Miten joku ihminen voikin jäädä vuosikymmeniksi kummittelemaan mieleen?
Nuorina seurustelimme ja sen jälkeen olemme jääneet ystäviksi. Olemme kyllä ehkä enemmänkin kuin ystäviä, sillä fyysinen vetovoima välillämme on sellainen, että sen huomaavat muutkin ihmiset. Kyse ei ole vain fysiikasta,kyllä olemme myös muilla tavoin läheisiä. Tunteitakin on meillä molemmilla.
Olemme kumpikin perheellisiä ja varattuja ja perheet ovat ystäviä.
Emme ole pettäneet kumppaneitamme. Ja tuskin petämmekään. Toisaalta haluaisin niin kovasti hänen lähelleen. Mihinköhän tämä tilanteemme vielä päättyy?
Nuoruuteni rakastettu
koko ajan mielessäni
1
492
Vastaukset
- eräs vaan
Se mihin tuo tilanne päättyy on ihan teistä itsestänne kiinni. Oletteko perhetuttuja nykyään vai? Suuri vaara on tulla siihen tilanteeseen että kontrolli menee ja halut kun kasvaa liian isoiksi molemmilla jos alkoholilla on osuutta asiaan koska silloin estot voi vähentyä huomattavasti. jos oikein pettäminen tulee ilmi niin siinä kärsii aika moni ihminen. Mieti asiaa ennen kuin ryntäät mihinkään suinpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748