Ystävyyden

ylläpitämisen tärkeimmät kriteerit? Mitä ne on teille?
34176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Yhteenkuuluvuudentunne, joka ei katoa. Ei minun kaveripiirini ole mitenkään erityisesti ystävyyttä vaalinut. Joku on saattanut olla teillä tietämättömillä vuosikausia ja jälleen tavatessa tuntuu, kun olisi nähty viimeksi eilen. Hyvin näyttää porukka pysyvän kasassa nuoruudenmuistojen voimalla.

Vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet, ei kenenkään perusluonne ole miksikään muuttunut. Tämän 24 vuoden aikana ei kenelläkään ole vielä niin sukset menneet ristiin, ettäkö jotkut keskenään toimeen tulisi. Tästä sietänee olla kiitollinen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä, mä pidän tuota myös yhtenä tärkeimmistä kriteereistä. Yhteenkuuluvuutta. Vaikka olisikin pitkiä taukoja, kun ei tavata tai edes kuulla toisistaan mitään, ystävyyden tiedetään olevan silti olemassa. Ja taas kohdatessa juttu jatkuu luontevasti.

    Aikuisen elämässä harvemmin ystävät on 24/7 tavoitettavissa ja vieressä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_9573549 kirjoitti:

    Ja lisään vielä, että minusta kuuluu antaa myös tilaa. Aikaa ystävälle. Ihan normaalia, että elämässä on velvotteita muitakin kun ystäviä kohtaan, joihin kuluu aikaa.

    Äänestä

LUOTETTAVUUS

Minull on ollut aina joitai bestksiksiä, joihin voi luottaa
Esimerkkinä yksi Mr SL, jolle nevoin miten hakeudutaan seiloriksi......
Minun ´siivellä 166cccm pitkä iski naisia mm. nykyisen vaimonsa,
sitä ennen hän harrasti minun vaimoja poissa ollessani
keksi tarinan, jossa olen käynyt vieraissa naisissa ja sai naiseni KOSTAMAAN:(

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä, ehkä se kaikista tärkein kriteeri.

    Äänestä

voi huoletta luottaa ystävään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja samalla olla itse myös luottamuksen arvoinen. :-)

    Äänestä

  • UPDATE_9573549 kirjoitti:

    Ja samalla olla itse myös luottamuksen arvoinen. :-)

    Olisitpa sinäkin

    etkä uskoisi kaikkien juoruämmien höpinöitä puskissa:(
    oletin, että olet älykkäin palstaystävänainen

    nyt pitää häippästä kaupungille tanskattraren kanssa

    ps. en ole Suomessa nyt

    Äänestä

  • UPDATE_8766928 kirjoitti:

    Olisitpa sinäkin

    etkä uskoisi kaikkien juoruämmien höpinöitä puskissa:(
    oletin, että olet älykkäin palstaystävänainen

    nyt pitää häippästä kaupungille tanskattraren kanssa

    ps. en ole Suomessa nyt

    henkilöt jotka puskissa ilkeilevät ovat vain katkeria .
    olen samaa mieltä kanssasi ettei niitten luotettavuutta kannata painottaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9573549 kirjoitti:

    Ja samalla olla itse myös luottamuksen arvoinen. :-)

    mutta on muistettava luottamuksesta, lupauksen peruminen tärkemmän asian takia ei ole pettämistä.
    kuhan muistaa kunnioituksen..

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_8766928 kirjoitti:

    Olisitpa sinäkin

    etkä uskoisi kaikkien juoruämmien höpinöitä puskissa:(
    oletin, että olet älykkäin palstaystävänainen

    nyt pitää häippästä kaupungille tanskattraren kanssa

    ps. en ole Suomessa nyt

    Mähän olen. Mä teen itse arvioni, enkä lähde kaikkien huhujen perään. Jos mä rehellisesti kerron oman mielipiteeni myös sulle, niin olenko mä silloin epäluotettava sua kohtaan? Idea on siinä, että me ajatellaan ihmisestä erilailla, meillä voi olla erilaisia kokemuksia samasta ihmisestä, mutta mun pitää luottaa siihen mitä mun sisäinen ääneni ihmisestä sanoo.

    Jos mun ystävä on mulle hyvä ystävä ja inhimillisyydestään silti reilu, miksi mä alkaisin sitä ihmistä sabotoimaan? Mä en mutenkaan sabotoi muiden elämää, vaan poistun kokonaan siinä kohdassa vähin äänin. Jos huomaan ettei jonku ystävyys ole aitoa ja rehellistä.

    Mä en jaksa kostoretkiä ja kiusantekoa. Olen liian yksinkertainen ja suoraviivainen tässä asiassa.

    Jos joku puhuu minusta pahaa, se on sen oma asia. Koskee ihan kaikkia yhtä paljon. Voi kukin itse miettiä miksi ja millä syyllä? Ei ole mulla ole ainuttakaan sellaista ystävää, joka ei joskus olis mun kanssa eri mieltä ollut. Ja identtisesti olisi kaikesta samaa mieltä ja myötäilisi vasten omia käsityksiään. On mulle tosi ilkeitäkin oltu, mutta ne asiat on saatu puhuttua.

    Mä en ole täydellinen ihminen enkä varmasti aina moitteeton ihminen. Mä voin saada ystäväni suuttumaan ja pahoittamaan mielensä. Mutta mä en siihen tähtää harkitusti. Mä haluan vaan olla se mitä olen, mielipiteineni.

    Et lähde huhujen petään mutta mielelläsi käytät leimasinta. Ystävänä olet varmaan vaativa ja vaadit että leimaamistasi ymmärretään ja tuetaan eli puhut harvinaisen paljon paskaa muista ihmisistä = heistä joista et pidä.

    Toinen juttu, miks ystävälle pitäis kostaa mitään? Puhut nyt varmaan joistain muista ihmisistä. Ei kai sellainen ole edes ystävyyttä koskaan ollutkaan..

    Äänestä

  • rose18 kirjoitti:

    mutta on muistettava luottamuksesta, lupauksen peruminen tärkemmän asian takia ei ole pettämistä.
    kuhan muistaa kunnioituksen..

    esimerkiksi vuosia siten sovittu tapaaminen voidaan perua parempien bileiden vuoksi?Niin teillä nuorilla/jälkeenjääneillä on tapana ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    frost-free kirjoitti:

    Et lähde huhujen petään mutta mielelläsi käytät leimasinta. Ystävänä olet varmaan vaativa ja vaadit että leimaamistasi ymmärretään ja tuetaan eli puhut harvinaisen paljon paskaa muista ihmisistä = heistä joista et pidä.

    Toinen juttu, miks ystävälle pitäis kostaa mitään? Puhut nyt varmaan joistain muista ihmisistä. Ei kai sellainen ole edes ystävyyttä koskaan ollutkaan..

    Niin tääkö nyt on sitä sun yritystä ärsyttää? x-)

    Eläpä sohi sen leimasimes kanssa, mä en istu sun leimasimen tyynyyn.

    Äänestä

  • Aloittaja

    frost-free kirjoitti:

    esimerkiksi vuosia siten sovittu tapaaminen voidaan perua parempien bileiden vuoksi?Niin teillä nuorilla/jälkeenjääneillä on tapana ;)

    Mut eihän ne silloin ystäviä ole ollukkaan, jos ei huvita nähdä niitä. Tai bileet vie voiton. Jos lapsi sairastuu ja vaatii vanhemman huomiota, niin se esimerkiksi on minusta varsin pätevää syy jättää ystävät huomioimatta ja tapaamiset sikseen.

    Tai jotain vastaavaa tapahtuu. Kyllä ystävä ymmärtää tärkeysjäjestyksen ellei se ole ihan vajaa.

    Äänestä

  • frost-free kirjoitti:

    Et lähde huhujen petään mutta mielelläsi käytät leimasinta. Ystävänä olet varmaan vaativa ja vaadit että leimaamistasi ymmärretään ja tuetaan eli puhut harvinaisen paljon paskaa muista ihmisistä = heistä joista et pidä.

    Toinen juttu, miks ystävälle pitäis kostaa mitään? Puhut nyt varmaan joistain muista ihmisistä. Ei kai sellainen ole edes ystävyyttä koskaan ollutkaan..

    Kokemukseni ystävyydestä Jazulin kans ovat sellaiset, että mukava ja avoin ihminen, jonka kans molemmat uskalsi tuoda mielipiteensä ja tunteensa jne. esille. Vaikuttais sellaiselta rakastettavalta ihmiseltä. Negatiivisena se, että kun tuli mutkia matkaan, osasi olla harvinaisen viheliäinen.

    Äänestä

  • UPDATE_9573549 kirjoitti:

    Mut eihän ne silloin ystäviä ole ollukkaan, jos ei huvita nähdä niitä. Tai bileet vie voiton. Jos lapsi sairastuu ja vaatii vanhemman huomiota, niin se esimerkiksi on minusta varsin pätevää syy jättää ystävät huomioimatta ja tapaamiset sikseen.

    Tai jotain vastaavaa tapahtuu. Kyllä ystävä ymmärtää tärkeysjäjestyksen ellei se ole ihan vajaa.

    juuri näin

    Äänestä

  • frost-free kirjoitti:

    esimerkiksi vuosia siten sovittu tapaaminen voidaan perua parempien bileiden vuoksi?Niin teillä nuorilla/jälkeenjääneillä on tapana ;)

    niin taitaa sulle olla tärkeetä perua paremman taikia, mutta mulla on tärkeimmän takia.

    että voisitko yrittää ottaa vähemmän hyökkivän otteen.. pidin sinusta todella paljon suoruudesta, jossain vaiheessa aloit teekeen sitä että olet vai kussu päälleni.

    Äänestä

Luottamus, ystävyys koetun pettymyksenkin jälkeen, kriteerittömyys.

Äänestä
  • Aloittaja

    Loistava täsmennys! Odotinkin, koska joku mainitsee kriteerittömyyden. Kyky hyväksyä toinen itsenään ja antaa anteeksi on äärettömän tärkeää kaikissa ihmissuhteissa, myös ystävyydessä. On toki asioita joita ei niin vain voida ka kyetä anteeksi antamaan ja hyväksymään. Oikein sekin. Omat rajansa täytyy tietää.

    Äänestä

Riisutaan vaatteet pois, pidetään kädestä kiinni (puristetaan) ja katsotaan toista syvälle silmiin. Useasti!

Äänestä
  • Aloittaja

    Aha. Semmosta ystävyyttä ajattelit. No mikäs siinä, kunhan molemmat ymmärtää sisällön.

    Äänestä

  • UPDATE_9573549 kirjoitti:

    Aha. Semmosta ystävyyttä ajattelit. No mikäs siinä, kunhan molemmat ymmärtää sisällön.

    No on mulla ollu muunkinlaisia ystävyyksiä mutta ne vasta lyhyitä ovatkin olleet. Eräskin neito ketä pyysin kerran talvella työntämään minua potkurilla, niin hän valitti, että potkuri ei nyt luista oikein hyvin. Kysyin, no luistaako se sitten kesällä paremmin? Ei tullut vastausta, joten sisältö varmaan jäi jommaltakummalta ymmärtämättä.

    Äänestä

Juuri tuo Ratikan mainitsema yhteenkuuluvuudentunne. Aina voi jatkaa juttua siihen mihin jäätiin, vaikka vuosien päästä :)

Ystävän nähden voi näyttäytyä millaisena on: masentuneena, tukka sekaisin, meikit levinneenä, itkeneenä, sekopäisen iloisena, rakastuneena, mitä vain.. Ja ystävä on aina rinnallasi tukemassa tai myötäelämässä.

On itsestään selvää, että ystävä ei puhu pahaa selän takana. Tähän ei nyt lasketa: en mä oikeasti niin tykännyt sen takista.. Tai: oli se kyl vähän lihonut, tai: joku sen poikaystävässä mua vähän häiritsee.. Vaan siis ilkeämielistä, pahaa tarkoittavaa, oikeasti henkilöön menevää haukkumista. Sellaista, joilla käännetään muita ystävää vastaan.

Ystävä on sellainen, jonka yhteydenotosta tulee hyvä mieli ja josta usein tulee mieleen: tämän haluan/haluaisin kertoa ystävälleni. Hän tajuaisi heti :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvin kiteytetty. Ja perusteltu. Uskoisin, että iso osa ihmisistä ajattelee samoin. Mä myös.

    Äänestä

Tuossa jo mainittiin toisen kunnioitus ja sitten se että ystävyys ei häviä, vaikka toisella olisi ne huonotkin ajat.
Pitkä ystävyys muuttaa muotoaan ajan saatossa.

Äänestä
  • on kovin ailahetelevaa, etkä näe kummalla puolella leipää voi on.
    http://www.youtube.com/watch?v=dsJ0vpWWN6Y

    uskot vääriin ihmisiin ja unohdat sovitut asiat

    paina mielesi mankkarin nappia, joss lukee:feedback

    Äänestä

  • sinun oma ysävyys kirjoitti:

    on kovin ailahetelevaa, etkä näe kummalla puolella leipää voi on.
    http://www.youtube.com/watch?v=dsJ0vpWWN6Y

    uskot vääriin ihmisiin ja unohdat sovitut asiat

    paina mielesi mankkarin nappia, joss lukee:feedback

    Ai, et tunne minua olet joku tuntematon kiusaaja, joka roikkuu melkein jokaisen kommenttini perässä.

    Saanko luettelon ketkä ovat minulle vääriä ihmisiä ja mitkä ovat sovittuja asioita?

    Ystävyyteen ei kuulu myöskään tuo tilivelvollisuus.

    Äänestä

Ymmärrys & tukeminen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tukeminen mihin rajaan asti?

    Äänestä

Aloin ehkä enemmänkin pohtia, millaista ystävyys on ja mitä se merkitsee minulle käytännössä. - Ystävyys on tasavertaista ja ystävyyssuhdetta ei kumpikaan pidä yllä siksi, että hyötyisi toisesta, ja silti ystävät tukevat tarvittaessa toisiaan. - Ystävät eivät välttämättä ajattele kaikista asioista samalla tavalla, mutta antavat tilaa toisen ajatuksille ja hyväksyvät heidät omina itsenään. – Ystävälle ei tarvitse esittää olevansa jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Ystävä ei huomauta sinulle siitä, että olet lihonut, mutta tukee sinua pyrkimyksissäsi laihtua... Ystävä ei tarkoituksellisesti loukkaa sinua, vaan sanoo kampauksesi olevan ”persoonallinen”, vaikkei siitä erityisesti pidäkään ;) – Jos ystävät joutuvat etäälle toisistaan, heidän on silti aina helppo jatkaa juttua siitä mihin se on jäänyt viimeksi tavatessaan. – Jos ystävät ovat yleensä usein yhteyksissä, poikkeuksellisena aikanakin he lähettävät pieniä elonmerkkejä toisilleen ilmaistakseen, että ovat elossa :D

Tällaista ystävyyttä kannattaa vaalia.

Äänestä
  • Sain tänään tietää erään kadonnen luotettavn ystäväni kohtalosta.
    Hän olisi ollut avaintodistaja silminnäkijä todistajanani minun syyttömyydestäni.

    Paikallinen rikospoliisi ei pitänyt mitenkään kummallisena sitä, että myrkytykseen kuollut oli löytynyt pelkässä T-paidassa lumiräntäisestä metsästä.

    Hän olisi ollut valmis todistamaan virolaista mafiaa vastaan

    Äänestä

No ystävyyteen tarvitaan mielestäni rakkautta, enkä nyt tarkoita mitään seksuaalista... mutta ylläpitämiseen tarvitaan luottamusta, avoimuutta ja aitoa välittämistä toisesta. Ystävistä pidetään huolta ja niitä tuetaan tarvittaessa. Ystävyys ei toimi, jos toinen osapuoli haukkuu toista epärakentavaan sävyyn ja perättömästi kaikille muille, valehtelee asioita toiselle osapuolelle, tai muuten pyrkii vahingoittamaan toista osaluolta. Eli ystävyys ei toimi, jos toinen osapuoli pysrkii käyttämään toisen ystävyyttä hyväkseen tämän vahingoittamisessa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta suora puhe kuitenkin kait kelpaa? Olen havainnut sellaisenkin ilmiön, että kaikkien ego ei kestä suoraa puhetta ja siitä suivaantuneina alkavat juonimaan ja keksimään mitä ufompia teorioita tästä suoraan puhujasta. Ihmiset ei vaan vielläkään kestä kuulla totuutta, siitä miten heidät nähdään ja koetaan.

    Jos erehtyy sanomaan mielipiteensä, saa oitis paskanpuhujan ja kieron leiman. Vaikka asia on juuri toisinpäin. Suoraan sanomisessa ei ole mitään kieroa, selän takana supattelussa on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9573549 kirjoitti:

ylläpitämisen tärkeimmät kriteerit? Mitä ne on teille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu