Olen aina ollut sitä mieltä, että suhteessa ollaan vain sen yhden kanssa, eikä säädetä mitään toisen selän takana. Itse nyt kuitenkin sorruin toiseen, enkä anna sitä koskaan itselleni anteeksi.. Joten moraalisaarnoja en tarvitse, rankaisen itseäni siitä jo tarpeeksi.
Juttuni on tämä: olen seurustellut 3,5 vuotta ihann miehen kanssa, jonka ajattelin olevan se elämäni rakkaus. Suhde kuitenkin väljähtyi, jostain syystä. Mies ei halua seksiä yhtä paljon kuin minä. Kyllä, olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa että hän pettää minua. Mutta sitä en todellakaan usko. Läheisyyttä meillä kyllä vieläkin on, mutta hän ei osaa huomioida minua sillä tavalla kuten haluaisin. Ja olemme siitä kyllä myös puhuneet. Olen vain sellainen nainen, joka ei jaksa valittaa. Ja kaiken lisäksi samoista asioista. Rakastan häntä kuitenkin, mutten tiedä pystynkö enää jatkamaan oman hairahdukseni vuoksi.
Tapasin siis kivan miehen baarissa, ja vaihdoimme numeroita. Kerroin kuitenkin ensimmäisten viestien jälkeen, että olen varattu, ja homma jäi siihen. Mieltäni kuitenkin askarrutti, ja jatkoin viestittelyä. Lopulta tapasimme, useammankin kerran. Ja viimeisin kerta johti seksiin. Hän on liiankin hyvä ollakseen totta.. Syyllisyys painaa, enkä varmasti tee tätä uudestaan! En halua olla se pettäjä, joka tulee olemaan aina pettäjä. Sanoinkin siis tälle miehelle, että homma pistetään jäihin, ainakin niin pitkäksi aikaa kun olen varattu.
En tiedä mitä teen. En ole kuitenkaan naimisissa, enkä edes kihloissa, eikä meillä ole lapsia. Lähteminen olisi liiankin helppoa. Inhoan itseäni, kuinka saatoin heittää pitkän suhteen menemään.. Mutta sille ei enää voi mitään. Tehty mikä tehty. Täytyy antaa itelle anteeksi, jossain vaiheessa, ja jatkaa elämää. Mutta voin vannoa omalta kohdaltani, että tämä oli ensimmäinen, ja myös viimeinen kerta kun petän rakastamaani miestä! Sanokaa muut mitä sanotte.
minustakin tuli pettäjä...
11
645
Vastaukset
- 15
Hauska kuulla
- mr man
"Mutta voin vannoa omalta kohdaltani, että tämä oli ensimmäinen, ja myös viimeinen kerta kun petän rakastamaani miestä! Sanokaa muut mitä sanotte. "
Ja,ja niin sä luulet. - no just
Tapasin siis kivan miehen baarissa, ja vaihdoimme numeroita. Kerroin kuitenkin ensimmäisten viestien jälkeen, että olen varattu, ja homma jäi siihen. Mieltäni kuitenkin askarrutti, ja jatkoin viestittelyä. Lopulta tapasimme, useammankin kerran. Ja viimeisin kerta johti seksiin.
etkö kuitenkin tehnyt ton kaiken ihan vaan saadaksesi syyn eroon - 12+13
voi hyvä jysäys, miksi et käyttänyt tuota vieraan miehen kanssa käytettyä kuhertelu ja seksiaikaa oman liittosi korjaamiseen -kas ei ole suuri yllätys, että liitot tahtovat arkistua ajan suhteen, niiden eteen on tehtävä työtä - molempien.
eli siis suunnittelit koko jutun alusta lähtien seksiin asti, vaikka olisit voinut kääntyä kannoillasi ja muuttaa suuntaa, parantaa omaa parisuhdettasi ja nyt kaduttaa??
uskoisinko??
kerroitko miehellesi, olitko hänelle yhtä rehellinen kuin tuolle ihastukselle jolle kerroit olevasi varattu - kuitenkin jatkoit viestittelyä.
niin uskalsitko kertoa??
tuskin ja nyt on sitten hyvä olo temppusi tähden -tee ainoa kunnon teko ja kerro miehelle, anna hänen päättää jatkosta, ole edes tämän kerran rehellinen hänelle. - guilty..
Minä todellakin yritin parantaa, en mitään muuta yrittänytkään viimesen 4kk aikana! Mutta kun vastakaikua ei saa toiselta puolelta ni jostain sitä läheisyyttä hakee. Ja nyt tilanne on kääntynyt toisin päin. Mies yrittää, mutta koska laitoin kaikkeni peliin jo aikaisemmin, omat voimani ei enää valitettavasti riitä. Ja huomaan homman olevan taas samassa lähtöpisteessä, kuin aikaisemminkin. En saa haluamaani vaikka siitä ääneen sanonkin. Mies ei puhu, joten vaikea sellaisen kanssa on keskustella. Mutta tämä ei ole hänen syynsä, pettäminen on minun vastuullani.
Hommaa ei suunniteltu. Tarkoitus oli olla kavereita tämän toisen miehen kanssa, mutta toisin kävi. Käännyinkin muutamaan otteeseen, ja sanoin etten pysty pettämään. Mutta... Tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Tiedän miehen kantani pettämiseen, ja hän ei varmasti halua jatkaa yhdessä tämän jälkeen. Ero tulee, minun aloituksesta. Kerron rehellisesti miksen voi enää jatkaa. Pallo on sen jälkeen hänellä. Mutta varaudun pahimpaan. Itse en haluaisi jatkaa pettäjän kanssa, siksi oma typeryyteni pistääkin vihaksi. Sitä saa mitä tilaa. - jep jep
"Hommaa ei suunniteltu. Tarkoitus oli olla kavereita"
jep jep, kyllähän minäkin olen noita naisia kotia raahannut, tarkoitus on ollut tutustua postimerkkikokoelmaani, jostain syystä se on kuitenkin johtanut seksiin.
eli sinäkin kyllä osaat valehdella itselleen. - Pettäjät etooooooooo
Mutta et ole yksin teitä vastaavia on Suomessa paljon, paljon, paljon, paljon.
Pitäiskö teidän oikeen rekisteröidä Pettäjin ry? - samaistun
Oikeesti mitä te ootte kritisoimaan ihmisiä! Jokainen voi kattoa sinne omaan pikku napaseensa ja mennä itteensä. Parisuhteett on aina vaikeita ja jokainen tekee niitä virheitä ainut ero on että osa oppii niistä!!
Voimia ja jaksamista guilty.. Olit rohkea kun kerroit tarinasi. :)- AvaudunNYT
Itse joskus petin silloista naistani ja voin ihan rehellisesti sanoa että oli ihan helvetin typerä. Siis minä itse. Arki oli tullut vastaan ja se oma nainen ei tuntunut niin kiinnostavalta, seksikin oli hiipunut. Sen sijaan että olisin nostanut kissan pöydälle KUNNOLLA omassa liitossani ja lähtenyt tai ainakin kertonut että tämä on niin vakava asia että lähden kun ei enään näköjään kummallakaan kunnolla kiinnosta, niin tulos olisi varmasti ollut eri. Nainen jota petin oli erittäin hyvä sängyssä ja erittäin hyvä kumppani. Rakkaus oli kylläkin vaihtunut vähän kumppanuudeksi, mutta rakkautta kuitenkin oli. Oli vaan niin helvetin itsekäs ja heikkoluonteinen että menin pettämään. Naurattaa näin jälkikäteen kuinka sitä keksi tekosyitä silloin itselleen. Toisesta löysin niin paljon vikaa että välillä ihan vihastutti kun hän oli läsnä. Hän ei osannut ottaa huomioon ja hän ei osannut haluta minua. Hän ei osannut sitä ja tätä jne.
Naurattaa nämä monet puheet, jossa niin vuolaasti ruoditaan omaa seurustelua ja syytetään. Minä yritin, mutta se toinen ei. Minä petin. Mitä?
- dgdfgdfgdf
pelle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750