Olen ollut uskollinen aviomies 12v. Ja moralisoin aina pettäjiä. Sitten kävi itselleni niin viime syksynä, että aloitin salasuhteen työkaveriini. Tilannetta pahentaa se, että myös työkaverini on naimisissa, ja että me nyt molemmat petämme puolisojamme.
Näin ei pitänyt käydä, mutta näin vai kävi. Hulluinta on se, että meillä molemmilla on tunteet myös mukana. Työkaverini rakastaa kyllä miestään eikä halua erota hänestä, ja minä vaimoani, enkä halua erota hänestä, mutta rakastamme myös toisiamme. Tiedän, että suhteemme on väärin, mutta olemme koukussa toisiimme, ja harrastamme seksiä useampaan kertaan viikon aikana. Mutta olen samalla täysin hajalla. Ei näin voi jatkua.
Kertokaa, ja haukkukaa minua vapaasti ja kertokaa miten jatkan tästä eteenpäin..
Näin ei pitänyt käydä, mutta näin vai kävi. Hulluinta on se, että meillä molemmilla on tunteet myös mukana. Työkaverini rakastaa kyllä miestään eikä halua erota hänestä, ja minä vaimoani, enkä halua erota hänestä, mutta rakastamme myös toisiamme. Tiedän, että suhteemme on väärin, mutta olemme koukussa toisiimme, ja harrastamme seksiä useampaan kertaan viikon aikana. Mutta olen samalla täysin hajalla. Ei näin voi jatkua.
Kertokaa, ja haukkukaa minua vapaasti ja kertokaa miten jatkan tästä eteenpäin..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen aina ihmetellyt voiko oikeasti kahta ihmistä rakastaa saman aikaisesti , voiko todella? Itse en pystyisi siihen... Mielestäni sinulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa ja niitä tuskin tarvitsee edes kirjoittaa, Ratkaisu kannattaisi tehdä mahdollisimman pian, koska asia tulee ilmi varmasti ennemmin tai myöhemmin. Ja aika ahdistavaa luulisi kaksoiselämä olevan, kuten itse kirjoitat olet hajalla. Raastava tilanne varmasti :/
Ensinnäkin et voi koskaan sanoa, että niin vaan kävi. Kukaan ei pakottanut sinua salasuhteeseen, vaan kyllä se oli ihan oma tietoinen valintasi. Onnea vaan valitsemallanne tiellä. On vain ajan kysymys kun kärähdätte ja siitä vasta riemu repeää. Et arvaakaan mikä helvetti teillä on edessänne tulevaisuudessa. Itku (tai avioero) pitkästä ilosta.
Ehkä olisikin parempi, että eroaisitte nykyisistä puolisoistanne ja menisitte salarakkaanne kanssa naimisiin. Nykyiset puolisonne voisivat etsiä itselleen uudet arvoisensa kumppanit. Te kaksi taas voisitte vuorotellen pettää toisianne ja selittää: Sorry, kulti. Niin vaan taas kävi.
Olen kokenut tuon. Olen mies. Tiedän ahdistavan tunteen. Kummastakaan ei halua luopua ja sitä vain elää päivästä toiseen tietäen, että tulee päivä, jolloin jotakuita sattuu...ja ainakin itseään. Toivottavasti homma pysyy omissa käsissänne eikä purkaannu kärähtämisen kautta, koska silloin on helvetti irti.
Tsemppiä! En moralisoi, koska olen jo kyynistynyt elämän suhteen.
Ei kukaan sinulle voi sanoa, miten sinun pitäisi jatkaa tästä eteenpäin... Jokaisen on elettävä itse elämänsä, tehtävä päätöksiä ja vastattava niiden seurauksista...
Oma tarina: töistä tämäkin alkoi ; jotenkin kai "sähköä ilmassa" alusta saakka, mutta hän oli silloin jo sitoutunut tahollaan, joten pidin varani, etten ihastunut tms. Hyviä kavereita meistä joka tapauksessa tuli. Meni liki 10 vuotta, minäkin löysin kumppanin muualta ja kaiken piti olla ok... No, elämässä tuli mutkia ja liitto rakoili pahasti. Ei kovin viisas veto, kun annoin työkaverin alkaa itselleni "olkapääksi"... Siitä se sitten alkoi, nyt takana vajaa viisi vuotta tätä "lähempää tuttavuutta". Minä erosin miehestäni pari vuotta sitten, työkaveri on pysynyt vanhassa suhteessaan enkä edes odota, että sitä alkaisi rikkomaan. On tätä muutaman kerran lopetetettu, mutta koukku on kaiken aikaa syvemmällä "kitusissa"...