Moi kaikki
Ymmärrän toki ajatuksen otsikonmukaisen ehdon takana, mutta eikö se kuitenkin ole hieman turhan jyrkkää? Jos tänne ei laita profiiliinsa valokuvaa kaiken kansan nähtäväksi, se ei silti tarkoita sitä että häpeilisi ulkonäköään mitenkään. Me kaikki vain vedämme rajan hieman eri kohtaan mitä tulee yksityisyyteemme. Ei se tarkoita myöskään sitä, että olisi jotain salattavaa. Esim. moni haluaa työpaikallaan pitää yksityisasiat yksityisinä, eli ei halua "olen sinkku ja haen seuraa" -leimaa otsaansa.
Laittakaa edes jonkinlainen sähköpostiosoite tekstin perään, jotta vastaaja voi liittää mukaan myös valokuvan heti ensimmäiseen lähestymiseen, mikäli se on tutustumisen aloittamisen edellytys. Moni nettideittailija kuitenkin hakee kahdenvälistä tutustumista eikä halua identiteettiään julkistaa kuvallisesti kaikille, mikä on täysin ymmärrettävää.
Onnea rakkauteen teille kaikille.
"En vastaa kuvattomille profiileille"
11
478
Vastaukset
- so what
Jokaisella on oikeus laittaa millaisia ehtoja haluaa profiiliinsa. Fiksut ihmiset ohittavat sellaiset profiilit joiden ehtoihin he eivät sovi pelkällä olankohautuksella isompaa numero siitä tekemättä. Aina niitä on muita joiden ehtoihin sopii.
- kuvatOn
Mä en omassa profiilissani noin suoraan ilmaissut asiaa. Mutta ilmoituksessani oli mukana s.postiosoite niitä miehiä varten, jotka syystä tai toisesta, eivät olleet profiiliinsa kuvaa liittäneet.
- Eli odotin vastavuoroisuutta, olihan oma kuvani nähtävillä.
Tuntuu, että miehistä löytyy enemmistö niitä, joilla on kuvaton profiili. Silti monen ilmoituksessa tuntuu olevan vaatimuksia naisille, lähettää viestin mukana kuva.
Koska en hakenut mitään kirjekaveria, luonnollisesti vaadin saada nähdä toisen kuvan pian. Ellei profiilissa sitä ollut, eikä muutamien viestien jälkeenkään vielä tiennyt miltä toinen näyttää, sai homma jäädä siihen. Sokkotreffeille en todellakaan suostunut menemään, piti olla edes jonkinlainen käsitys siitä, voisiko toinen olla sitä, mihin myös ulkoisesti ihastuisin.
Joten.. Jos syystä tai toisesta ei ole kuvaa profiilissa, on hyvä varata koneelleen kuva tai kaksi, myöhempää lähettämistä varten. Kukapa sitä haluaisi vähän ihastua toisen kirjoitustyyliin, luoda mielikuvia, ja pettyä pitkän ajan päästä, kun toinen ei ulkoisesti mitenkään sytytä. Ja toisinpäin, tulla torjutuksi.
( koska let's face it, ulkonäöllä on nettitreffeillä vähintäänkin 50% merkitys jatkon suhteen, vaikka moni tämän varmaan haluaisi kiistää)- Nadaman
Juuri näin, tätä tarkoitin aloituksessani. Tuo sähköpostimahdollisuus on just hyvä. Kenenkään ei tarvitse kirjoitella kasvottoman mysteerin kanssa, kyllä on ihan kohtuullista ja asiaankuuluvaa haluta nähdä selvä kasvokuva mahdollisimman pian, mieluiten heti ensimmäisen viestin yhteydessä.
Moni kuvattoman profiilin takana lymyilevä varmasti onkin valmis lähettämään heti vaikka useamman kuvan tytölle ensiesittelyn yhteydessä, muttei hymyilemään koko Suomelle täällä. Seuranhakukaan ei välttämättä ole tiukkaa suorittamista, vaan intiimi, henkilökohtainen asia, jossa luodaan luottamusta kahden ihmisen välille heti ensisanoista alkaen.
Se oikea joka muuttaa koko loppuelämänne suunnan ja tekee kaiken paremmaksi saattaa löytyä jonkun noista tuhansista kuvattomista profiileista takaa. Voi olla elämän paras ratkaisu sallia jonkun sellaisen lähestyä ja mahdollistaa kuvan sujauttaminen vai sinun silmillesi.
- tääontätäjoo
Samaa mieltä kanssasi. "En vastaa kuvattomille" kertoo että ihmistä kiinnostaa ainoastaan se ulkoinen olemus, ja millään muulla mittarilla et ole tutustumisen / vaivannäön arvoinen.
Tämä teksti profiilissa on turn-off numero yksi. Toinen: En hae seksiseuraa! Mikset?- kalle_TuuPas
Näin se menee. Huvittavinta ja ihmeellisintä asiassa on, että kaikkien niipukkaimpia ovat noin 4-kymppiset naiset, joiden parasta-ennen-päiväys on auttamatta vanhentunut.
- vaivaahantästävainon
Tosiaan, kuvan ei pitäisi olla ongelma jos toiseen haluaa tutustua jos sitä ei heti ole nähtävillä, mutta täällähän tutustuminen ei ole päasia vaan se että voisi valita tulevan kumppanin kuin marketissa.
Ehkä on toisaalta on vain hyväksytynpää kysellä kuvaa sen sijaan että laittaisi 'en vastaa jos et ole miljonääri' :). - war hammer
Ei se mee noin..toi koko ajatus kuvio on täysin outo ja
suomalaisen sulkeutunut.
Jos on joku todellinen julkisuuden henkilö kuten itse
olin joskus (11 vuotta sitten)
Niin silloin ymärrän tuon, mutta tuo yksityisyys juttu ja kuvan
lähettäminen on kyl aika kaameeta p***an jauhantaa.
Osin siinä on pointti, mutta
kun kyse on kuitenkin omasta hausta omalle itselleen,
niin vaikka kuinka haluaisi yksityisyytensä säilyttää,
niin tuolla on 1000 ja yks kikkaa sen anonyymiteetin aikaan
saamiseksi ...Joten ei oikein mene läpi.
Kuten sanon aina...Jos pelkää jäävänsä rekan alle,
niin ei kannata lähtee himasta...
Ja sen nää kuvattomat just tekevät, kun heil on yksityisyys!
Toisin sanoen se nyt on vain tekosyy ..Ei häpeä itseään??
Kyllähän häpeävät, he häpeävät sinkuuttaa ja seuran hakua.. etc.
Kyllä silloin häpeää itseään, eli ei sitä noinkaan voi asetella.
Luen molempia ja kuvaton yleensä satsaa kymmenen
kertaa enempi ilmoitukseen mut silt...
Tätä juttua vois puida vuosia mut ei se siitä muutu.
Ps.
Sen verran annan myöden, et tiedän 3 entistä missiä, yhden huippuurheilijan
ja pari muusikoa jotka ovat läpi maan tunnettuja... pyörivän täällä,
ja heille annan mieluusti oikeuden hakea kuvattomana.
Koska muuten he kertakaikkiaan hukkuisivat ***kaan...Ihan kirjaimellisesti.
Varsinkin kun heillä on samanlaiset toiveet kuin muillakin naisilla,
muttei luonnossa mitään mahdollisuutta niitä saavuttaa.- Noloa juttua sulla
SINÄ olet paskanjauhaja.
Pelkkä ass-hammeri. - nähty on..
Kuvallisen ilmoituksen laatija ei voi kertoa itsestään mitään muuta, kuin pinnallista mainostyylistä klisettä, ei kukaan omalla naamallaan paljasta tietenkään mitään oikeasti mielenkiintoisia piirteitä itsestään. Kuvalliselle kauniille naiselle ei kannata edes hyvännäköisen tasokkaan miehen laittaa vastausta, sinne se hukkuu kaikkeen paskaan kuitenkin satojen örkkivastausten ja flirttien joukkoon. Tästä on haittaa kuvallisen ilmoituksen laatijallekin, kirjallinen kuvaus, mitat/paino riittää ensi alkuun, mutta kun nämä naamakuvalliset ei edes niitä aina uskalla laittaa, kuva kertoo joskus myös yksinkertaisesta luonteenlaadusta.
- War hammer
nähty on.. kirjoitti:
Kuvallisen ilmoituksen laatija ei voi kertoa itsestään mitään muuta, kuin pinnallista mainostyylistä klisettä, ei kukaan omalla naamallaan paljasta tietenkään mitään oikeasti mielenkiintoisia piirteitä itsestään. Kuvalliselle kauniille naiselle ei kannata edes hyvännäköisen tasokkaan miehen laittaa vastausta, sinne se hukkuu kaikkeen paskaan kuitenkin satojen örkkivastausten ja flirttien joukkoon. Tästä on haittaa kuvallisen ilmoituksen laatijallekin, kirjallinen kuvaus, mitat/paino riittää ensi alkuun, mutta kun nämä naamakuvalliset ei edes niitä aina uskalla laittaa, kuva kertoo joskus myös yksinkertaisesta luonteenlaadusta.
muha... Eli kun laittaa kuva niin on yksinkertainen,
taitaa olla niin, et se on vaikeempaa laittaa kun jättää laittamatta.
Tää on tämmönen ikiliikkuja...tää juttu =)
Mutta...Olen tämänpäivän aikana saanut kuulla myös muilta vastaavista
negatioista mitä mainitsit, tosin sillä ei ole sen suurempaa vaikutusta
kuin se, ettäsaatan lukea vähän tarkemmin kuvattomat...
Pahimpia ovat kuitenkin kuvalliset jotka laittavat kuva ja otsakkeen...
Tosin sitä arvostan vielä vähemmän kuvattomilta.
- war hammer
Voi reppanaa =D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780