Elämme poikaystäväni kanssa kaukosuhteessa. Hän asuu Saksassa, minä Suomessa. Pahoittelen, jos tämä on väärä osio.
Nyt ongelmaksi on muodostunut se, että poikaystävä haluaisi mennä opiskelemaan Englantiin. Opiskelujen lomessa voisimme tavata ainoastaan kerran vuodessa. Hän voisi opiskella myös kotimaassaan Saksassa, mutta haluaa oppia englantia jne. Hänen ehdotuksensa ongelmaan on se, että sitten nähtäisiin vain kerran vuodessa tai pistettäisiin suhde jäihin näiksi opiskeluvuosiksi ja opiskelujen jälkeen palattaisiin taas yhteen.
MInua loukkaa se, että hän on valmis jättämään minut (vaikka vallan) tämän takia. Toisaalta tiedän olevani itsekäs, koska yritän asettaa itseni hänen opiskelunsa tielle. Hän sanoikin: "Jos sinä haluaisit lähteä, antaisin sinun mennä." Minun tunteitani taas kuvastaa: "Vaikka haluaisinkin mennä, en menisi, jos se edellyttäisi sinun jättämistäsi." Ehkä hänen asenteensa on se oikea.
Minusta vain tuntuu, etten kestä olla erossa näitä opiskeluvuosia. En yksinkertaisesti kestä. En myöskään haluaisi erota. Hän pitää itsepintaisesti kiinni opiskelusuunnitelmistaan eikä ole valmis tekemään minkäänlaista kompromissia vuokseni. Ehkä se kuuluukin olla näin.
Tilanne on minulle siis vähän sellainen "ota tai jätä". En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Minusta tuntuu kamalalta, että hän on vaikka valmis jättämään minut. Toisaalta tiedän olevani itsekäs. Jotenkin tuntuu vain siltä, ettei hän välitä minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Tai ehkä hän on sellaista sorttia, joka pystyy elämään erossa vuosia. Minä en vain yksinkertaisesti taida pystyä. :/
Nyt ongelmaksi on muodostunut se, että poikaystävä haluaisi mennä opiskelemaan Englantiin. Opiskelujen lomessa voisimme tavata ainoastaan kerran vuodessa. Hän voisi opiskella myös kotimaassaan Saksassa, mutta haluaa oppia englantia jne. Hänen ehdotuksensa ongelmaan on se, että sitten nähtäisiin vain kerran vuodessa tai pistettäisiin suhde jäihin näiksi opiskeluvuosiksi ja opiskelujen jälkeen palattaisiin taas yhteen.
MInua loukkaa se, että hän on valmis jättämään minut (vaikka vallan) tämän takia. Toisaalta tiedän olevani itsekäs, koska yritän asettaa itseni hänen opiskelunsa tielle. Hän sanoikin: "Jos sinä haluaisit lähteä, antaisin sinun mennä." Minun tunteitani taas kuvastaa: "Vaikka haluaisinkin mennä, en menisi, jos se edellyttäisi sinun jättämistäsi." Ehkä hänen asenteensa on se oikea.
Minusta vain tuntuu, etten kestä olla erossa näitä opiskeluvuosia. En yksinkertaisesti kestä. En myöskään haluaisi erota. Hän pitää itsepintaisesti kiinni opiskelusuunnitelmistaan eikä ole valmis tekemään minkäänlaista kompromissia vuokseni. Ehkä se kuuluukin olla näin.
Tilanne on minulle siis vähän sellainen "ota tai jätä". En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Minusta tuntuu kamalalta, että hän on vaikka valmis jättämään minut. Toisaalta tiedän olevani itsekäs. Jotenkin tuntuu vain siltä, ettei hän välitä minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Tai ehkä hän on sellaista sorttia, joka pystyy elämään erossa vuosia. Minä en vain yksinkertaisesti taida pystyä. :/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.