Rupee kyllä taas niin oksettamaan, kun lukee myös lehtien pastoilta juttuja julkimoiden uskottomuudesta jne. Olin jo kerennyt ihailemaan Iso Arskankin liittoa, että siinäpä hyvä mies, kun on jaksanut olla niin pitkään saman naisen kanssa. Mutta paskan marjat. Äijä ravannut vieraissa minkä kerennyt.
Alkaa kyllä menemään niin usko avioliittoon, ja muuhunkin pariuhdepaskaan, että itse kyllä pysyn sinkkuna varmaan loppuikäni.
Kesäisinkin, kun näkee, että ihmisiä vihitään alttarilla,niin ajattelen vain, että tuskinpa tuokaan onni kauan tulee kestämään, kun petollisuus jo astuu kuvioihin.Suhteen loppuajan saakin sitte miettiä, että käykö toinen vieraissa. Mitäköhän sellaisellakin avioliitolla tekee.
Ja teille kakkosille voin myös sanoa, että samoin voi myös käydä teillekin. Jos mies pettää jo nykyistäänkin teidän kanssa, niin luultavammin pettää myös teitäkin jossakin vaiheessa. Onhan mies ollut tähän vaimoonsakin alussa rakastunut, ja ollut alkuhuumat ja kaikki yhteiset seikkailut.Miksi olisitte mukamas yhtään sen parempia, ja teidän suhteenne mukamas tulisi kestämään ikuiseen auvoon tämän miehen/naisen kanssa.
Onko uskollisia parisuhteita olemassakaan?
30
374
Vastaukset
- ei kaikki!!!!!
On olemassa, omani oli, olemme puhuneet asiasta, olin naimisissa 14 vuotta. Housut pysyi jalassa molemmilla kunnioituksesta ja rakkaudesta tosita kohtaan.
Siskoni liitto on kestänyt 26-v, ja ei sivusuhteita tai panoja, tiedän aivan varmaksi. Plus erittäin komeita miehiä jotka ovat erittäin sosiaalsia, mutta aina uskollisia vaimoilleen. JA ON TOTTA.
Jos petetään, erotaan, niin simppeliä se on.
Rakkaudeton liitto tai seksiodotukset, toisen tyrannisointi, alistaminen, mielistely ja puhumattomuus toiselta osapuolelta, valheet ja epäluottamus, tai kerran KIINNI JÄÄMINEN pettämisestä...tekevät liitosta onnettoman, ja silloin tapahtuu pettämistä. Ole huoleti, on myös miehiä jotka ovat rakastuneet liitossa ollessaan, ja ottaneet opikseen ja pysyneet uskollisina. - Cloetta...
Ainakin oletan että on. Satunnaisia syrjähyppyjä todennäköisesti sattuu, mitä pitempi liitto on. Mutta niiden merkitys (puhun kokemuksesta) on pieni, ellei olematon verrattuna pitkän liiton tuomiin tunnesiteisiin, yhteiseen perihistoriaan ja aikaansaannoksiin sekä kaikkiin niihin tunteisiin, joihin tutustuu vain kun tuntee puolisonsa vuosikymmeniä.
Itse olen siis pitkässä avioliitossa elävä vaimo ja syrjähyppyjä on tasan kaksi. En tiedä mieheni uskollisuudesta mutta häneen tunteisiinsa luotan ja seksi on meillä sen verran hyvää, ettei ainakaan sen takia tarvitse lähteä muiden peteihin. Elämme hyvin tavallista keski-ikäisen pariskunnan turvallista ja elämänlämpöistä elämää. Ja mielestäni olemme uskollisia toisillemme, avioliitollemme, tunteillemma ja yhteiselle elämälle. Uskollisuus on niin laaja, ja ehkä hieman tylsäkin, käsite.
Meillä on paljon ystäväpariskuntia, joiden kanssa istumme iltaa, matkustamme ja pidämme kaikin puolin hauskaa. Heistä kaikki ovat ns. pitkän liiton ihmisiä eli avioliittoa on takana vähintään 20 vuotta. En tiedä heidän uskollisuudestaan mutta he tulevat keskenään, kuten mekin, hyvin toimeen ja ovat onnellisen oloisia. Sen verran tuttuja ovat, että onnellisuuden teeskentely ei onnistuisi meidän porukassa.
Ehkä ei pitäisikään niin onnellisuutta ja tyytyväisyyttä parisuhteeseen liittää voimakkaasta uskollisuuteen. Tosin tieten tahtoen rinnakkassuhdetta pitävä puoliso, on oikeasti ilkeä eikä oikeasti ole onnellinen parisuhteessaan. Ja tällaistahan ei tarvitse eikä kannata sietää. Puolisoksi kannattaa valita sellainen, jolla on valmiudet kypsään ja rakastavaan parisuhteeseen.- Maraton1970
Huom. cloetta tuo ei ole uskollinen avioliitto,uskollisessa liittossa ei petetä ei kertaakaan.
- Cloetta...
Maraton1970 kirjoitti:
Huom. cloetta tuo ei ole uskollinen avioliitto,uskollisessa liittossa ei petetä ei kertaakaan.
Totta.
Olen ja elän kuitenkin onnellisessa ja hyväntuulisessa sekä tulevaisuussuuntautuneessa avioliitoss, jossa on hyvä olla. Uskollisuus asia ei tällöin ole kovinkaan akuutti tai aiheellinen asia. Me nautimme toisistamme ja elämästämme, emmekä mieti sitä, onko tuo nyt tuossa uskollinen vai ei....
Mutta itse kullekin elämän arvot ja niiden pohjalta tehtävät valinnat ovat oman laisiaan ja niillehän se tämä meidän elämä rakentuu samoin tyytyväisyys elämään. Kynnyskysymykset määrittelemme me itse. - karppa..
Cloetta... kirjoitti:
Totta.
Olen ja elän kuitenkin onnellisessa ja hyväntuulisessa sekä tulevaisuussuuntautuneessa avioliitoss, jossa on hyvä olla. Uskollisuus asia ei tällöin ole kovinkaan akuutti tai aiheellinen asia. Me nautimme toisistamme ja elämästämme, emmekä mieti sitä, onko tuo nyt tuossa uskollinen vai ei....
Mutta itse kullekin elämän arvot ja niiden pohjalta tehtävät valinnat ovat oman laisiaan ja niillehän se tämä meidän elämä rakentuu samoin tyytyväisyys elämään. Kynnyskysymykset määrittelemme me itse.Cloetta, kun sanoit tuossa aiemmin, että olet pettänyt miestäsi kaksi eri kertaa, niin varmasti miehesi "ilahtuisi" kovasti, jos tietäsi mitä olet tehnyt hänen selkänsä takana. Onnellinen avioliitto, ja se että onko uskollisuus niin kovin tärkeää, eivät liity mitenkään yhteen. Onnellisen avioliiton kulmakivi on juuri uskollisuus. Jos tämä kulmakivi puuttuu koko liitto perustuu enemmän tai vähemmän petokseen, ja valheeseen.
- Maraton1970
karppa.. kirjoitti:
Cloetta, kun sanoit tuossa aiemmin, että olet pettänyt miestäsi kaksi eri kertaa, niin varmasti miehesi "ilahtuisi" kovasti, jos tietäsi mitä olet tehnyt hänen selkänsä takana. Onnellinen avioliitto, ja se että onko uskollisuus niin kovin tärkeää, eivät liity mitenkään yhteen. Onnellisen avioliiton kulmakivi on juuri uskollisuus. Jos tämä kulmakivi puuttuu koko liitto perustuu enemmän tai vähemmän petokseen, ja valheeseen.
Karppa on taasen oikeassa
- love is a lie
karppa.. kirjoitti:
Cloetta, kun sanoit tuossa aiemmin, että olet pettänyt miestäsi kaksi eri kertaa, niin varmasti miehesi "ilahtuisi" kovasti, jos tietäsi mitä olet tehnyt hänen selkänsä takana. Onnellinen avioliitto, ja se että onko uskollisuus niin kovin tärkeää, eivät liity mitenkään yhteen. Onnellisen avioliiton kulmakivi on juuri uskollisuus. Jos tämä kulmakivi puuttuu koko liitto perustuu enemmän tai vähemmän petokseen, ja valheeseen.
Koskaan ei voi tietää onko kumppani ollut uskoton. Siten ei koskaan voi myöskään tietää onko liitto onnellinen???
- Maraton1970
love is a lie kirjoitti:
Koskaan ei voi tietää onko kumppani ollut uskoton. Siten ei koskaan voi myöskään tietää onko liitto onnellinen???
onko liitosi tosiaan noin huonossa jamassa, että joudut epäilemään koko ajan?
meillä ei, rakkaus estää tuollaiset teot, elävä rakkaus. - nää kyllä tiedetään
karppa.. kirjoitti:
Cloetta, kun sanoit tuossa aiemmin, että olet pettänyt miestäsi kaksi eri kertaa, niin varmasti miehesi "ilahtuisi" kovasti, jos tietäsi mitä olet tehnyt hänen selkänsä takana. Onnellinen avioliitto, ja se että onko uskollisuus niin kovin tärkeää, eivät liity mitenkään yhteen. Onnellisen avioliiton kulmakivi on juuri uskollisuus. Jos tämä kulmakivi puuttuu koko liitto perustuu enemmän tai vähemmän petokseen, ja valheeseen.
joooh
arvelisin että cloettalla olis toinen ääni kellossa, jos mies olisi käynyt nusasemassa jotain timmissä kunnossa olevaa 20-vuotiasta nättiä opiskelijatyttöä tai vaikkapa työpaikan harjoittelijaa.
- Maraton1970
On, ainakin meillä 22 vuotta aviossa, eikä kumpikaan ole pettänyt.
Kumpikaan ei voi olla toista kohtaan niin raadollinen, että moista tekisi.
Lisäksi avioliitto on pidetty tuoreena koko ajan, homma pelaa.- love is a lie
Mistä tiedät, ettei kumppanisi ole pettänyt? Sehän on täysin oman luottamuksesi varassa.
- 7 aisti
love is a lie kirjoitti:
Mistä tiedät, ettei kumppanisi ole pettänyt? Sehän on täysin oman luottamuksesi varassa.
No näin ei todella mene, kun osaa keskustelle ja on avoin ja rehellinen, niin silloin tietää mitä on. Koska olemme HENKISESTI niin lähellä toisiamme mysö, aistisi sen heti toisesta jos muutosta tapahtuisi. Liittomme on onnellinens,siis tosiaan onnellinen,ei vain tyytyväinen. HUOM: olimme molemmat kyllä tavatessamme varattuja, lopetimme tahoillamme suhteet heti kun löysimme toisemme, ja päivääkään ein ole kumpikaan katunut, Riitoja on ollut, mutta muista syistä.
Siis kun on tarpeeksi henkinen yhteys omaan puolisoon, aistii varmasti onko puoliso muuttunut tai tapahtunut jotakin, minä nimitän tätä:::::Rakkaudeksi. - Maraton1970
love is a lie kirjoitti:
Mistä tiedät, ettei kumppanisi ole pettänyt? Sehän on täysin oman luottamuksesi varassa.
Kyllä, sitä sanotaan rakkaudeksi, ja siinä on mukana myös vaisto, jos jotain olisi tapahtunut, tietäisihän sen heti.
Ja se toinen juttu jota joku ei sulata, olemme yleensä yhdessä joka paikassa, sekin johtuu rakkaudesta, suhteen elävänä pitämisestä - ei tarvitse juoksennella siellä sun täällä.
Lisäksi vaimoni sairastaa pahaa reumaa ja ei pysty juoksentelemaan ympäriinsä.
Mutta summa summarum, rakkaus ja oman suhteen elävänä pitäminen on kaiken perusta, siitä lähdetään silloin ei ole tarvetta pettämisille. - että näin
Maraton1970 kirjoitti:
Kyllä, sitä sanotaan rakkaudeksi, ja siinä on mukana myös vaisto, jos jotain olisi tapahtunut, tietäisihän sen heti.
Ja se toinen juttu jota joku ei sulata, olemme yleensä yhdessä joka paikassa, sekin johtuu rakkaudesta, suhteen elävänä pitämisestä - ei tarvitse juoksennella siellä sun täällä.
Lisäksi vaimoni sairastaa pahaa reumaa ja ei pysty juoksentelemaan ympäriinsä.
Mutta summa summarum, rakkaus ja oman suhteen elävänä pitäminen on kaiken perusta, siitä lähdetään silloin ei ole tarvetta pettämisille.Ei tiedä koskaan varmasti, vaikka olisi kuinka paljon rakkautta ja vaistoa. Vain jos toinen kertoo, niin tietää.
- Maraton1970
että näin kirjoitti:
Ei tiedä koskaan varmasti, vaikka olisi kuinka paljon rakkautta ja vaistoa. Vain jos toinen kertoo, niin tietää.
täytyy sanoa, että jos suhteemme olisi sillä tasolla, että 22 vuotta olisi pitänyt noin tätä asiaa epäillä, tuskin olisimme enää onnellisesti aviossa.
- Vielä löytyy rakkaus
Julkkikset ovat muutenkin huomionhakuisia persoonia, heille egon pönkitys muiden ihailulla on tärkeää ja ehkä jopa koukuttavaa. Älä siis masennu siitä jos lehdissä kailotetaan vain julkkisten uskottomuudesta, se ei vastaa todellista kuvaa. Todellisuus ei löydy myöskään tältä palstalta, tänne kirjoittelee lähinnä ne keitä uskottomuus koskettaa. Kannattaa siis katsella ympärilleen ja huomata kauniitkin asiat ja hyvinvoivat parisuhteet. Kyllä sellaisia ihan oikeasti on. Tietenkin kaikilla on ylä- ja alamäet, niinkuin elämässä nyt muutenkin on sinkkunakin eläessä, mutta kaikkien alamäkiin ei kuulu uskottomuus. Jotkut haluavat olla uskollisia, eivätkä missään nimessä tahdo toimia niin että loukkaisi puolisoa valehtelemalla tai pettämällä luottamuksen. Eikä se ole mitenkään pieni todennäköisyys että kaksi näin ajattelevaa löytää toisensa, päinvastoin, pettävän kumppanin saaminen on epätodennäköisempää. Ymmärrän, että ihmisillä jotka ovat joutuneet uskottomuutta omakohtaisesti kokemaan tai näkemään ympärillään, maailmankuva on kyynisempi. Mutta samalla tavalla kuin joillakin on ruusunpunaiset lasit silmillään, toisilla on kyynisyyden harmauttamat.
Sitten vielä tuosta toisesta mainitsemastasi asiasta, eli siitä että miksi aiemmin pettänyt olisi uskollinen tulevaisuudessakaan. Minä olen sellainen aiemmin pettänyt. Petin edellisessä pitkässä suhteessani. Koin sen jollain kierolla tavalla oikeutetuksi, koska en kokenut saavani tarpeeksi välittämistä kumppaniltani. Koin että hän ei ymmärtänyt minua, ja lapsellisella tavalla osoitin mieltäni pettämällä. Vasta myöhemmin tajusin että se ei ollut millään tavalla hänen vikansa, että hän ei sattunut miellyttämään juuri minua oikealla tavalla ja täyttämään vaatimuksiani parisuhteesta ja kumppanista. Hän ei yksinkertaisesti ollut se oikea minulle. Kyllä meillä oli rakkautta, mutta se oli enemmänkin sisarellista kiintymystä, se ei riittänyt pitämään minua uskollisena. Nykyään on vaikea käsittää miksi olin niinkin pitkään niin monella tavalla epätyydyttävässä suhteessa, takerruin kait niihin pieniin hyviin puoliin tajuamatta että löytyy niitä hyviä puolia aina kaikista suhteista, jopa väkivaltaisista. Ajauduimme myöhemmin eroon monista syistä.
Nykyään olen aivan toisenlaisessa suhteessa. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, ymmärrys ja yhteys meidän välillä ei ole kadonnut minnekään. Haluamme toisillemme hyvää ja kummallakaan ei ole vaikea sanoa mitä haluaa. Haluamme elämältä samoja asioita, joten katkeruutta ei ole päässyt syntymään. Aiemmassa suhteessa kaikki oli ennemminkin vastahakoista myöntymistä toisen tahtoon puolin ja toisin kuin ilon löytämistä siitä että haluaa olla toiselle mieliksi tai haluaa itsekin samaa. Pieniä ihastumisia on ollut molemmilla, mutta niistä on voitu puhua ja ymmärretty että ne menevät kyllä ohi. Kumpikaan ei ole pettänyt eikä halunnut pettää. Mielestäni rakkaus pysyy yllä kun yhteisymmärrys pelaa ja suunta elämässä on sama.
Ehkä suhteeseen tulisi lähteä rauhallisesti ja silmät avoinna, antaen välillä itselleen lupa pysähtyä miettimään onko kumppani itselleen oikea. Olemalla rehellinen ja välttämällä takertumista. Väkinäisyys on yksi hälytysmerkki.- rakkautta ei rikota
"Petin edellisessä pitkässä suhteessani. Koin sen jollain kierolla tavalla oikeutetuksi, koska en kokenut saavani tarpeeksi välittämistä kumppaniltani. Koin että hän ei ymmärtänyt minua, ja lapsellisella tavalla osoitin mieltäni pettämällä. Vasta myöhemmin tajusin että se ei ollut millään tavalla hänen vikansa, että hän ei sattunut miellyttämään juuri minua oikealla tavalla ja täyttämään vaatimuksiani parisuhteesta ja kumppanista. Hän ei yksinkertaisesti ollut se oikea minulle. Kyllä meillä oli rakkautta, mutta se oli enemmänkin sisarellista kiintymystä, se ei riittänyt pitämään minua uskollisena. Nykyään on vaikea käsittää miksi olin niinkin pitkään niin monella tavalla epätyydyttävässä suhteessa, takerruin kait niihin pieniin hyviin puoliin tajuamatta että löytyy niitä hyviä puolia aina kaikista suhteista, jopa väkivaltaisista. Ajauduimme myöhemmin eroon monista syistä.
Nykyään olen aivan toisenlaisessa suhteessa. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, ymmärrys ja yhteys meidän välillä ei ole kadonnut minnekään. Haluamme toisillemme hyvää ja kummallakaan ei ole vaikea sanoa mitä haluaa. Haluamme elämältä samoja asioita, joten katkeruutta ei ole päässyt syntymään. Aiemmassa suhteessa kaikki oli ennemminkin vastahakoista myöntymistä toisen tahtoon puolin ja toisin kuin ilon löytämistä siitä että haluaa olla toiselle mieliksi tai haluaa itsekin samaa."
Hienoa tekstiä, tuosta juuri löytyy syy miksi lähtee ns"vieraisiin".
Tottakai on avioliittoja joissa ei petetä, paljonkin.
Yleensä miehet jotka pettävät tai petetyksi tulleet naiset väittävät että "kaikki pettävät". Näin ei ole, jos, niin sitten erotaan, ja uudessa suhteessa oetaan opiksi.
- Maraton1970
Kyllä tällä palstalla kyynistyy, luulee, että kaikki pettävät, onneksi tiedän totuuden, vain murto-osa pettää, sillä on olemassa empaattisia, aidosti rakastavai ihmisiä jotka eivät halua tuottaa rakkaimmalleen tuskaa ja huijata itseään.
Nämä eivät tee suurta numeroa itsestään eivät rieku näillä uskottomuuspalstoilla, mutta heitä on.
On ihmisiä jotka ymmärtävät ottaa eron ennen uutta suhdetta, sekin on jo parempi vaihtoehto -paras on pitää oma suhde niin terveenä ja elävänä, ettei eroon ja pettämiseen tarvitse mennä.
Ja näitäkin on, kuten me, ja lukuisa joukko tuttuja.
Sitten on näitä jotka rakastavat sanoistaan huolimatta vain seksiä ja hyppivät sänkystä sänkyyn - valitettavasti.- Petetty ja jätetty R
Kunnioitan erittäin suuresti mielipiteitäsi ja uskollisuuttasi vaimoasi kohtaan
Kuitenkin moni uskoton nainen/mies on koti elämässä sitä "jotain vailla", siksi sortuvat pettämää, enkä pidä heidä toimintaa vääränä ja tuomittavana.
Meitä on moneksi ja se meidän täytyisi ymmärtää. - natasha*
Minäkin tiedän totuuden: hyvin suuri osa ihmisistä on uskoton jossain elämänsä vaiheessa. Empaattisuuden kanssa sillä ei niinkään ole tekemistä, vaan elämäntilanteen kanssa.
Hyvin monet elävät liitossa, jossa kumppani on täysin yhdentekevä tai häntä vähintään jossain määrin inhotaan. Kumppanin läsnäolo ahdistaa. Joitain jopa pelottaa, hermostuttaa, ärsyttää kroonisesti jne. Näistä ihmisistä on hassua sanoa "eivät pettämällä halua tuottaa rakkaimmalleen tuskaa" - koska kumppani ei tosiaankaan ole heidän rakkaansa. Mikä tähdellistä: parisuhteen molemmat osapuolet ovat erittäin usein samalla aaltopituudella tässä asiassa. On pikemminkin hälyyttävää, jos kumpikaan ei tällaisessa tapauksessa hae liiton ulkopuolisia suhteita - edes seksisuhteita. Kaikki eivät myöskään heti innostu erosta. Miksi edes pitäisi? Heidän liittonsa, ei toisten.
Kestää oman aikansa, ennenkuin pari myöntää itselleen suhteen olevan pystyynkuollut. Suhde ei kuole yhdessä yössä eikä edes viikossa tai kuukaudessa. Sen tie "huonosta" kuolleeseen voi kestää vuosia, jopa vuosikymmenen. Eikä kaikki sittenkään välttämättä eroa. Sekin on ihan heidän oma asiansa. - Maraton1970
natasha* kirjoitti:
Minäkin tiedän totuuden: hyvin suuri osa ihmisistä on uskoton jossain elämänsä vaiheessa. Empaattisuuden kanssa sillä ei niinkään ole tekemistä, vaan elämäntilanteen kanssa.
Hyvin monet elävät liitossa, jossa kumppani on täysin yhdentekevä tai häntä vähintään jossain määrin inhotaan. Kumppanin läsnäolo ahdistaa. Joitain jopa pelottaa, hermostuttaa, ärsyttää kroonisesti jne. Näistä ihmisistä on hassua sanoa "eivät pettämällä halua tuottaa rakkaimmalleen tuskaa" - koska kumppani ei tosiaankaan ole heidän rakkaansa. Mikä tähdellistä: parisuhteen molemmat osapuolet ovat erittäin usein samalla aaltopituudella tässä asiassa. On pikemminkin hälyyttävää, jos kumpikaan ei tällaisessa tapauksessa hae liiton ulkopuolisia suhteita - edes seksisuhteita. Kaikki eivät myöskään heti innostu erosta. Miksi edes pitäisi? Heidän liittonsa, ei toisten.
Kestää oman aikansa, ennenkuin pari myöntää itselleen suhteen olevan pystyynkuollut. Suhde ei kuole yhdessä yössä eikä edes viikossa tai kuukaudessa. Sen tie "huonosta" kuolleeseen voi kestää vuosia, jopa vuosikymmenen. Eikä kaikki sittenkään välttämättä eroa. Sekin on ihan heidän oma asiansa.http://www.suhdesoppa.fi/avioero/yleisimmat-avioeron-syyt/
siinäpä niitä faktoja kaikille.
- natasha*
Ei ole. Kaikki pettää jotenkin.
Sellainen liitto, jossa miettii kokoajan käykö kumppani vieraissa on todella helvettiä. Mutta asiaan voi tehdä korjauksen: lopettaa miettimisen, keskittyy itse suhteeseen ja muihin asioihin. Elämässä on muutakin kuin parisuhde. Parisuhteesta pitäisi olla iloa. Ilo onkin uskottomuuden paras torjunta-aine ja toisaalta myös parisuhteen lääke, joka parantaa haavat. Mikäli suhteesta katoaa ilo kokonaan, suhteen jatkuminen on kiikunkaakun. - mihin on tyytyminen
Kyllä pettämisen myötä suhteesta ilo katoaa lopulta kuule kokonaan. Joka toisin väittää ei ole myöntänyt itselleen tosiasioita. Jokainenhan voi väittää ettei häntä hetkauta puolison vieraissa juoksu ja väittää jopa olevansa onnellinen. Näyttäisi tällä palstalla kuitenkin tulevan se totuus esille kuinka petetyt jotka jatkavat suhdetta petolliseen kumppaniin, ovat lopulta hyvinkin tyytymättömiä elämäänsä ja miettivät asiaa koko ajan. Ratkaisujen tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa ja aika harvasta siihen kuitenkaan on. Jokainenhan toivoo rinnalleen ihmisen jonka kanssa jakaa elämänsä hamaan loppuun ja monet tyytyvät siihen puolinaiseenkiin suhteeseen saaden pitää edes jonkun elämässään, kaikista ei ole yksin eläjiksi kuitenkaan, se on heille ainut tapa elää elämäänsä. Ja kuka onkaan valinnut sitten pettämisen jälkeen minkäkinlaisen elämän suunnan se heille suotakoon, muistakaamme se että me kaikki olemme erilaisia ja tyytyvät huonompaankin elämään yksin jäämisen pelossa.
- love is a lie
Pettämisen myötä varmasti useasta suhteesta katoaa ilo. Siksi pettämisestä ei kannata kertoa, vai mitä?
- mk
Kyllä on ja itselläni on koska olen miehenä aikanani viettänyt kunnon sinkkuajan ja ei ole tarvetta käydä muualla naisissa ja ainakin omassa parisuhteessa on riittävästi seksiä eikä kumpikaa hallitsetai alista toista ihmista ja kummallakin on omaakin elämää ja luottamusta kummpaniin. Olen yli 21v ollut saman naiseni kanssa.
- karppa..
Uskollisia parisuhteita on edelleenkin, jossa kumpikaan osapuoli ei petä. Mutta sen olen havainnut todella monta kertaa, että jos toinen puolisoista pettää, ja jää kiinni pettämisestä, ja sen seurauksena tulee ero, niin nämä petturit jotka menevät uuteen suhteeseen, niin sama homma jatkuu myös uudessa suhteessa.
Oli kysymyksessä sitten mies tai nainen, ja on ollut edellisessä suhteessa petturi niin ei se tapa miksikään muutu uudessa liitossa. Silloin petetään sitä uutta miestä, tai vaimoa taas jonkun uuden henkilön kanssa. Uskottoman ihmisen on aika vaikea muuttua, oli sitten kysymyksessä mies tai nainen.
Itse en lähtisi missään tilanteessa esim. vakituiseen suhteeseen naisen kanssa jos tietäisin, että hän on pettänyt edellistä miestään. Ei ne tavat siitä muutu vaikka se avo tai aviomies vaihtuisi.- että näin
Jos ero tulee pettämisen takia petetyn puolelta, pettäminen jatkuu. Jos se tulee pettäjän puolelta, pettäminen ei jatku.
- onnea ja oliiveja
Mitä on hyvä avioliitto ja turvallinen kiva arki kumppanin kans. Se on sitä, ettet takerru puolisosi joka pikku "virheeseen" ja kuvittele että jossain on "mittatilaus" nainen / mies juuri sinulle,
Kun arvioi itseään realistisesti on aina vara parantaa.Onnellisuus on laaja käsite mutta niin pienestä kiinni.
Rakkaus on tahdon asia. Itse toivon, että perheessäni kaikilla on tilaa, ja tunne olevansa rakastettu. - ...........
helvettiä on sekin ,kun luottaa toiseen ja paljastuu vuosien salasuhde.
- uskollinen mies
En ole ikinä pettänyt enkä ikinä tule pettämään. Nuorena seurustelin aika paljonkin mut ei tullut edes mieleen käydä vieraissa. Olen sen verran uskollinen
et en haluu pahoittaa kenenkään naisen mieltä pettämällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769