Pelkkä foorumiystävyys turhauttaa

Olen kirjoitellut vuosia pienessä ystäväpiirissä nettifoorumilla. Alusta lähtien foorumilla oli yksi henkilö, joka kiinnitti huomiotani enemmän kuin toiset ja koin erityisesti häntä kohtaan eräänlaista sukulaissieluisuutta ja läheisyyttä. Olisin halunnut tutustua häneen paremmin ja ystävystyä. Tämä ihminen antoi kuitenkin ymmärtää, että halusi jutella kanssani vain siellä foorumilla yhdessä toisten kanssa.

Koen tilanteen turhauttavana ja mietin, pitäisikö minun lopettaa kokonaan keskusteleminen siellä foorumilla. Toisinaan huomaan olevani mustasukkainen tästä foorumiystävästäni, koska joidenkin toisten foorumilaisten kanssa hän on läheinen ystävä myös yksityisesti. Tuntuu ikävältä lukea, kuinka hän tekee milloin mitäkin mukavaa foorumin "Maijan" tai "Kaisan" kanssa ja kertoo sitten foorumilla, miten kiva oli tavata ja jutella. Jos olen itse ehdottanut henkilökohtaisempaa tutustumista ja juttelua, olen tullut hienovaraisesti torjutuksi.

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta kuviosta ja kuinka asia olisi viisainta hoitaa?
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiedätkö mitään syytä sille, miksi foorumikaverisi tahtoo jutella kanssasi pelkästään foorumilla? Onko hän tutustunut "Maijaan" ja "Kaisaan" samalla foorumilla vai onko ne tuntenut toisensa jo aiemmin?

Äänestä
  • Näköjään aloittajaa ei neuvot kiinnosta, kun noinkaan yksinkertaisiin kysymyksiin ei viitsinyt vastata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piiri pieni kirjoitti:

Olen kirjoitellut vuosia pienessä ystäväpiirissä nettifoorumilla. Alusta lähtien foorumilla oli yksi henkilö, joka kiinnitti huomiotani enemmän kuin toiset ja koin erityisesti häntä kohtaan eräänlaista sukulaissieluisuutta ja läheisyyttä. Olisin halunnut tutustua häneen paremmin ja ystävystyä. Tämä ihminen antoi kuitenkin ymmärtää, että halusi jutella kanssani vain siellä foorumilla yhdessä toisten kanssa.

Koen tilanteen turhauttavana ja mietin, pitäisikö minun lopettaa kokonaan keskusteleminen siellä foorumilla. Toisinaan huomaan olevani mustasukkainen tästä foorumiystävästäni, koska joidenkin toisten foorumilaisten kanssa hän on läheinen ystävä myös yksityisesti. Tuntuu ikävältä lukea, kuinka hän tekee milloin mitäkin mukavaa foorumin "Maijan" tai "Kaisan" kanssa ja kertoo sitten foorumilla, miten kiva oli tavata ja jutella. Jos olen itse ehdottanut henkilökohtaisempaa tutustumista ja juttelua, olen tullut hienovaraisesti torjutuksi.

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta kuviosta ja kuinka asia olisi viisainta hoitaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu