Meillä tuli riitaa päivällä - oikeastaan en edes tiedä mistä. Minulla on ollut rankka viikko, olen nukkunut vähän, töissä on tullut pomolta haukkuja ja viikonloppuna saan nyt vihdoin ottaa rennosti. Mies taas on töissä.
Kun mies pääsi töistä, emme ole puhuneet ollenkaan. Hän oli koneella, minä koneella ja nyt mies on yksin eri huoneessa. Mietin itse, nukunko missä ensi yöni, vierashuoneessa, olohuoneen sohvalla vai meidän sängyssämme miehen vieressä.
Meillä nämä riidat ovat yleisiä. Mies suuttuu yleensä tekstiviestistä jonka ymmärtää väärin eikä halua asiaa selvittää vaan toteaa kipakasti, että älä enää tänää txt/soita hän on tosi äkäinen. Näiden jälkeen uskon, että minulla on se pahempi olo. Harvemmin itken, vaikka se varmasti helpottaisi. Tänään kyllä myönnän itkeneeni, mutta ei kyllä helpottanut hirveästi. Sen verran kyllä, että pystyin syömään ja nousemaan ylös lattialta.
En jaksa uskoa, että tällainen puhumattomuus, mököttäminen on yleistä muissa parisuhteissa. Tästäkin selvittäisiin, jos menisin vain pyytämään anteeksi, mutta en aina jaksa pyytää anteeksi asiasta, josta en edes tiedä, mistä se on alkanut. Pari kertaa mies on tajunnut olleensa idiootti ja tullut pyytämään anteeksi.
Kysyisin exältä, miten heillä oli, riitelivätkö näin, mutta emme ole väleissä. Hän vihaa miestä ja minua, kun olen mieheen yteydessä.
Minua ahdistaa tämä. Miten te muut riitelette? Kauanko saatatte olla äkäisiä toisillenne? Oletteko eri huoneissa, nukkuuko toinen sohvalla?
Kun mies pääsi töistä, emme ole puhuneet ollenkaan. Hän oli koneella, minä koneella ja nyt mies on yksin eri huoneessa. Mietin itse, nukunko missä ensi yöni, vierashuoneessa, olohuoneen sohvalla vai meidän sängyssämme miehen vieressä.
Meillä nämä riidat ovat yleisiä. Mies suuttuu yleensä tekstiviestistä jonka ymmärtää väärin eikä halua asiaa selvittää vaan toteaa kipakasti, että älä enää tänää txt/soita hän on tosi äkäinen. Näiden jälkeen uskon, että minulla on se pahempi olo. Harvemmin itken, vaikka se varmasti helpottaisi. Tänään kyllä myönnän itkeneeni, mutta ei kyllä helpottanut hirveästi. Sen verran kyllä, että pystyin syömään ja nousemaan ylös lattialta.
En jaksa uskoa, että tällainen puhumattomuus, mököttäminen on yleistä muissa parisuhteissa. Tästäkin selvittäisiin, jos menisin vain pyytämään anteeksi, mutta en aina jaksa pyytää anteeksi asiasta, josta en edes tiedä, mistä se on alkanut. Pari kertaa mies on tajunnut olleensa idiootti ja tullut pyytämään anteeksi.
Kysyisin exältä, miten heillä oli, riitelivätkö näin, mutta emme ole väleissä. Hän vihaa miestä ja minua, kun olen mieheen yteydessä.
Minua ahdistaa tämä. Miten te muut riitelette? Kauanko saatatte olla äkäisiä toisillenne? Oletteko eri huoneissa, nukkuuko toinen sohvalla?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Exiltä ei kannata "apua" pyytää. Nehän ovat lähteneet suhteesta juuri siksi, ettei siinä mennyt hyvin, joten miksi ne edes haluaisivat neuvoa seuraavaa ehdokasta yhtään missään asiassa. Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa sinun (vihaamasi) ex-miehesi uusi muijakaveri tulee kyselemään sulta neuvoa ukon mökötysvimmaan. Olisko sinusta neuvomaan sisarellisesti sitä naista?!
Sinun se on opeteltava hoitamaan omaa parisuhdettasi, opeteltava ymmärtämään kumppaniasi ja vaatimaan häneltäkin osanottoa yhteishengen tasapainottamiseen, ihan niin kuin hänenkin on opeteltava samat asiat. Olette siis oppimassa molemmat toisianne ja kirjoittamassa teidän kahden välistä käsikirjaa yhdessä. Siihen eivät ulkopuoliset saa sekaantua.
Keskustelkaa hyvänä hetkenä siitä, millaisia sääntöjä te kaksi haluatte olevan teidän välisessä kommunikaatiossa. Faktahan on, että mitä enemmän kerää paskaa hampaankoloon, sitä varmemmin räjähtää seuraavalla kerralla kun sukset menee hitusenkaan ristiin. Koska joskushan ne negatiivisetkin asiat on käsiteltävä pois. Ne kuuluvat osana elämään ihan samoin kuin ilon ja onnen asiat.
Kuulostaakin siltä, että te tarvitsisitte nyt erityisen kipeästi toisianne, mutta ette koe saavanne tarpeeksi toistenne huomiota koska kumpikin on niin väsynyt ja omia ongelmiaan täynnä, joten te otatte nokkiinne ja vetäydytte poteroihinne kuin suuttuneet siskokset ja odotatte toistenne anteeksipyyntöä tai mitä tahansa yhteydenottoa.
No, siihen auttaisi se, että toinen teistä panee hetkeksi omat juttunsa sivuun ja vain kuuntelee kun kumppani purkaa vaikkapa työpäivänsä saldon ulos. Sitten osat vaihdetaan että toinenkin saa purkaa mieltään painavat jutut pois.
Sitä on tiimityö ja parisuhteessa eletään nimen omaan tiiminä eikä itsekkäästi sooloillen kuten siskokset, eiks niin?
Ei pidä laskea vain niitä kertoja jotka kumpikin käyttää anteeksipyytämiseen, paljon tärkeämpää on keskittyä aina purkamaan pattitilanne jotta päästään eteenpäin.
Vaikka sinä olisitkin se joka menet helpommin pyytämään anteeksi (vaikket olisikaan syypää mököttämisen aloittamiseen), oppii sinunkin kumppanisi siitä anteeksipyytämisen taitoa eli se kynnys totta kai alenee hänelläkin tulla vuorostaan pyytämään anteeksi omia mökötyksiään. Siitä muodostuu pian teidän välinen rituaali joka on hyväksi ja vahvistaa teidän yhteenkuuluvuuden tunnettanne.
Mököttäminenhän on merkki epävarmuudesta ja osaamattomuudesta. Ollaan mieluummin hiljaa kuin kohdataan negatiivinen tilanne ja kannetaan vastuu omista teoista, kumppanin mielen pahoittamisesta jne. Sellainen pakeneminen ei ole rakkautta ja välittämistä. Asioiden selvittäminen sen sijaan on.
Meillä ei nukuta sohvalla eikä toinen mökötä. Kun olemme molemmat vihaisia, emme todellakaan pysty vaikenemaan. Yleensä riidat on tulleet väärinkäsityksestä, ja olemme aina selvittäneet riidan.