Mieheni lähti salaa ulkomaille, kävi tapaamassa exäänsä

Elikkäs siis.. Maanantaina mieheni kyseli passiaan, utelin että mitä sä sillä teet nyt (ensi viikolla työporukan kanssa reissu ulkomaille), että etkö vasta ensi viikolla tarvitse sitä. Lähti ja laittoi puhelimen kiinni, ei kertonut mihin meni, menikö jonkun kanssa yms. Maanantai iltana laittoi viestin ettei ole enään Suomessa, että rakastaa minua. Eilen tiistaina soitti että on tulossa jo kotiapäin, mutta ei kuitenkaan tullut kotiin, soitti ja sanoi menevänsä omaan ok-taloonsa yöksi, mieheni omistaa omakotitalon jonka myymme, emme tarvitse kahta ok-taloa. Puhelin on kiinni..

Tässä sitten ihan piruillessani ajattelin että käyn kurkkaseen facebookista, että jos se olisi siellä kirjoitellut jotain.. Siellä olikin VIESTI! Hänen exältään, "Moi!, Kiitos oli hyvä päivä. Mä olen onnellinen ja rauhallinen. Sä pelastit mun päivän!" Eilen illalla mieheni siis soitti ja sanoi meneväsä sinne ok-taloonsa yöksi (en ymmärrä miksei kotia voinut tulla). Kertoi myös että sitä on pelottanut käydä ulkomailla, että kävi sopimassa asioita ja löivät kättä päälle. Ja kuulemma oli TOSI hauskaa ollut... Ei maininnut exänsä tapaamista, vai kertooko vasta kun tulee kotiin? Sen näkee..

Olemme naimisissa, yksi yhteinen, toinen edellisestä suhteestani... Exänsä kanssa sillä ei ole mitään muutakuin menneisyys. Hän muutenkin pitää yhteyttä exiinsä, mä en pidä ollenkaan, vaikka exäni kanssa onkin yhteinen lapsi, ainoastaan vien lapsen isälleen, eikä me puhuta oikeastaan mitään, "moi, koska tuot tai voi tulla hakeen lapsen takaisin?"
11627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin ja sitten vielä sanoi minulle että ei ole mennyt tekeen mitään tyhmää.. Mutta eikös tuo exän tapaaminen ole jo tyhmää? Tyhmällä hän tarkoittaa että ei ole pettänyt.

Äänestä

Nyt hän soitti ja kertoi juuri heränneensä ja lähtevänsä kotiapäin ok-taloltaan. En sanonut puhelimessa mitään että olen saanut selville että on käynyt exäänsä tapaamassa. *huokaa* 1-2 tunnin päästä selviää mitä tässä tapahtuu..

Äänestä

En tiedä mitä tehdä.. Tässä nyt jopa pohdin eroa! Mies on myös alkanut pikkuhiljaa viettämään enemmän aikaa kavereidensa kanssa, perheelle ei jää paljoa aikaa tai ollenkaan. En mä enään jaksa että mies menee ja on kuin itse haluaa. Liekö joku keski-iän kriisi meneillään, tekee kaikenlaisia hulluja päähänpistoja.

Aijemmin oli tosi ihana, vietti todella paljon aikaa perheensä kanssa, eikä hullutellut. Mistä siis moinen muutos on tullut?

Äänestä
  • eiköhän tuo ole päivänselvää, ex on taas ykkönen, tuskinpa kavereitten kanssa luuhaa, taitaa piirittää ex:ää

    Äänestä

  • Miehesi on narsku. Hänen mielestään on viisasta käydä naimassa ex:ää, jos tämä vaan on puutteessa. Siitähän he molemmat nauttii - > eli ei mitenkään tyhmää :(

    Valehtelee, hylkää, menee omia menojaan. ym.

    Äänestä

Sellaista se elämä on, kun on niitä entisiä ja nykyisiä. Ihmiset tekevät tahallaan elämästään vaikeaa. Kannattaa olla vain yhden kanssa suhteessa, niin ei tule entisiä, joita sitten pitää tapailla. Eikä lapsipuolia.

Äänestä

Juu, samaa mieltä. Ihan sivustakin seuratessa tekee pahaa, kun seuraa ihmisten sähläämistä entisten, nykyisten ja tulevien kanssa.

Uusiot ovat syvältä, vuoh.

Äänestä

Kiva kun kerrot.

Äänestä

jos miehesi exä oli laittanut julkiseen FB:lle viestin miehesi olosta siellä, niin se viesti on tietysti tarkoitettu sinulle. Tajuatko..? En tiedä miten suhteenne alkoi, mutta exä yrittää selvästi saada sinut ulos kuvioista.

Jos et halua tuhlata elämääsi, pistät sekä ukon että exän seinää vasten.

Äänestä

Jos teidän suhteessa kommunikointi on tuolla tasolla, olette käytännössä jo eronneet. Lienee selvää, että miehelläsi on tarve löytää keskustelukumppani.

Äänestä

Jooo, komppaan edellistä, jos kommunikointitaitosi ovat exänkin kanssa tuollaista luokkaa, niin tuskin kovin kummoisia ovat kenenkään kanssa. Jos niin tärkeälle ihmiselle menneisyydestä, kuin lapsensa isälle, ei ole mitään sanomista, puhumista, kertomista, niin ei syy nykyisen miehesi ole. Aloita ihan vaan itsestäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämillään-- kirjoitti:

Elikkäs siis.. Maanantaina mieheni kyseli passiaan, utelin että mitä sä sillä teet nyt (ensi viikolla työporukan kanssa reissu ulkomaille), että etkö vasta ensi viikolla tarvitse sitä. Lähti ja laittoi puhelimen kiinni, ei kertonut mihin meni, menikö jonkun kanssa yms. Maanantai iltana laittoi viestin ettei ole enään Suomessa, että rakastaa minua. Eilen tiistaina soitti että on tulossa jo kotiapäin, mutta ei kuitenkaan tullut kotiin, soitti ja sanoi menevänsä omaan ok-taloonsa yöksi, mieheni omistaa omakotitalon jonka myymme, emme tarvitse kahta ok-taloa. Puhelin on kiinni..

Tässä sitten ihan piruillessani ajattelin että käyn kurkkaseen facebookista, että jos se olisi siellä kirjoitellut jotain.. Siellä olikin VIESTI! Hänen exältään, "Moi!, Kiitos oli hyvä päivä. Mä olen onnellinen ja rauhallinen. Sä pelastit mun päivän!" Eilen illalla mieheni siis soitti ja sanoi meneväsä sinne ok-taloonsa yöksi (en ymmärrä miksei kotia voinut tulla). Kertoi myös että sitä on pelottanut käydä ulkomailla, että kävi sopimassa asioita ja löivät kättä päälle. Ja kuulemma oli TOSI hauskaa ollut... Ei maininnut exänsä tapaamista, vai kertooko vasta kun tulee kotiin? Sen näkee..

Olemme naimisissa, yksi yhteinen, toinen edellisestä suhteestani... Exänsä kanssa sillä ei ole mitään muutakuin menneisyys. Hän muutenkin pitää yhteyttä exiinsä, mä en pidä ollenkaan, vaikka exäni kanssa onkin yhteinen lapsi, ainoastaan vien lapsen isälleen, eikä me puhuta oikeastaan mitään, "moi, koska tuot tai voi tulla hakeen lapsen takaisin?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu