Onko tämä väkivaltaa?

kuin unessa

Mieheni on uhannut avioliittomme aikana kerran suutuspäissään "näyttävänsä" minulle vielä joku päivä. Koko suhde on ollut kauheaa riitelyä, mykkäkoulua ja välillä sitten ihan hyvinkin on mennyt. Olen miehen mielestä milloi laiska, milloin teennäinen, milloin yritän vikitellä muita miehiä jne. Lisäksi olen hänen diagnoosinsa mukaan hullu. Joskus käytiin terapissakin, mutta se oli miehen mielestä yhtä lässytystä ja hän lopetti sen.

Viimemmäksi riitelimme hirmuisesti ja olin lähdössä ulos tupakalle rauhoittumaan (olin TODELLA raivon vallassa) kun mies juoksi perään, tarttui kiinni (niin lujasti, että käy kipeää) ja ei päästänyt minua ulos. Menin aivan hysteeriseksi. Selityksekseen kertoo, että olen joskus hänen sanojensa mukaan antanut luvan ottaa kiinni ja rajoittaa, jos minulla meinaa mennä ihan "överiksi". Mitään jälkiä ei jäänyt, mutta kylki on pikkuisen kipeä.

Itselläni on aina ollut nollatoleranssi väkivallan suhteen. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun mies käy käsiksi (vaikka omien sanojensa mukaan teki niin, kuin pitikin). En tiedä mitä ajatella. Tiedän, ettei hän ikinä pyydä anteeksi: nöyrtyminen ei kuulu hänen tapoihinsa. Kait tämä nyt sitten on sitä fyysistä väkivaltaa? Henkistä on tullut vaihtelevissa määrin koettua jo usean vuoden ajan. Lasten takia kun ei vaan tiedä, mikä olisi heille parasta.

3

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eroa nyt

      Huonosti käy vielä jos jatkatte seurustelua. Mun yks eksälle kävi niin et se riiteli yhen miehen kaa jatkuvasti ja mies löi puukolla eksääni loppujen lopuksi. Eksäni selvisi henkissä mut huonostihan yleensä siinä käy kun riitelee jatkuvasti.

    • Hiukan .

      teksti muuttuu, muuten samat aloitukset ja vastaukset D

    • Ei hyvältä näytä

      Nainen menee "uneen" kun pitäisi mennä "itseensä".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe