan tän viestin loppuun pari hyvää treenivideota :)

      Eikä mitään ihme diettejä vaan PUHDASTA ruokaa. Eli ei eineksiä. Ei pikaruokaa. Ei mitään tehotuotettua. Ei mitään valmiina purkissa olevaa. Vaan paljon kasviksia, marjoja, pähkinöitä, täysjyvää ja proteinia, esim. pavut, kikherneet, yms.
      Paljon keittoja, vähän kermaa ja rasvaa. Leivän päälle ei tarvitse laittaa voita vaan mielummin jotain levitettä. Paljon itsetehtyjä smoothieita, eikä sokeria niihin vaan hunajaa. Osta maustamattomia jogurtteja, koska muissa on todella paljon sokeria, maustamattoman, esim turkkilaisen jogurtin voit itse maustaa marjoilla ja hunajalla.

      Aamupalalla syö niin kuin kuningas. Päivällä niin kuin prinssi ja illalla kuin kerjäläinen. Toi on hyvä muistaa, ei se mulla ihan viellä onnistu, mutta pikkuhiljaa ;) Kun on bälkä syö vaikka omena ! Ja muista, että syömättä ei laihdu, niin kuin tuolla ylempänä jo sanottiinkin.

      http://www.youtube.com/watch?v=r_J8btnIEKQ&list=PL28E659DAA3CD775D&index=2 ihan loistava ja tehokas video :) Hauskaa, ei tunnu treenaamiselta !

      http://www.youtube.com/watch?v=Q8CRUrRekOQ&list=FLIJwWYOfsCfz6PjxbONYXSg&index=37 tässä tosi hyvä alkulämmittely cardio ja kannattaa ehdottomasti tehdä ton tyypin videoita, ne on ehkä höpönlöpön näkösiä mutta erittäin tehokkaita. Ja kyllä toi tyyppi on HYVIN ärsyttävä, tekee mieli heittää tietokone seinään kun se avaa suunsa MUTTA sen treenit on TOSI hyviä!

      Ainiin ja tosi rankan treenin jälkeen hyvä palautus juoma on lasillinen maitoa. Niin ja sinne salille kannattaa kyllä raahautua ;)

      • vcxvcxvxcvcx

        En kyllä ymmärrä lainkaan lenkkeilyä tyhjällä vatsalla. Se on erittäin hyvä keino polttaa lihasmassaa kun lähtee liikkeelle ilman hiilihydraatteja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      78
      2832
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2712
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2332
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      35
      1648
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      239
      1563
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1485
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1290
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1246
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe