Ajattelin laittaa tämän tänne palstalle vaikka tein jo aloituksen naisen logiikka palstalle ja toisaalta tuonne sinkut palstalle ei viitsi kirjoitella.
Tarvitsen ihmisten mielipiteitä ongelmaani. Olen just kolmekymppinen mieshenkilö, jolla ei ole mitään pitkää parisuhdetta takana vain suhteiden yrityksiä.
Olen tuntenut erään kiinnostavan naisen kahden vuoden ajan. Mielestäni hän on lähes unelmieni nainen. Olin ihastunut tähän naiseen ja tavoittelinkin häntä. Jutusta ei tullut mitään ja nähtävästi hän tällä hetkellä turvallisesti seurustelee. Olosuhteiden pakosta joudun edelleen näkemään häntä aika ajoin, mutta esimerkiksi kesällä on tietyistä syistä johtuen paussia.
Se ei ole kuitenkaan pulmani. Minua ei vaivaa ajatus että hän on varattu vaikka hän edelleen kiehtoo minua a kiinnostaa kumppanina. Olen käsitellyt asiaa siltä osin.
Mutta....ja tämä onkin iso mutta.
Kun alan ajattelemaan itse mahdollista parisuhdetta hänen kanssaan niin alan tuntea ahdistusta. Ajatus parisuhteesta, johon joutuisin sopeutumaan kaikkine mahdollisine asioineen tuntuu hyvin ahdistavalta.
Kun ekan kerran tunsin että olin ihastunut tähän naiseen niin tunsin todella jotain huumaavaa, mutta olin ällistynyt kun sitten tajusin myös ekan kerran miten minua ahdisti ajatus varsinaisesta parisuhteesta hänen kanssaan ja siitä mitä se vaatisi vuosien mittaan.
Olen miettinyt johtuuko tämä siitä että hän on sosiaalisempi ja menevämpi jne. sekä odottaisi kovinkin suuria parisuhteelta sekä myös miten kaiken tulisi sujua.
En tiedä ymmärrättekö ongelmaani, mutta yritän käydä päässäni läpi sitä miksi tunsin niin vahvasti tätä naista kohtaan ja mielestäni kävisimme hyvin toisillemme, mutta kuitenkin ajatus parisuhteesta tuntuu jotenkin vaikealta, suoraasta ahdistavalta, jättimäiseltä vuorenkiipeily-projektilta?
Olenko ollut liian pitkään sinkkuna että langat eivät ole enää hyppysissäni?
Miten näin kovasti tahtoisi samaan aikaan jotakin, mutta samalla tuntee ahdistusta asiasta?
Mietin tässä kun tuosta ei tullut mitään eettä kykenenkö sopeutumaan lainkaan normaaliin parisuhteeseen vai onko kyse vain siitä että tarvitsen löytää juuri sopivan naisen etten tuntisi tuolla tavoin?
Koska eikö ole outoa että nainen tuntuu aivan mahtavalta sekä suorastaan unelmalta, mutta samaan aikaan tulevaisuus ahdistaa kun ajattelee suhdetta?
Tarvitsen ihmisten mielipiteitä ongelmaani. Olen just kolmekymppinen mieshenkilö, jolla ei ole mitään pitkää parisuhdetta takana vain suhteiden yrityksiä.
Olen tuntenut erään kiinnostavan naisen kahden vuoden ajan. Mielestäni hän on lähes unelmieni nainen. Olin ihastunut tähän naiseen ja tavoittelinkin häntä. Jutusta ei tullut mitään ja nähtävästi hän tällä hetkellä turvallisesti seurustelee. Olosuhteiden pakosta joudun edelleen näkemään häntä aika ajoin, mutta esimerkiksi kesällä on tietyistä syistä johtuen paussia.
Se ei ole kuitenkaan pulmani. Minua ei vaivaa ajatus että hän on varattu vaikka hän edelleen kiehtoo minua a kiinnostaa kumppanina. Olen käsitellyt asiaa siltä osin.
Mutta....ja tämä onkin iso mutta.
Kun alan ajattelemaan itse mahdollista parisuhdetta hänen kanssaan niin alan tuntea ahdistusta. Ajatus parisuhteesta, johon joutuisin sopeutumaan kaikkine mahdollisine asioineen tuntuu hyvin ahdistavalta.
Kun ekan kerran tunsin että olin ihastunut tähän naiseen niin tunsin todella jotain huumaavaa, mutta olin ällistynyt kun sitten tajusin myös ekan kerran miten minua ahdisti ajatus varsinaisesta parisuhteesta hänen kanssaan ja siitä mitä se vaatisi vuosien mittaan.
Olen miettinyt johtuuko tämä siitä että hän on sosiaalisempi ja menevämpi jne. sekä odottaisi kovinkin suuria parisuhteelta sekä myös miten kaiken tulisi sujua.
En tiedä ymmärrättekö ongelmaani, mutta yritän käydä päässäni läpi sitä miksi tunsin niin vahvasti tätä naista kohtaan ja mielestäni kävisimme hyvin toisillemme, mutta kuitenkin ajatus parisuhteesta tuntuu jotenkin vaikealta, suoraasta ahdistavalta, jättimäiseltä vuorenkiipeily-projektilta?
Olenko ollut liian pitkään sinkkuna että langat eivät ole enää hyppysissäni?
Miten näin kovasti tahtoisi samaan aikaan jotakin, mutta samalla tuntee ahdistusta asiasta?
Mietin tässä kun tuosta ei tullut mitään eettä kykenenkö sopeutumaan lainkaan normaaliin parisuhteeseen vai onko kyse vain siitä että tarvitsen löytää juuri sopivan naisen etten tuntisi tuolla tavoin?
Koska eikö ole outoa että nainen tuntuu aivan mahtavalta sekä suorastaan unelmalta, mutta samaan aikaan tulevaisuus ahdistaa kun ajattelee suhdetta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mietiskelyysi on helppo antaa toista näkökulmaa. Olet laittanut naisen jalustalle ja pidät häntä unelmiesi naisena. Miksi?
Sen takia, koska hän ON varattu. Häntä on turvallista palvoa kauempaa. Tiedät, ettet pääse lähelle häntä. Hän on "ihana kaukainen rakkauden kohde".
Eli perspektiiviä asioihin. Olet fiksu ja varmasti tiesit tämän esittämäni ajatuksen mahdollisuuden itsekin.
Unelmanaisia ei oikeasti ole, ellei oikeasti ole realistinen ja tyydy "vähempään" unelmaan. Ala katsella ympärillesi vähän tarkemmin, sieltä se oikea itsellesi sopiva unelmanainen voi tulla vastaan :)
"Olet laittanut naisen jalustalle ja pidät häntä unelmiesi naisena. Miksi?"
Ei tämä pidä paikkaansa. Internetissä on vaikea kirjoittaa aiheesta ettei sitä ylitulkita.
Painotin asiaa että hän olisi unelmieni nainen koska en voinut sanoa että "no onhan ihan kiva".
Mietin sitä että miksi tunnen jotain tuollaista parisuhdetta kohtaan jos kohtaa niinkin upean tapauksen kuin tämä nainen on.
"Sen takia, koska hän ON varattu. Häntä on turvallista palvoa kauempaa. Tiedät, ettet pääse lähelle häntä. Hän on "ihana kaukainen rakkauden kohde".
Eli perspektiiviä asioihin. Olet fiksu ja varmasti tiesit tämän esittämäni ajatuksen mahdollisuuden itsekin."
Tiesin, tiesin ja kyse ei ole siitä. Miksi häntä on turvallista palvoa kauempaa?
Tämähän on juuri se asia jota kysyn eli mikä siinä parisuhteessa olisi niin ahdistavaa?
En minä alunperin tiennyt että hän oli varattu ja tuon kahden vuoden aikana hän ei ole koko aikaa ollut varattu. Välillä hän vaikutti kiinnostuneelta, mutta ei siitä sen enempää.
"Unelmanaisia ei oikeasti ole, ellei oikeasti ole realistinen ja tyydy "vähempään" unelmaan. Ala katsella ympärillesi vähän tarkemmin, sieltä se oikea itsellesi sopiva unelmanainen voi tulla vastaan :) "
Kun siitä ei ollut kyse.
Tässä mietin vain sitä miksi tunsin ahdistusta parisuhteesta jonkun kanssa joka kuitenkin olisi mahdollisesti se jopa realistinen unelma.
Miten sitten käy sen vähemmän unelman kanssa jos tuntuu jo vaikealta parisuhde tuollaisen naisen kanssa joka vaikutti siltä saavuttamattomlata unelmalta?
Sopeutumisvaikeutta. Et halua sopeutua uusiin ihmisiin. "Unelmien naisen" kohdalla haluaisit sittenkin sopeutua täysin hänen elämäänsä, jotta kaikki olisi mielestäsi täydellistä ja olisit täydellinen kumppani. Tämä oma sopeutumisvaatimuksesi itsellesi ahdistaa sua. Muiden kanssa et välittäisi hittojakaan, vaikket sopeutuisi. Unelmien suhde aiheuttaa ahdistusta, koska et koe olevasi sittenkään tarpeeksi hyvä sopeutumaan.
Noh, sopeutuminen on etukäteen pelottavampaa mitä se oikeasti on oli suhde mikä vaan. Sopeutumisesta ei välitä etukäteen jos ei vielä välitä kumppanistakaan hurjasti. Sä välität "unelmanaisesta" sen verran, että välität etukäteen sopeutumisesta. Deittaillessa voi ajatella, että jos ei tule yhtään toimeen ystävien ja vanhempien kanssa niin voi aina vaihtaa kumppania. "Unelmien naisen" kohdalla reitit pakoon on tukossa, jos kaikki menisi pahasti pieleen perheiden, ystävien ja omien tapojen kanssa. Turhaa noista murehtii. Itse tilanteissa "unelmien nainen" tai joku muu nainen saattaa olla sitä mieltä että v*tut isän ja äidin tapaamisesta aikaansa voi käyttää hauskemminkin kuin tärisyttää kahvikuppeja. Nukkumistavoista ym. tavoista voi käydä pitkän tappelun, kunnes jompi kumpi antaa periksi eikä enää keskellä yötä käännä mahallaan nukkuvaa kumppania selälleen, jotta pääsee sen kainaloon nukkumaan.
Kumppanin kyky sopeutua ja helpottaa sun sopeutumista voisi olla sellainen, mitä voisit etsiä ihmisistä. Jos se veisi tuollaisen ahdistuksen pois.
Suuri ero ihastua kunnolla ennen seurustelua kuin ihastua vasta seurustelun aikana.
Voi olla. Ainakin tuossa on varmasti aineksia siitä mikä tuossa ahdistaa.
Ehkä kyse on siitä että olen taipuvainen itsenäisyyteen ja jotenkin tässä naisessa yhdistyy se että hän vaikuttaa muuten täydelliseltä minulle, mutta mietin miten ja erityisesti minä sopeutuisin suhteeseen.
Se voi luoda sen ekstrapaineen joka sitten purkautuu ahdistuksena kun tajuaa mitä kaikkea parisuhteeseen liittyy. Se myös ehkä painaa että taustamme on hieman erilaiset.
Tietysti tässä tapauksessa tilanne on vähän kuin ohi koska hän on varattu ja eihän tiedä olisiko suhteesta muutenkaan tullut mitään.
"Kumppanin kyky sopeutua ja helpottaa sun sopeutumista voisi olla sellainen, mitä voisit etsiä ihmisistä. Jos se veisi tuollaisen ahdistuksen pois."
Olet ehkä oikeassa. Vaikka minua kiehtoi tässä naisessa tietynlainen samanhenkisyys niin tuli tunne että hän odottaa tietynlaista suhdetta sekä kuten sanoin on minua sosiaalisempi ja menevämpi. Ehkä ahdistus johtuu siitä että olisin ajan kanssa tuntenut tuon eron sitten niin rassaavaksi ja vaikeaksi täyttää sen roolin mikä minulle kuuluu.
"Suuri ero ihastua kunnolla ennen seurustelua kuin ihastua vasta seurustelun aikana. "
En ole koskaan ihastunut kehenkään seurustelun aikana vahvasti ja toisaalta tämä on eka nainen johon tunnen todella voimakasta ihastusta (ihan kehon reaktioista ajatuksiin) ennen kuin on edes tapailtu.
Voihan olla että kun tuolla toisella palstalla tähän ketjuun kirjoitteli eräs henkilö että ihastumiseni on "turvallinen" että tämä nainen on tuon kahden vuoden ajan ollut sopivasti tavoitettavissa jota kautta olen häneen kiintynyt ja ihastunut ilman tarvetta parisuhteeseen, mutta kun alan sitä ajattelemaan niin asia onkin huomattavan paljon hankalampi.
Kiitos, ehkä sain tästä hieman virikkeitä ajatuksiin etten ahdistu sitten jos osuu kohdalle joku toinen unelmanainen.
Sopeutumisasiat lähtevät kulkemaan itsestään, vaikka vähän eroja olisikin. Ei niitä niin vakavasti kannata ottaa tai miettiä kuka sopii siltä osin, kun sen todella vasta seurustellessa näkee. Tuskin kukaan tahallaan kumppanin elämää hankalaksi tekee kun muistaa kertoa sopeutumishankaluuksistaan. Ehkä sulla on huonoja kokemuksia sopeutumisesta ja siksi otat raskaasti. Toisaalta saatat pakoilla naisia tuon varjolla, että olisit mielestäsi vähän huono jossain. Et pystyisi mielestäs täyttämään "odotettua" roolia. Ethän sä sitä etukäteen voi tietää eikä toi maailmaa mullistava asia ole. Joten lykkyä pyttyyn naisasioissa, sopeudut tai et. Turha sitä etukäteen murehtia.
"Ehkä sulla on huonoja kokemuksia sopeutumisesta ja siksi otat raskaasti. "
Olet oikeassa. Minulla on, hyvinkin huonoja. Olen myös vältellyt tietyn tyyppisiä naisia kun tiedän etten heidän elämäänsä soveltuisi vaikka kuinka yrittäisin.
"Toisaalta saatat pakoilla naisia tuon varjolla, että olisit mielestäsi vähän huono jossain"
En minä tiedä olenko "huono" jossain, mutta ihmiset on erilaisia.
"Ethän sä sitä etukäteen voi tietää eikä toi maailmaa mullistava asia ole. Joten lykkyä pyttyyn naisasioissa, sopeudut tai et. Turha sitä etukäteen murehtia. "
Ei varsinaisesti kannatakkaan murehtia. Tällainen shokki tuli kun tunsin ahdistusta ja kyseessä kuitenkin oli tosiaan unelmatapaus.
Ehkä ne asiat sutjaantuisi sitten suhteessa.
Taitaa olla niin että kaipaan naiseltakin sopeutumiskykyä ja rentoa suhtautumista asioihin. Voihan olla että tuosta naisista astin jotain noiden asioiden vastaista.
Tai sitten olen tottunut sinkkuuteen ja ajatus parisuhteesta ylipäätään ahdistaa vaikka samalla kovasti tahtoisikin olla naisen kanssa. Ehkä joki rusinat pullasta ilmiö.
Tai sitte pelkäät sopeutumista niin paljo et ajattelet sen olevan kamalaa kaikkien kanssa. Sivusta tämä huomio :)
Voi olla mahdollista sekin. Minulla on taustalla huonoja kokemuksia ja ehkä tuossa olisi sitten kovastikin paineita onnistua sopeutumisessa jos toinen on unelmien nainen sekä joka odottaa aika lailla "täydellistä elämää".
Ehken kokisi vastaavaa ahdistusta jos nainen ei olisi yhtä kiinnostava. Mikä sinällään ei ole naurun asia.
Mitä lähempänä caesaria niin sitä suurempi pelko, vai miten se meni.
Minun luonne on kyllä sellainen itsenäinen että vaikka tahtoisin kovasti sitoutua niin en ehkä ihan kaikkein sosiaalisempien ja tietynlaista elämäntapaa kannattavien kanssa käy yhteen.
Mut en ole aiemmin tuntenut näin voimakkaita tunteita jotakuta kohtaan muutenkaan (hänen näkemisensä tuntui välillä jo hankalalta) että voi liittyä jo niihinkin. Ehkei se ajatus ole silloin ihan se kirkkain.
Nyt kai voi sitten keskittyä tähän yksin oloon.
V...u sä mietit ihan liikaa.. ei tuollaista kukaan jaksakkaan kauaa.. lopeta miettiminen ja anna mennä..
Sä taas et mieti mitään. En jaksais aivotonta ihmistä vierelläni. Tuolla naisella oli aivot ja hän olisi arvostanut fiksua miestä varmasti.
Elämän voi mokata pahasti jos ei mieti tärkeitä asioita. Sä taidat olla mokannut ja nyt sua vituttaa.
En vaivaa tosin tällä asialla enää päätäni.
sä keskustelet nyt itsesi kanssa liikaa. Hyvä neuvo on se, että mieti sitä asiaa juuri silloin kun olet hänen kanssaan. Funtsi ne ajatukset ja tunnelmat silloin, tai vain huomioi, miten koet. Pistä merkille huomiosi, mutta älä arvota asioita liikaa. Voit ajatella, että tänään tällaista ajattelen, joskus jotain muuta. Ja toista se niin monta kertaa, että ehkä joskus huomaat, ettei asia tule edes mieleenkään tai ei häiritse. Se on se todellisuus mikä tapahtuu. Ei se, mitä ajatuksia sä pistät hänen päähänsä ja sitten keskustelet itse niiden omien ajatustesi kanssa ja ahdistut, koska tilanteen hallinta monelta kannalta nyt vaan on aika monimutkaista.
Mihinkään et pääse siitä, että itse asetat itsellesi paineita. Itse myös valitset nuo paineet. Onko sinun luonteesi sellainen, että haluat tehdä niin? On myös niin että jos toinen havaitsisi sinussa tuon täydellisyyden tavoittelun, se voisi tarttua, ja ahdistus leviäisi äkkiä myös toiseen. Tyhjästä kehittyisi aika ongelma, vaikka niin ongelmilla on tapana :).
Älä ajattele suhdetta. Vietä vain aikaa jotenkin, yleensä loppu selviää itsestään, ajatteli sitä päänsä puhki tai ei. Lopulta asiat vain suttaantuvat jollakin tavalla, kukaan ei tiedä, miten, mutta jotenkin ne vain menevät. Vakavaan suhteeseen on noista ajatuksista vielä tosi pitkä matka, vakavaan ahdistumiseen huomattavasti lyhyempi. :)
Olet harvinainen tapaus.Isket vain kiinni! Ämmä paksuksi ja ovi säppiin ei se enää pääse karkuun mihinkään ja miksi lähtisikään jos noin mukava ja ajattelevainen kumppani.