Minulla ja vaimollani on 2 pientä lasta. Olen ilmeisesti tehnyt virheen, että menin perustamaan perheen naisen kanssa, joka on aina ollut vähän jännä. Jo seurusteluaikanamme suhteemme oli mitä oli. Mutta en minä sinänsä lapsia kadu, koska ne ovat maailman parhaimmat lapset, joita haluan rakastaa aina ja tehdä todella paljon antaakseni niille mahdollisimman onnellisen elämän.
Nyt vaimo sekosi vuosi sitten täysin. Baarissa iski kiinni tuttuuni, joka ei nyhveröyttään ja tyhmyyttään voinut vastustaa kiusausta. Vähän sen jälkeen petti muutaman kerran toisen tyypin kans. Tämän jälkeen salatapaili kolmannen tyypin kans puoli vuotta. Neljännen tyypin kans kävi pikaisilla, vaikka olimme yhtä matkaa illanvietossa. Ja heti muutaman viikon sisällä kävi bongaamassa baarista taas jonkun, jota tapasi pari kertaa. Nämä tapaukset ovat tiedossa. Tämä on epänormaalia sikäli, että meillä on seksielämä. Eikä se sitä paitsi ole mitään kovinkaan huonoa, kiihkotonta tai nyhjäävää seksiä.
Vaimoni on epäsinut itsensä kanssa, äkkipikainen, epävarma ja välillä ilkeä. Nyt haluan eron ja tottakai lapset, koska en halua jättää niiden arkea itsekkään ja sekoilevan luuserin käsiin. Minua pelottaa vain se, millainen taakka yksin huolehtiminen on ja miten lapset reagoi.
Ja pointti on se, että jos vaimo ei suostu lähtemään ilman lapsia etähuoltajaksi, haluan käräjille. Mutta onko mulla naista vastaan mitään mahdollisuuksia? Eikös sosiaalihuolto haastattele ja tutki tilannetta ja anna lausunnon käräjille, jota mukaillen tai mukailematta ne tekevät päätöksen, että kumpi saa lähihuoltajuuden?
Oikeastaan mikään muu ei tue minun valintaa lähihuoltajaksi, kuin töissäkäyminen. Meillä on juuri hankittu omistusasunto, josta ei tosin ole muuta kuin velkaa. Mutta jonkun on velkaa maksettava ja lapset viihtyvät riittävän kokoisessa asunnossa. Vaimo opiskelee ja se ei kauheesti pysty lainaa maksamaan. Voiko se kääntää tilanteen käräjillä minun edukseni, ettei lasten tartte taas jälleen kerran muuttaa muualle kaiken muun shokin lisäksi? Vai onko se aina lasten äiti, joka voittaa? Olen hoitanut ja huoltanut lapsia ehkä jopa hitusen enemmän kuin se. Siis sen jälkeen kun sillä loppui äitiysloma ja alkoi aikaa vievä opiskelu toisella paikkakunnalla. Lasten kiintymys menee siis aika fifty-fifty.
Oikeutta tai sosiaaliporukkaa kun ei kiinnosta se, kummallako se on persoonan, identiteetin ja mielensä kanssa ongelmia ja kuka käyttäytyy sairaasti ja itsekkäästi. Vaimoni on vieläpä sosiaalialan opiskelija. En minäkään aina huippumukava tai hyvin miellyttävä ole, mut..
Vaimo saattaa alkaa syyttää, pilkata, huutaa, käydä päälle, heitellä tavaroita ja riehua. Hän ei tunnu näkevän itsessään vikaa tai tunnu ymmärtävän millään tavalla tekojensa seurauksia minuun tai parisuhteeseen. Alan olla vakuuttunut, että tuollainen ihminen kuuluu jonnekin muualle, kuin minun ja lasteni kanssa asumaan. Lapsiltani en halua viedä äitiä, mutta en itsekään luovu lapsistani ja ala etähuoltajaksi toisen ihmisen haitallisen persoonan ja mielen takia. Ja lastenkin puolesta yrittäisin itse antaa parempaa esimerkkiä, kuin jatkuvat irtosuhteet ja perseily.
Puhuessa tai riidellessä se saa raivareita ja sitten itkee tekoitkua ja alkaa itsarilla uhkailla. Menemme puhumaan asiasta sovittelijan kans, mutta luulen vaimon taas pimahtavan siitä, että asioita aletaan tutkia ja se joutuisi menemään itseensä ja tekoihinsa. Ja kohtaamaan todellisuuden. Syyttää ihan pokkana, että minä yritän tuhota sen elämän. En väitä, että itsekään olen ollut sankarillinen taistelija tässä suhteessa, mutta kuka jaksaa tuollaisen ihmisen kanssa olla..?
Miten minä voin alkaa puhumaan soskussa näistä vaimon piirteistä ja todella haitallisesta käyttäytymisestä ilman, että siitä tulee epäilyksiä siitä, että olenko minä se kyseenalainen ja häiritsevä tekijä ja mustamaalaaja. Enkä tiedä yhtään, mitä vaimo sellaisessa tilanteessa keksii, että saisi minut huonoksi tyypiksi toisten silmissä. Sillä on yksi keino, löin kerran sitä humalassa päähän, kun lapset olivat hoidossa ja olimme kahdestaan iltaa viettämässä "menestyksekkäästi." Sillä voidaan leimata minut.
Sen kummemmin itseäni puolustelematta lyöntini lähti tilanteessa, missä sain selville vaimoni jälleen pettäneen ties kuinka monennen kerran ja entistä törkeämmin. Ilmeisesti kaikki koko ajan kokemani negatiivinen purkautui yhden sekunnin aikana, koska vaimoni oli hakannut minua päähän vähän väliä pyytäessäni sitä jäämään kotiin sinä iltana, kun oli selvästi lähdössä uusimman tuttavuutensa matkaan keskellä yötä ja lapset olivat tulossa seuraavana päivänä yökylästä. Mulla meni reaktionomaisesti hermo itse vastaanottamastani pahoinpitelystä ja refleksinomaisesti huitaisin takaisin saadakseni vaimoni taas kerran raivolla tulleen iskusarjan loppumaan. Ennen ei ole mulle tällaista vahinkoa sattunut, eikä satu. Mutta narsistinen ihminen tietysti käyttää sitä lääkärintodistusta aseena. Varmaan veti äärimmilleen provosoinnin saadakseen tällaista aikaan.
Onko erossa nainen (narsistinenkin) aina etuoikeutettu?
28
403
Vastaukset
- sikaködenpoju
Oletpas tyhmä äijä.
On aivan sata varma että lapset lähte sulta.
Sun teksti on pelkkää syytöstä ja sit se lyöminen vielä....
Noin tyhmä äijä, hyvä että lapset lähtee.
Et ole sopiva isäksi ja kasvattajaksi. - olet aivan taukki!
Joo...sairaalta kuulostaa tilityksesi..
Tuokin on varmaan ihan sairaan mielesi tuotetta, että eukko hypää kullilta kullille ja ties mitä.. ;D
Eiköhän se ole kuule niin, että kun nainen kerrankin lapset tehtyään ja ammattia haluavana,yrittää opiskella, se sinun mustasukkaisuutesi on tehnyt sinulle kepposen..
Haloo!!!! Et kuule omista naistasi ja vaikka siihen totuitkin, että nainen on siellä kotona hellan ja nyrkin välissä, se aikakausi on ohi!!
Mistään muusta ei nyt ole kyse.
Annahan tytön opiskella rauhassa ja pidä typerä turpasi kiinni.
Nyt on sinun aika auttaa ja tukea naista, eikä pimeässä päässäsi vain arvostella ja kehitellä tyhmiä ajatuksia päässäsi...
Voit olla sata varma, että jos eroatte, nainen saa lapset ja mökkis menee myyntiin.
Menetät kaiken, paitsi sairaat kuvitelmasi tyhmässä päässäsi.
Mulla on just tuollainen tuttu, kuin sinä,kokemusta siis on.. - lyöjäkin olet? :(
Jotkut ukot on todella kummallisia.
Kun vaimo yrittää lasten teon jälkeen palata normielämään ja opiskella, alkaa
tuollainen noitavaino omaa vaimoa kohtaan..
Onko sitten jotain kateuttakin miehen puolelta ja pelkoa, että
nainen löytää fiksumman miehen opiskelupiireistä?
Tuolla miehellä on kuitenkin tosi huono itsetunto, kun näkee vain kyrpiä joka
puolella.
Näin vapaanakaan naisena niitä ei tosiaan ole tuota vauhtia tarjolla!!!!
Ei ihmekkään, jos vaimo pimahtaa, kun syytellään jatkuvasti aiheettomasti.
Mene nyt äijä itseesi ja lopeta tuollainen! - Tohlop
Joo, olette katkerat typerykset oikeassa. Mulla on skitsofrenia ja kuvittelen kaiken. Kuvittelen kaikki nämä henkilöt, joiden kans vaimo on pettänyt. Olen itse keksinyt varmaan niille nimetkin ja jopa tunnen pari. Ja nekin muutamat ihmiset lähipiirissä, jotka tietävät ilman minuakin näistä asioista, nekin varmaan kuvittelee. Esimerkiksi jopa vaimon muutama läheinen, jotka ovat pettämisistä ja salatouhuista tietoisia vaimon itsensä kertomana. Ja jos sinä yksi onneton vapaana naisena et saa rumuuttasi miestä, on se tietysti sääli. Olen varmaan kuvitellut kaiken, kun sairas, tyhmä ja mustasukkainen riistäjä.
"Tuolla miehellä on kuitenkin tosi huono itsetunto, kun näkee vain kyrpiä joka
puolella. Näin vapaanakaan naisena niitä ei tosiaan ole tuota vauhtia tarjolla!!!!." - Voi vitja että voi olla tyhmiä ihmisiä. Sen kyllä uskon, että vaimon touhut on niin uskomattomia, että niitä joku satunnainen niitä jopa epäilee. Ja jos sinä et saa halutessas kyrpää, niin käytä sauvaa ja itke itsesi uneen.
"Tuokin on varmaan ihan sairaan mielesi tuotetta, että eukko hypää kullilta kullille ja ties mitä." - Sulla tässä on sairas mieli.
"Eiköhän se ole kuule niin, että kun nainen kerrankin lapset tehtyään ja ammattia haluavana,yrittää opiskella, se sinun mustasukkaisuutesi on tehnyt sinulle kepposen." - Taidat vain provoilla.
"Mistään muusta ei nyt ole kyse." - Selvä!
"Mulla on just tuollainen tuttu, kuin sinä,kokemusta siis on." - Niin, sainkin tekstistäsi älykkään ja kokeneen kuvan.
Nuo vastaukset ei sinänsä olleet yllätys, teitä ääliöitä ja rassukoita, joilla ei ole mitään asiaa, on foorumit pullollaan. Ainoa huvi elämässä on yrittää lytätä muita, kun itse ollaan niin onnettomia- Ai, mulkku mielessä?
Kuules skitso AP, Olet itse vain melan tarpeessa! :)))
Levitäppä äijä sitä persevakoa, niin täältä tulee kunnon kyrpää vähän sunkin perseeseen, vaimoos onkin nussinut sen sata kertaa ja hyvä vittu sillä on!
En vaan arvannut, että saman kyrvän tarpeessa olet sinäkin, reppana...
Osaatko päiviäs viettääkkään haaveilematta kosteesta isosta mutterista?
Haluatkos nuollakkin sitä vähän?
Odotas, vaimos jälkeen hoitelen sut, kultsipuppeli. ;D
- h97å9t å9
olen miehen puolella. Olen nainen. Jos lapset ovat alle kouluikäisiä, ja sinä päivät töissä niin onhan se parempi lasten olla kotona äidin kanssa. Jos lapset ovat isompia, niin yritä vaikuttaa heihin, että haluaisivat asua sinun kanssa.
Mutta jos vaimo on noin epätasapainoinen, heittää tavaroita, uhkaa itsemurhalla, niin mielestäni sinun tulisi saada todisteita että hän ei kykene hoitamaan lapsia, jos hänellä on vaikka maanisdepressiivisyys. Tarvitset varmaan jonkun lääkärin lausunnon. Ota todistukset sukulaisilta. sinun olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus kaikista pikku jutuistakin esim. väkivallasta, ja pelata rumaa peliä koska hänkin pelaa niin. Tee jälkikäteen rikosilmoitus. Kuulostaa epävakaalta persoonalta.- lapset sijaiskotiin!
"yritä vaikuttaa heihin...?"
Siis, mikäs tumpelo se sinä olet?
Lapsia ei todellakaan saa manipuloida mihinkään!
Ukko vaikuttaa itse hullulta, lapset pois siltä ainakin..
- Tohlop
Niin. Kyse on siitä, että jos toinen on sarjapettäjä ja tulee aina olemaan pettäjä ja epätasapainoinen, en ainakaan minä halua tuhlata loppuelämääni kärsimykseen ja häpeään. Ja joku tuossa sanoi minua sairasmieliseksi tms. Ajan kanssa minusta varmaan sellainen tuleekin, jos tällainen elämä jatkuu.
Alkaa olla jo mielenkiintoista joidenkin tuttujen silmissäkin, kun vaimo on vähän tempaissut milloin missäkin. Seurusteluajallamme petti mm. tuttuni kans. Puhumattakaan että avioliittomme aikana taas toisen tuttuni kans ja sitten yksi tapaus oli kaverin tutun kans. Kaveri siinä ihmetteli, että vaimos on kuulemma ollut vähän sellaisissa hommissa, missä ei pitäisi naimisissa olevan perheenäidin olla.
Alkaa olla sietämätöntä, varsinkin kun avioliiton aikaisia pettämisiä on minun tiedossa ainakin viiden eri miehen kans, joista yhden kans siis puolen vuoden tapailut. Pettämiskumppaneiden kokonaisuusmäärä voi olla isompikin.
Mut viimeisimmälle kommentoijalle: Lapset eivät voi äitinsäkään kans olla päivisin sen enempää sen opiskelujen takia, ei se ole kotiäiti. Lapset ovat päivähoidossa. Ja vaikka lapset olisivat jo kouluikäisiä, en ala manipuloimaan niitä tai mustamaalaamaan niiden äidiä niille. Ja en ole sanonut, etteikö äiti kykenisi hoitamaan lapsia ja toimimaan eron jälkeen lähihuoltajana. Ja mitään rikosilmoituksia en ala aiheetta tekemään tai mustamaalaamaan virkamiehille. Mistä tekisin rikosilmoituksen, naisen epävakaudesta, itsekkäästä luonteesta ja häilyvästä persoonasta? Mutta pelko ja epäilys on, minkälaisen esimerkin ja miten rauhallisen ympäristön se antaisi lapsille. Vaimo tosin osaa käyttäytyä yleensä hyvin monissa tilanteissa, vaikka hyvin impulsiivinen onkin.
En tiedä, mutta epäilen kyseessä olevan jonkinlaista narsistisuutta, vaikka kyse ei olisikaan suoraan narsistista. Missä se raja silti menee? Monet vaimon käyttäytymisen piirteet silti sopivat jotensakin siihen. Itse pojetaan toista erilaisilla tempauksilla ja pidetään pilkkanaan, saadaan raivareita ja ollaan aggressiivisia. Ja sitten syytetään toista mm. siitä, että yrittää pilata elämän. Lasten kuullen huutaa, että minut pitäis tappaa. Minun pitää sitten siinä yrittää luoda lapsille rauhaa ja turvaa.
Kamoon hei, toinen on tuollainen ja pettää toistuvasti tarvittaessa ensimmäisen baarissa vastaantulevan kans. Sitten ei kykene näkemään itsessään vikaa ja suuttuu jopa ammattiauttajan kysyessä, että mitä mietit, miksi teet tällaista... On sanonut itse välillä seotessaan, ettei hänestä ole avioliittoon tai äidiksi ja ettei terapiakeskustelijat voi häntä auttaa. Ja se toisen syyttäminen ja itsareilla uhkailu on todella hienoa.- työkaverisi
Sä oot kato niin huono naimaan sitä akkaas , että täytyy käyttää oikeita miehiä
niihin puuhiin..
Onko mulkkus liian pieni?
Onkohan ne pennutkaan ees sulle?
Taitaa olla nekin ympäri kyliä olevien äijien siitoksia.
Naureskeleeko muut ukot sun ohi mennessä?
Oletko huomannut naurunpyrähdyksiä ympärilläsi töissä?
Saisitkohankaan edes aikaiseksi omia penskoja?
Jos oletkin sellainen tuhkamuna.
- eivind
Kännyköissä on aika hyvät äänentallennuslaitteet..talteen noita raivareita; äänellä tai kuvalla!
- Tohlop
Älä nyt viitsi, mitä niillä äänitteillä tekee..?
- kkskksks
Kyllä muuten noilla perusteilla voit saada lapset. Älä kuitenkaan ala kiristää heillä ja anna äidin nähdä lapsia aina kun haluaa ja voi, eivät lapset ole syy että kaksi aikuista ei rakasta toisiaan enää. Nainen pettää sua, eroaminen on tosiaan parasta.
- realistinen asenne
Ymmärrän sinua täysin.Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sietää vaikka onkin parisuhteen toinen osapuoli.Vaimosi on ahdistunut,tasapainoton ja toteuttaa impulssejaan täysin vailla kontrollia. Mikään ei tule muuttumaan jos jatkat parisuhteessa.
Tuollainen syöksykierre, "päällekäymisineen" ja itsemurhauhkailuineen, toisen vahingoittaminen tarkoituksella johtaa lopulta vuodeosastolle.
Jos seurusteluaikana oli jo jotenkin "jännä", on persoonallisuus sinulle tuttu. Ajattelin ensin vaimollasi olevan stressiä, masennusta ehkä opiskelupaineet käyvät hermoille.
Hän haluaa olla sinkku välillä ja seikkailla muualla, kun ei osaa hakea apua ahdistukseensa, eikä hänelle mikään apu kelpaisikaan tällä hetkellä.
Päästä hänet irti, vauhtia ottamaan. Älä suostu olemaan solkkuämpäri johon voi kaataa mitä vain mieleen juolahtaa.
Hae eroa.Et ole ensimmäinen joka on vastaavassa tilanteessa. Laita elämäsi kuntoon. Ehkä joudut suostumaan yhteishuoltajuuteen, joka voi käydä vaimolle vaikeaksi,jos luonne on noin levoton. Tunnut järkevältä mieheltä ja ei ole epäilystäkään ettet selviäisi ja selvittäisi vaikeitakin asioita. - dsasd53q
kyllähän tavaroiden heittäminen ja päällekäynti ja riehuminen on rikosilmoituksen paikka. Kotirauhan rikkominen ja pahoinpitelyn yritys. Hänhän on täys huorintekijä, mitä sinä nyt enää puolustelet sitä.
- sikaköyden poika
Aivan tyypillistä tollaselle sekopäälle.
Eihän kukaan ymmärrä minua et kun mä lyön ja huudan niin se on täysin oikeutettua kun vaimo pettäää.
Se on aivan selvä et olet vääärässä.
ikinä ei saa lyödä, ei ikinä.
Hyvä et lapset otetaan sinulta pois.- totts
no jos minä oisin 5 eri miehen kaverin kanssa '***** , nin saiski vetää turpiin, en panis pahakseni ollenkaan! Oikeudenmukaisuus se olla pitää. Ja olen muuten nainen, aika feministinen vieläpä.
"ikinä ei saa lyödä" mua saa jos oon 5 kaveriansa p****u enkä edes kehannu ottaa eroa ensin.
- Lady in red
Jestas,millaisen naisen kanssa elät.Nyt äkkiä ja kauas!! Paitsi,että lasten takia et voi suin päin lähteä.Ihailen sun kypsyyttä! Liikkaa olet antanut anteeksi,hän ei muutu miksikään,patologinen persoona!!
- toinen realisti
Turha meidän on arvuutella, millainen persoona vaimo on. Tilanne on se, mikä on - miehen kertomana. Aika moni mies muuten rakastuu hysteeriseen/ tasapainottomaan naiseen, koska impulsiivinen nainen on usein viehättävä. Varsinkin pieninä annoksina.
Mutta varsinaiseen asiaan.
Aika paha oli mainintasi, että vaimolla on lääkärintodistus sinun lyömisestäsi. Vai ymmärsinkö väärin? Vaimolla siis on todiste väkivaltaisuudestasi, sinulla ei ole vastaavaa.
Teillä siis on talo. Miten aiot selvitä veloista, mikäli jäät taloon lapsinesi?
Tärkein tieto on, miksi sinä haluat lapset. Osaatko perustella?
Entä jos mietit asioita vaimon kannalta:
Mistä vaimo tulee syyttämään sinua eron tullessa ja lasten huoltajuutta arvioitaessa? Ole rehellinen! - mies maalta
Pidä vaan kiinni lapsista. Ja pää kylmänä. Sekoboltsin kanssa
touhutessa ei saa provosoitua.
Menet sinne oikeuteen ja otat huoltajuuden (tai lähivanhemmuuden
yhteishuoltajuustapauksessa) itsellesi.
Tietysti yrität neuvotella ja sossun kanssa järjestellä asiaa.
Äläkä tuosta yhdestä purkauksestasi kanna huolta.
Sillä perusteella sua ei voi leimata väkivaltaiseksi.
Itse aikoinani en vienyt eroprosessia lasten kannalta
tarpeeksi pitkälle ja nyt olen katunut sitä kymmenen vuotta.
Tsemppiä koitoksiin!- On akanhakkaaja!
Yksi purkaus?
Enpä usko, että on jäänyt yhteen lyöntiin, ukko vähättelee väkivaltaista luonnettaan.
Sellaisia ne akan pieksäjät on!
- Tohlop
Mistä näitä superääliöitä oikein tulee kommentoimaan tänne?
"Aivan tyypillistä tollaselle sekopäälle.
Eihän kukaan ymmärrä minua et kun mä lyön ja huudan niin se on täysin oikeutettua kun vaimo pettäää.
Se on aivan selvä et olet vääärässä.
ikinä ei saa lyödä, ei ikinä.
Hyvä et lapset otetaan sinulta pois."
Arvoisa "sikaköyden poika"!
Ihme kun vaivaudun edes vastaamaan noin tyhmälle ihmiselle, mutta mitä tarkoitat? Kuka huutaa? Keltä otetaan lapset pois? Kuka ottaa? Kuka on väärässä? En tiennytkään, että naisella on oikeus hakata toistuvasti, heitellä ja hajottaa tavaroita, huutaa ja käyttäytyä uhkaavasti lastenkin edessä. Ja pettää toistuvasti.
Sikaköyden poika, voi kuvitella miten loistavat mahdolisuudet sulla on laadukkaaseen elämään tuolla älykkyydellä ja asenteella.- lapsiparat..
Kyllä sä nyt kuitenkin olet AP sellainen tyypillinen väkivältainen ukko, mitä Suomi on pullollaan!
En minäkään usko, että lyöntisi on jäänyt yhteen kertaan, vaan paukutat akkaas varmaan urakalla!
Tuokin on ihan tyhmää, että ramppaatte siellä kapakoissa juopottelemassa,vaikka on pienet lapset, kun sen varmasti tietää, mitä siitä seuraa!
Joku ukko vähän flirttailee akkas kans, niin sun mielestä se on pettämistä ja turpaan vaan!
Teiltä kummaltakin pitäisi ottaa lapset pois ja sijoittaa johonkin normaaliin perheeseen, ennekuin lapset menee ihan pilalle.
Opetteleppa käyttään kortonkeja, isäksi sinusta ei ole. - CrsRds
Hei Tohlop,
tämä palsta on ihan väärä foorumi asiallisille kysymyksille, sillä ei täällä saa asiallisia vastauksia kuin erittäin harvoin.
Suosittelen että käyt narsistien uhrien tuki -sivustolla ja foorumissa. En tarkoita sitä että vaimosi olisi välttämättä narsisi, mutta tuolta sivustolta saat aivan varmasti asiallisia kommentteja ja konkreettista tukeakin.
Tässä osoite: http://www.narsistienuhrit.info/ .
Vaatii muistaakseni nykyään rekisteröitymisen.
- yks työntekijä siell
Väkivaltaiset miehet nyt ei koskaan myönnä todellisuutta.
Tyyliin: "vähän hujautin..."
"vaimo käveli nyrkkiin..."
"kaatui, kun ohi menin..."
"otin vain vähän kiinni.."
"käveli oveen pahki..."
Olen turvakodissa joutunut ottamaan näitä "ei koskaan lyötyjä" vaimoja vastaan
aika kurjassa kunnossa ja lähdetty terveyskeskuskseen paikkailemaan..- feministivääristelij
Miestäkö sitten saa hakata ihan niin paljon kuin haluaa? Saako tuikkailla veitselläkin välillä? Koko ap juttu kuulostaa siltä (jos kertomus totta) että mies on vielä hengenvaarassa tuommoisen äkkipikaisen naiskentelijan kanssa.
Vaatikaa kaikki naisvangit vapaaksi, syyttähän he tietenkin siellä istuvat? - sietämätön tilanne
Hei, sinä turvakodin työntekijä. Varmasti niissä tilanteissa naiset ovat olleet viattomia.
Mutta luitko tämän aloittajan tarinan? Olen siis nainen enkä hyväksy väkivaltaa. Mutta tässä tapauksessa VAIMO on se joka heittää tavaroita, uhkaa itsemurhalla ja riehuu (lasten läsnäollessa?) Minne jatkuva kotirauhanrikkoja voitaisiin sijoittaa? Entä jatkuvasti (5 kertaa) miehen kavereiden kanssa pettäjä? Mietippä vähän mitä henkinen stressi tekee miehelle?voi johtaa vaikka itsemurhaan tai masennukseen. Joku järki näissä pettämistouhuissa täytyy olla myös sillä naisella. Että ottaa sitten eron vaikka jos ei halua olla uskollinen. mutta JOS siitä huolimatta jää ja pitää miestä pilkkanaan niin "niin makaa kuin petaa". Mikä suhde tuo on? HYVÄKSIKÄYTTÖ. Luuletko että on yhtään NAISTA joka ei kävisi käsiksi kun viidennen kerran katsoo vierestä kun mies *****parasta kaveriaan. Ittelläsi varmaan silmissä pimenisi ja repisit niiltä molemmilta tukan päästä!
- mies maalta
Noh ollaanpa täällä nyt kiihkeänä vaimon puolesta.
Itsepä ap. tietää millä lailla on tullut käyttäydyttyä. Eli jos on
ollut ihmisiksi, ei hätää!
Sensijaan ääliöakoista on kokemusta myös minulla.
Oma napa ja perse on usealle äidille se kaikkein rakkain.
Käytös voi olla arvaamatonta ja väkivaltaista ja kännäävää jne...
Ei sellaisessa tapauksessa reiluudella ja kohtuudella ole mitään sijaa.
Ja aloittajalle vielä, että pidä välit kunnossa lapsiin ja ole heille
reilu ja luotettava isä. Turvallinen ja vakaa. Se tulee jatkossa ja
tulevaisuudessa olemaan erittäin tärkeää vaikka nyt kävisi
avioerossa kuinka tahansa. Parasta tietysti toivotaan ja yritetään!- xxx63
Kyllä isä huoltajana voi olla vahvoilla, ja kannattaa hakea 100 % huoltajuutta samantien, eikö? Jos tämä on parasta, mihin vaimosi pystyy kahden pienen lapsen äitinä ja sinun vaimonasi, niin eron jälkeen lapset olisivat hänen luonaan monenlaisessa vaarassa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Tulossa masennusta, kännäystä, miessekoiluja, ehkä itsetuhoisuuttakin. Vaimolle pitäisi saada oikea diagnoosi (veikataan epävakaata persoonallisuutta tai maanisdepressiivisyyttä) sillä ihan tervehän hän ei ole! Sekä hoidon kannalta, että koska olisit vahvoilla huoltajaksi. Vie hänet psykiatrille tutkimuksiin, vaikka yksityiselle, kerro ensin vaikkapa olevasi huolissasi hänen voinnistaan. Eli eroajatusta voit itseksesi valmistella, mutta ensin tuo diagnoosi. Neuvolassa myös olisi hyvä kertoa avoimesti huolensa, yritä pelata korttisi oikein!
Lyöminen on paras kysyttäessä myöntää, että kerran kännissä järki pimeni vaimon uskottomuuden takia. Mutta todista muuten olevasi luotettava varsinkin lapsia kohtaan. Te selviätte kyllä, sinä ja lapset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769