Ajattelin laittaa tämän tänne palstalle vaikka olen mies koska tämä vähän liippaa tuota pohdiskelevaa kolmenkympin kriisi aihetta ja toisaalta tuonne sinkut palstalle ei viitsi kirjoitella.
Tarvitsen ihmisten mielipiteitä ongelmaani. Olen just kolmekymppinen mieshenkilö, jolla ei ole mitään pitkää parisuhdetta takana vain suhteiden yrityksiä.
Olen tuntenut erään kiinnostavan naisen kahden vuoden ajan. Mielestäni hän on lähes unelmieni nainen. Olin ihastunut tähän naiseen ja tavoittelinkin häntä. Jutusta ei tullut mitään ja nähtävästi hän tällä hetkellä turvallisesti seurustelee. Olosuhteiden pakosta joudun edelleen näkemään häntä aika ajoin, mutta esimerkiksi kesällä on tietyistä syistä johtuen paussia.
Se ei ole kuitenkaan pulmani. Minua ei vaivaa ajatus että hän on varattu vaikka hän edelleen kiehtoo minua a kiinnostaa kumppanina. Olen käsitellyt asiaa siltä osin.
Mutta....ja tämä onkin iso mutta.
Kun alan ajattelemaan itse mahdollista parisuhdetta hänen kanssaan niin alan tuntea ahdistusta. Ajatus parisuhteesta, johon joutuisin sopeutumaan kaikkine mahdollisine asioineen tuntuu hyvin ahdistavalta.
Kun ekan kerran tunsin että olin ihastunut tähän naiseen niin tunsin todella jotain huumaavaa, mutta olin ällistynyt kun sitten tajusin myös ekan kerran miten minua ahdisti ajatus varsinaisesta parisuhteesta hänen kanssaan ja siitä mitä se vaatisi vuosien mittaan.
Olen miettinyt johtuuko tämä siitä että hän on sosiaalisempi ja menevämpi jne. sekä odottaisi kovinkin suuria parisuhteelta sekä myös miten kaiken tulisi sujua.
En tiedä ymmärrättekö ongelmaani, mutta yritän käydä päässäni läpi sitä miksi tunsin niin vahvasti tätä naista kohtaan ja mielestäni kävisimme hyvin toisillemme, mutta kuitenkin ajatus parisuhteesta tuntuu jotenkin vaikealta, suoraasta ahdistavalta, jättimäiseltä vuorenkiipeily-projektilta?
Olenko ollut liian pitkään sinkkuna että langat eivät ole enää hyppysissäni?
Miten näin kovasti tahtoisi samaan aikaan jotakin, mutta samalla tuntee ahdistusta asiasta?
Mietin tässä kun tuosta ei tullut mitään eettä kykenenkö sopeutumaan lainkaan normaaliin parisuhteeseen vai onko kyse vain siitä että tarvitsen löytää juuri sopivan naisen etten tuntisi tuolla tavoin?
Koska eikö ole outoa että nainen tuntuu aivan mahtavalta sekä suorastaan unelmalta, mutta samaan aikaan tulevaisuus ahdistaa kun ajattelee suhdetta?
Tarvitsen ihmisten mielipiteitä ongelmaani. Olen just kolmekymppinen mieshenkilö, jolla ei ole mitään pitkää parisuhdetta takana vain suhteiden yrityksiä.
Olen tuntenut erään kiinnostavan naisen kahden vuoden ajan. Mielestäni hän on lähes unelmieni nainen. Olin ihastunut tähän naiseen ja tavoittelinkin häntä. Jutusta ei tullut mitään ja nähtävästi hän tällä hetkellä turvallisesti seurustelee. Olosuhteiden pakosta joudun edelleen näkemään häntä aika ajoin, mutta esimerkiksi kesällä on tietyistä syistä johtuen paussia.
Se ei ole kuitenkaan pulmani. Minua ei vaivaa ajatus että hän on varattu vaikka hän edelleen kiehtoo minua a kiinnostaa kumppanina. Olen käsitellyt asiaa siltä osin.
Mutta....ja tämä onkin iso mutta.
Kun alan ajattelemaan itse mahdollista parisuhdetta hänen kanssaan niin alan tuntea ahdistusta. Ajatus parisuhteesta, johon joutuisin sopeutumaan kaikkine mahdollisine asioineen tuntuu hyvin ahdistavalta.
Kun ekan kerran tunsin että olin ihastunut tähän naiseen niin tunsin todella jotain huumaavaa, mutta olin ällistynyt kun sitten tajusin myös ekan kerran miten minua ahdisti ajatus varsinaisesta parisuhteesta hänen kanssaan ja siitä mitä se vaatisi vuosien mittaan.
Olen miettinyt johtuuko tämä siitä että hän on sosiaalisempi ja menevämpi jne. sekä odottaisi kovinkin suuria parisuhteelta sekä myös miten kaiken tulisi sujua.
En tiedä ymmärrättekö ongelmaani, mutta yritän käydä päässäni läpi sitä miksi tunsin niin vahvasti tätä naista kohtaan ja mielestäni kävisimme hyvin toisillemme, mutta kuitenkin ajatus parisuhteesta tuntuu jotenkin vaikealta, suoraasta ahdistavalta, jättimäiseltä vuorenkiipeily-projektilta?
Olenko ollut liian pitkään sinkkuna että langat eivät ole enää hyppysissäni?
Miten näin kovasti tahtoisi samaan aikaan jotakin, mutta samalla tuntee ahdistusta asiasta?
Mietin tässä kun tuosta ei tullut mitään eettä kykenenkö sopeutumaan lainkaan normaaliin parisuhteeseen vai onko kyse vain siitä että tarvitsen löytää juuri sopivan naisen etten tuntisi tuolla tavoin?
Koska eikö ole outoa että nainen tuntuu aivan mahtavalta sekä suorastaan unelmalta, mutta samaan aikaan tulevaisuus ahdistaa kun ajattelee suhdetta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä hän oli niin ihanan mahtava nainen, että sulle alkoi tulla paineita siitä, miten sä pystyisit elämään hänen kanssaan.
Saatat myös olla vähän sitoutumiskammoinen. Tietysti pitkän yksinolon jälkeen voi tuntua vaikealta jakaa elämäänsä toisen kanssa.
Toinen vaihtoehto on, että vaikka hän tuntuisi unelmanaiselta, se ei silti tarkoita, että hän olisi se oikea.
"Ehkä hän oli niin ihanan mahtava nainen, että sulle alkoi tulla paineita siitä, miten sä pystyisit elämään hänen kanssaan."
Onhan se mahdollista. En käyttäisi sanaa "mahtava" koska se kuulostaa siltä että pidän häntä jotenkin kaikkien muiden yläpuolella.
"Saatat myös olla vähän sitoutumiskammoinen. Tietysti pitkän yksinolon jälkeen voi tuntua vaikealta jakaa elämäänsä toisen kanssa."
Olen pohtinut tätäkin. Jotenkin vapauttavaa olla yksin, mutta olisihan se karmivaa möhliä joku vastaava tapaus sen takia ettei kykene sitoutumaan.
"Toinen vaihtoehto on, että vaikka hän tuntuisi unelmanaiselta, se ei silti tarkoita, että hän olisi se oikea. "
Onhan tuo mahdollista. Siis että aistin että emme olisi yhteenkäypiä ja se sitten ilmeni ahdistuksena.
Kuvittelet omassa päässäsi asiat. Tunnet löytäneesi sen oikean oikean ja paineet kyetä pitämään hänet loppuelämän kasvaa kasvamistaan , koska olet niin mielikuvitusrikas ja toisaalta sinullakin on vähän noita huonja puolia, muttei pahoja kuitenkaan. Nyt punnitset päässäsi pystyisitkö hieman loiventamaan niitä ja pystyisikö hän sietämään niitä??? Vastaus on, että pystyy hän, koska on ensinnäkin aikuinen nainen ja joviaali ja tuntee jotain erityistä sinua kohtaan.
"Tunnet löytäneesi sen oikean oikean ja paineet kyetä pitämään hänet loppuelämän kasvaa kasvamistaan"
Pitämään hänet?
Eikös parisuhteessa ole tarkoitus vetää yhtä köyttä eikä kilpailla että saako toisen pidettyä itsellään vai ei???
Nimenomaan ahdistus tui siitä että mitä kaikkea joutuisi tekemään parisuhteessa eikä niinkään siitä että se päättyisi.
ihmettä? Mietit tuollaisia vaikka hän turvallisesti seurustelee. Lopeta jahkailu, ei siitä mitään tule, ellei hän satu vapautumaan.
Se on totta, ettei tasokkaat naiset (henkisesti) siedä rumaa käytöstä mieheltä. Sitoutuminen on faktaa, joten jos et ole valmis ja haluat vielä hummailla ja kokeilla eri naisia, ei kannata sitoutua.
Siis minä ihmettelin omia ajatuksiani aiheesta. En minä haikaile tuon naisen perään.
En minä tahdo hummailla muiden naisten kanssa ja etsin vakavaa parisuhdetta. Nämä yllättävät tuntemukset saivat vain miettimään asioita.
"Olen just kolmekymppinen mieshenkilö, jolla ei ole mitään pitkää parisuhdetta takana vain suhteiden yrityksiä"
Tossa sulle vastaus. Sä et tiedä mitä on seurustella, asua yhdessä ja oikeasti haluta antaa itsestään, omastaan, ajastaan yms. toiselle. Se halu tulee rakkaudesta toiseen, siitä kun välittää toisesta yhtä paljon kun itsestään. Sillon ei tollasia ajattele vaan sillon on hyvä olla. Mä toivon, että löydät joskus rakkautta. Sillon tuollaset ajatukset ei edes käy kääntymässä sun päässä.
En ymmärtänyt, mutta ehkä voisit selittää. Jos minulla olisi pitkä parisuhde takana niin mitä sitten?
Väität siis etten kykene välittämään toisesta yhtä paljon kuin itsestäni sen vuoksi kun en ole ollut pitkässä parisuhteessa?
Kiitos sinulle ajatuksistasi, heitän niiden päälle vettä.
Ei, älä vääristele sitä mitä sanon. Pointti ei ole tuo. Niin kauan kun mietit tollasia mitä aloituksessa kerroit et todellisuudessa rakasta. Saatat tykätä ja haluta rakastaa ja sitä kautta ehkä luulla, että rakastat, mutta sorry, et. Sitten tiedät, että se on rakkautta, sitä oikeaa ja aitoa ja täysin pyyteetöntä, kun elämäs jakaminen toisen ihmisen kanssa ei ahdista tippaakaan, päinvastoin. Et pysty ymmärtämään ennen kuin koet sen, mutta siihen tarvitaan oikea ihminen ja vastarakkautta. Järjellä et kykene saamaan edes harmainta hajua siitä miltä se tuntuu.
Ja heitä vaan vettä päälle, niinhän siinä käy, kun yrittää jotakuta auttaa siitä huolimatta, että apua pyydettiin. Itse tätä kysyit, joten koita kestää vastaukset. Nämä ovat kuitenkin olleet aivan asiallisia. Mulla ei ole tarvetta vittuilla kenellekään.
Voisiko nainen olla sinulle "se oikea" jossain mielessä, mutta tavallaan toisessa elämässä? Jos elätte liian eri maailmoissa ja sinusta tuntuu, ettei niitä maailmoja voi yhdistää. Naisella on jonkun toisen kanssa onnistunut "yhdistää maailmat"?
Jos "unelmanaisesi" joskus eroaa, voit miettiä, kykenisitkö sellaiseen suhteeseen, jossa molemmat elävät viikolla omaa elämäänsä ja tapailevat viikonloppuisin jossain "puolueettomalla" maaperällä. Tyyliin hotellitreffit joka viikonloppu? Tai, koska tuo tullee kalliiksi, niin vaikka toisen mökillä tms. Tosin, naiselta vaaditaan aika paljon, että suostuu tällaiseen. Naiset kun yleensä haikailevat heti yhteen muuttoa. Tiedän kuitenkin pari viisikymppistä pariskuntaa jotka seurustelevat näin. Ovat täysin sitoutuneita toisiinsa, mutta työt ja lapset, lastenlapset tahoillaan vievät energian viikolla ja eivät halua edes "sotkea" kahta maailmaa, vaan pitää ne erillään. Toki nais/miesystävä on esitelty läheisille ja joskus vietetään yhdessäkin aikaa. Viikonloput ovat täynnä romantiikkaa vuosienkin jälkeen, koska suhde pysyy tuoreena, kun arki ei koskaan astu siihen.
Nämä ehdotelmat, kysymykset jos ja kun "unelmanaisesi" joskus eroaisi ja kiinnostuisi sinusta.
Niin, mutta ikäsi huomioon ottaen, kun olet kolmekymppinen, ihastuksesi todennäköisesti on vähän nuorempi, neuvoni ei ollut kovin hyvä. Alle kolmekymppiset naiset ja miehet haluavat lapsia ja perheen perustamista, silloin tuollainen puoliksi etäsuhde ei tule kysymykseen, tietenkään.
"Voisiko nainen olla sinulle "se oikea" jossain mielessä, mutta tavallaan toisessa elämässä? Jos elätte liian eri maailmoissa ja sinusta tuntuu, ettei niitä maailmoja voi yhdistää. Naisella on jonkun toisen kanssa onnistunut "yhdistää maailmat"?"
Tuossa voi olla jonkin verran totuutta.
Tuon toisen väitteet siitä etten osaisi rakastaa ja hyväksyä toista ovat ihan puppua.
Että kun rakastaa toista niin sitten on vain hyvä olla eikä mieti mitään. Se on jotenkin niin lapsellinen ajatus perustuen siihen kun ihmiset ovat rakastuneita ja elämäntilanteet niin samanlaisia siten ettei mitään kompromisseja tarvitse tehdä.
Ei minulla tuollainen etäsuhde toimisi, itsekin tahdon yhdessä asumista.
Mutta oli typerää kysellä täällä tällaista. Arvasin että joku viittaa tuohon etten osaa rakastaa tai muuta sellaista jossa minussa on joku kauhea vika kun en ole väkisin ollut väärän naisen kanssa yhdessä pitempään.
Tämä nainen olisi voinut olla se oikea ja häntä olisin rakastanut sekä pyrkinyt tekemään kaikkeni että asiat järjestäytyisivät. Silti se ajatus ahdisti. Sen takia kysyin asiaa.
Turha kai sitä enää muretia palstalla. Etsin vain jonkun hupakon naitavaksi ja sillä hyvä. Turha miettiä miehen näin turhia kun ei ole avioliittoa takana tai muutakaan.