Miten saada avovaimo ymmärtämään?

Totta helvetissä sinun pitää mennä sinne sairaalaan mukaan! Sinä olet asianosainen, ei se nainen yksin sitä lasta ole alkuunpannut ja jos kerran raskaudenkeskeytys on yhdessä sovittu niin homma hoidetaan loppuun asti.

Sinulla on erittäin itsekäs näkökulma. Siis sinua sattuu naisen tuska? Entäpä hänen tuskansa, se on vielä suurempi koska hän joutuu vielä ottamaan kaiken lisäksi fyysiset kivut. Hänellä olisi parempi olo jos sinä olisit siellä, mutta sinä vartioit omaa olotilaasi.

En ihmettele itkua ja kiukuttelua, en sitten ollenkaan. Hän on peloissaan ja sinä voit auttaa! Erittäin itsekäs olet jos et mene ja älä oleta että nainen katsoo sinua enää samoin silmin kun en ole vaikeassa tilanteessa valmis auttamaan.

Olen nuoruudessani ollut suhteessa sinunlaisesi miehen kanssa. Hänellä ei myöskään ollut henkistä vahvuutta olla tukena toisille ja ymmärtää. Kaikin puolin kiltti ja hyvä mies, mutta ei vain pystynyt tiukan paikan tullen seisomaan vierellä. Äitini hautajaisissakin minä olin se, joka huolehti kumppaninsa hyvinvoinnista - ei toisinpäin. Vaikka meillä rakkautta toisiamme kohtaan riittikin, en voinut sille mitään, että lopulta minä uuvuin siinä suhteessa. En jaksanut - vaikka kuinka halusinkin - olla se vahva, aina toisia ajatteleva, ymmärtäväinen kumppani. Voisi sanoa, että minun lasini ei koskaan saanut täydennystä, vaan tyhjeni hiljalleen aivan tyhjiin.

Myös sinun kumppanisi lasi on nyt tyhjenemässä. On sinun tehtäväsi miettiä todella vakavasti, mitä parisuhde sinulle tarkoittaa ja rakastatko todella kumppaniasi. Jos rakastat ja haluat panostaa suhteeseenne, sinä menet sinne sairaalaan kumppanisi kanssa ja olet myös siellä odottamassa, kun hänet on operoitu. Operaation jälkeen halaat häntä ja olet läsnä hänelle. Se on sinun tehtäväsi.

Niinkuin kahdessa edellisessä viestissä sanottiin, kysymys on siitä, miten saada sinut ymmärtämään tilanteen laatu.


Elämä ei ole aina hauskaa, oikeudenmukaista ja mukavaa. Vaikka tiedät, että sairaalan menosta ja naisesi rinnalla seisomisesta seuraa tuskaa, on sinun otettava tämä tuska vain vastaan koska sitä voi piilotella ja paeta. Abortti tulee sattumaan henkisesti ja fyysisesti. Se on vain fakta, jota kukaan ei voi muuttaa. Sen kanssa vain on elettävä. Kuten senkin, että teidän suhde on nyt kriississä.

Itse ainakin menisin.

Mieti vähän. Naisesikin joutuu sinne menemään, ja sinä et ole se joka ne kivut joutuu kantamaan, tajuatko että hän tarvitsee rakkautta ja tulea. Olet mielestäni hirvittävän itsekäs jos sinne et mene. Sinä et ole se joka joutuu henkisen tuskan saattelemana avaamaan reitensä, kokemaan ne kamalat kivut ja henkisen tuskan.

Itse kun jouduin tekemään olosuhteiden pakosta keskeytyksen, pidin tärkeänä että silloin kumppanini joka oli lapsen isä, oli mukana sairaalassa. En olisi ikinä antanut anteeksi jos hän ei olisi ollut tukena, koska ei se lapsi ollut tosiaan yksinomaan mun.

Aikuistu!!!! Vetoat siihen ettet pysty. Miten ihmeessä naisesi sitten pystyy?????

Olisi kyllä ns. pienemmän riesan tie jos vain menisit sinne sairaalaan. Kaikenlisäksi edellä vastanneet ovat ihan oikeassa. Mutta muista poiketen haluan nyt kuitenkin ilmaista että ymmärrän kyllä sinuakin. Kaikki eivät vain pysty kaikkeen, eikä se mitään sukupuolta katso. Monessakin asiassa me naiset ollaan itseasiassa paljon kestävämpiä. Lähipiirissäni on ihminen jonka tukeen en välttämättä voi luottaa vaikka tiedänkin hänen minusta välittävän. Ja jos ei niin kovasti välittäisi niin ehkä sitä tukeakin olisi paremmin saatavilla. Kaikeksi onneksi olen kuitenkin kestävää sorttia ja omalla voimallani paikkaan toistenkin heikkoudet. Mutta tässä sinun tapauksessasi, ja puhun ihan tietämistäni asioista, se voi olla ihan täysin tosiasia että suhteenne on mennyttä jos et nyt seiso naisesi rinnalla. Eli todellakin suosittelisin keräämään kaikki luontosi rippeetkin ja kertakaikkiaan menemään sinne sairaalaan.

Ei ole pakko mennä.

Menet sairaalaan ja kärsit yhdessä rakkaittesi kanssa, lapsesi ja hmm.. kumppanisi.

No tota... oikeestaan sun onihan pakko mennä... muuten aletaan täällä(kin)
pojittelemaan...

Jos siittää lapsia maailmaan, on pakko olla aikuisten kirjoissa. Silloin ei sanota: "en pysty". Pystyithän sinä sen abortoitavan tekemäänkin, sen jälkeen pitää pystyä kaikkeen, mitä se pikku hetki eteen tuo.

Voi sentään, en kyllä ihmettele miinusten määrää nyt kun sain luettua viestisi.

Mitenköhän sinut saisi ymmärtämään, että myös se naisesi on aivan kamalan peloissaan, suruissaan ja kaipaa sua oikeasti mukaan. Minä sanoisin sinulle, että miehisty. Sillä tuossa mitataan se aikuisuutesi aste, osaatko oikeasti ajatella muitakin kuin itseäsi vai voitko olla tukena silloin kun sua tarvitaan. Sillä muuten sulla ei ole mitään todellista parisuhde-virkaa.

Olisin sanonut muuten, että provo. Mutta valitettavasti itsekin olen törmännyt lähipiirissä tilanteisiin, joissa se toinen henkisesti hylätään silloin kuin heitä juuri eniten tarvitsisi. Suuret surut ja jopa kuolemanvakavat sairaudet. Kun ei itse kestetä nähdä mitään, niin sitten se toisen surun karkoittaminen hädän hetkellä muuttuukin täysin toisarvoiseksi. Voisin sanoa, että tämä on ehkä kaikkein epämiehekkäintä toimintaa mitä olen ikinä kuullut. Että kun surua, vastoinkäymisiä, niin vitut muista kun ei muka kestetä. Jos rakkainta pelottaa, surettaa, niin tottakai sitä itsekin sietää pelkoa, kipua jos sillä mitenkään voi rakkaintaan auttaa. Miehessä tuollainen asenne on ehkä hirveintä mitä tiedän.

Olisiko aika hankkia selkäranka?

Kyvyttömyyteni sairaalaan menoon johtuu entisestä tyttöystävästäni, joka kuoli kun olin hänen vierellään. Tuon jälkeen minua ei ole saanut sairaalaan jalallanikaan, toisaalta pelkään menettäväni nykyiseni ja syytän itseäni hänen tilastaan. Minusta on tullut aikaisempien tapahtumien jälkeen hyvin tunnekylmä ja tahdon käsitellä omat murheeni itsekseni. Avokkini on taas hyvin tunteellinen ja rakastan häntä hyvin paljon. Välillä vain tuntuu ahdistavalta tämä tilanne ja tiedän että minun pitäisi koittaa ryhdistäytyä hänen vuokseen. Olen yrittänyt selittää omista peloistani, mutta ei tällä hetkellä mene kuuleviin korviin. Eilen jo uhkasi pakata tavaransa ja lähteä ellen ala osoittamaan jotain tunteita hänen raskaudestaan. Miten pystyn heittämään omat pelkoni ja olemaan toisen luona tukemassa? Kyllä tässä tuli itsekin vähän mietittyä kuinka itsekäs on tavallaan tullut oltua. Välillä on vain todella inhottavaa katsella toisen itkua ja murjotusta, ymmärrän huolen ja pelon, mutta ei se itkemällä parane.

Ihmisiä kuolee kaiken aikaa joka puolella, sairaala on nykypäivänä aika luonnollinen kuolinpaikka. Ihminen ei päätä kuolemisaikaa eikä -paikkaa, kuolema-asiat tulee käsitellä omassa mielessään niin, että elämä ei lopu, ennen kuin on oma vuoro lähteä lopullisesti.

Joten tekosyy. Oli pelko minkä niminen tahansa, käsittele se, hae ulkopuolista apua, jos et itseksesi pysty. Parhaimpia keinoja on mennä suoraan sitä pelkoa kohti, käydä se läpi ja huomata, että selvisi. Lusmuilemalla ja velttoilemalla irti velvollisuuksistaan ei pääse elämässä eteen päin eikä mihinkään ikinä.

Asioita oppii kestämään kun ne kohtaa. Pelot täytyy kohdata jotta ne oppii selättämään. Älä ole pelkuri vaan tue naistasi nyt kun hän sitä eniten tarvitsee. Muuten sinun on turha suunnitella hänen kanssaan enää yhteistä tulevaisuutta koska nainen tietää että jatkossakaan kovassa paikassa hän ei voi tukeesi luottaa. Mene sinne sairaalaan jos haluat että olette yhdessä edelleenkin. Rakkaus on muutakin kuin sanoja että "rakastan häntä". Rakkaus on tekoja ja juuri tuollaisessa tilanteessa jossa juuri nyt olet se rakkaus punnitaan. Sinun pitäisi osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, kumpi sinulle on tärkeämpää, sinun omat pelkosi vai parisuhteesi?

Mieti mitä pelkäät, mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Käsittele omat pelkosi. Mutta pakenemalla tilannetta pakenet itseasiassa koko elämää. Et halua vanhana muistaa sitä että pelkäämällä ja pakenemalla et elänytkään koko elämää.

Voimia, mutta erityisesti toivon voimia naisellesi, hän tarvitsee nyt voimia ja eritysesti tukea jota sinä voit antaa.

Ehkä ei ole tarkoitettu että naisesi on miehen kanssa joka on pelkuri. Olen pahoillani tästä nimityksestä mutta näin se vaan on. Mutta voit vielä muuttaa asian ja muuttua rohkeammaksi ja tehdä oikein ja voit muuttaa asian niin että onkin tarkoitettu että naisesi on miehen kanssa joka tekee kaikkensa rakkaimpansa puolesta, varsinkin vaikeassa tilanteessa.

Anteeksi nyt vaan mutta että SINÄ et pysty olemaan sairaalassa ja toisen on pakko? Olen pahoillani, mutta olet selkärangaton, munaton ja itsekeskeinen ja jättäisin sinut välittömästi abortin jälkeen. Että voi, voi ressukkaa, kun et kestä sairaaloita, voi voi kun SINÄ et kestä, vaikka sinulle ei edes tehdä mitään. Et olisi minun mieheni vaan tekisin abortin kiitollisena siitä, että sinä et tule seuraavan lapsen isä olemaan ja heivaisin sinut. Eikä auttaisi pätkän vertaa lässytys siitä, miten "hoivaan sitten kotona": kuule, turha se on paskaa lässyttää kun sota on jo ohi. Ja sinun hyvänä pitosi on yhtä tyhjän kanssa, sinä olet nyssy joka ei seiso koskaan siellä, missä on tiukin paikka. Sen tietää, että sinun kanssasi on kivaa kun menee hyvin ja jokaisessa oikeassa taistelussa olet pelkkää painolastia. Mereen vaan. Kyllä siellä kaloille tilaa on. Joten antaisin sinun nyssyttää ja lässyttää, hommaisin kämpän ja kun tulisin kotiin, mukana tulisi muuttoauto.

Eikä siis todellakaan ole pakko mennä, elämähän on valintoja. En todellakaan kiukuttelisi, antaisin sinun tehdä omat valintasi ja sen jälkeen tekisin omani. Voin kertoa, että en edes suuttuisi. Ihan oikeasti, tieto. Toteaisin vaan, että selvä. Ja selvä se olisi.

Ei tarvitsisi hermot mennä enää. Harmi, että naisesi en ole minä. Olisit pihalla kun leppäkeihäs ja se joka itkisi ja kiukuttelisi olisit vain ja ainoastaan sinä. En näe tuollaisella nyssyllä mitään arvoa kumppanina. Käsittämättömän kärsivällisiä (ja epätoivoisia?) naiset on, kun mitä tahansa tekosyytä miehelle jaksavat katsella.

Rakkaus ei aina vaan riitä ja kyllä, on rakkautta, minkä voi heittää menemään.

Mutta hienoa, että voit tunnustaa olevasi noin heikko, kypsymätön ja itsekeskeinen, ehkä siitä voi jo jotain alkaa kehittämään itsessään, jos sen vaan tajuaa?
Ensi kerralla kun laitat pippelin pimppiin ilman kondomia (ja pillereitä mielellään myös) muista että siitä voi tulla seurauksia mistä sinä et pysty millään tavalla kantamaan vastuuta.

Sinut voidaan itkulla syyllistäen saada ehkä sairaalaan, mutta haluatko viettää loppuelämäsi tässä parisuhteessa, jossa sinut syyllistämällä pakotetaan asioihin, joita et oikesti halua???

Olen sitä mieltä että sinun kannattaisi ottaa itseäs niskasta kiinni ja olla hänelle tukena ja mennä myös sinne sairaalaan vaikka se pahalta tuntuukin.
Ymmärrän hyvin kummankin tilannetta, varsinkin avovaimosi, koska olen ollut samanlaisessa tilanteessa monta kertaa, että kun on paha olla ja joku asia painaa ja läheisin ihminen ei ole lähellä ja tue. Se on hirveää, sillä sitä odottaa kokoajan että toinen tukisi ja näyttäisi että välität oikeasti, ja sen eteen tekee mitä vain että saat toisen huomion kiinnitettyä.
Mutta omasta mielestäni paras on se että on toisen vierellä loppuunasti, kun että odottaisi kotona.


Neuvoksi sanon vaan että mene sairaalaan mukaan, vaikka se siltä tuntuukin että et siihen välttämättä pysty..
Kerro hänelle miltä SINUSTA asia tuntuu..

"Naiseni, Avokkini" Olet sä ostanut hänet ? Vähän niinkuin lelu vai ?