Rikollinen on silloin kun rikos on laillisesti tutkittu ja rikoksesta on oikeudessa määrätty tuomio. Rikollinen sovittaa tuomion.
Kun tuomio on sovitettu, sovituksen jälkeen tuiomittu ei enää ole rikollinen.
Esimerkiksi jos rikoksesta saa vuoden tuomion. Vuoden vankilassaolon jälkeen rikos on sovitettu, tämän jälkeen henkilö ei enää ole rikollinen.Menneitähän ei tule muistella.
Hyvät ihmiset älkää tehkö rikoksen sovittaneen henkilön jatkoelämää vaikeaksi.
Sovittamisen jälkeen henkilön harteilta poistuu rikollisen taakka. Asia on taas toinen jos rikollinen on vapaalla ja joku tietää rikoksen tapahtuneen. Rikos tulee aina tunnustaa tai jonkun toteennäyttää.Lain mukaan niin pitkään kun epäillyn syyllisyyttä ei ole laillisesti toteennäytetty ja siitä tuomittu, henkilö ei ole rikollinen tai syyllinen johonkin.
Jos ajatellaan niin että jokainen joka joskus on ajanut ylinopeutta olisi loppuelämänsä rikollinen, montakohan ei rikollista autoilijaa Suomessa olisi? Tuskin yhtään.
Emmehän kaivele toisten menneisyyttä. Rakentakaamme parempaa tulevaisuutta.
Milloin on rikollinen? Onko rikoksensa sovittanut rikollinen?
3
457
Vastaukset
- *Donna
Jepa. Menneitä ei kaivella jos "rikollinen" oikeasti ottaa opikseen ja KATUU touhujaan.
Näinhän sen pitäs olla, kun on tuomionsa istunu, ei sais leimata ennää. Mutta ihmismieli on kummallinen. Ikäänkuin henkilö on itse rikoksellaan itsensä leimannut ja muut miettii, että kun se kerran, niin miksei toisenki kerran. Näin myös exrikollinen kylvää epäluuuloa, ehkä pelkoaki, lähiympäristöönsä ja maine kasvaa, vaikka virallisesti onkin jo tekonsa sovittanut.
Ja kyllähän tätä virkavaltakin käyttää mm rikosten selvittämisessä, ensin kammataan lävitse ne, jotka aiemmin ovat samantyyppiseen rikokseen syyllistyneet. Kyllä rikollisen on vaikea päästä leimasta pois. Yleensä parhaiten onnistuu kun vaihtaa paikkakuntaa. Nimen vaihdot ym eivät yksin auta, näillä selkosilla kun kaikki tuntevat kaiken, jos ei muuten niin yhteinen tuttu ainakin löytyy.- rikos+sovitus=0
Sana rikollinen on enemmän kuin rasismia sitä kohtaan joka on sovittanut tuomionsa.
Jos tuomionsa sovittaneesta käytetään nimitystä rikollinen, tarkoittaa se sitä että sanoja on tuomitsemassa tuomionsa sovittanutta henkilöä uudestaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604