Tutkiva tuomio

Sivusta seuraan

"Tutkiva tuomio on seitsemännen päivän adventistien käsitys taivaassa parhaillaan käytävästä oikeudenkäynnistä, joka edeltää Jeesuksen paluuta (Ilm. 14:6-7, 14-20). Oikeudenkäynti alkoi adventistien uskon mukaan syksyllä vuonna 1844, kun Danielin ennustus 2300 profeetallisesta illasta ja aamusta täyttyi (Dan. 8:9-14). Sen on määrä päättyä armon ajan päättyessä (Ilm. 15:5-8). Tämän jälkeen maailma kokee Ilmestyskirjan seitsemän vitsausta ja Kristuksen toisen tulemisen eli paruusiaan kirkkaudessaan (Ilm. 16-19). Oikeudenkäynnissä paljastetaan kaikkien uskovien kohtalo eli taivaskelpoisuus alkaen Aadamista ja Eevasta aina viimeisten päivien kristittyihin saakka. Tutkivassa tuomiossa puolustusasianajajana toimii Jeesus Kristus ja syyttäjänä Saatana. OIkeudenkäynnin tarkoitus on osoittaa Jumalan oikeudenmukaisuus ja vanhurskaus suhteessa yksittäisten ihmisten kohdalla tehtyyn päätökseen pelastuksesta tai kadotuksesta. Sen tulokset osoittavat, ketkä ovat todellisia Jumalan lapsia ja Jeesuksessa oikeutettuja ikuiseen elämään, ja ketkä ovat vain nimellisesti kantaneet Jumalan lapsen nimeä olematta sitä todellisesti. Oikeudenkäynti käydään, jotta taivaallisilla olennoilla olisi mahdollisuus ymmärtää Jumalan päätökset ja niiden perusteet. Tämä taivaallinen oikeudenkäynti on adventistien mukaan osa Jeesuksen ylipapillista välitystyötä taivaan pyhäkössä (Hepr. 8:1-2).

Tämän adventisteille ainutlaatuisen käsityksen viimeisestä tuomiosta kristittyjen kohdalla kehittivät alkujaan Hiram Edson, O.R.L Crosier ja. F.B. Hahn tutkittuaan Raamattua ns. suuren pettymyksen jälkeen. He esittelivät ajatuksen suuremmalle adventistien joukolle, joka hyväksyi näkemyksen vuoden 1848 sapattiseminaareissa, joissa muodostettiin seitsemännen päivän adventistien perusluontaiset opinkohdat. Ellen G. White tuki tätä käsitystä Jeesuksen ylipappeudesta ja viimeisestä tuomiosta.

Ks. P. Gerard Damsteegt, Foundations of the Seventh-day Adventist Message and Mission (Berrien Springs, MI: Andrews University Press, 1977)." -Wikipedia

Miten hyvin tuo wikipedian artikkeli tutkivasta tuomiosta vastaa todellisuutta?

6

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      lue kirkon omilta sivuilta, niin tiedät.

    • Kuvaus on lyhyt, mutta asiallinen ja vastaa sitä, miten Raamatun sanomaa ymmärrämme tässä asiassa.

    • Luulen, että tuo historiallinen osa on virheellinen.Käsitykseni mukaan Edson, Crosier ja Hahn eivät kehittäneet mitään tuomio ajatusta. Day Dawn lehdessä he esittivät, että Jeesus on taivaallisessa pyhäkössä, ehkä käsittelivät ajatusta pyhäkön puhdistamista ja heille tärkeä oli vertaus kymmenestä morsiusneidosta, jotka joutuivat odottamaan ennen yljän tuloa. Mutta tuollahan ei tuomion kanssa ole paljoa tekemistä. Se ajatus alkaa kypsyä joskus 1850 -luvulla.

      Opin kehittämisestä pitäisi creditit antaa lähinnä kahdelle veljelle. Uriah Smithille ja J.N. Andrewsille. En enää muista kumpi kirjoitti ensin ja kumpi tarkemmin, mutta tämän aiheen kohdalla kaikki näyttävät lainailevan heidän selityksiään noin puoli vuosisataa tai keuemminkin ja vasta sen jälkeisissä teksteissä alkaa olla vähän jotakin uuttakin ideaa.

      Jos olen oikeassa, mistä koskaan ei ole takeita, niin historialliselta osaltaan heikohko esitys vikipediassa.

      Kai

      • Tuo on totta. Ajattelin itse vain tuota asian Raamattuun liittyvää tekstiosuutta. Historiallista osaa varmaan pitäisi korjata/parantaa (kuka ikinä sitä sitten mahtaakaan ylläpitää).


      • TimoFlink kirjoitti:

        Tuo on totta. Ajattelin itse vain tuota asian Raamattuun liittyvää tekstiosuutta. Historiallista osaa varmaan pitäisi korjata/parantaa (kuka ikinä sitä sitten mahtaakaan ylläpitää).

        Tarkistin asiaa lisää ja huomasin, että Edson kirjoitti kirjeessään 26.10.1844 "...He had a work to perform in the Most Holy before coming to this earth. That he came to the marriage at that time; in other words, [to the Ancient of days to receive a kingdom, dominion, and glory]; and we must wait for his return from the wedding."

        Tuossahan on selkeä viittaus Danielin kirjan 7. luvun tuomiotekstiin (hakasuluissa). Asia varmaan pitäisi siis ilmaista niin, että ainakin Edson ymmärsi tapahtuman liittyvän jotenkin tuomioonkin, mutta tutkiva tuomio on sitten asian jatkokehityksen tulos.


    • Sivusta seuraan

      Kiitokset nimimerkeille Kai_A ja TimoFlink kommenteista. Tuon historiallisen osuuden voitte toki itsekin sinne korjata jos halua ja aikaa riittää. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      264
      9455
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      305
      6638
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      68
      1594
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1391
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      92
      1225
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1151
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1023
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      852
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      746
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      738
    Aihe