täällä kirjoitetaan että kaikki miehet pettää ja monet naisetkin... palstalta löytyy myös muutama uskollinen yksilö, joka kertoo kuinka omaa selkärankaa kieltäytyä houkutuksista... MISTÄ HOUKUTUKSISTA??? Siis mun mielestä jo se on pettämistä jos haluttas naida jotain muuta kuin omaa kumppania! Se on henkistä pettämistä! Itseäni ei todellakaan kiinnostaisi olla muiden kuin oman kultani kanssa, ällöttää ajatuskin! Joo, olemme olleet yhdessä vasta 1,5 vuotta, mutta ei teidän silti tarvi alkaa kirjottamaan että meillä menee 10 vuoden päästä huonosti!!! Ja että silloin juostas kumpikin vieraissa!!! Kun ei me - minä ja minun rakkaani - olla semmoisia... Ei olla oltu muitten kanssa eikä tulla koskaan olemaankaan... ikää on 22 ja 27 vuotta... ollaan odotettu sitä oikeeta... Ollaan hyvännäköisiä ja onhan meitä moni iskeä yrittänyt ;) nauran heille ;). Eikö ole muita?
eritavalla uskollinen
ainoa?
182300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä täällä joitain täydellisiä ihmisiä sinun lisäksesi on käynyt, mutta kun ei niitä kaikenkaikkiaan kovin paljoa ole olemassa, niin vierailut jäävät väkisinkin vähiin.
Sen takia sinun pitäisi nyt vaan koittaa jaksaa meitä tavallisia kuolevaisia :D
Täysin samalla tavalla ajattelin minäkin 1,5 vuoden seurustelun jälkeen ja vähän kauemminkin. Mutta osuipas pilkka omaan nilkkaan.
EN nyt tuomitse sinua, varoitan vain.
sitä ihminen on vissiin niin naivi suhteen alkumetreillä. Ja joku puolitoista-kymmenen vuotta alkumetrejähän ne ovat, jos yhdessä on kymmeniä vuosia. Minäkin hölmö luulin aikoinani parikymppisenä, että en ikinä muutu, vaan oonpa aika paljon varmasti muuttunut vuosien varrella. Se on sitä kasvamista, ei kasvuikä lopu silloin kun pituuskasvu loppuu. Elämän tapahtumat hioo ihmistä ja ajatukset muuttuu.
En ikikuuna päivänä nuorena olis voinnu olla niin suvaitsevainen kuin nyt olen monen monen asian suhteen, varsinainen tiukkapipo olin. Onneks elämä ja mieskin on kouluttanut, vaan olen minäkin vastavuoroisesti kouluttanut. Ajatelkaa, minä jaksoin nuorena valittaa miehelleni 1-2 pullosta olutta (saattoi olla jopa pilsneriä) noin 2-4 iltana viikossa!!! On hölmöö...siis nythän hän ei juo välttämättä enää tuonkaan verta, kun en turhaa valita.
Sama se on uskollisuuden suhteen, olemme uskollisia, mutta kyllä minä tarkkaan miettisin, jos miehelleni "vahinko" sattuis, ei se ero enää olisi kirkossa kuulutettu juttu.
minun ei tarvitse koskaan vaivata päätäni sillä jätänkö mieheni jos hänellä sattuisi "vahinko" kun ei niin tule käymään :). Jos oikeesti rakastaa, niin ei silloin haluu muita naisia :) tai vastaavasti miehiä. Nykyisin vain on niin että ehkä 0,000000000000000000000000000000000000000001 % pareista rakastaa toisiaan oikeesti :(. Luku on tuulesta temmattu, mutta kuvastaa rakkauden ainutlaatuisuutta. Jokaiselle ihmiselle on olemassa VAIN yksi OIKEA, ja senpä vuoksi sitä on niin vaikea löytää... Meille nyt vain kävi onnellisesti kun jaksoimme odottaa, emmekä tyytyneet vähempään kun rakkauteen.
Olen sitä mieltä, että kyllä sitä ihminen on heikko, kun täydellinen tilaisuus tulee ja vietit vie. Olen elänyt onnellisessa ja kaikinpuolin erittäin seksuaalisessa suhteessa reilut kaksi vuotta ja olen edelleen sitä mieltä, että olemme paitsi luodut toisillemme, myös uskollisia toisillemme. Samaan aikaan tiedän kyllä senkin, että tilaisuus tekee varkaan..
En voisi kuvitella seksiä muiden kuin mieheni kanssa, mutta en vanno, ettemme koskaan pettäisi. Sitä emme toivo, mutta koskaan ei pidä sanoa koskaan.. niin se vaan on :)
Vannomatta paras todellakin. Kyl se suhde on jokaisella varmaan ihan eri tasolla 1,5 vuoden kuin kymmenen yhteisen vuoden kuluttua, sekä hyvässä että pahassa!! Onhan olemassa pariskuntia jotka ovat olleet yhdessä 50 vuotta ja rakkaus kukoistaa edelleen, ihanteellista.
Ihmiset kuitenkin muuttuvat koko ajan ja elämä muuttaa meitä jokaista.Täytyy vaan hyväksyä se tosia asia, että ihmiset auttamatta joskus kasvavat erilleen, ilman mitään sen kummempaa syytä. Mutta siinä vaiheessa täytyisi muistaa lähteä pois suhteesta ennenkuin alkaa etsimään uutta tuttavuutta.
sanopa yksikin syy riikka, miks en enää 50 vuoden kuluttua rakastais miestäni tai hän minua? meidät on luotu toisillemme, jos jompikumpi kuolisi, toinen ei ottaisi ketään tilalle... rakkaus sen kun parantuu kun vuosia tulee lisää yhdessä... ennemmin kuolisin kuin lakkaisin rakastamasta kultaani...
tarkoitin riina, ei riikka :)
En mä sanonu, että et rakastaisi sun miestäs 50 vuoden kuluttua vaan totesin, et vannomatta paras joka suhteessa tässä elämässä. Se on mun mielipide. Mut mä en 1,5 vuoden suhteen perusteella lähtis sanomaan ei koskaan ikinä! Tietenkin mäkin siinä vaiheessa suhdettani ajattelin niin, tietenkin. Mut todellakin toivon et se just teidän kohdalla menee näin ja rakkaus kukoistaa. Itse en pystyis elämään varmaankaan yksin, jos mun rakas mies kuolisi. Kaipaan sen verran paljon läheisyyttä elämääni. Mutta eihän se rakkaus koskaan kuole vaikka toinen kuolisikin. Ja ihmiset pystyvät rakastamaan useita ihmisiä yhtäaikaa, mutta rakkaus on erilaista eri ihmisiä kohtaan.
olen kanssasi ihan samaa mieltä.
ja niin on suuri osa ihmisistä. Nämä palstat nyt vaan ovat pullollaan petettyjä ja pettäneitä. Täällä taitaa vaan harvemmin pyöriä, sanoisinko tyytyväisiä toisiaan kunnioittavia ja rakastavia ihmisiä. Olkaa onnellisia yhdessä!
kiitos:)
Puuttumatta tuohon suhteen pituuteen, niin siinä olen kyllä samaa mieltä että uskollisuus lähtee tuolta selkärangasta. Ja kun todella toista rakastaa ei käy edes mielessä pettäminen millään tasolla.
Kaipa sekin jo jonkinsorttista pettämistä jos haaveilee seksistä jonkun toisen kanssa muttakun ihmisellä on tuo leikinomainen mileikuvitus ( mikä on todella hyvä asia) niin sillepä ei voi mitään. Asia on ok niin kauan kuin ei aio sitä todeksi tehdä ja ei lakkaa kunnioittamasta puolisoaan jonkun mielikuvitus-seikan vuoksi. Jotkut on niin tyhmiä että KUVITTELEVAT panon ja suhteen jonkun toisen kanssa olevan nin paljon parmaa kuin sen oman kultansa kanssa että pikkuhiljaa lopetetaan armaan kunnioittaminen ja aletaan riitely. Seksi loppuu ja pian koko suhde. Siinäpä teki mielikuvitus tepposet....
Kuka meistä on kenenkään toisen pääkopan sisältöä analysoimaan, että kuka rakastaa, kuka "rakastaa todella" tai mikä on oikeaa tai väärää rakkautta, tai kuka on tyhmä tai ei rakastaessaan sitä tai tätä?
Minä ainakin hyväksyn kaikenlaisen rakkauden, kunhan vaan seksi ei kohdistu lapsiin, eläimiin tai varattuihin, jotka ei ole yhteisesti sopineet oman partnerin kanssa "vierailuista". Ja pyrin olemaan moralisoimatta kenenkään rakkautta. Toisaalta ymmärrän hyvin usein myös vieraissakäyviä, ainahan taustalla on jokin syy, joka olisi pitänyt hoitaa, mutta ihmisiähän me vaan ollaan, niin rapatessa aina roiskuu...
Mieheni on jonkin aikaa soitellut ja joskus tapaillut toista naista..
Tiedän heidän jutustaan ja silti tyhmä roikun miehessäni, koska silti hän väittää rakastavansa minua, eikä halua erota, en haluaisi minäkään, mutta olen itse aika rikkirevitty..
Minä en itse ole koskaan pettänyt, sen verran on moraalia, sitten itse saan palkaksi pettämisen jälkeisen tuskan..kun olisi voimia lähteä, toki jättäisin mieheni, mutta 40 iällä, pitkän, hyvän suhteen jälkeen se ei ole helppoa, vaikka mies on tehnytkin väärin..Koetamme selvittää vielä asiaa puhumalla, mutta en tiedä, voinko enää luottaa hänen koskaan, tuskinpa..Inhoan itsessäni näitä heikkouksia..Kaikki tuntuu kaatuvan niskaan samaan aikan, ei elämä hymyile minulle nyt, ei, ja kesästäkään en voi nauttia, olen ihan lopussa..Tuntuu, etten jaksa enää mitään..
ihminen täälläkin. Tuntuu, että elän enää puoliksi ihmisen kanssa, joka satutti kovemmin kuin olisin ikinä uskonutkaan. Monikaan ei tiedä näistä tuskaisista tunteista, kun vasta sitten kun se omalle kohdalle sattuu. Myös minun mieheni sanoo rakastavansa, eikä kestä eroa. Kannan tavallaan huolta hänestäkin lastemme lisäksi. Ei ole enää Rakastelua, on vaan tarpeiden tyydytystä ja tuntuu että se toinen nainen tunkee ajatuksiini sängyssä mieheni kanssa. Se mikä välillämme oli on täydellisesti kadotettu. Ollaan vaan ja hoidetaan lapsia, eikä puhuta koko asiasta. En pysty näyttämään hellyyttä ihmiselle, jota rakastan ja tiedän että hänkin kärsii. Yritän silti iloita lapsista ja nähdä positiiviset puolet elämässä. Aika näyttää miten käy. Voimahalaus Sinulle!
molempien "Petetty nainen" ja "samanlainen" suhteeseen. Minä, kuten edeltäkin näkyy, en ole kokenut samaa...luoja varjelkoot, ettei minun tai kenenkään muunkaan enää tarviisi, että kasvettais kaikki isoiksi ihmisiksi ja otettais huomioon oma puoliso, jota on ainakin joskus niin paljon rakastanut, että on kimppaan ruennut ehkä lapsiakin hankkinut.
Luulen, että minäkin näin samoilla ikävuosilla harkitsisin hyvin tarkkaan teidän tilanteessanne. Onhan kuitenkin niin paljon hyvääkin välillämme ja teidän välillänne varmasti ollut, että onko kaikki hukkaanheittämisen arvoista. Minä en syytä sen halua syyttää kumpaakaan osapuolta, mutta tarkoitan, että virheitä sattuu itse kullekin meille. Luulen, että jos molemmat olisi osanneet aina jutella ja uskaltaneet jutella toiselle tunteistaan, niin ehkä niin ei olisi käynyt, niin kuin on. Ja tietysti monet tekee asioita ihan harkitsematta sen enemmän. Tietysti on niitä puolisoja, jotka melkein ajaa omansa vieraisiin, en tarkoita teitä, enhän tiedä eikä minun tarvitsekaan tietää. Mutta ihmiset, jotka aina valittaa, eivätkä ikinä arvosta ja anna kiitosta toiselle, saattavat huomaamattaan ajaa toista pois.
Mutta virheistä voi oppia ja anteeksi voi antaa, se täytyy itse kunkin aina miettiä, mikä on omassa tilanteessa se paras vaihtoehto, kun pelkästään huonoja tai vähemmän huonoja tuntuisi olevan tarjolla. Onneksi elämän vaihtoehdot elävät meidän mukana ja voivat muuttua huonoista ihan hyviksi. Voimia!
jospa vaikka printtaisit nuo mielipiteesi ja pistäisit hyvään talteen. Voit sitten kymmenen vuoden kuluttua katsoa kuinka on käynyt. Jos vielä olet yhtä ehdoton, olet ehkä ollut onnekas. Elämä tuo eteen yhtä ja toista, muutoksia tapahtuu niin ihmisissä kuin olosuhteissakin...Jokaisella on ristinsä, kuka saa ne kantaakseen aiemmin, kuka myöhemmin.