Miksi naiset rakastuvat renttuihin?
selitys.
22287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
"Jo aiemmin on osoitettu, että ovulaation aikana naisia viehättävät normaalia maskuliinisemmat miesten kasvot, jotka viestittävät hyvää terveydentilaa, mutta myös joitain epätoivottuja henkisiä ominaisuuksia (näistä lisätietoa esimerkiksi tässä). Tällaisesta käyttäytymisestä on tietenkin esihistoriallisena aikana ollut naisen (geenien) kannalta se järki, että hankkimalla lapset mahdollisimman maskuliinisen miehen kanssa hän saa heille hyvät geenit elämästä hengissä selviämistä varten, vaikka olisikin solminut pysyvän parisuhteen enemmän lapsiinsa (tai siis jonkun maskuliinisemman miehen lapsiin) investoivan pehmomiehen kanssa."
Naiset ovat enemmän eläimiä!
" ...,vaikka olisikin solminut pysyvän parisuhteen enemmän lapsiinsa (tai siis jonkun maskuliinisemman miehen lapsiin) investoivan pehmomiehen kanssa." "
Joo niin tässä on sellainen tapaus. Siis jos pistää kasvattamaan jonkun toisen perimää, että alan olla palstan sankareiden kanssa samalla linjalla siitä, että mitä tällaiselle pitäisi tehdä.
... Hmm teksti ei sitä itseasiassa tarkoittanut, mutta tulkitsen sen ensi lukemalla, että pettää ja pistää siitä tuloksena olevan raskauden miehensä kontolle.
Mä ainakin olen nykypäivänä sen verran epäluuloinen että teetätän isyystestin salaa. Siis jos olen joskus sellaisessa tilanteessa että toinen väittäisi että minä olen se. Tuolla konstilla voi perääntyä tilanteesta jos onkin eri, eli jättää pettämisen takia. Tuo kun on sen verran vakavempi asia kuin tavallinen pettäminen.
Mä en ymmärrä miksi isyystestejä ei suoriteta aina... Rehellisesti, geenipankki kiitos, ja sitten aina onnelliselle testin voittajalle kirje kotiin, Onnea olette tuore isä. Mukana kutsu huoltajuus neuvotteluihin. Ruksita kohta "Tulen huoltajuus neuvotteluihin." tai "Lähettäkää lasku."
Hahmotelma, jos kohtaat naisen ja hankitte lapsen, niin vietkö lapsen isyystestiin?
En, jos ei ole mitään syytä epäillä. Jos on niin jep. Jos syytä epäillä ilmenee jälkikäteen, niin voi sen tehdä sittenkin.
Mutta olisi se silti hyvä, jos nuo tehtäisiin aina, oli tilanne mikä hyvänsä.
" En, jos ei ole mitään syytä epäillä. Jos on niin jep."
Mikä olisi sellaineen syy epäillä? Kyläjuorut tms.?
Niinhän se olisi hyvä jos testi tehtäisiin aina.
Taitaa olla aika korkea se miesten määrä joka ei olekaan lapsen oikea isä,
jos nyt en aivan väärin muista niin 10%
Ne syyt on syyt jotka on tarpeeksi painavia herättämään epäilystä. Vähän vaikea se on yleisellä tasolla sanoa, että mikä se syy olisi, kun menee kuitenkin elämässä asiat aina niin eritavalla kuin paperilla.
Jotkut ajattelevat, että tuo olisi jotenkin naisten vastuuseen saattamisessa hyvä. Mutta aika hyvin sillä saatettaisiin miehetkin vastuuseen, jos systeemi tosiaan olisi sellainen että se oikea isä lapselle haetaan.
Juu, eiköhän se äiti yleensä tiedä kenen kanssa on pettänyt miestään. Eli toimishan toi.
"Taitaa olla aika korkea se miesten määrä joka ei olekaan lapsen oikea isä,
jos nyt en aivan väärin muista niin 10%"
Mitenköhän tämä asia oikein on tutkittu?
Tuon perusteellahan voisi ajatella että turvallisessa Suomessa nössöt miehet ovat haluttuja.
Sitten vasta kun on "juoksut juostu".
käytetyn naisen joka vielä ottaa spermat alfaurokselta
"Sitten vasta kun on "juoksut juostu". "
Ei siinä niin sanottu.
Siihenhän ne naiset ihastuu ja rakastuu.
Mikä ihmeen professori tämä muka on?
Vittu, tyyppihän on ihan idiootti.
Naiset rakastuvat renttuihin monestakin syystä kuten naiset rakastuvat epärenttuihin.
Alkaa oikeasti sapettaa näistä evoluutioista yms. puhuvat jotka yksinkertaistavat jutut ja tekevät niistä jotain "jos et ole renttu niin oot munaton naisellinen pikkumunainen vähemmän hyviä geenejä omaava nössö"
Sitten nämä puheet stabiileista ja epästabiileista yhteisöistä.
Yleensä evoluutiossa pyritään keskimääräisyyteen ja kombinaatioon niin "maskuniilisia" kuin "feminiinisiäö" ominaisuuksia. Se missä suhteessa riippuu sitten niin monista osatekijöistä että jo pelkästään asioiden yksinkertaistaminen tällaiselle dualistitieteen tasolle on ihan naurettava.
Nämä on ihan samanlaisia juttuja kuin että miksi miehet rakastuvat lutkiin tai neitseisiin.
Voi pyhä kikkeli sentään.
muka evoluutiopsykologiaa paremmin?
"Yleensä evoluutiossa pyritään keskimääräisyyteen ja kombinaatioon niin "maskuniilisia" kuin "feminiinisiäö" ominaisuuksia."
Jos kuvittelet, että evoluutiossa pyritään keskimääräisyyteen, niin et näköjään ymmärrä luonnonvalinnan perusasioitakaan.
menee. Silkkaa biologiaa kaikki.