kulttuurikriittisiä

mietteitä nämä

Ehkä pahin ja seuraamuksiltaankin näkyvin vääristymä meidän parisuhde/seksi-kulttuurissamme on se kun meillä on ammattilaisnaisia vähän ja huonosti saatavilla verrattuna siihen mitä muualla maailmassa n.s. sivistysmaissa on.
Meillä näistä niin monista amatöörinaisena pyörivistä naisistamme suuri osa on kuitenkin sen verran paremman näköisiä että heistä jonkun tason ammattilaisiksikin olisi.
Nythän meillä on näiden amatöörinaisiemme kanssa tilanne se, että miehet joutuvat hirveästi satsaamaan näiden naisten pyydystämiseen ja heidän oikkujensa opiskeluun jotta ylipäätänsä naisseuraa saisivat. Kaiken lisäksi näiden amatöörinaistemme pyydydtämiseen ja nussimiseen meillä erikoistuu suht. pieni osa miehistä. Tästä taasen seuraa se, että suuri osa miehistä ei saa naisia muuta kuin korkeintaan jotain mitä näiltä naisten iskemiseen ja nussintaan keskittyneiltä miehiltä jää.
Jos nämä amatöörinaisemme pyörisivät ammattilaisina niin silloin heidän pyydydtämisensä olisi yksioikoisempaa siksi kun tällöin yhtäältä nainen tietäisi miksi mies häntä lähestyy ja toisaalta mieskin siinä tietäisi naisen motiivin.Tietenkin naisella olisi tässäkin mahdollisuus päättää josko hän itseään lähestyvän miehen kanssa haluaisi olla missään tekemisissä, ja voisi nainen siinä niin mennen myös joskus itselleen sopivan miehen parisuhteeseenkin löytää. Ammattilaisnainen voisi siis olla myös vaikka kuinka nirso sen suhteen minkälaisen miehen kelpuuttaa.

Tämä nykytilanne on siis kestämätön juuri siksi kun miehet joutuvat naisseuraa saadakseen satsaamaan aivan helvetisti saleilla bodailua ja persoonansa muokkausta myöten, tai sitten jäävät tykkänään ilman naisia. Miehille on kuitenkin niin paljon muutakin tarvetta kuin vain naisten miellyttäminen.

18

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • letkus varoen

      Huora maksaa 250 € yö.. jos on vakkari tai tinkii.
      ja normaali naisen puhelinnumero 300 € ja parit treffi päälle
      niin mennään 800€..niin saa jo suudella.

      Ja samal saa rahal saa kaks huoraa koko yöks...
      Ja huorat lähtee aamul pois..

      Et kumman sitä ottais? hmmm..pitää miettiä =)

      • hkdjfhkgdg

        Mistä lähtien normaalinaisen numero maksaa 300 €?
        Eikös noita saa (joskus) siinä kaljan litkimisen sivussa?


      • Niin no niin
        hkdjfhkgdg kirjoitti:

        Mistä lähtien normaalinaisen numero maksaa 300 €?
        Eikös noita saa (joskus) siinä kaljan litkimisen sivussa?

        Ensitreffit= Kaljat lefafat raivintola baari ruusu = puhelinnumero.
        Ja mahdollisesti vielä taxi, eli kyllä tuossa 300 oo ku näyttää.


      • Eewulin haamu
        Niin no niin kirjoitti:

        Ensitreffit= Kaljat lefafat raivintola baari ruusu = puhelinnumero.
        Ja mahdollisesti vielä taxi, eli kyllä tuossa 300 oo ku näyttää.

        Kalliit on huvit.. Mulle miehen ei tarvis ostaa muuta kuin sen ruusun :)
        Maksan muuten omat menot itse.


      • Ainakaan mun matkas
        Eewulin haamu kirjoitti:

        Kalliit on huvit.. Mulle miehen ei tarvis ostaa muuta kuin sen ruusun :)
        Maksan muuten omat menot itse.

        Et muuten maksa!


      • Eewulin haamu
        Ainakaan mun matkas kirjoitti:

        Et muuten maksa!

        No kylläpä kuule maksaisin, en mie jaksa kuunnella miesten valituksia siitä ku oli niin kallista viiä muija syömään, baariin ja piti ruusuki ostaa, voi voi.

        Minua ei ainakaan voi syyttää siitä, että roikkusin jonku tyypin lompakolla.


      • Ruusu maksaa sekin
        Eewulin haamu kirjoitti:

        No kylläpä kuule maksaisin, en mie jaksa kuunnella miesten valituksia siitä ku oli niin kallista viiä muija syömään, baariin ja piti ruusuki ostaa, voi voi.

        Minua ei ainakaan voi syyttää siitä, että roikkusin jonku tyypin lompakolla.

        Ostatko sinä Eewuli vastavuoroisesti miehelle jotain? Arvaan, et.

        Minulle sopisi, että nainen toisi minulle vaikka uuden Alibi-lehden.


      • war hammer
        Eewulin haamu kirjoitti:

        No kylläpä kuule maksaisin, en mie jaksa kuunnella miesten valituksia siitä ku oli niin kallista viiä muija syömään, baariin ja piti ruusuki ostaa, voi voi.

        Minua ei ainakaan voi syyttää siitä, että roikkusin jonku tyypin lompakolla.

        Kun kasvat isoksi...tai siis vanhaksi..Tai edes vanhanaikaseksi,
        niin tuo ei ole naisen..Vaan miehen etuoikeus..

        Teininä tuo voi tuntuakkin tuolta.


    • pappa dillaa

      Miehet on hyviä roskakuskeja ja kaatopaikan työntekijöitä.

    • violet.

      Blaa blaa. Otsikko sai toivomaan, että esittäisit näkemyksiäsi taiteesta.

      • l'art pour l'art

        Pollockin maalaukset tuo aina mieleen kanssani vietetyn lemmen yön jäljet lakanoilla.

        Kelpaako?


      • violet.
        l'art pour l'art kirjoitti:

        Pollockin maalaukset tuo aina mieleen kanssani vietetyn lemmen yön jäljet lakanoilla.

        Kelpaako?

        Vielä kun olisit keksinyt sen itse...mutta no joo.

        Sulla taitaa olla aika sottaiset lakanat.


      • l'art pour l'art
        violet. kirjoitti:

        Vielä kun olisit keksinyt sen itse...mutta no joo.

        Sulla taitaa olla aika sottaiset lakanat.

        Miten niin keksinyt itse?


      • violet.
        l'art pour l'art kirjoitti:

        Miten niin keksinyt itse?

        Oon kuullut ton ennenkin. Luulisin.


      • l'art pour l'art
        violet. kirjoitti:

        Oon kuullut ton ennenkin. Luulisin.

        No okei. Sanotaan sitten vaikka kyrpäni on kuin Renoir'n pensseli ja tekee suunnilleen yhtä sulokasta jälkeä. Kelpasko nyt?


      • violet.
        l'art pour l'art kirjoitti:

        No okei. Sanotaan sitten vaikka kyrpäni on kuin Renoir'n pensseli ja tekee suunnilleen yhtä sulokasta jälkeä. Kelpasko nyt?

        Olet mieletön :)


      • l'art pour l'art
        violet. kirjoitti:

        Olet mieletön :)

        Todellakin. Ironista on tietenkin että Renoir'n huhutaan maalanneen vanhoilla päivillään peniksellään kun ei enää pensselit pysynyt kourassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe