Haluaisin kuulla kokemuksia sellaisilta, jotka ovat jatkaneet petetyksi tulemisen jälkeen kumppaninsa kanssa. Mielellään vielä sellaisilta, joiden puolisolla oli suhde eli ei yhden illan juttua.
Petetyt, jotka jatkoitte
outolintu9
25608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Suhteemme kesti pettämisen jälkeen puolisen vuotta. Sitten erosimme. Ei ollut enää mitään miksi jatkaa. Ei voinut luottaa toiseen.
Sepä se.
Vaikka toinen osapuoli pystyisikin ottamaan opikseen, eikä enää milloinkaan hairahtuisi, pystynkö minä
-antamaan syvällisesti anteeksi
-aloittamaan tyhjältä pöydältä
-olemaan ottamatta asiaa esiille, silloin kun MINÄ tahdon satuttaa, syyllistää, kiristää
-olemaan katkeroitumatta siitä, miten toinen loukkasi meidän suhdettamme, ei arvostanut suhdettamme
Joku pystyy olemaan näin kypsä ja suuri sielu.
Minä(kään) valitettavasti en.
Sillä pettänyttä osapuolta ei tule rankaista lopun elämää, silloin kun itselle sopii.
Anteeksi antaminen tarkoittaa aikuista, syvällistä anteeksiantoa.
Moniko pystyy siihen?
kyllä suhde kesti vielä ensimmäisen pettämisen jälkeen, 25 vuotta, mutta sitten paljastui taas vuosien salasuhde.
Sanoin jo ensimmäisen pettämisen jälkeen, että anteeksi ei saa jos vielä pettää.
Pidin puheeni ja erosin 25v jälkeen.
Niinpä, tuo anteeksianto mietityttää. Tuntuu, että tavallaan voin antaa anteeksi ja elää asian kanssa. Pelottaa tulevat erimielisyydet, että nostanko asian sitten taas esiin ja miten katkera mahdan ollakaan. Nyt, kun rauhassa asiaa ajattelen, niin olo on toiveikas ja haluan uskoa, etten kaivele asiaa enää, mutta...
Myös se pelottaa, että muutunko nyt tämän myötä mustasukkaiseksi ja kontrolloivaksi. Olo ei ole kovin huoleton koko ajan, jos miehellä on paljon menoja. Kyllä juuri tuo asian toistuminen pelottaa.
Tuntuu, että pitäisi puhua kaikesta. Toisaalta se tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Onko joku saanut apua pariterapiasta ja mitä siellä käytännössä tapahtuu?
Päätin antaa anteeksi, jatkoin pari vuotta. Mutta ei auttanut, luottamus ja kunnioitus oli mennyt. Kun noin toista loukkaa, se tuhoaa rakkaudelta pohjan.
Tein virheen kun annoin anteeksi. En miettinyt asiaa tarpeeksi hyvin. Tajusin jossain vaiheessa että anteeksiantamiseni oli sama kuin olisin sanonut "mitäs pienistä". Annoin anteeksi hyvällä ja romanttisella hetkellä, mikä vääristi asioita. Myöhemmin huomasin kuitenkaan syvällä sisimmässäni ollut hyväksynyt miehen tekoa. Sillä sitähän se on, hyväksymistä. Pettäminen tuntui edelleen pahalta, ja satuttavalta. Mieheni vakuutteli että ei enää ikinä tekisi niin ja vaikutti katuvalta. En silti enää voinut luottaa ja tuntui kuin jokin olisi mennyt rikki. Kahden vuoden päästä mies jäi taas kiinni pettämisestä, sama suhde oli jatkunut. Se tuntui hirveältä, olo oli pettynyt ja tyhjä. Mutta taas meinasin langeta, ja antaa hyvällä hetkellä anteeksi, ajatellen että kyllä tämä tästä. Onneksi otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin että en suostu tällaiseen, en kestä ja pettäminen ja vlehtelu sattuu liikaa. Sanoin että en pysty antamaan anteeksi sitä mitä hän minulle teki. Halusin pois. Nyt jälkeenpäin tiedän että se oli oikea ratkaisu, pystyn rationaalisesti ja objektiivisesti ajattelemaan ja näkemään että suhde jossa on pettämistä ei ole hyvä suhde. Ansaitsen parempaa. :)
Eilen tuntui koko päivän juuri siltä, että kaikelta on viety pohja pois ja jotain on rikki.
En vaan voi täysillä luottaa enää toiseen. Miksi hän "vahtii" puhelintaan? Mitä tapahtuu hänen työpäivänsä aikana?
Kyseenalaistan hänen tunteensa minua kohtaan. Enkä tiedä, mitä itse tunnen.
Läheisyys oli pitkään fyysisestikin katkolla. Nyt voin halalilla, mutta en kykene esim. suuteluun.
Haluaisin niin vielä yrittää korjata kaiken, kun yhteistä olisi kuitenkin paljon. Surullista.
Meillä vaimo petti. Ei ensin myöntänyt vaikka sellaista aavistin, meni vuosi niin kertoi ja katui. Lupasin jatkaa vaikka vaikealta tuntui mutta se rakkaus ja katumus joka näkyi sai jatkamaan. Vaikka aikaa meni ja asiasta monesti puhuttiin niin ei millään meinannut päästä yli, se sattui aina ja tuntui että ei jaksaisi. Sitten kävi se mitä en olisi itse koskaan ajatellut tekeväni, petin tilaisuuden tullessa takaisin, kerroin ja kaduin, sain omani anteeksi ja puhuttiin että ei loukata enää toista ja jatketaan yhdessä. Myöhemmin ajatellen se mun tekoni pelasti paljon, ei enää sattunut vaan olin itse myös samanlainen. Sen jälkeen en ole pettänyt eikä toivottavasti vaimokaan. Nyt menee hyvin ja ymmärrystä on enemmän.
Tuo tuonee tietenkin suhteellisuudentajua: en ole itsekään täydellinen ja olemme kaikki vain ihmisiä.
Tuo kertoo myös siitä, ettei suhde ole kummallekaan tarpeeksi tärkeä (sinulle ehkä ei ollut enää vaimon uskottomuuden takia tärkeä)
Mitäs näistä, yhteiselo voi jatkua oikeinkin sujuvasti ja uskollisesti MUTTA osa meistä haluaa oikeasti uskoa ehyeen suhteeseen, puhtaaseen rakkauteen. Osalle riittää mukava yhteiselo.
Outolintu, onko sinun tehtävä pysyvä ratkaisu juuri nyt? Voitteko asua jonkin aikaa erillänne, josko se toisi selvyyden? Jos olette sielunkumppanit, päädyte kuitenkin lopulta yhteen.
Ehkä vain aika voi näyttää, kykenetkö syvälliseen anteeksiantoon vai tuletko lopun ikää vaatimaan kumppanilta jatkuvaa hyvitystä, anteeksi pyytelyitä, korvaamista.. Ja totutko tilanteeseen ja suhteeseen, jossa jotain on mennyt rikki. Se on silti juuri teidän suhteenne ja nyt tällainen asia kuuluu siihen.
Kyllä suhde on vahvempi ja rakentavampi ollu jo pitkään, tiedostaen molemmat että kuulutaan yhteen ja tehdään sen eteen töitä. Molemmat välitetään toisistamme ja tuemme toisiamme. Monikaan suhde ei ole virheetön, eikä tarvitse ollakaan, se joko vahventaa tai sitten kertoo että on tehtävä muita ratkaisuja, itse yksin ei voi vaikuttaa miten hyvin menee vaan siinä pitää olla molemmat mukana. Mun ymmärrys on kuitenkin muuttunut että ei toista voi omistaa eikä käskeä miten pitää elää ja olla, jokainen tekee omat ratkaisunsa oli ne sitten mitä tahansa.
"Joillekin toimii", tuo, mitä ehdotat, on jotain sellaista, mikä on käynyt mielessä, mutta mitä en ole uskaltanut ajatella loppuun. Tuossa sinun kirjoittamanasi ja avaamanasi se oli pakko lukea ja jotenkin se voisi olla hyvä ratkaisu. Pitää ihan todella miettiä sitä. Kiitos.
"Mies kaukaa", hyvä, että olette kyenneet jatkamaan. Itselle tuo tuntuu tosi radikaalilta ratkaisulta. Elämässä on silmät auennut jo ennen tätä, vaikka ei omassa parisuhteessa niin todella omakohtaisesti. Silloin ajattelin, etten voisi koskaan pettää itse parisuhteessa. Nyt olen miettinyt, että vaikka en halua edelleenkään pettää, niin mistä sen tietää ikinä, mitä joskus teen. Toivon kuitenkin, että pysty muutoin ratkaisemaan tilanteen.
Ei anteeksianto tarkoita, että hyväksyy pettämisen. Ihan mielipuolinen ajatuskin. Anteeksianto on sitä, että antaa väärän teon tehneelle ihmisenä anteeksi, ei suinkaan sitä tekoa. Minulle petetylle pettäminen on entistä pahempi ja anteeksiantamattomampi kuin ennen pettämistä. Mutta jokainen meistä voi tehdä virheen, teot on helppo tuomita, ja ne saakin tuomita, mutta ihmisiä ei. Ja silti me tuomitsemme, määrittelemme yhden teon kautta kokonaisuuden kapeaksi.
Itse päätin valita anteeksiantamisen juuri noilla perusteilla. Valitsin ja päätin, mutta metsään meni. En ole katkera, en vihainen, mutta surullinen ja eroamassa. Suhde meni jollain tavalla niin rikki, että kaikesta rakkaudesta, tahdosta ja kovasta yrityksestä huolimatta en tunne voivani tässä niin hyvin kun tiedän, että voisin elää. On vain liian raskas taakka kantaa. Mutta haluan uskoa, että onnistuneita on. Joku toinen on aivan varmasti minua vahvempi.
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Pettäjä-rikkoo-rakkauden/875/
Niinpä
Kyllä se pettäminen vaan vie useimmissa tapauksissa pohjan kaikelta hyvältä... Ei onnistunut meillä ainakaan.
Tuosta anteeksiannosta. En oikein ymmärrä tuota kommenttia että hyväksyykö vai ei. Onko täällä sellaista esitetty jossain?
Pettäjä on ihminen, joka ongelmien työstämisen sijaan menee siitä missä aita on matalin.
Yritin jatkaa pettäjän kanssa mutta ei hän oppinut puhumaan.
Näin on. Ja tuolla ketjussa aiemmin joku sanoo, että anteeksianto tarkoittaa juuri sitä teon hyväksymistä.
Olen siinä tilanteessa, että "olen antanut anteeksi", jo toista vuotta sitten. Silti muistan asian vielä päivittäin ja tunnen surua asiasta. :( En vieläkään välillä usko sitä tapahtuneeksi.
Rajuja ja surullisia ovat tarinanne. Luin, koska hain tukea tässä itkun seassa. Puolisoni petti minua ensimmäisten kuukausien aikana ja menin asiasta yli.Selitin ongelman ja sen jälkeen kaikki muutkin meidän ongelmat. Toinen vaikeni ja minä selitin. Menin yli puhumalla myös monista muista pettämissitä, joista en koskaan voinut tietää miten pitkälle asiat menivät. Mies aina selitti tarkkaan, että menivät vain "tiettyyn pisteeseen".
25 vuotta on oltu yhdessä, lapsiakin on. Kaikki ulkoisesti mallillaan. Löysin elämäni rakkauden 2 vuotta sitten, mutta jätin hänet perheen vuoksi. Nyt on tullut selville, että mieheni edelleen pitää yhteyttä sen ensimmäisen, 25:n vuoden takaisen naisen kanssa. "Pitää yhteyttä" - en tiedä mitä se tarkoittaa, tarkalleen. En ole koskaan luottanut puolisooni, enkä varmaan koskaan opikaan. Aina olen syyttänyt itseäni, etten ole tarpeeksi kaunis, linjakas, älykäs, ihailtava ym vaikka varmasti olen tätä kaikkea.
Taidan olla vain äärimmäisen tyhmä! Perhe-elämä on vaikea rikkoa. Kauankohan aion kärsiä? Missä vaiheessa pinna katkeaa? Mieheni ja minun liitto on ystävien mielestä esimerkillinen, "täydellinen" liitto. Mieheni on muiden silmissä aivan ihmeellinen. Koen, että olen antanut tilaa hänelle 25 vuotta. PItäisikö ottaa vaihteeksi itselle tilaa?
Vaikea sinun tilanteesi on muuta sanoa kuin, että paljon olet kestänyt. Tilanteen selvittely puhumalla ei taida onnistua ainakaan kaksin, kun miehessäsi tuntuu olevan se vika, vaikka kaikki yritetään aina puhua pettäjän parhaaksi.
"Uskottomuus vaikuttaa olevan ajattelematonta ajautumista, pakenemista ongelmista, oman egon pönkittämistä, ulospääsyn etsimistä umpikujasta. Jos sekä pettäjä että petetty ymmärtävät, että sekä parisuhteen vuorovaikutus että pettäjän ongelmanratkaisumallit ja oma ajattelu kaipaavat kohennusta, voi suhteella olla tulevaisuus. "
Silloin, kun kaiken pitäisi olla ihanaa ja rakkaus tuntuu mielettömältä fyysisesti koko kropassa, häitä suunnitellaan ja mies jää kiinni pettämisestä. Lupaa, ettei enää sitä tee. Siirretään hääpäivää ja selitetään se minun "ahdistumisesta nopeista tapahtumista". Koskaan ei hänen pettämisestään puhuta, mies kärsii asian esille ottamisesta. Kun itse lähden ystävien kanssa ulos, ei hän usko etten olisi tanssinut kenenkään kanssa, vaan suuttuu ja puhuu erosta. Kuitenkin aamulla sanoo, ettei halua erota vaan rakastaa. Mutta miten voi rakastaa ja pettää samanaikaisesti, onko se rakkautta? Luottamus on mennyt, samoin se hullunihanarakkaudentunne. Rakastan, mutta ilo on kuollut. Pahinta on, etten tiedä mitä teen. Lapset luottavat tähän ihmiseen ja hän on lasteni kanssa sekä kotona aivan ihana. Sitten tulee tekstiviesti ja mies sulkeutuu vessaan tai lähtee kaupasta hakemaan maitoa... Haluaisin perua häät, mutta ajattelen liikaa, miten läheiset siihen suhtautuvat, vain pari ystävää tietää todellisen tilanteen. Ei ole helppoa petetyn elo:(
Tyttöystäväni petti minua. Jätin. Kysyi myöhemmin palattaisiinko yhteen, en suostunut. Pari kuukautta tämän jälkeen hän oli "onnellisessa" parisuhteessa ystäväni kanssa, ja petti tätäkin
Yritin aikani mieheni kanssa, mutta joku oli vaan muuttunut omassa mielessäni. Vaikka miehelle tavallaan annoin anteeksi, en mielessäni unohtanut hänen olleen salasuhteessa. Tulin aina todella surulliseksi ajatuksesta ja oli vaikea uskoa, että miehelä oli tunteita vielä tai koskaan ollutkaan minuta kohtaan.
Ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen. Kun suhde jäähtyy ja arkipäiväistyy siihen tottuu kuin kauniiseen maisemaan.
Yksi pieni risteily/ lomaromanssi näyttää kelpaavan niin ukkomiehille( jotka sitä suorastaan metsästävät) kuin vaimoihmisillekkin. Kuunnelkaapa ystäviä. Mitä kerskailua miten heitä on yritetty iskeä. Aviopuoliso on välillä todella puuduttava, haukankatseineen, siis se osapuoli joka kokee asemansa olevan uhattuna.
Henkinen puoli on pettämisessä pirullinen. Itse olen helposti ihastuvaa sorttia mutta tätä nykyä olen kuin koira kuristuspannassa, uhkailun, kiristyksen ym. vuoksi kuljen omistajani rinnalla.
Itse olin samas tilantees joku aika sitten. mulle selkes paljon, kun juttelin tämän toisen osapuolen kanssa. molemmat itkettiin kun juteltiin. mutta sain paljon tietoa miehestäni. ja ymmärsin mieheni aiempaa käytöstä paremmin.. tajusin että hän oli löytänyt sen kenet tosissaan haluaa.
Meillä on kaikenlisäks lapsia ja niiden takia sattui eniten. mutta tiedän, että niillä on hyvä isä. enkä aijo estää mitenkään tapaamisia. ja nainen keneen hän rakastui on nykyään kaverini. ei parhaita mutta vaihdetaan sana tai kaks kun nähdään. se on myös lasteni etu. suosittelen tosiaan kuulemaan myös toisen osapuolen ajatukset ja mietteet.