Petetty ja jätetty. Piiiitkä tilitys.

Avaudunpa nyt tänne oman tarina, koska tuntuu että vihdoin olen alkanut edes vähän päästä tämän paskan yli ja olkoon tämä tilitys ns. "viimeinen naula arkkuun" ainakin toivottavasti.

Tapasinne ex-avokkini kanssa hyvin nuorina (minä 19, hän 17). Alkuun luonnollisesti kaikki oli ihanaa ja tuntui että olimme kuin luodut toisillemme. Olimme olleet yli vuoden yhdessä kun avokkini petti minua. Olin melkoisessa shokissa että tämä ihana ja kiltti tyttö pystyi tekemään näin. Saimme asian kuitenkin sovittua ja päätimme jatkaa eteenpäin. En oikein itsekkään osannut käsitellä tapahtumaa ja homma ikäänkuin lakaistiin maton alle, eikä siitä puhuttu. Myöhemmin minulle selvisi että tämä ei kuitenkaan ollut mikään kännipano, vaan avokki oli myös tekstaillut ja pyytänyt tämän tyypin jopa käymään yhteisessä kodissamme minun ollessa poissa. Avokki oli myös pettänyt minua toisen miehen kanssa (seuraavana vkl:nä tästä edellisestä tapahtumasta), joka oli vieläpä hyvä ystäväni.

Moni ihmettelee varmasti miksen näyttänyt ovea samantien koko muijalle. No asiat paljastuivat minulle pikkuhiljaa ja exä koitti kokoaika vähätellä itsensä osuutta tapahtumiin. Niin ja minä vielä uskoin. Lopulta saimme kuitenkin kaikki "salaisuudet" selvitettyä ja viisaana miehenä päätin sitte pyytää avokkia kihloihin. Se olisi vähän niinkuin uusi alku. Tuntui että meillä taas meni hyvin. Muutettiin uuteen asuntoon, otimme koiran ja kaikki tuntui menevän taas niinkuin ennen. Kului jopa pitkä aika ennenkuin pettämisen jättäneet jäljet nousivat itsessäni pintaan. Avokki oli ollut aika sekaisin pettämisensä jäljiltä ja minä yritin sillon toimiva suhteessa sinä "vahvempana" osapuolena. Hautasin tunteeni melko syvälle, mutta kun alkoivat sitten taloudellisetvaikeudet (tuli lomautusta töistä ym.), alkoivat menneisyyden demonit nostamaan päätään.

Riitelimme hyvinkin usein ja tuntui että kuittailin jatkuvasti näistä avokin petoksista (en siis aikasemmin ollut oikeastaan huutanut/riehunut tai ylipäätänsä mitään näistä hänen petoksistaan). Oli alamäkeä ja sitten taas ylämäkeä. Ylämäen koittaessa päätimme tehdä lapsen. Raskausaika oli tietysti aika haasteellista ja lapsen synnyttyäkin melko vaikeaa. Riitelimme paljon, mutta silti näinä onnellisina hetkinä kaikki tuntui olevan niin hyvin. Kun lapsi vähän kasvoi ja antoi nukkua yöt melko rauhassa ja arki muutenkin tasoittui tuntui että meillä meni taas todella hyvin. Olimme molemmat onnellisia ja katselimme jo talolainaa. SItten kaikki taas murtui. Avokki oli viettämässä tyttöjeniltaa ja ilmoitti tekstiviestillä että joku äijä on hänestä kiinnostunut ja flirttailee ja hän on kamalassa kännissä. Yritin sanoa että tule nyt kotiin selviämään. Odottelin ja odottelin ja vihdoin avokki sitten saapui kotiin. Seuraavanapäivänä sitten hän itse kertoi (tosin perinteiseen vähättelevään sävyynsä) että hän oli tanssinut ja halaillut tämän miehen kanssa. Lopulta selvisi että he olivat myös suudelleet ja ettei avokkikaan ollut mikään erityisen viaton tässä, vaan oli heti lähtenyt mukaan kun mies häntä lähestyi.

Olin ällikällä lyöty ja tunteet heittivät aivan sekaisin. Avokki sanoi olevansa pahoillaan ja kaikkea. Sitten yht´äkkiä hän halusikin pitää taukoa. Halusin itsekkin selvitellä ajatuksiani ja pidettiin taukoa. Tauko kesti pariviikkoa ja avokkini kohteli minua kuin ilmaa. Hän kävi tapailmessa tätä uuta miestään. Lopulta ilmoitin ettei tämä tule toimimaan enää näin. Päätimme sitten erota. Olin erosta aivan sekaisin, en oikeastaan edes uskonut että sellaista tuskaa on olemassa. Olin kuitenkin melkein kokoaika lapsemme kanssa, että exä sai hoideltua asuntoasioitaan ym. Häntä ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään miten kurjalta minusta tuntui, varsinkin kun tiesi jo aikasemmin miten paljon hänen pettämisensä minuun kuitenkin sattui. Lopulta exä oli minua kohtaan kokoaika todella vittumainen ja mainosti vain uutta ukkoaan ja kuinka onnellinen hän on. Ei mitään sympatiaa tai ymmärrystä minua kohtaan, kun koitin käsitellä asiaa kuin aikuinen. Olin aivan hajalla. En saanut nukuttua, syötyä, itkin melkein kaikki illat. Lopulta olin aivan sekaisin ja menetin malttini samantien kuin vain näinkin exän. Haukuin häntä puhelimessa ja päin naamaan ja huusin kuin hullu. Yhteyishuoltajuus neuvotteluissakin olin aivan sekaisin. Lopulta sain kuitenkin purettua kaiken tämän pahan olon, nimenomaan sillä että en haudannut sitä sisälleni vaan "huusin kaiken ulos". Nyt olo rupea parin kuukauden jälkeen helpottamaan. Ollaan jo exänkin kanssa ihan ookoo väleissä, vähintään yhteisen lapsen takia.

Silti pelottaa kokoaika että miten tämä kaikki vaikuttaaa minuun tulevaisuudessa. Nyt tuntuu että on melko mahdotonta luottaa enää ikinä oikeastaan keneenkään. Exä oli kuitenkin ainoa ihminen joka tunsi minut 100% ja jolle pystyin puhumaan ihan kaikesta ja hän pystyi kylmänviileästi tekemään minulle kaiken tämän. Huh no jospa se elämä tästä taas voittaisi.