Nyt se puretaan, kuka vielä muistaa? Naapurissa oli Mimmilä ja hitonmoisesti kissoja. Mutta itse baari onko muistoja? Itse taisin alaikäisenä (15) juoda siellä ensi keskarin ja tupakkiakin tuli kokeiltua.
Mainion baari
Metku Mertsi
754677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
San Milanon aikaan tuli useasti käytyä hakemassa pizza sieltä.
Kaikki vanha näköjään puretaan uusien betoni tönöjen tieltä
Muistan, kun 70-luvun alussa käveltiin teininä Maiskan ohi kaupunkiin, niin kulmalla trokarit tarjos pimeää pulloa hintaan 25 markkaa. Maiska oli sen ajan tavallinen baari, jossa oli hyvä Flipperi.
Kiki ja Olli pitivät sitä joskus -70luvulla "selevin päin". Ruoka oli välttävää ja annokset isoja. Pääasiassa keskityttiin juomiseen ja hauskaa oli.
Tuleeko tilalle joku harmaabetoni-punatiilielementtinen pakolaisten vastaanottokuutio?
Itse pelasin kersana flipperiä ko. paikassa. Kunnon savuinen kuppila, jollaisia ei enää ole.
Minä muistan. Flipperille oli joskus tunkua, varaus raha piti jättää pelin päälle. Siitäkin tuli joskus riitaa kenen kaks-tai viiskymmenpenninen oli seuraavana vuorossa, isot pojat laitto aina markan kolikon.
Ei tule pakolaispunkkeria siihen kohtaan, luulisinpa että asuntoja vähän varakkainmille, aivan kuten vähän ylenmäksikin on rakennettu. Eikä Kemi ole vielä rappiokaupunki vaikka velkainen onkin, mukavia ja avuliaita ihmisiä paljon, toki poikkeuksiakin löytyy mut harvassa ovat.
Savuisista baareista tuli mielee, mitkä oli nimet baareilla? Toinen sijaitsi Nahkurinkatu 5 ja toinen Keskuspuistokatu 10 olevissa taloissa -60-70luvun vaiheilla. Tuli käytyä, mutta eipä jääny nimet mieleen. Valion baarin Valtakadulta kyllä kaikki muistaa, mut nää kaks on unohtunu.
Minä muistelisin että siinä keskuspuistokatu 10 olis ollu sen niminen kuin Kiveliön baari?
Niin todellakin oli Nahkurinkatu 5:ssä joku baari kaiketi vasta -70 luvulla. Oli enemmän kaljanjuontipaikka. Muistaako kukaan Baarin nimeä. Samassa rakennuksessa oli muistaakseni parturiliike,oliko Talus tai jotain sinnepäin, en muista nimeä? On aikaa jo yli 40-vuotta.
hammasbaari oli nahkurinkadulla.
Niinpä taisi olla muistaakseni sanottiin "hamppibaariksi". Ei tainut kovin monta vuotta siinä olla. Katuremmi pyöri aikoinaan siinä Kauppakadun ja Nahkurinkadun kulmassa. Oli lyhyt matka torinreunassa olevaan viinakauppaan ja Baariin.
No nyt muistu mieleen kun nimen kerroit.
Kemissä oli paljon baareja silloin -60 ja -70 luvulla, se oli sitä keskioluen vapautuksen aikaa.
Eihän sitä nykyään kun on niin kallistakin. Kovin on baarit vähissä, nykyään ei ole kuin niitä konditorioita vaan kahvin ja pullan tuoksuisia.
Nyt muistan sen Baarin nimen. Se oli KAHVIHAMMAS.
Nahkurinkadulla? Ja omistajana Kamppinen?
Kyllä se Kahvihammas oli omistajasta en tiedä.
Viereisessä liikehuoneistossa oli jokin kangaskauppa tai jotain verhoilukangas juttuja. Taisi olla Vanula nimeltään tai jotain sinnepäin.
Vastapäätä oli vanha iso puutalo jossa oli SOKOS kauppa muistaakseni Pohjanseutu. Varmaan tämä puutalo on purettu jo ajat sitten.
tarkoititko tattulaa...siinähän oli se bensa asemakin?
siis tarttulaa
Tarttula oli asemakadulla, entisessä Valion talossa.
YIT siihen nyt sitten jonkinmoisen elementtitalon rakentaa?
http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194731406169/artikkeli/kemin etelarantakadulle uusi kerrostalo.html
Voisitko ystävällisesti kertoa Mainion baarin osoitteen, niin yritän muistella. Varmaan tulee muistoja, kun näen osoitteen. Keskaria en kyllä ole siellä juonut ja tupakkia kokeiltiin kavereiden kanssa ihan ulkona.
Siinähän oli osoite, Etelärantakadun ja Valtakadun kulmaus.
http://aijaa.com/006609905458
Kiitos vaivannäöstäsi. Kuva on erittäin selkeä. Olisivatko tehneet tehneet jotain muutoksia taloon. Näyttää kovin oudolta. Millä vuosikymmenellä Mainio avattiin?
Keskuspuitokadulla oli Sauvon Baari
Ei ollut sauvon baari Keskuspuistokadulla,vaan KTY:n alakerrassa missä oli myöhemmin ravintola Sauvo. Näin on.
Mainio-baari se oli eikä mikään Mainion-baari,sanottiin Maiskaksi. -60 luvulla oltiin Maiskabaarissa juotiin punaista Jaffaa ja vedettiin Malppista. Keskuspuistokadulla oli todellakin Kiveliönbaari. Valtakadun pohjoispäässä oli Valionbaari. Torinreunassa oli Toribaari. Kauppakadulla oli Kultakuppi jossa voi vetää keppanaa. Antikaisen yläkerrassa oli Antikaisenbaari joka oli enemmän Hippibaari. Tökärillä oli Sauvonbaari sieltä sai pimeen pullon helposti ostettua.
On tullut koluttua kaikki Kemin baarit 60-70 luvulla.
Miksi Baarikärpäsen listasta puuttuu Kahvi-keidas? Oliko päätös poliittinen?
Ei ollut polittinen päätös. Laskin sen Ravintoloihin. Olihan siinä kaiketi se kahvilapuolikin. Tuli käytyä kahvilla joskus n.-V65. Muistaakseni oli joku täytetty poro ja kolikkolähde minne sai heittää kolikon.
Eikö se Liuskin systeemi ollut ravintolana viimevuosina ennen paloa?
VR-Asemallahan oli myös baari mutta ei kyläläiset siellä majaillut. Linja-auto asemalla kävin joskus baarissa syömässä. Siinäpä ne Kemin keskustan Baarit oli 60-75 luvulla.
Hei ! Ps. Oli vielä yksi baari siinä Valtakadulla punanen iso tiilitalo jossa oli alakerrassa Kino elokuvateatteri. (elokuvateatteri ARIa vastapäätä) Baarin nimi oli Kinobaari jossa oli eteisessä 20 pennin bajatso. Jätkät työnsi kellonjousen 1.80 mk kohdalle ja tyhjensivät välillä bajatsoa.
Jos joku muistaa lisää kerro.......
Hei muistatko Lewis baaria, siinä meripuistokadulla jossa on nykyään Siwa?
Samasta ovesta sisään ja oikealta rappuset ylös
Ei se oikeasti ollu sen niminen, mut se Lewiksen iso mainos ovessa teki siitä sen kutsumanimen.
Sit siinä Kelan vieressä olevassa matalassa siivessä oli kellarissa Lions-klupi ja yläkerrassa ravintola Kippari. Vai oliko se Skippari?
En muista mutta oletan sen olevan ollut jossain lähellä entistä Reimaria ja Ravintola Perämereä. Siinä aukiolla oli ennen nakkikioski. Onko enää?
Ei oo enää nakkaria ei. Mut kun ravintolalinjalle mentiin, niin on pakko mainita ravintola Koitto. Siellä ensimmäiset Gambina paukut tuli otettua. Makso muuten 48 penniä ja oli kuuden senttilitran paukku toisin kuin muut oli neljän sentin
Kyl oli halpaa siihen aikaan. Olin kesätöissä satamassa ja tuntipalkka oli parhaimmillaan 14,60 mk/h, sillä yhdentunnin ansiolla veti Koitossa jo kunnon kännit. Parikymmentä Gambinaa naamariin ja taksilla tajukankaalla Syväkankaalle, kun aamulla heräs nii oli vielä pari markkaa taskunpohjalla.
Se oli hurjaa aikaa. Tässäpä oodi rapulan tappajalle.
http://www.youtube.com/watch?v=GlrfiyMACyg
Ai niin missäkö Koitto oli? Siinä taitaa olla tänäpäivanä joku Ämmilä?
Reimarin ja Perämerenaukiollahan oli aikoinaan kioski, yleinen maksullinen wc, ja taksikoppi.
Nyt siinä on pieni ravintola, auki vain viikonloppuisin.
En muista käyneeni Koitossa. En tiedä tuosta Ämmilästä mitään olen muuttanut Kemistä -74 vuonna. Oliko siinä missä Kaleva oli -60 luvun puolivälissä?
Ensimmäiset kapakkareissut muistan Reimarista silloin sai kympillä nuorimies hyvät kännit. Lapinkulta A- maksoi muistaakseni jotain 90 pennin luokkaa. 10markalla sai kännin ja markka jäi portsarille se riitti siihen aikaan.
Syväkankaalla minäkin asuin aikoinaan 63-69 vuosien välisen ajan jonka jälkeen muutin keskustaan muutamaksi vuodeksi. Syväkankaan koulussa tuli aikoinaan oltua yläluokilla Tikkasen Jorma oli reksinä,pirulinen ukko oli.
tuosta kohteesta kuvia, mutta tästä voi selailla ja muistella menneitä
http://www.kemi.fi/Kuvagalleria/kaupunkikuvat/kaupunki/index.htm
Tässä olis kuvaa. Latautuu hitaanlaisesti, mut sitten hyvä.
http://g.co/maps/txbt6
Kuvassa näkyy entinen Hotelli Kemi jossa oli kuuluisa tanssiravintola Nestor
ja saman rakennuksen matalassa siivessä jossa näkyy vihreä markiisi oli Koitto.
Onhan siinä se vanha taksiasema joka on muutettu ravintolaksi New York.
Paarikärpäsen olisi pitäny Kemi hotelli ja Nestiri muistaa, kun kerran Reimarin ja Perämeren tiesi.
Kyllä minä Hotelli Kemin muistan naapurin akka oli siellä töissä. Sen jälkeenhän siihen tuli ravintola Nestori joka toimi yhtä aikaa kuin ravintola Perämeri. Aina pääsi sisään jompaan kumpaan jos ei ollut liikaa ottanut hörppiä. Siinä keskuspuistokadun puoleisen kulman takana oli muistaakseni joku Bingo.Molemmat olivat aikoinaan ihan hyviä kapakoita. Muistan yhden tapauksen kun poliisit änkäsi yhtä juoppoa poliisiautoon siinä Nestorin kulmalla .Kolme poliisia paini ainakin 10 minuttia ennen kuin saivat äijän kyytiin. Oli varmaan riski metsien mies.
Se Taksiasema oli siinä tosi kauan siinä seiso parkissa autoharvinaisuus TSAIGA venäläinen luxustaksi. Oli musta ja komia auto,oli jotain -60 luvun alkupuolta. En muista nimeä kenellä moinen harvinaisuus oli.
Ankkurissa istuttiin monet illat ja Simppa oli ovella. Simppa oli ahne rahalle jos makso reilummin riksaa niin pääsi kyllä jonon ohi. Korruptio toimi jo silloin.
Tsaika oli Laukkasen pirssi Karihaarasta. Kerrottiin, että se oli lähes puolet ajasta korjattavana. Presidentti Kekkonen sai samanlaisen.
olla Ylisuvannon se Tsaikka. Laukkasella oli Volga, ja haki Mesen muutaman Kemiläisen taksarin kanssa suoraan Saksan tehtaalta.
Ylisuvannollahan on vieläkin verenperintönä taksi, Laukkasesta en tiedä.
Joo, olet oikeassa. Muisti teki tepposen, kun en ole muutamaan vuoteen asiaa ajatellut. Muistatko, kenellä oli 50-luvun loppupuolella tai 60-luvun alussa vaalensininen Ford. Ajoi kesäisin lujaa kuljettajan sivuikkuna auki. Oliko autoilijaa, jonka nimi olisi ollut Raikamo?
Raikamo tai sitten Koivusen Kari. En ole varma, mutta jotenkin tuo sivuikkuna auki viittaa molempiin. Tai oisko ollu Henrikson sittenkin? Jos Henrikson, niin eikö sillä ole nyt se komea pulttiperä Volvo, entisöity Volvo, tummansininen ja todella silmän ilo. Kertokoon hän joka tietää paremmin, ei tarkaa muistikuvaa.
Vieläkö se talo on pystyssä siinä Valtakadulla mikä on Mainio baaria vastapäätä?
Siinä oli Kemin ensimmäinen Tarviketori automiesten kauppa.
http://aijaa.com/006609905458
Valtakadun toisella puolella oleva talo pn pystyssä. Oisko nyt se Thaihierontapaikka sillä kohdalla, mut ainakin talo on pystyssä, ja joku liiketila siinä on edelleen.
Googlen karttapalvelulla löytyy paikoista kuvia. http://maps.google.fi/maps?hl=fi&tab=wl
olin hukannu Googlen karttapalvelun.
Mikä oli Mainio Baarin naapurissa ollut Mimmilä?
En ole tuosta Mimmilästä kuullut mitään,mutta tuo kissahomma kuulostaa jotenki tutulta. Siinähän oli lähellä Broaksen talo jossa rouva ja herra veteli hampaita ihmisiltä. Ukko kun otti tongit käteen niin lähti hampaat vittuilemati. Rouva teki samaa työtä. Kävin itsekkin aikoinaan siellä. Mahtanee talo olla vieläkin, oli aikoinaan Kemin luksuskämppiä.
vieläkin paikallaan. Siinä tomii nykyisin joku vanhustenpalveluasumisasunto kaiketi. Käytössä kaiketi ison sisätilarempan jälkeen, mutta ulkokuori on sama kuin sillon aikoinaan oli.
Mimmilä oli Mainio baarin viereinen talo Etelärantakadun suuntaisesti.
Siinä asusti mies joka oli vammautunut jonkin verran, oikea käsi kummasti koukussa ja ontuen käveli. Haisi niin perkeleesti kissan kuselle, että ihan oksetti. En koskaan kuullut hänen oikeaa nimeään, mut taloa sanottiin "mimmiläksi". Poltti Poston merkkistä tupakkaa jota haki päivittäin baarista. Jäi mielee, kun osti aina sen pikku askin (10 kpl) tiskillä sanoi aina että pikku Poston. Oli sillä haukkuma nimikin sillä tupakalla, taisivat sanoa "sippi" askeiksi niita pienenpiä.
No tällä miehellä oli kotonaan ja sisäpiha rakennuksessa elättinä kissoja.
Niitä oli jopa satoja, aiheuttivat närää naapurustossa kun joskus nälissään pyrkivät muiden talojen sisälle.
Poliisit kävi niitä joskus harventamassa, mut äkkiäkös ne taas lisäänty.
Miehen kuoltua taisivat viranomaiset pikaisesti purkaa kaikki tontilla olevat rakennukset juuri tuon kissaongelman vuoksi.
Siinä se tontti edelleen tyhjänä seisoo? Maiska on purettu ja uutta kivielementti taloa nousee, mut "mimmilä" jää käyttämättömäksi?
Kukahan sen tontin omistaa?
Tiedän tyypin, asustin penskana niissä valtakadun osaketaloissa.
Mies käveli ontuen, oikealla koivella astui vain varpailla jalka koukussa. Koskaan ei meille nassikoille mitään puhunut, korttelia vain silloin tällöin kiersi.
Aina keväälä osti uudet koripallokengät joilla sitten kesän käveli.
Nyt YIT.lle vain paljon viestejä että uuden talon nimeksi on paikallishistorian nimissä laitettava 'As oy Mainio'
noin käy. Onhan se ollu kautta aikain Mainion kulmanakin tunnettu.
AsOy Kemin Kotipihlaja. Se on jo päätetty, mutta toki nimen voi vaihtaa ihan kuten esim. tavallisen osakeyhtiönkin.
Niin tai As Oy Mainio Mimmilä
Näyttävät rakentavan sillekkin alueelle, joten tontit on yhdistetty?
Musaka -baari?
Kylläpä oli kiva lukea tämä viestiketju. Muistoja tuli mieleen 65-84 luvuilta, jolloin vietin nuoruuteni Kemissä.
Tuon Kotipihlajan nimen minäkin vaihtaisin As Oy Keimin Mainioksi, ei tuossa Kotipihlajassakaan mitään vikaa ole, mutta Mainio sopisi minunkin melestäni oikein hyvin... historian havinaa
Hyvä, että Kemiin rakennetaan uutta asuntokantaa. Pieniä asuntojahan siellä on myynnissä, mutta esim. pikku kolmioita ja perheasuntoja pitäisi olla ehkä enemmän...
Nestorissa oli aikoinaan kiva käydä tanssahtelemassa, silloin oli jo naisten tanssejakin, kävimme myös Merihovissa ja Cumuluksessa. Cumulus oli laajennuksen jälkeen oikein suosittu tanssipaikka. Torniossakin kävimme aina joskus kaupunginhotellissa, mutta ei vetänyt vertoja Kemin tansseille. Mukavia aikoja ne totta tosiaan olivat.
Hyvää jatkoa sinne kaikille lapsuuden ystäville ja Ruotsiinkin, jos joku vaikka sattuisi lukemaan
Silloin kuin puhutaan naistentansseista a´la Nestori ja Merihovi, niin ei sovi unohtaa ravintola Sauvoa.
Cumulus tuli sit myöhemmin.
hyvä viestiketju kaipaisin silti sitä vanhan kimaran meinikii
Eikös se Kimara ollut aikapaljon Oklaholmankadun roskaväen suosiossa.
Ahtaajat vietti vakiona pikkujoulunsa siellä ainakin -90 luvun alkuun saakka.
Kimara oli aikoinaan niin suosittu, että Torniosta saakka tansseissa siellä kävivät.
Harmi kun on loppunut. Oli loppuaikana Urho nimeltään, Kekkosesta muutama kuva seinällä. Mutta ei menestyny, kai porukat muuttaneet pois kun eivät enää elättäneet yrittäjää?
Onko Kimaralla ollu muitaki nimiä entä Urho ja Kimara? Johonki baariin Syväkänkaan seutuvilla aikoinaan eksyin nuorena, mutta nimeä en muista. Ei kuitenkaan ollu Kimara. Hörhöä porukkaa siinä baarissa, mutta kaikilla tuntu olevan kivaa.
nimi Aulabaari mitään?
Siellä ne Syväkankaan hörhö istuu vieläki. Kuskina käyttäny porukkaa, meno oli mitä nyt semmosesta aikansa samalla linjalla olleella kapakalla voi olla.
kävin kemissä baarissa joskus kahdeksankymmenluvun lopussa. oli muistaakseni jonkinlaiset sarjakuva jutskat menossa siellä. vieläköhän moiset on siellä voimissaan? ja mikähän baari oli kyseessä?
Näitä sarjakuva jutskia on järjestetty jo 30 kertaa ja taas olis toukokuussa yhdet lisää. http://sarjis.gstdomain.net/cms/ Siitä sun käymästä baarista en sit tiedä, ku et osaa kertoa missä päin, tai minkä tyylinen se oli.
Olikohan sinne muutama porras alaspäin katutasosta. Ja loosheja oli osassa raflaa. Onkos siellä sellaista ollut kuin monttu tms ?
Joo "monttu" se on ollut. Nykyään ollu kiinni jo vuosikausia. Mukava pikku paikka.
No mikäpä oli Montun osoite?
Tais olla Valtakatu 7-9 ?
Viimeksi niissä tiloissa on toiminut Tanssiravintila Lempi & Toivo
Nyt ei mitään tietoo mitä tiloissa on?
Alunperin Kultakuru.
Niinpä Kultakuru se oli tavaratalo Sokoksen alakerrassahan se sijaitsi. Siinä Sokoksessa taisi olla Kemin ensimmäiset liukuportaat, muistan kun niitä 70- luvulla ihmeteltiin.
Kultakuruhan siinä oli Sokoksen alakerrassa oli kohtalaisen suosittu paikka -70 luvula. Siinä ovella seiso sellainen paksu ukko portsarina joka oli tosi ahne rahalle heti kun työnsi rahan kouraan niin vahtasi paljonko sai. Sen ukon vihreä Tojota seiso aina silloin siinä kurun edessä kun se ukko oli töissä. Oli kaiketi muka joku uskonlahkolainen. En muista ukon nimeä.
Kyllä ne liukuportaat ekana Antikaisella oli.
antikaisen yläkerrassa oli v-75 baari nimeltä marinka.
Heskehän siinä oli paalupaikalla. Jokunsaatanan uskovainen oli.Ja sen poika oli hippi Pekka.
Joo se samenen Hippi ja hassikenkäyttäjä on nykyää opena.
Nyymanni ja Helske kanto huumeita Stokholmista Kemiin jo 70-luvulla.Hassista.
Siis onko sama mikä on ollut opena?
Nii oli ja portsarina toimi "Nortti"