Isovanhempiemme vanhempien nuoruudessa ennen toista maailmansotaa naiset pukeutuivat pitkiin lähes nilkkoihin ylettyviin hameisiin ja miehet pitkähihaisiin paitoihin ja housuihin. Uima-asutkin olivat peittäviä ja lahkeellisia. Julkinen alastomuus ei tullut kuuloonkaan. Pornosta eivät tavalliset ihmiset tienneet mitään.
http://2.bp.blogspot.com/_zD3q03Q8GXY/SpE2VqEkeaI/AAAAAAAABQk/8x66YgmRnc0/s400/old21.jpg
Isovanhempiemme nuoruudessa 50-luvulla pukeuduttiin jo avoimemmin ja uimarannalle tulivat mm. bikinit. Varsinainen alastomuus oli kuitenkin yhä tabu eikä pornoa ollut, vaikka asenteet olivat hiukan vapaamielisemmat kuin aiemmilla sukupolvilla. Perhearvoista pidettiin kuitenkin yhä kiinni eikä esim. avoliittoja hyväksytty. Avioero oli harvinainen. Linja oli pääsääntöisesti se, että naisilla oli mekot ja hameet ja miehillä housut.
http://2.bp.blogspot.com/_q6V3kQ2artQ/S8xWCh-t3nI/AAAAAAAAAL4/P85B9MFBXVw/s1600/elvis_ja_sandy.jpg
Vanhempiemme nuoruudessa 70-ja 80-luvuilla oli jo pornolehdet-ja leffat, e-pillerit, avoliitto, yhä useampi lapsi syntyi avioliiton ulkopuolella, avioerot alkoivat yleistyä, 80-luvun lopulla naiset alkoivat jo ottaa yläosattomissa aurinkoa, jne. Muutos edellisen sukupolven nuoruuteen oli jo iso. Naiset alkoivat yleisesti pukeutua housuihin ja miesten hiukset kasvoivat pituutta.
http://home.onthenet.com.au/~davidh/images/Bell bottom jeans and Jag.JPG
Omassa nuoruudessamme 90-luvulla ja 2000-luvun alussa tuli internet, nettiporno, panokulttuuri, monikulttuurisuus, mielialalääkkeet, jne. Homo-ja lesbokulttuuri alkoi tulla yhä julkisemmaksi. Kun näin suuria muutoksia on tapahtunut muutamassa sukupolvessa, niin minkänlaista mahtaa olla omien mahdollisten lastemme nuoruus? http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/viihde/555_px_kuvia_2010/08/985267.jpg
Muutosten vauhti
8
154
Vastaukset
- lasten mehuhetki
Aivan loistava kuvakollaasi :D
- Jooppajoo
Sanonta sanoo, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Kylä ajat tosiaan ovat menneet parempaan suuntaan, myös tällä alueella.
- Suuri Isä
Aluksi hyväksyttiin naisen seksuaalisuus, seuraavaksi varmaan hyväksytään pedofiilien seksuaalisuus.
- Olet kipee.
Sitähän sun kaltaises sairaat yksilöt varmasti toivoo.
- ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Olet kipee. kirjoitti:
Sitähän sun kaltaises sairaat yksilöt varmasti toivoo.
Onhan toi viimeinen kuva nyt aika läppä. Varsinaista sir eino meininkiä.
Vai sitäkö sinä toivot? sitä että kaikista tulee jotain sir eino biseksuaalisia bipoja?
- Mitä väliä??
Ei tarvii huolehtia seuraavista sukupolvista koska kohta tämä pallo poksahtaa.
- Tai..?
Entä jos tulevaisuus onkin tämä?
http://yle.fi/ecepic/archive/00175/burkha_burqa_islam_175992b.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756