ystävä "varastaa" paikkani

Mieti, miksi läheisesi viihtyvät paremmin ystäväsi seurassa ja haluavat jutella mieluummin hänen kanssaan, ehkä myös pitävät hänestä enemmän kuin sinusta. Se ei tietenkään ole ystävän vika, vaan hän on varmaan mukava ja lämmin ihminen, jonka seurassa viihdytään. Tuntuu myös, etä jopa hänen ulkonäkönsä miellyttää ihmisiä. Jos toinen on niin mukava ja miellyttävä, se ei tietenkään ole paha asia, eikä häntä pitäisi sen takia alkaa vältellä.

Mutta entä sinä itse? Olisiko omassa käytöksessäsi jotain korjattavaa, jos sinusta ei pidetä yhtälailla? Ehdotuksia (ei välttämättä totuuksia): Oletko ehkä jotenkin ärsyttävä, niin että omaiset jopa kiusallaan jättäisivät sinut huomiotta? Sanot olevasi puhelias ja huumorintajuinen ... usein puheliaat ihmiset ovat täynnä itseään eivätkä kiinnostu toisten asioista, voisiko sinun kohdallasi olla näin. Tunnut pitävän omaa ulkonäköäsi parempana, olisiko niin että toiset pitävät sinua itserakkaana ja itsekeskeisenä? Tai oletko riitaisa, töykeä, ilkeä, kateellinen ... Suosittelen itsetutkiskelua. Itseäsi voit muuttaa, ystäviä ja omaisia ei tarvitse muuttaa.

vastaus "itsetutkiskelua" nimimerkille.

Pohdein asiaa. En silti keksinyt selitystä miksi poikaystäväni antaa kaiken huomionsa ystävälleni, ja jättää mintu täysin huomiotta. Ymmärrän, jos mieheni tahtoo olla ystävällinen ja tehdä ystäväni olon mukavaksi meillä, mutta mielestäni se ei tarkoita sitä että minun läsnäoloni pitäisi tyystin unohtaa.
En ole ihminen joka tapaa kiehnätä miehessä ja lääppiä jos vieraita on paikalla, mutta on outoa, ettei mieheni juttele minulle ollenkaan kun tämä ystävä on paikalla. Tällainen käytös toistuu aina VAIN kun nimenomainen ystävä on täälläm, ei muiden mun ystävien seurassa.

Minulel on ihan sama, mitä miehen äiti minusta ajattelee. Jos hän on päättänyt olla pitämättä minusta, en sille mitään voi. Mutta se tässä jaksaa mieltä pahoittaa, miten oma mies käyttäytyy.

En ole itserakas ihminen. Sanoit että tunnun pitävän iseäni pareman näköisenä. Kauneus on katsojan silmässä ja olen aina ollut siinä uskossa että olen mieheni mielestä hyvännäköinen. Hän pitää muodokkaista ja naisellisista naisista joilla on pitkät hiukset. Siksi on hanakaa kuvitella että mieheni olisi kiinnostunut ystävästäni jolla on laiha, lyhythiuksinen ja pukeutuu poikien isoihin huppareihin ja kauluspaitoihin.
Toki ihastuminen ei aina katso ulkonäköä vaan riippuu luonteestakin, en niin väitä.

Mietin vain, onko perusteita uskoa miehen olevan ihastunut ystävääni.

Rivien välistä voi lukea, että ystäväsi on hoikka ja erittäin edustavan vartalon omaava nainen. Itselläsi taas taitaa olla vähintään parikymmentä kiloa ylimääräistä.Tällaisia hoikkia naisia toki miehet tykkäävät katsella ja myös koittavat mielellään hieman flirttailla. Myös anoppisi mielestä lihavia naisia saa syrjiä ihan vapaasti ja pitää hoikempaa naista parempana pojalleen tulevaisuuden kannalta. Eli jos luin oikein, parasta mitä voit tehdä on aloittaa kuntokuuri ja elämäntapamuutos. Vuoden päästä ylimääräisten kilojen kadottua olen varma, että miehesi ja anoppisi katsovat sinua aivan eri silmin.

Ystäsi on joko lesbo tai muuten ei ole haluja ja innostusta etsiä poikaustävä tai sitten on kasvatettu niin ettei ymmäärrä miehistä mitään. Kysyppä joskus haneltä että oletko naisista tykkäävä nainen kun miehet ei kiinnosta.

En yli ylipainoinen vaan täysin normaaleissa mitoissa. Muodokkaalla tarkoitin omaavani ison poven ja muotoja löytyy takapuoleltakin. Sanoin että ystäväni on laiha. Hän on lähes anorektinen, ei naisellisen hoikkavartaloinen.

Nimimerkille "mk": ystäväni ei totisesti tiedä miehistä mitään, mutta lesbo hän ei ole.

Kirjoituksista ja vastauksista päätellen, kyseessä on hyvin 'minä minä minä'-tyyppinen nainen, joka ei kestä sitä että huomio jaetaan muualle kuin häneen itseensä. Tuntuu mollaavan ystäväänsä täällä sen minkä kerkeää, jotta saisi itse paremman omatunnon.

Todella säälittävää.

Ehkä miehesi ihastui tähän sinun 'muodokas nainen' ulkonäköösi, mutta ei siihen mitä on sisällä. Ehkä miehesi ja anoppisi toivoisi, että olisit sellainen kuin ystäväsi on sisältä, koska ehkä sisältäpäin olet huomattavasti rumempi, kuin mitä ulkoa.

Enkä kyllä ihmettele kirjoituksiesi perusteella.

Kun ystäväsi on teillä, hän on vierailulla, ja on oikein, että huomio kohdistuu silloin häneen. Eikö olisi hänen kannaltaan ikävää, jos miehesi juttelisi vain sinun kanssasi, vaikka ystäväsi on vierailulla teidän luonanne? Kyllä hänen kuuluu silloin saada päähuomio.

" Kun ystäväsi on teillä, hän on vierailulla, ja on oikein, että huomio kohdistuu silloin häneen. Eikö olisi hänen kannaltaan ikävää, jos miehesi juttelisi vain sinun kanssasi, vaikka ystäväsi on vierailulla teidän luonanne? Kyllä hänen kuuluu silloin saada päähuomio. "

MUTTA EIHÄN SE SILTI TARKOITA että avomieheni pitäisi olla kuin minua ei olisi ollenkaan paikalla?
Ei mies koskaan kenenkään muun mun ystävän meillä olessa kylässä kättäydy ikäänkuin en olisi siinä heidän kanssaan samassa seurassa.

Olen saanut monesti kokea tämän seikan siltä kantilta, että ystäväni (lapsuudessa), siskoni ja muut kaverit (aikuisiällä) on jollain tapaa kokenut sen, että minä "varastan" huomion. Helvetti että se tuntuu pahalta. Ihan oikeasti. En missään nimessä halua muiden huomiota ja kilpailua, päinvastoin. Olen vain oma itseni ja tiedostan kyllä olevani tunneälykäs ja muutenkin looginen ihminen, joten puheenaiheet sujuu ja toisaalta olen herkkä.

Ennen olin "pitkähiuksinen" ja huoliteltu, joten sain mooooonesti kuulla naisten kieron kuittailun kautta, että olen barbie tai nukke ja miesten mieleen. Kuitenkaan kukaan ei ole väittänyt suhteen rikkojaksi, eikä idiootiksi mielistelijäksi, sillä en sitä ole.
En ikinä ajatellut asiaa siltä kantilta, että olen ns. joku saatanan nukke, kunnes tajusin ihan oikeasti, että ulkonäköni ärsyttää naisia! Siispä tein täysikäännöksen ja leikkasin "kuuluisat kutrini." Hupaisaa asiassa on se, ettei se millään tavalla vaikuta siihen, että ihmiset edelleen pitävät minusta, silloin kun keskustelen jne. Eli kyllä se sisältä kumpuaa, humaanisuus kenties.

Silti olen petrannut tätä saatanan typerää asiaa niin paljon, että tiedän milloin minun on aika yksinkertaisesti poistua näyttämöltä, lopettaa juttelu, siinä vaiheessa kun naiset alkaa ärsyyntymään/hätääntymään. Enkä edes usko, että miehet aina katselevat "sillä silmällä", ei, vaan koska tykkää jutella. Sama pätee lasten ja vanhusten kanssa. Olen saanut naisten paheksuntaa osakseni siinä, että lapset tykkää minusta, ja minä jumaloin lapsia. Aidosti minua kiinnostaa lasten asiat ja uppoudun heidän maailmaan itsekin aina uudelleen.

Arvostan ystäviäni ja läheisiäni aivan liikaa rikkoakseni yhtään mitään. Toivoisin vaan joskus sitä, että saan olla oma itseni, ettei kukaan pahoita mieltään :( Vihaan kilpailua yli kaiken.

Miehesi ja anoppisi ovat todennäköisesti vieraskoreita ja ystävällisiä ihmisiä. Ja minusta hieman tuntuu, että tulkitset heitä nyt väärin...

Omat sukulaiseni ovat aina olleet hyvin vieraskoreita ja tuo mitä kerroit miehestäsi ja anopistasi olisi hyvin voinut käydä suvussamme. He eivät huomioi sinua, koska olet jo "omaa porukkaa". Tämän takia miehesi ei edes huomaa käyttäytyvänsä mitenkään erikoisesti:) Hänet on vain kasvatettu sellaiseksi. Eikä tuollainen käytös tarkoita, että hän ei välittäisi sinusta!

Tiedän kokemuksesta, että välillä tuollainen vieraitten mielistely on tosi ärsyttävä piirre läheisissä ihmisissä.