Olen 30-vuotias sinkku ja olen tässä miettinyt, että saattaa olla jo liian möhäistä löytää hyvä mies. Kaikki perhekeskeiset, hellät ja huomaavaiset miehet ovat löytäneet naisen jo aikaa sitten ja elävät nyt sitoutuneina puolisoihinsa. Sinkkumarkkinoilla pyörivät ovatkin sitten itseään täynnä, väkivaltaisella tai huumetaustalla, uraohjuksia, kokemattomia haaveilijoita, naisensa itsestäänselvyytenä ottavia jne. jne. Muutenkin tässä elämänvaiheessa on hankalaa erottaa kuka on sinkku ja kuka varattu eikä uusiin ihmisiin tutustu enä yhtä luontevissa yhteyksissä. Voiko tämä edes onnistua?
Itse olen sinkkuna ainakin osittain siksi, että turvattoman lapsuuteni takia löysin oman itseni, minulle sopivan elämäntavan ja mielenrauhani vasta 25-vuotiaana. Sitä ennen kumppanivalinnatkin perustuivat johonkin muuhun kuin aitoon yhteensopivuuteen ja siihen, mitä oikeasti elämältä haluan. Olin haavoittuva enkä ajatellut ansaitsevani aitoa rakkautta ja huolenpitoa ja siksi tyydyin vähempään. Nyt ymmärrän, mitä kaipaan ja arvostan ja olen itse onnellinen ja tasapainoinen. Noinkohan vaan sitä saa elää elämänsä ilman omaa rakasta, kun liian myöhään löytää itsensä...
Juna taisi mennä jo (30+)
72
671
Vastaukset
Haaveilijan vikaa löytyy joo.
- Asemalla odottelen
Haaveilemisella sillä tarkoitin, että sitoutumistaitoa ja -haluakin pitäisi olla, kun eivät ole piirileikit koskaan kiinnostaneet.
- NN-91
Totta se on. Kuin jätekassa penkoisi. Toivoton tehtävä löytää kunnollista miestä mutta älä välitä. Ilmankin tulee toimeen oikein loistavasti.
- Asemalla odottelen
Kiitos kannustuksesta, tuleehan sitä. Mutta hei, sä nyt olet vielä niin nuori, että katso tarkemmin niitä hiljaisempia ja mukavia kavereita, vaikka eivät kiinnostuneisuutta osoitakaan...
- qwedsa
Asemalla odottelen kirjoitti:
Kiitos kannustuksesta, tuleehan sitä. Mutta hei, sä nyt olet vielä niin nuori, että katso tarkemmin niitä hiljaisempia ja mukavia kavereita, vaikka eivät kiinnostuneisuutta osoitakaan...
No kokemukseni mukaan niistä hiljaisemmista ja mukavista kavereista tulee ajanmittaan niitä manitsemiasi kokemattomia haaveilijoita. Miksi ne hiljaiset mukavat sitten ei enää myöhemmällä ikää kelpaa?
- palstakummitus
Sallisitko sen, jos joku toinen ikäisesi haluaisi löytää kumppanin, vai menisitkö paasaamaan hänelle, että hänen on "liian myöhäistä löytää hyvä mies"?
Monet viisikympopiset ja vanhemmatkin etsivät kumppania. Tuossahan noita kuvia vilisee vasemmassa alalaidassa (Suomi24 Treffit) siinä missä 17-vuotiaidenkin.
Minusta sinä ap vaikutat kovin ahdasmieliseltä ja suvaitsemattomalta.- Asemalla odottelen
Kiitos asiallisesta kritiikistä. Voi olla että olenkin ahdasmielinen ja suvaitsematon, sellaista käsitystä ei muilla livemaailmassa kyllä minusta ole. Ja ei, en menisi, vaan olisin ihan hiljaa omasta kokemuksestani. Muille sopivia ihmisiä näyttääkin olevan paljonkin liikkeellä, mutta itse olen jo aika turhautunut siihen, ettei sitä sopivaa löydy.
- Reipas Poikamies
"Kaikki perhekeskeiset, hellät ja huomaavaiset miehet ovat löytäneet naisen jo aikaa sitten ja elävät nyt sitoutuneina puolisoihinsa. "
Hyvä Ap, dilemmasi on klassinen. Juuri nämä miehet, joita nyt haikailet olivat niitä "tylsiä miheiä" kun he koettivat sinua muutama vuosi sitten tosi tarkoituksella iskeä kumppanikseen-nyt he ovat kypsyneet ja löytäneet kivan naisen ja perustelleet perheitäkin onnellisina.
Monessa normaalissa "haaveilija" miehessä ON sisäistä potentiaalia kehittyä naisen kanssa aivan kelpo poikaystäväksi ja toki kumppaniksi kunhan saa siihen mahdollisuuden ja hiukan ymmärrystäkin naiselta.
Kelpo sinkku miehiä on olemassa kyllä ehkei he kaikki hillu muoti mestoissa, vaan esim. kuntoilevat ja käyvät harrastuksissa joissa toivoisivat kivan naisenkin liikuskelevan.- Asemalla odottelen
Kiitos Reipas, tästä tuli jo melkein hyvä mieli.
Sellainen tarkennus, että tarkalleen ajatellen olen elämäni aikana tavannut kaksi miestä, jotka olisivat voineet olla tälläisiä perhekeskeisiä miehiä, mutta he eivät kylläkään tehneet aloitteita minua kohtaan. Yksi oli kaverinikin ja vasta vuosia jlkikäteen silloin meidät molemmat tuntenut ystäväni kertoi, että mies olisi ollut kiinnostunut minusta. No, eipä sitä koskaan sanonut tai osoittanut, vaikka tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Yksi osoitti kiinostuksensa hymyilemällä minulle ja katsoi silmiin ja silloin kyllä hymyilin takaisin, mutta sepä siitä. Jos on itse epävarma, niin eipä sitä paljoa uskalla ruveta aloitteita tekemään, jos mies ei edes ole kiinnostunut.
Kai se olisi parempi lähteä asemalta ihan muualle etsimään :)
- ..........
Klassinen pulma tosiaan. Mistä löytäisi sen jännän seksuaalisen menestyjän joka on samaan aikaan kypsä perheenperustaja. Onnea etsintään.
- Asemalla odottelen
Puhuiko joku jännästä tai menestymisestä mitään? "Perhekeskeiset, hellät ja huomaavaiset" taisin kirjoittaa, olen mielestäni kohtuullisen realistinen kuitenkin. Toki seksuaalisuutta olisi hyvä pitkässä parisuhteessa olla, eikö sinusta?
- j.h.
asemalla odottelen pusu poskellesi täältä toimittajien paikkakunnasta nivalasta:D
- Asemalla odottelen
Kiitos j.h., kivaa että joku ilmoittautuu!
- Toinen kattaus
Älä huoli !Et ehtinyt mukaan ekalle kierrokselle, mutta sinulla on täydet mahdollisuudet saada mies joka joutuu lähtemään kakkoskierrokselle.
- Asemalla odottelen
Kiitos kannustuksesta. Se pieni mahdollisuus on tosiaan olemassa, että joku nuorena hyvän miehen löytänyt ei osaa arvostaa saamaansa rakkautta.
Asemalla odottelen kirjoitti:
Kiitos kannustuksesta. Se pieni mahdollisuus on tosiaan olemassa, että joku nuorena hyvän miehen löytänyt ei osaa arvostaa saamaansa rakkautta.
Meidän ikäiset on jo hyvinkin ehtineet kyllästyä nuorena solmittuihin, 10 vuotta kestäneisiin suhteisiinsa, ei ole aina arvostuksesta kiinni. Joskus vaan käy niin. Sieltä niitä on tulossa, mahdollisuus on suurempi kuin pieni. 50/50.
- Asemalla odotellen
crazy_catwoman kirjoitti:
Meidän ikäiset on jo hyvinkin ehtineet kyllästyä nuorena solmittuihin, 10 vuotta kestäneisiin suhteisiinsa, ei ole aina arvostuksesta kiinni. Joskus vaan käy niin. Sieltä niitä on tulossa, mahdollisuus on suurempi kuin pieni. 50/50.
Kiitti cattis, jaksamista sulle!
- ES
Kävele raiteita pitkin. Näet enemmän. Tai osta pikkuinen pinkki helikopteri.
- Asemalla odottelen
:DDD
- ES
Asemalla odottelen kirjoitti:
:DDD
Odottelepa vaan. Ehkä Hän tulee yllättäen noutamaan sinua:
http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2007/11/skootteri_volkkaripaku.jpg - Asemalla odottelen
ES kirjoitti:
Odottelepa vaan. Ehkä Hän tulee yllättäen noutamaan sinua:
http://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2007/11/skootteri_volkkaripaku.jpg:DD
- j.h.
asemalla odottelen missäpäin vaikutat t.jani-75
- sinkku_m28v
Itse olen pian 29 vuotta täyttävä sinkkumies. Olen seurustellut kerran, ja senkin homman päättymisestä on pian 10 vuotta. Syy miksi en ole ollut suhteessa sen jälkeen on se, että en ole aktiivisesti etsinyt parisuhdetta. Minua ei kiinnosta tunteeton seksisuhde eikä yhden yön seikkailut, vaan haluan naisesta nimenomaan loppuelämän kumppanin, jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Se ei tarkota sitä, että naiivisti olettaisin seuraavan kumppanin olevan se viimeinen, mutta toki toivon että näin olisi.
Halusin siis viettää opiskeluaikani sinkkuna, paitsi toki jos olisin jonkun upean naisen tavannut ikään kuin vahingossa, niin ei olisi yhtään haitannut. Mutta koska itse en aktiivisesti hakeutunut suhteeseen, ja en ole kuitenkaan se tumma ja pitkä ihqmies (en myöskään ylipainoinen/luuranko vaan tavallisen näköinen), niin vain kerran nainen on minua lähestynyt vakavammalla kuin seksinhakumielessä. En vain näkenyt olevani samalla aaltopituudella hänen kanssaan, niin kieltäydyin sitten kohteliaasti tarjouksesta.
Tässä viimeisen parin vuoden aikana kun olen asettunut työelämään, niin olen alkanut kaivata naisystävää toden teolla. En kuitenkaan halua ketään seikkailijaa, jolla on vielä hirveästi asioita koettavana, vaan semmoisen naisen joka olisi valmis pikkuhiljaa asettumaan aloilleen. En nyt pidä tätä minään ehdottomana rajana, mutta en välttämättä alle 25-vuotiasta naista haluaisi. Kuka muuten sanoi, että 29-v nainen olisi jotenkin menettänyt nuoruuden kauneutensa? Itse olen sitä mieltä, että suurin piirtein oman ikäiseni naiset ovat aina olleet niitä kauniimpia.
Joka tapauksessa, tässä sitä on esimerkki normaalista, lähemmäs 30-v sinkkumiehestä, jolla on elämä mallillaan eikä alkoholi- tms. ongelmia. Haluaisin oikean parisuhteen, ja perheen perustaminen kivan naisen kanssa olisi varsin mukavaa.- Asemalla odottelen
Nyt ymmärrän hieman paremmin itseäni muutamaa vuotta nuorempien miesten lähestymisen, kun luulen, että olemuksestani ja puheistani saattaa kuitenkin paistaa myös se, että jalat ovat maankamaralla. Jotenkin vaan ajattelen, että jos mies ei ole vuosikausiin aikuisiällä kaivannut naista elämäänsä, niin miten sitten sujuisi perhe-elämä, jossa toinen on aina "tiellä"... toisaalta eihän 28v. nyt vielä mitenkään kauaa ole ollut aikuisiällä sinkkuna, joten ei se kenkä siitäkään purista. Lähinnä kai ajattelen olevani heille liian vanha, kun he voivat saada niitä kaikkien kaipaamia alle 30v. naisiakin. Oli jännä lukea ajatus, että 30v. naiset olisivat niitä kauneimpia...
- sinkku_m28v
Asemalla odottelen kirjoitti:
Nyt ymmärrän hieman paremmin itseäni muutamaa vuotta nuorempien miesten lähestymisen, kun luulen, että olemuksestani ja puheistani saattaa kuitenkin paistaa myös se, että jalat ovat maankamaralla. Jotenkin vaan ajattelen, että jos mies ei ole vuosikausiin aikuisiällä kaivannut naista elämäänsä, niin miten sitten sujuisi perhe-elämä, jossa toinen on aina "tiellä"... toisaalta eihän 28v. nyt vielä mitenkään kauaa ole ollut aikuisiällä sinkkuna, joten ei se kenkä siitäkään purista. Lähinnä kai ajattelen olevani heille liian vanha, kun he voivat saada niitä kaikkien kaipaamia alle 30v. naisiakin. Oli jännä lukea ajatus, että 30v. naiset olisivat niitä kauneimpia...
No, enpä kyllä ajattelisi ollenkaan että toinen olisi "tiellä". Kun on töitä se noin 8 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa, niin olen vapaa-aikaa täyttänyt erinäisillä harrastuksilla ja ystävien kanssa aikaa viettämällä, koska täytyyhän sitä jotain tehdä, vaikka tykkään kyllä laiskotellakin. Minä mieluusti karsisin näistä muista menoista jos saisi viettää oman naisystävän kanssa aikaa. Ehkä joku päivä vielä.
Ja itse olen aina ollut semmoinen, että kovasti nuoremmat naiset ovat vähän lapsenomaisia vielä (harmillista kyllä olen itse babyface, 2-3 vuotta itseäni nuoremman näköinen), ja oman ikäiseni ovat aina olleet niitä sopivimman oloisia. Sanoisin että plus/miinus kolme vuotta omasta iästäni olisi se paras kumppanin ikä. 30-vuotiaat naiset ovat hyvin kauniita, enkä siis ole mikään puumanmetsästäjä.
- Totuuden Torvi
Etkö osaa lukea, kirjoittaja etsi panosonnia eikä mitään kokemantonta haavelija lällyä.
- sinkku_m28v
Aivan, perskule minä missasin tuon "kokemattoman haaveilijan" kokonaan. No minun kaltainenhan tapaus ei sitten sovi alkuunkaan aloittajalle. Eli mikäli ymmärsin oikein, hän haluaa parisuhteista runsaasti kokemusta omaavan, mutta edelleen vapaana olevan ongelmattoman, tervejärkisen miehen. Joka olisi kiinnostunut esimerkiksi perheen perustamisesta. Eiköhän tuommoiset miehet sen perheen perusta jo osana jotain noita aikaisempia parisuhteita, elleivät aivan epäonnekkaita ole olleet.
Toinen vaihtoehtohan on, että mies on ollut viimeiset 10 vuotta tuollainen panosonni, joka on yhtäkkiä kokenut ahaa-elämyksen että pitäisikös sitä rauhoittua sitten ihan yhden naisen kanssa. Kai näitäkin on. - Asemalla odottelen
Ei tosiaankaan mitään panosonnia! Mutta vastoin monen käsitystä, ihmissuhteista kuitenkin oppii, jos ei muuta niin arvostamaan ihan perusasioita. Kaikki ihmiset ovat vaan ihmisiä eikä sitä sadun prinsessaa ole sellaisenaan olemassa. Ei ole sattumaa, että arjen alkaessa satu loppuu...
- Asemalla odottelen
sinkku_m28v kirjoitti:
Aivan, perskule minä missasin tuon "kokemattoman haaveilijan" kokonaan. No minun kaltainenhan tapaus ei sitten sovi alkuunkaan aloittajalle. Eli mikäli ymmärsin oikein, hän haluaa parisuhteista runsaasti kokemusta omaavan, mutta edelleen vapaana olevan ongelmattoman, tervejärkisen miehen. Joka olisi kiinnostunut esimerkiksi perheen perustamisesta. Eiköhän tuommoiset miehet sen perheen perusta jo osana jotain noita aikaisempia parisuhteita, elleivät aivan epäonnekkaita ole olleet.
Toinen vaihtoehtohan on, että mies on ollut viimeiset 10 vuotta tuollainen panosonni, joka on yhtäkkiä kokenut ahaa-elämyksen että pitäisikös sitä rauhoittua sitten ihan yhden naisen kanssa. Kai näitäkin on.Nyt ymmärrät ongelmani.
- sinkku_m28v
Asemalla odottelen kirjoitti:
Ei tosiaankaan mitään panosonnia! Mutta vastoin monen käsitystä, ihmissuhteista kuitenkin oppii, jos ei muuta niin arvostamaan ihan perusasioita. Kaikki ihmiset ovat vaan ihmisiä eikä sitä sadun prinsessaa ole sellaisenaan olemassa. Ei ole sattumaa, että arjen alkaessa satu loppuu...
Onkohan sinulla kuitenkin vähän raadollinen kuva maailmasta? Siis, et usko että mies on vielä "oppinut tavoille" ellei hänellä ole runsaita parisuhteita takana? Minulla on kaksi ystävää naimisissa ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa, ja kolmas on naimisissa toisen seurustelukumppaninsa kanssa. Kaikki näistä ovat olleet vähintään 4 vuotta naimisissa ja vaikuttavat edelleen onnellisilta. On omat kämpät ja lapsia.
Vaikka itse olen seurustellut vain kerran, ei minulla ole mitään pilvilinnoja maalailtu tulevaisuuden suhte(e/i)lleni. Mutta en minä ainakaan oleta kahlaavani lähemmäs kymmenen parisuhdetta läpi ennen kuin tapaan sen lopullisen. Olen elänyt yksin 10 vuotta, hoidan omat asiani ja minulla on omia menojani, mutta todellakin pystyn tekemään kompromissejä. Enkä minä odota mitään ihmeprinsessaa, vaan naista joka pitää minusta ja jonka kanssa löydän yhteisen sävelen. Pärjään todella hyvin ihmisten kanssa muutenkin, niin en usko tämän olevan mitenkään ongelmallista.
Ei kaikkien tarvitse opetella kantapään kautta asioita, ja puhumalla selviää yllättävän moni asia jos jostain meinaa kiikastaa, olettaen että kykenet keskusteluun. - n_84
sinkku_m28v kirjoitti:
Onkohan sinulla kuitenkin vähän raadollinen kuva maailmasta? Siis, et usko että mies on vielä "oppinut tavoille" ellei hänellä ole runsaita parisuhteita takana? Minulla on kaksi ystävää naimisissa ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa, ja kolmas on naimisissa toisen seurustelukumppaninsa kanssa. Kaikki näistä ovat olleet vähintään 4 vuotta naimisissa ja vaikuttavat edelleen onnellisilta. On omat kämpät ja lapsia.
Vaikka itse olen seurustellut vain kerran, ei minulla ole mitään pilvilinnoja maalailtu tulevaisuuden suhte(e/i)lleni. Mutta en minä ainakaan oleta kahlaavani lähemmäs kymmenen parisuhdetta läpi ennen kuin tapaan sen lopullisen. Olen elänyt yksin 10 vuotta, hoidan omat asiani ja minulla on omia menojani, mutta todellakin pystyn tekemään kompromissejä. Enkä minä odota mitään ihmeprinsessaa, vaan naista joka pitää minusta ja jonka kanssa löydän yhteisen sävelen. Pärjään todella hyvin ihmisten kanssa muutenkin, niin en usko tämän olevan mitenkään ongelmallista.
Ei kaikkien tarvitse opetella kantapään kautta asioita, ja puhumalla selviää yllättävän moni asia jos jostain meinaa kiikastaa, olettaen että kykenet keskusteluun.Siinä mies jolla jalat maassa, rehellinen, "pärjää omillaan" ja ei halua säätämistä :-) Miksi näitä ei tule "oikeassa elämässä" vastaan? Vuoden sinua nuorempi mutta sama juttu. Parisuhdetta en ensin ole ehkä edes halunnut/tajunnut etsiä ja tosiaan tuntuu että nyt sitä on vaikea löytää kun kaikki (järkevät) ympäriltä jo pariutuneet. Säätäjiä riittäisi ja muita "hyväksikäyttäjiä", mutta kiitos ei. Tasavertainen kumppani jonka kanssa kemiat kohtaa - enkä tällä todellakaan tarkoita mitään ulkonäöllisesti mallia vaan että tulis tunne että ollaan samalla aaltopituudella. Ei löydy tai ovat jo varattuja...
n_84 kirjoitti:
Siinä mies jolla jalat maassa, rehellinen, "pärjää omillaan" ja ei halua säätämistä :-) Miksi näitä ei tule "oikeassa elämässä" vastaan? Vuoden sinua nuorempi mutta sama juttu. Parisuhdetta en ensin ole ehkä edes halunnut/tajunnut etsiä ja tosiaan tuntuu että nyt sitä on vaikea löytää kun kaikki (järkevät) ympäriltä jo pariutuneet. Säätäjiä riittäisi ja muita "hyväksikäyttäjiä", mutta kiitos ei. Tasavertainen kumppani jonka kanssa kemiat kohtaa - enkä tällä todellakaan tarkoita mitään ulkonäöllisesti mallia vaan että tulis tunne että ollaan samalla aaltopituudella. Ei löydy tai ovat jo varattuja...
Tottakai sitä pärjää omillaan, kun on koko aikuisiän asunut yksin. Ja kyllä mun kaveripiireissä kaikki miehet ajattelevat sinkku_m28v:n tavoin. Taas se kohtaamis ongelma.
- j.h.
asemalla odotellen grrrrrrrrr!
- afcnykyf
Runeberg oli parempi tarinankeksijä.
- ikisinkku 35
Mä en ole väkivaltainen itseään täynnä oleva tai huumetaustainen, en polta edes tupakkia ja alkoholi ongelmaa ei ole, uraakaan ei ole, tavallinen työmies oon jaketään en pidä itsestäänselvyytenä. Minä olen vain minä tavallinen ruma mies josta naiset ei tykkää.
- m29v
Olenko ainoa, joka näkee useimmissa vastauksissa kovaa kärjistämistä? Aloittajan viesti, etenkin sen mies-ihanteet, tulkittiin pahimmalla mahdollisella tavalla, siltä ainakin minusta vaikuttaa. Onko Sinkut-palstan väki näin kyynistä?
Itse olen 29-vuotias mies ja osin samassa tilanteessa kuin aloittaja. Oman itseni löytäminen kesti keskivertoa pidempään, ja nyt, kun olisin valmis vakiintumaan, vapaana olevia kiinnostavia naisia on harvassa. Erona aloittajaan on se, että erinäisistä syistä parisuhdekokemusta ei ole ollenkaan.
Näen itsessäni juuri sen, mitä aloittaja lyhyen tekstinsä perusteella hakee, mutta samalla herää epäilys siitä, kelpaisinko minä kuitenkaan, kun "kokemattomat haaveilijat" eivät ole toivelistalla. Haaveilija en ole, elämänkokemusta löytyy varmasti enemmän kuin monelta perusturvalliselta ikäiseltäni perheenisältä, mutta kaatuisiko koko ajatus vain tietoon kokemattomuudestani?
Kysyisinkin aloittajalta: Kuinkahan avoimin mielin oletkaan liikkeellä?- Miss täydellinen son
Varmasti kaatuisi. Hän on päättänyt, että on parempi kuin yksikään kokematon.
Hän on norsunluutornistaan tuleva tuomitsemaan kaikki kokemattomat, kaikki "ongelmaiset" jne jne, vaikka ei itsekään ole priimaa. Siihenkin lienee syy, miksi miehet eivät ole häntä omakseen kelpuuttaneet, mutta hän ei omia vikojaan halua nähdä tai myöntää. - m29v
Miss täydellinen son kirjoitti:
Varmasti kaatuisi. Hän on päättänyt, että on parempi kuin yksikään kokematon.
Hän on norsunluutornistaan tuleva tuomitsemaan kaikki kokemattomat, kaikki "ongelmaiset" jne jne, vaikka ei itsekään ole priimaa. Siihenkin lienee syy, miksi miehet eivät ole häntä omakseen kelpuuttaneet, mutta hän ei omia vikojaan halua nähdä tai myöntää.Voi olla, voi olla olematta, mutta en haluaisi tuomita omalta osaltani ennen kuin aloittaja on itse vastannut....
- Asemalla odotellen
Rehellinen vastaus on, että en tiedä. Ehkä en olekaan avoimin mielin liikkeellä, ainakaan täällä netissä -oletko sin'? En todellakaan ajattele olevani ketään parempi. Mutta, ajattelen kyllä olevani oleellisesti eri elämäntilanteessa kanssasi, vaikka ikäeroa ei paljoakaan ole. Olen naiseksi jo vanha elämäntilanteeseeni, sinä taas mieheksi juuri siinä iässä, jossa perheitä perustetaan. Oikeasti ajattelen, että olisi parempi, että mies olisi minua vanhempi.
- Asemalla odotellen
Miss täydellinen son kirjoitti:
Varmasti kaatuisi. Hän on päättänyt, että on parempi kuin yksikään kokematon.
Hän on norsunluutornistaan tuleva tuomitsemaan kaikki kokemattomat, kaikki "ongelmaiset" jne jne, vaikka ei itsekään ole priimaa. Siihenkin lienee syy, miksi miehet eivät ole häntä omakseen kelpuuttaneet, mutta hän ei omia vikojaan halua nähdä tai myöntää.En nyt puhu kymmenistä suhteista, mutta siitä halusta, joka saa ihmiset hakeutumaan parisuhteisiin. Eikö se ole parempi, että kokemattomat miehet aloittavat suhteensa nuorempien naisten kanssa, jolloin lähtökohdat ovat molemmille samat?
Minä olen priimaa, samoin jokainen kokematon, ongelmainen ja sinä siinä. Yhtä lailla hyviä ihmisiä kaikki, mutta parisuhteeseen tarvitaan kaksi yhteensopivaa. Ja kyllä se on minulle vähän kipeä asia, että en ole itselleni sopivaa kumppania löytänyt. Jotain vikojani olen mielestäni tuonutkin aloituksessani ja epäsuorasti esiin, et kai sinäkään päästäsi keksinyt kritiikkiäsi?
Lohdutukseksi voin sanoa, että olisin varmaankin avioon päässyt, jos olisin sietänyt väkivaltaa ja pettämistä, mutta siihen ei luontoni taipunut ja hyvä niin. Kovapäinen varmaan olen, liian vahva ja tahtova tämän yhteiskunnan naisihanteeseen. Toisaalta paljon hyvääkin. - Asemalla odotellen
m29v kirjoitti:
Voi olla, voi olla olematta, mutta en haluaisi tuomita omalta osaltani ennen kuin aloittaja on itse vastannut....
Kiitos m29v. Susta olen saanut kirjoittelusi perusteella sellaisen kuvan, että olet varsin mukava ja fiksu mies.
- m29v
Asemalla odotellen kirjoitti:
Rehellinen vastaus on, että en tiedä. Ehkä en olekaan avoimin mielin liikkeellä, ainakaan täällä netissä -oletko sin'? En todellakaan ajattele olevani ketään parempi. Mutta, ajattelen kyllä olevani oleellisesti eri elämäntilanteessa kanssasi, vaikka ikäeroa ei paljoakaan ole. Olen naiseksi jo vanha elämäntilanteeseeni, sinä taas mieheksi juuri siinä iässä, jossa perheitä perustetaan. Oikeasti ajattelen, että olisi parempi, että mies olisi minua vanhempi.
Ainakin kuulostat näissä vastauksissasi paljon paremmalta kuin useimmat vastaajat mielestäni vaikuttavat olettavan.
Itse olen liikkeellä avoimin mielin. Tähän ikään, vaikka en vielä vanha olekaan, on ehtinyt miettiä monenlaista, ja kuten jo kerroin, elämänkokemustakin on kertynyt. Silti mieli on edelleen optimistinen, uskon löytäväni sen mitä etsin, ennemmin tai myöhemmin. Toivoa on niin kauan kuin ei vaivu kyynisyyteen.
Ja mitä avoimin mielin olo sitten käytännössä tarkoittaa? En mielestäni tuomitse ihmisiä heidän tekojensa perusteella, vaan sen pohjalta, mitä heistä on tullut. Uskon, että ihminen kehittyy jatkuvasti (jos haluaa), ja parisuhteen kannalta ei riitä, että oikeat ihmiset kohtaavat, vaan heidän pitää lisäksi kohdata kummankin elämäntilanteen kannalta oikeaan aikaan. Olen aika hyvä näkemään ihmisten läpi (millaisille arvoille he perustavat elämänsä), ja oikeanlaisen ihmisen tullessa vastaan taustalla ei suurta merkitystä.
Itse etsin ensisijaisesti korkeintaan ikäistäni naista, mutta olen itsekin sen verran poikkeuksellinen tapaus, että en tuomitse pelkän iän perusteella. Ainoa kriteeri ikämielessä on se, että pitäisi olla aikaa tutustua jokunen vuosi ennen lapsentekoa. - sinkku_m28v
Asemalla odotellen kirjoitti:
En nyt puhu kymmenistä suhteista, mutta siitä halusta, joka saa ihmiset hakeutumaan parisuhteisiin. Eikö se ole parempi, että kokemattomat miehet aloittavat suhteensa nuorempien naisten kanssa, jolloin lähtökohdat ovat molemmille samat?
Minä olen priimaa, samoin jokainen kokematon, ongelmainen ja sinä siinä. Yhtä lailla hyviä ihmisiä kaikki, mutta parisuhteeseen tarvitaan kaksi yhteensopivaa. Ja kyllä se on minulle vähän kipeä asia, että en ole itselleni sopivaa kumppania löytänyt. Jotain vikojani olen mielestäni tuonutkin aloituksessani ja epäsuorasti esiin, et kai sinäkään päästäsi keksinyt kritiikkiäsi?
Lohdutukseksi voin sanoa, että olisin varmaankin avioon päässyt, jos olisin sietänyt väkivaltaa ja pettämistä, mutta siihen ei luontoni taipunut ja hyvä niin. Kovapäinen varmaan olen, liian vahva ja tahtova tämän yhteiskunnan naisihanteeseen. Toisaalta paljon hyvääkin.Eli minun, pian 29-vuotiaan miehen pitäisi katsella jotain noin parikymppisiä ihan vaan siksi että oltaisiin samalla tasolla seurustelukokemuksen suhteen? Parikymppisen elämä on kuule ihan helvetin paljon erilainen kuin minun. Voi olla opintoja, muuttoja, alanvaihdoksia ja ties mitä edessä. Voi olla sitä nuoren seikkailunhalua vielä, eikä todellista halua sitoutua kuitenkaan.
Minä en etsi mitään harjoittelusuhdetta. Minä etsin pysyvää parisuhdetta enkä usko että se olisi kovinkaan realistista ihmisen kanssa, joka on vasta aloittanut itsenäisen elämänsä, kun itse olen juuri asettunut aloilleni. Luuletko oikeasti, että minunkaltaisillani miehillä olisi jotain utopistisia kuvitelmia parisuhteista? Kyllä sitä elämänkokemusta kuule kertyy sinkuillekin iän myötä.
Kumpa lienee vaikeampaa, löytää kriteereihisi sopiva mies, vai nainen, jolle yli 30-vuotiaan miehen kokemattomuus ei ole ongelma.
- Mites suus nyt?
Jep, tämä juna ainakin kiitää ohi hurjalla vauhdilla noiden tekstiesi jälkeen.
Oikea mallitapaus naisesta jota en jaksaisi vaikka olen 30-vuotiaana samaassa tilanteessa.
Ensin nussitaan ja sitten itketään. Olen tavannut sinun kaltaisia naisia ennenkin ja kun rupsahtaminen alkaa siinä 30-vuotiaana niin sitten valitellaan miten jäätiin asemalta.
Kaiken kruunasi tuo lista noista "ongelmatapauksista" vaikken sovi niihin kuvauksiin.
Minulla on oma suunnitelma asian varalle, ehkä voit ottaa siitä mallia: Suomitortut saa yksinään täällä miettiä ja poreilla omassa "pilasin nuoruuteni ja vuodet vierähti paskamiesten kanssa vaikken voi sietää niitä muitakaan miehiä ja haaveilen supermiehestä vaikka olen puntero" feminismissään ihan vapaasti.
Ulkomailta saa laadukkaampaa ja puhtaampaa tavaraa huomattavsti. Kaiken lisäksi nuorempana versiona. - war hammer
Nyt ilman minkäälaista ilkeyttä..Mikä on kohdallani harvinaista..
Niin kyllä se vähän niin alkaa olemaan.
Mutta et oo yksin... Teitä on paljon muitakin.
Olen hymyillen katsonut niitä tyttöjä (nyk. naisia) joista koulussa
digattiin, niin ne on tyttönimellään ja pikkuhiljaa alkaa olemaan ulkonäkökin
se ja sama.. 30 Lävähtää jokasel tauluun tänä vuon ,jollain jo 31..
Ja ei oo miestä eikä pahimilla edes lasta... Eli ees sen vertaa miestä ollut.
Virnuiluani rajoittaa tapauksessani se, että itsestä alkaa tuntumaan
ihan samalta... Saas kattoa miten meitin kuule käy =( ..Tässä elämäss.
Kuten sanoit noi tasapainoiset on jo vähän niiku jaettu,
ja jäljellä on 170 cm pitkiä hujoppi naisia jotka on ujoja
tahi muuten vain tatsattuja, lävistettyjä ja pahoja suustaan ja juomatottumuksiltaan ...En voi kuin toivottaa onnea meille...me vaan lihotaan ja katkeroidutaan.- Asemalla odotellen
Kiitos warhammer! Kirjoitit hauskasti susta, musta ja meistä tässä ikäryhmässä :D Samoinhan käy niille parisuhteissa olevillekin, mutta ei kai siihen silloin kiinnitä niin paljoa huomiota, kun on parisuhdepulmat ja molempien suvut mietittävänä.
Hauska ajatus, että niin se on varmasti toisinkinpäin. Eli onhan meillä toivoa, kun kilpailukaan ei ole kovaa :DDD Lihonut en ole tähänkään mennessä, katkeroitumista vastaan tässä yritetään taistella ja kuvaamasi listan läpäisen kirkkaasti :) - war hammer
Asemalla odotellen kirjoitti:
Kiitos warhammer! Kirjoitit hauskasti susta, musta ja meistä tässä ikäryhmässä :D Samoinhan käy niille parisuhteissa olevillekin, mutta ei kai siihen silloin kiinnitä niin paljoa huomiota, kun on parisuhdepulmat ja molempien suvut mietittävänä.
Hauska ajatus, että niin se on varmasti toisinkinpäin. Eli onhan meillä toivoa, kun kilpailukaan ei ole kovaa :DDD Lihonut en ole tähänkään mennessä, katkeroitumista vastaan tässä yritetään taistella ja kuvaamasi listan läpäisen kirkkaasti :)Kiva että tuntu hyvältä...Oon tosiaan sitä ..hmm..
Kauhun sekaisuudella katsonut, mutta kuten sanottu täytyy toivoa ,
että meihin jou vielä törmää.
Tää biologinen kello vähän häiritsee järjellistä pariutumista =P
warhammer alias kaisla.risto
- TheJormas69
Hitto tää on omituinen palsta! Nainen ihmettelee sitä että mistä löytäs hyvän miehen ja eka vastaaja alkaa kirjoittamaan jostain nussituttamisesta.... Ei oikein tiedä et pitäskö itkee vai nauraa? Muutenkin noin puolella tänne kirjottavista ilmeisesti miespuoleisita on jotenkin outo naiskuva... Noh anyway...
Asemalla odottelevallekkin kyllä vielä varmasti löytyy hyvä mies! Reippaana kun painuu kohti uusia pettymyksiä niin kyllä sieltä niitä helmiäkin tulee vastaan!- DickMasterson
Kyllä olis kannattanut ehdottaa panoa. Normaalilla palstalla olis ehdotettu.
- Asemalla odotellen
Haluaisin ajatella kaiken kohdalleen ja valita sen yhden tärkeän kerran oikein. Muta joo, teki nin tai näin, niin asianmärehtimisestä tuskin on hyötyä ja onnellisuudesta ja hymystä tukin haittaa. Kiitos TheJorma :)
- Asemalla odotellen
Asemalla odotellen kirjoitti:
Haluaisin ajatella kaiken kohdalleen ja valita sen yhden tärkeän kerran oikein. Muta joo, teki nin tai näin, niin asianmärehtimisestä tuskin on hyötyä ja onnellisuudesta ja hymystä tukin haittaa. Kiitos TheJorma :)
Liian väsy jo. Kauniita unia kaikille!
- Avenger_
Joopa joo... Pelkkää paskaahan me kaikki kolmikymppiset sinkut ollaan.
Ainoastaan sinä olet jotain enemmän..... Aasina minä sinut näen.
Kaikesta tekstistä huokuu typeryys. Minä kuule toivonkin että jäät asemalle.
Ota nyt kuule vaan joku läskimaha olmi sinäkin kun et muutakaan tule saamaan.
Hyi mikä ihminen! - sir_eino
Ketjun vastaukset olivat kyllä parasta huumoria ikinä.
No, kyllä sä varmaan voit löytää miehen. Tottakai 30 perhekeskeisissä miehissä aika isolla osalla on varmaan takana avioero tai avoero, mahdollisesti jopa lapsia. Eivät tietenkään kaikki.
"Itse olen sinkkuna ainakin osittain siksi, että turvattoman lapsuuteni takia löysin oman itseni, minulle sopivan elämäntavan ja mielenrauhani vasta 25-vuotiaana. Sitä ennen kumppanivalinnatkin perustuivat johonkin muuhun kuin aitoon yhteensopivuuteen ja siihen, mitä oikeasti elämältä haluan."
Voisin tuohon heittää vähän miesnäkökulmaakin. Eli ihan samalla tavalla se on mulla mennyt. Kaksi ensimmäistä vakavampaa suhdetta... No, ei ne naiset mitään läpimätiä ole. Etenkin ensimmäinen tyttöystäväni oli todellinen kultakimpale. Jollekin toiselle. Eli onhan sitä tullut tehtyä vääriä valintoja, en ole oikein osannut ajatella asiaa siten että millainen nainen mulle sopisi etenkään nuorempana vaan mennyt vähän sen ulkonäön perässä turhan paljon...
No, ikä opettaa. Tänä vuonna olen löytänyt naisen joka tuntuu sopivalta. Ihan järjelläkin ajateltuna. En tosin vieläkään ole ihan selvillä että miksi se minun kanssani liikkuu mutta tärkeintä on että liikkuu. Eli kyllä ainakin sopivia naisia on vapailla markkinoilla. On miehiäkin. Tottakai siihen että joku on sinkkuna on aina joku syy. Mutta en mä nyt usko että omat syyt siihen miksi edellisen parisuhteen päätyttyä tuli oltua pari vuotta sinkkuna olisivat sellaisia mitkä estäisivät parisuhteen nykyään. Tai ainakaan mikään listasi kohta ei sovi minuun. No, vähän olen kyllä itsekeskeinen mutta annan sen itselleni anteeksi. Heh. Osaan kyllä huomioida ja kuunnella naista ja kohdella sitä hyvin.- Ei jaksa enää
Mitä ihmeen miesnäkökulmaa?
Ensin eino nauraa muiden viesteille ketjussa ja sitten kirjoittaa itsestään loppuajan miten ihana mutta itsekäs persoona hän on ja miten hän on oman kullan kulilleen löytänyt.
Vastaisit joskus itse asiaan etkä vain masturboisi sontaasi näihin ketjuihin.
Sori, oli pakko kerrankin avautua kun ei vain jaksa lukea sinun yksityiselämästä samaa rumbaa yhä uudestaan odottaen että jotenkin keskustelisit itse aiheesta.
Tietysti jos mieli on yhtä kehttinyt kuin teinillä ja tulee olo että ihminen asuu pullossa niin ei hän sille sitten mitään mahda että oman navanalusen ja nenän kautta tulee kommenoitua juttuja. Laajempi ajattelu puuttuu kokonaan. - sir_eino
Ei jaksa enää kirjoitti:
Mitä ihmeen miesnäkökulmaa?
Ensin eino nauraa muiden viesteille ketjussa ja sitten kirjoittaa itsestään loppuajan miten ihana mutta itsekäs persoona hän on ja miten hän on oman kullan kulilleen löytänyt.
Vastaisit joskus itse asiaan etkä vain masturboisi sontaasi näihin ketjuihin.
Sori, oli pakko kerrankin avautua kun ei vain jaksa lukea sinun yksityiselämästä samaa rumbaa yhä uudestaan odottaen että jotenkin keskustelisit itse aiheesta.
Tietysti jos mieli on yhtä kehttinyt kuin teinillä ja tulee olo että ihminen asuu pullossa niin ei hän sille sitten mitään mahda että oman navanalusen ja nenän kautta tulee kommenoitua juttuja. Laajempi ajattelu puuttuu kokonaan.No kuule ihan normaalia näkökulmaa. En mä ainakaan saanut aloittajan ketjusta sellaista vibaa että aloittaja olisi elänyt edes erityisen villin nuoruuden toisin kun ilmeisesti 99% ketjuun vastanneista. Se on vaan tehnyt vääriä valintoja, valinnut sellaisia miehiä jotka eivät sovi sille. Ei se kovin tavatonta ole. Kyllä miehetkin valitsee itselleen ihan vääränlaisia naisia. Siksi niitä eroja tulee. Se on ihan... tavallista.
Ja jos mun jutut rassaa niin ei ole pakko lukea. Useimmilla ihmisillä on kuitenkin ollut parisuhdehistoria, myös eroja. Ja vanhemmiten oppii ehkä jotain siitä mitä tekee suhteissaan väärin. - sir_eino
sir_eino kirjoitti:
No kuule ihan normaalia näkökulmaa. En mä ainakaan saanut aloittajan ketjusta sellaista vibaa että aloittaja olisi elänyt edes erityisen villin nuoruuden toisin kun ilmeisesti 99% ketjuun vastanneista. Se on vaan tehnyt vääriä valintoja, valinnut sellaisia miehiä jotka eivät sovi sille. Ei se kovin tavatonta ole. Kyllä miehetkin valitsee itselleen ihan vääränlaisia naisia. Siksi niitä eroja tulee. Se on ihan... tavallista.
Ja jos mun jutut rassaa niin ei ole pakko lukea. Useimmilla ihmisillä on kuitenkin ollut parisuhdehistoria, myös eroja. Ja vanhemmiten oppii ehkä jotain siitä mitä tekee suhteissaan väärin.Ehkä minussa tosiaan on vikaa. En provosoitunut aloittajan tekstistä. En kokenut sitä erityisen syyllistäväksi.
- sinkkuuden syyt
Eli kaikki 30 ja 30 sinkkumiehet ovat viallisia ja sinkkuina itsestään johtuvista syistä, mutta sinä naisena olet tietysti huippuainesta parisuhteeseen vielä 30 vuotiaana sinkkuna ja sinkkuus johtuu tietysti vain miehistä ja/tai huonoista kumppanivalinnoista nuorempana, rankasta lapsuudesta jne.
Aika perussettiä naiselta. Enkä ole itse 30 vaan 26-v. sinkkumies. Tosin, tällä menolla sinkkuna vielä kolmekymppisenäkin, eihän siihen ole matkaa kuin 4 vuotta.- Voi näitä
Samanlaista sontaa ne 30 sinkkunaisetkin oat kuin vastaavat miehet. Naiset eivät vain näe koskaan itsessään mitään vikaa, tai myönnä omia virheitään. Eivät kai uskalla katsoa oikeasti peiliin ja etsiä sieltä syyllistä. Nainen luulee melkein aina olevansa parempi mitä oikeasti muiden silmissä on.
- Mies 28v
Kylläpä tässä taas nähdään palstan taso. Haukutaan ja moititaan vaan, vaikka yhtä hyvin voitaisiin keskustella rakentavammassa mielessä ja yrittää ymmärtää, miksi tilanne on se, miltä se näyttää (ja mitä se ei siis välttämättä ole)... Olisi kiva lukea lisää vastauksia aloittajalta...
- Se on oivoivoi
"ja yrittää ymmärtää, miksi tilanne on se, miltä se näyttää (ja mitä se ei siis välttämättä ole)."
Oma vika. Senhän hän selittikin jo itse avauksessaan.
mm.:
"Sitä ennen kumppanivalinnatkin perustuivat johonkin muuhun kuin aitoon yhteensopivuuteen ja siihen, mitä oikeasti elämältä haluan."
Tämän jälkeen hän alkaa avautua siitä miten hän ei tykkää monistakaan miestyypeistä vaikka hän ei itse taustat huomioiden ole sen kummoisempi:
"Sinkkumarkkinoilla pyörivät ovatkin sitten itseään täynnä, väkivaltaisella tai huumetaustalla, uraohjuksia, kokemattomia haaveilijoita, naisensa itsestäänselvyytenä ottavia jne. jne."
Iteppähän lähit nii...
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k314014- 442721
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422695Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82435- 302433
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3142243- 381969
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481632- 1411497