Olenko huono ystävä...

...jos en jaksa enää kuunnella ystäväni valituksia tai asioiden monimutkaistamista ja ylenpalttista dramaattisuutta. Olen huomannut, että omasta elämästäni on pikku hiljaa hävinnyt elämänhalu, kun olen kuunnellut hänen juttujaan. Milloin poikaystävä on täysi idiootti, milloin koulussa on vaikeaa yms. Olen alkanut ajatella meidän ystävyyssuhdetta ikään kuin terapeutti-asiakas -suhteena. Kaikki huomio on kääntynyt hänen elämäänsä. Omani jää varjoon. Kaikista masentavinta tässä yhtälössä on se, etten itse pääse jakamaan ilojani tai surujani silloin kun siltä tuntuu. Jos pääsen, hän hoitaa asian mumisemalla muutaman sanan ja kääntää keskustelun itseensä. Ymmärtäisin asian, jos tämä olisi ohi menevää, mutta tätä on jatkunut jo monta vuotta. En halua loukata ystävääni, mutta se taitaa olla vääjäämätöntä. Miten ihmeessä tästä voisi selvitä ilman suurempia haavereita?
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsellä oli sama ongelma. Päätin sitten etten enää kulutu omaa aikaani toisen ongelmien ratkomiseen / jatkuvan mielipahan helpottamiseen ja karsin ystäväpiiristäni henkilön pois. Enkä ole katunut. Ystävä hädässä tunnetaan, mutta toisen roskakupiksi ei silti kannata ruveta.

Äänestä

Kannattaa ystävällisesti huomauttaa asiasta, että huomaatko kuinka sinä aina puhut mutta minun kertoessani asioistani et oikein kuuntele. Kerro, miltä sinusta tuntuu ja pyydä häntä lopettamaan jatkuva negatiivinen valitus.

Itsellä oli valittajakaveri, todella negatiivinen, jolle sanoin asiasta. Hetken muutoksen jälkeen hän aina jatkoi samaa, kunnes en enää jaksanut vaan lopetin yhteydenpidon.

Toinen oli itsestään puhuja, joka ei koskaan kuunnellut minua. Kun sanoin hänelle, että olen huomannut, ettei hän oikein kuuntele minua, hän nauroi ivallisesti ja sanoi "niin kun mua ei kiinnosta!" Eipä ole ystäväpiirissä enää tuokaan henkilö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettinyt jo kauan.. kirjoitti:

...jos en jaksa enää kuunnella ystäväni valituksia tai asioiden monimutkaistamista ja ylenpalttista dramaattisuutta. Olen huomannut, että omasta elämästäni on pikku hiljaa hävinnyt elämänhalu, kun olen kuunnellut hänen juttujaan. Milloin poikaystävä on täysi idiootti, milloin koulussa on vaikeaa yms. Olen alkanut ajatella meidän ystävyyssuhdetta ikään kuin terapeutti-asiakas -suhteena. Kaikki huomio on kääntynyt hänen elämäänsä. Omani jää varjoon. Kaikista masentavinta tässä yhtälössä on se, etten itse pääse jakamaan ilojani tai surujani silloin kun siltä tuntuu. Jos pääsen, hän hoitaa asian mumisemalla muutaman sanan ja kääntää keskustelun itseensä. Ymmärtäisin asian, jos tämä olisi ohi menevää, mutta tätä on jatkunut jo monta vuotta. En halua loukata ystävääni, mutta se taitaa olla vääjäämätöntä. Miten ihmeessä tästä voisi selvitä ilman suurempia haavereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu