Perheen perustaminen.

tarantiino_

Ajattelin ottaa tähän esille tälläisen asian, kun naisen biologinen kello.
Näin kolmikymppisenä miehenä tuo asia on ihan pakko huomioida kumpanin valinnassa, koska, kun jos ajatellaan, että haluat esimerkiksi kolme lasta, niin tämä ottaa aikaa jo vähintään sen 7vuotta, että ne on tehty olettaen, että saa edes raskaaksi ilman ongelmia ja sitten kun pitäis vielä jopa seurustellakin mielellään pari vuotta, ennen tota lapsien tekoa, niin tämähän on helekkari soikoon 9 vuoden projekti.. Tätä taustaa vasten on lähestulkoon mahdotonta kuvitella ottavansa yli 30v naista parisuhteeseen.... Täytyis vääjäämättä lähtee hakeen sitä kumppania jostain tuolta 25-26v tietämiltä. Näin miehenä lapsien siittäminen ei ole mikään ongelma. Vielä 40v jälkeen voi tehdä lapsia ihan huoletta.
Tämä totuus harmittaa jopa itseänikin, kun monesti tapaa hyviäkin mahdollisuuksia kolmikymppisten joukosta, mutta järki ihmisenä sitä ajattelee hieman pidemmälle.

Mitä ajatuksia tämä herättää kansassa.?

81

2342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pari sanaa

      Kolmen lapsen tekeminen helposti ottaa lyhimmillään sen kolme-neljä vuotta- toiseen suuntaan voi venyttää pidempään. Ja jos raskaaksi tulemisessa on ongelmia, niitä on jo sen ensimmäisen kanssa, sillä parikymppiselläkin voi mennä silloin myös vuosia saada se ensimmäinenkin lapsi, kun mukana on kymmenhenkinen työryhmä jostain lapsettomuusklinikalta. Mikäs itsestäänselvyys sekään on, että voiko se mieskään saada sitä lasta? Jos on lapsista kiinni suhde, niin mitäs jos käviskin, et ettet vois saada biologista lasta, toinen lähtis ja jättäis siksi?

      Mikä on ongelma, yhtä pitkä projekti se olis sen nuoremman kanssakin. Mihis sulla kiire on? Toisaalta moni saa pitkälle yli nelikymppisenäkin lapsen.

      Jotenkin paistaa läpi se, että sä et halua perhettä jonkun rakkaan kanssa, vaan sä haluat lapsia, mietit järkipainotteisesti. Moni ei osais ajatellakaan ensimmäistäkään lasta ilman sellaista ihmistä, jonka kanssa voisi muunkin elämänsä jakaa. Jokainen valitsee itse onnensa. Jos alkaa miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mitä voi käydä tai olla käymättä, niin menee vaikeaksi.

      Mutta kieltämättä tuskallinen ajatus tuo, että joku ajattelisi noin laskelmoiden rakkaudesta, perheestä ja lapsista.

      • NainenRuudunTakaa

        Aika samat mietteet. Sulla on valmiina mielikuva tavoite-elämästä ja naisen tehtävä on toteuttaa se sun sille valmiiksi määrittelemä roolinsa siinä. Onnea valitsemallesi tielle, vaikka vähän epäilenkin, että jäät ton haaveen vangiksi niin että jää toteutumatta.

        Ekana pistää silmään, että onko sulla joku esim. uskonnollinen elämänkatsomus, josta toi oletus 3 lapsesta tulee. Se on nykyaikana aika paljon.

        Sitten miten todellisuus voi tulla eteen:
        Lapsia ei välttämättä tule, vaikka haluaisitte. Edes hoidoilla.
        Naisen tai sun mieli voi muuttua ekan lapsen jälkeen jne.

        Vaikka hedelmällisyys laskee siinä 30 v iässä, on 3-kymppiset yleensä vahvemmin kartalla siitä mitä ne haluaa. Jos haluaa perheen, niin siinä iässä on valmis siihen sitoutumaan ja yli 35:nakin voi vielä hyvin tulla raskaaksi. Mutta mikä koskee miehiä ja naisia, niin ei sitä 30 -lässä jaksa enää lasten kanssa samalla tavalla valvoa kuin nuorempana.

        Sulla paistaa tuosta, että perhehaave menee sen parisuhteen edelle. Se on aika harvinaista nykyaikana, eli voi olla että sikäli samanhenkistä naista varsinkaan nuoremmista on vaikea löytää. Sit siinä biologisen kellon aikaan on jo naisillakin enemmän noin niillä keillä on.

    • Tjaah...

      Tottahan tuo on. Riippuu tietysti siitä, kuinka monta lasta haluaa. Jos haluaa monta lasta, kannattaa lasten teko aloittaa jo alle kolmekymppisenä tai viimeistään 30-vuotiaana. Mutta jos tyytyy vain yhteen lapseen, niin ehtii vielä 35-vuotiaanakin. Itse tiedän useampia naisia, jotka ovat saaneet lapsen siinä 35-40 ikävuosien välillä, mutta siihen yhteen lapseen se on sitten jäänyt.

      Toisaalta kyllä jonkinlainen biologinen kello on miehelläkin. Eihän se miehenkään spermanlaatu iän mukaan mitenkään parane. Eikä se ole lapsillekaan hyvä, jos isä on vanha raihnainen ukko. Toinen kysymys on sekin, että ei yli nelikymppisen miehen ole välttämättä kovin helppo löytää nuorta naista, jos on ihan tavis. Julkimot ja rikkaat ovat eri asia. Sen varaan ei siis miehen kannata laskea, että minähän voin hyvin lisääntyä vaikka viisikymppisenä. Niin voi, mutta tarvitaanhan siihen se nuori nainen ja mistä tavis viisikymppinen sellaisen noin vaan saa?

      • tarantiino_

        Käsitit hieman väärin, nimittäin tarkoitin, että olisin sitä viimeistä lasta tehdessä sen n.40v. Nykyään n.kolmikymppinen.

    • tarantiino_

      Kyllä se vaan alkaa nelikymppinen nainen olla vanha lisääntymään.
      Silläpä juuri tätä mietinkin, kun sitä ei halua edes päästää itseään rakastumaan liian vanhaan naiseen edellämainituista syistä johtuen.
      Olen ikäänkuin pakotettu katselemaan niitä nuoria naisia. Onni on se, että 26v naiset vielä hyväksyy 30 miehet.

      • Ikä syö suakin

        No kyllä se ikä miehelläkin vaikuttaa. Viimeistään nelikymppisenä' sperman laatu alkaa radikaalisti huononemaan ja tutkimuksten mukaanhan vanhojen isien lapset ovat nuorien isien lapsia tyhmempiä. Naisenkaan ei siis kannata kovin vanhaa miestä ottaa, jos lapsia aikoo hankkia.

      • vielä huomioitavaa

        Nelikymppinen nainen on ollut vanha lisääntymään vasta kun pillerit keksittiin. Ennen vanhaan lapsia väänettiin 50-vuotiaiksi saakka, eikä kukaan ihmetellyt mitään.

        Toisaalta, Jolie ei aloittanut alle 30-vuotiaana ja heillä nyt 6 lasta 40 ikävuoden ylittäneinä. Että kyllä sitä ehtii. Vaikka 2 onkin biologista, voi myös adoptoida.

      • tarantiino_
        Ikä syö suakin kirjoitti:

        No kyllä se ikä miehelläkin vaikuttaa. Viimeistään nelikymppisenä' sperman laatu alkaa radikaalisti huononemaan ja tutkimuksten mukaanhan vanhojen isien lapset ovat nuorien isien lapsia tyhmempiä. Naisenkaan ei siis kannata kovin vanhaa miestä ottaa, jos lapsia aikoo hankkia.

        Ehkä huononee hiukan 40v jälkeen, mutta tällä hetkellä näyttää olevan parempaa kuin ikinä ja isoja paukkuja.
        En minäkään enää hirveästi 40v jälkeen lapsia aio hankkia.
        Kiirehän tässä alkais jo olemaan, pakko myöntää.

      • ,,,,,,,,,,
        tarantiino_ kirjoitti:

        Elävien siittiöiden määrää saati sitä onko joukossa miten paljon muutoin viallisia siittiöitä ei voi mitenkään arvioida silmämääräisesti mällin määrästä tai muusta.

      • m30+
        Ikä syö suakin kirjoitti:

        No kyllä se ikä miehelläkin vaikuttaa. Viimeistään nelikymppisenä' sperman laatu alkaa radikaalisti huononemaan ja tutkimuksten mukaanhan vanhojen isien lapset ovat nuorien isien lapsia tyhmempiä. Naisenkaan ei siis kannata kovin vanhaa miestä ottaa, jos lapsia aikoo hankkia.

        Tyhmyys on suhteellinen käsite, eikä millään tavalla sidoksissa ikään. Mitä tulee sperman laatuun, tosiasia on se, että nykyisin sillä nelikymppisellä voi olla sperman laatu parasta A-luokkaa verrattuna parikymppiseen mieheen. Ellet jo tiedä, myös elintavoilla on suuri merkitys terveyteen, johon myös lisääntymisterveys kuuluu.

        Kaikki nelikymppiset miehet eivät ole kaljaa kittaavia sohvaperunoita, joiden kuntoilu rajoittuu sohvan, jääkaapin ja parkkipaikan välille.

        Mikäli olen oikein ymmärtänyt, nykyisin myös naisilla alkaa olla enenevässä määrin ongelmia lisääntymisensä kanssa. En yhtään ihmettele ottaen huomioon mm. sen seikan, että naisilla on nykyisin tapana käyttää kosmetiikkaa huomattavia määriä. Kosmetiikkatuotteet sisältävät paljon erilaisia kemiallisia yhditeitä, joiden kaikkia vaikuttavia tekijöitä ei välttämättä edes tunneta. Kun vielä joukkoon lisätään muu ympäristöstä tuleva kemikaalisaaste ja myös naisilla yleistyneet huonot elämäntavat (alkoholi, tupakointi, ...), soppa alkaa olla kutakuinkin valmis...

    • Onko iällä väliä??

      No ensinnäkin sen, että lapset saadaan, niitä ei tehdä. Voi olla että saat lapsettoman 23-vuotiaan naisen ja mitäs sitten? Tai että valitset vain äisin 27-vuotiaasta naisesta jonka ehdottomuus on 1 lapsi lopulta eikä hän halua eikä voikaan tehdä enempää. Tai että tapaat 35-vuotiaan naisen, jonka kanssa saisit ehkä "vain" kaksi lasta, mutta hän olisi elämäsi ja sielusi kumppani, jonka menetät sen naisen kanssa, joka tekee sinulle 3 lasta, osoittautuu alkoholistiksi, jättää, pettää ja sinä oletkin 3 lapsen yksinhuoltaja isä häiriköivällä sekopää äidilla, - joka siis onneksi on vasta 29-vuotias.

      Joten et voi tietää, ennustaa ja kun riittävän kauan suunnittelet, et saa mitään.

      Niin, mies voi tehdä toki lapsia 40 vuoden jälkeenkin: jos sen joku huolii isäksi. Suurimmalla osalla käy vaan niin, ettei enää huolita. Itse en esimerkiksi katsele yhtään tosissaan otettavaa ehdokasta yli 40-vuotiaista, sillä isää en heistä enää halua. Lisäksi siittiöt heikkenee, ja hormonitoiminta, vaikkei miesten vaiihdevuosista puhuta, kun miehillähän sellaisia ei ole, on tosiasia se, että vanhoista miehistä lapsia saa... Ne ketkä saa. Osalla hedemällisyys kuolee siihen 4kympin rajapyykkiin viimeistään, osalla jo aikaisemmin.

      Joten, on asioita mitä voi suunnitella, ja mitä ei... Ja tässä kohtaa itse olen sitämieltä, että kannattaisi kuitenkin miettiä niitä tunteita ja sitä, kenen kanssa oikeasti sitten itse haluaa elää: lasten myötä kuitenkin myös tekee elinikäisen sitoumuksen siihen toiseen, halusi tai ei. Ja kun oikein väärin valitsee, voi siittää vaikka 8 lasta näkemättä niistä vähän ajan päästä ensimmäistäkään, tai vaimoaan...

      Joten, tavallaan, ymmärrän idean, mutta kannattaa hetki miettiä kuitenkin.

    • Tjaah..

      Niin hyväksyy vielä nyt, mutta älä sinäkään liian vanhaksi odottele. Mitä vanhemmaksi itse tulet, sitä vaikeampi löytää nuorta naista, joka hyväksyy sinut. Paitsi tietysti jos sinulla on rahaa..

      Muista vaan se realistinen tosiasia, että sinulta ei välttämättä onnistu sama kuin joltain keski-ikäiseltä julkkikselta, ja suunnittele elämäsi sen mukaan.

    • ewqqq

      Miksi sinun pitää seurustella 2 vuotta ennen kuin alat yrittämään lasta sen naisen kanssa? Jos kemiat kohtaa, niin senkun alatte heti toimiin. Tietysti voitte pitää pikahäät tyyliin Pamela Andersson ja Tommy Lee (2 viikkoa tapaamisesta). Omituinen 2 vuoden odotuspakko. Mikä ohjekirja sinulle niin neuvoo tekemään, ei mikään.
      Sitten: on paljon naisia jotka ovat saaneet lapsia vielä 40 ja jopa 45 vuoden iässä. Nykyaikana on paljon hormonihoitoja vanhemmillekkin raskaaksi yrittäville.
      Voihan se vaimosi saada 3 lasta vaika joka vuosi jos haluatte. Ja on paljon nuoria 2-ymppisiä pareja jotka ovat joutuneet odottamaan kuusikin vuotta ennen onnistumista. Ei tuollaista voi alkaa laskelmoimaan.
      Kolme lasta ei ota 7 vuotta teoriassa, vaan :
      9 kk 9kk 9kk=27 kk. eli 2 vuotta 3kk olettaen että ei synny kaksosia. Vanhemmat naset usein saavat kaksosia.Tietysti imetys voi hieman hidastaa uutta raskautta, ja synnytyksen jälkeen varmaankin menee aikaa ennen kuin voi tulla raskaaksi, mutta sellaistakin tapahtuu että lapsilla on ikäeroa vain 9 kk.

      • aaaa654

        on paljon nuoria naisia jotka ovat synnyttäneet yhden lapsen ja se on osoittautunut niin vaikeaksi että he ovat päättäneet että ei enempää. Se ei ole miehen käsissä se lapsiluku kuitenkaan.

      • tarantiino_

        On hyvä seurustella ensin tovi kun tuppaa olemaan niin, että naiset näyttää sen todellisen luonteensa vasta myöhemmin.
        Kyllä useimmiten lapsien ikäero on just sen 2vuotta.
        Ei varmaan kukaan nainen halua olla ympäri vuoden maha pystyssä,ainakaan siitä ei kyllä kroppa toivu enää ikinä.

      • miehentodellinenluon

        Niin, tärkeintähän on tosiaankin se, että se teinin kroppa säilyy läpi koko elämän.

        Ehkä kannattaa adoptoida se lapsi, niin oman muijan kroppa ei pilaannu.

      • lop09
        tarantiino_ kirjoitti:

        On hyvä seurustella ensin tovi kun tuppaa olemaan niin, että naiset näyttää sen todellisen luonteensa vasta myöhemmin.
        Kyllä useimmiten lapsien ikäero on just sen 2vuotta.
        Ei varmaan kukaan nainen halua olla ympäri vuoden maha pystyssä,ainakaan siitä ei kyllä kroppa toivu enää ikinä.

        se lasten ikäero 2 vuotta tulee ihan pariskunnan OMASTA harkinnasta, eli ekan lapsen jälkeen aloitetaan ehkäisy, jotta sen vauvan kanssa olisi helpompaa kun ei ole heti taas raskaana, kuten lestadiolaiset ovat, jotka eivät käytä ehkäisyä. Eli 2 vuoden ikäero on vanhempien valinta, se on hyvä ikäero, mutta lestiksillä on lapsi yleensä joka vuosi, 9 kk ikäero tai suurin piirtein.

      • tarantiino_
        lop09 kirjoitti:

        Kyllä minä sen tiedän jotta oma harkinta se on,, Se vaan on hyvä sellainen.
        Ei tässä mitään suomen ennätyksiä olla tekemässäkään.
        Kuten sanoin niin naisten kroppakin ottaa aikaa toipua ,,en minä sitä niinkään omalta kantilta ajatellut, vaan ihan naistenkin vuoksi.

      • sir_eino

        No jaa. Ennen naiset oli maha pystyssä jatkuvasti.

        Mulla ja isosiskolla on aika tarkkaan vuoden ikäero. Ei äiti synnärillä paksuna ollut mut pian sen jälkeen.

    • toiveet meni

      Tää kirjoitus on viimeinen naula mun elämän toiveiden arkkuun. Mitäs tässä enää, ensin ei näkyvillä aikuistunutta vastuullista miestä, jonka kanssa vois suhteeseen ja lapsia tekemään ja aikuistuttuaan kun niitä olis, ne keksiikin, että naisista ei ole siihen samaan hommaan, mihin moni nainen on odottanut miehien aikuistuvan vuosia. Tähänkö ne perhehaaveet sitten lopullisesti tyssää, ei ne tän suurempia asioita varmaan ole. Mikä ihana aihe katkeroitua.

      Jos mies ei ensin ole millään valmis, ja kun on, ei enää nainen käy.. surullista.

      On onneksi kummilapsia.

      • mnbb

        Tanskan spermapankki.

      • kiitti vinkistä
        mnbb kirjoitti:

        Tanskan spermapankki.

        Juu, sitten kun kertoisin lapselle isästä, että tilasin sut nettispermapankista, kun isäkandidaatti päätti, että ei alakaan sun isäksi, ja jotta mä saisin lapsia, mun täytyy alkaa miesten halveksimaksi yh-äidiksi. Lapsi varmaan tykkäisi?
        Ruusunen tulevaisuus?!

      • tarantiino_

        Piti ihan nauraa tälle postille.:)
        Silläpä se naisten kannattaakin ihan suosiolla katella meitä kolmikymppisiä miehiä sillon 25 vuotiaana. En helekkari vieköön ollu kyllä lapsentekoon valmis vielä 25vuotiaana. Kyllä nämä jutut tulee meillä miehillä vasta kolmenkympin jälkeen useimmiten.
        Eihän se sattumaa ole, että miehellä on usein 5vuotta nuorempi vaimo.

    • niin se on ...

      no jos todella on viimeinen mahdollisuus, niin mitä väliä mistä se siemen tulee? puolet avioliitoista päättyy kuitenkin, avoliitot vielä useimmin, sitten siitä lapsesta tapellaan jopa murhataan kun tulee ero jos isä ei saa lasta. suurin osa naisista nykyään on yh-äitejä JOSSAIN vaiheessa, ja suurinosa miehistä yh-isiä JOSSAIN vaiheessa.
      vaikka löytäisit nyt täydellisen miehen, niin se jättää sut kuitenkin myöhemmin, tai sinä hänet. Nää on nähty. älä haaveile mistään muusta.

    • FF

      Todella harva nainen haluaa nykyisin kolmea lasta mutta sinullakin on ihan täysi valinnanvapaus. Muistutan kuitenkin siitä mistä edelläkin eli lapsia ei tehdä, niitä saadaan.

      • tarantiino_

        Kylläpä niitä useimmilla on useampia lapsia. Jotenkin nämä yhden lapsen perheet on niin orpoja jollain tapaa. Pitää olla velipoikia joiden kanssa tapella lapsena jottei nyt ihan ämmää kasva lapsesta.
        Ja kyllä niitä ihan naimalla tehdään, toiset huonommalla menestyksellä kun toiset.
        Kun sanoo, että saatiin lapsi, niin onks se vähän niinku olis haikara tuonu.? :)

        Siksikö minusta tuli ämmä? Ei veljiä, vain siskoja.

      • tarantiino_
        sir_eino kirjoitti:

        Siksikö minusta tuli ämmä? Ei veljiä, vain siskoja.

        Osaselitys varmaankin joo, ja sitten sun isäs geenit ei oo varmaankaan ollu mitään tyyliin "aron suurimman leijonan siementä".

        Onhan tuosta tutkimuksiakin jos ei pojalla ole lapsena miestä roolimallina, niin pojista saattaapi tulla homoja,, Oliko sulla millainen isäsuhde.?

        Minusta esimerkiksi tuli hyvin saman tyylinen kuin isästänikin, jäyhä jätkä joka ei meikkaa eikä nuole perseitä, pitkälle ärsytettynä saattaa jopa tyhjentää pirtin.
        Kyllähän siinä oli pelko perseessä kun isäukko raivostui nuorempana.:)

        Isäsuhde? En minä tiedä. En minä isääni vihaa mutten vapaaehtoisesti paljon ole sen kanssa tekemisissäkään.

        Ja kyllä mäkin itse asiassa ärsytettynä saatan olla kaikkea muuta kun leppoisa. Jos tosissani suutun. Kynnys vaan siihen on aika korkea ja moraali estää lyömästä naista tai lasta.

        Ja mitä nyt faijaan tulee niin on se sen verran monta lasta siittänyt etten mä sen mieskuntoa epäile.

      • tarantiino_
        sir_eino kirjoitti:

        Isäsuhde? En minä tiedä. En minä isääni vihaa mutten vapaaehtoisesti paljon ole sen kanssa tekemisissäkään.

        Ja kyllä mäkin itse asiassa ärsytettynä saatan olla kaikkea muuta kun leppoisa. Jos tosissani suutun. Kynnys vaan siihen on aika korkea ja moraali estää lyömästä naista tai lasta.

        Erosiko sun vanhemmat kun olit lapsi. Mistä kauna isää kohtaan.?
        Joo ei naisia saa lyödä,se on ämmien hommaa. Tarpeeksi kun on tulta silmissä niin akat juoksee pöydän alle, ei ole tarpeenkaan lyödä.

      • sir_eino
        tarantiino_ kirjoitti:

        Erosiko sun vanhemmat kun olit lapsi. Mistä kauna isää kohtaan.?
        Joo ei naisia saa lyödä,se on ämmien hommaa. Tarpeeksi kun on tulta silmissä niin akat juoksee pöydän alle, ei ole tarpeenkaan lyödä.

        En minä kanna kaunaa isääni kohtaan. En vaan suuremmin arvosta sitä. Ja sama koskee äitiä. En nyt jaksa ruotia mikä kaikki niissä on vikana. Faijassa juominen ja se että se on arvaamaton, mutsi taas on mutsi. Ei paha mutta... Sillä on omat juttunsa. En koskaan kertoisi niistä täällä.

      • tarantiino_
        sir_eino kirjoitti:

        En minä kanna kaunaa isääni kohtaan. En vaan suuremmin arvosta sitä. Ja sama koskee äitiä. En nyt jaksa ruotia mikä kaikki niissä on vikana. Faijassa juominen ja se että se on arvaamaton, mutsi taas on mutsi. Ei paha mutta... Sillä on omat juttunsa. En koskaan kertoisi niistä täällä.

        OK. Ei tarvitsekkaan kertoa,, Siellä on jotain,,,, ei kaivella enempää.....:)

      • sir_eino
        tarantiino_ kirjoitti:

        OK. Ei tarvitsekkaan kertoa,, Siellä on jotain,,,, ei kaivella enempää.....:)

        No, se on vähän arka paikka. Voin sanoa ettei liity mihinkään seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai väkivaltaan tai mihinkään mutta on asia mistä sanoin tyttöystävälleni vasta eilen koska tiedän että se saa sen huomenna tietää. Ei vaan pysty.

      • ghghfdsghfgfgfgfgfg
        tarantiino_ kirjoitti:

        Kylläpä niitä useimmilla on useampia lapsia. Jotenkin nämä yhden lapsen perheet on niin orpoja jollain tapaa. Pitää olla velipoikia joiden kanssa tapella lapsena jottei nyt ihan ämmää kasva lapsesta.
        Ja kyllä niitä ihan naimalla tehdään, toiset huonommalla menestyksellä kun toiset.
        Kun sanoo, että saatiin lapsi, niin onks se vähän niinku olis haikara tuonu.? :)

        Miten niin pitää olla velipoikia? Mistä sinä sen tiedät että ne kaikki kolem lasta olisivat poikia? Voisivathan ne olla tyttöjäkin vai lähettäisitkö tyttölapset suoraan synnytyslaitokselta lastenkotiin adoptoitavaksi?

      • tarantiino_
        ghghfdsghfgfgfgfgfg kirjoitti:

        Miten niin pitää olla velipoikia? Mistä sinä sen tiedät että ne kaikki kolem lasta olisivat poikia? Voisivathan ne olla tyttöjäkin vai lähettäisitkö tyttölapset suoraan synnytyslaitokselta lastenkotiin adoptoitavaksi?

        No kun sitähän sanotaan että suuret rakastajat saa aina poikia.:)
        Ei, mutta voihan siinä käydä niinkin että tulee 2tyttöä ja yks poika,,, sit täytyy jatkaa vaan...:)

      • trtyrtyrere
        tarantiino_ kirjoitti:

        No kun sitähän sanotaan että suuret rakastajat saa aina poikia.:)
        Ei, mutta voihan siinä käydä niinkin että tulee 2tyttöä ja yks poika,,, sit täytyy jatkaa vaan...:)

        Kuulostat kuvottavalta mieheltä. Ei ole ihme ettei sinulle naista löydy.

      • Pluralismus
        tarantiino_ kirjoitti:

        No kun sitähän sanotaan että suuret rakastajat saa aina poikia.:)
        Ei, mutta voihan siinä käydä niinkin että tulee 2tyttöä ja yks poika,,, sit täytyy jatkaa vaan...:)

        Se sanonta menee nimen omaan niin päin, että suuret rakastajat saavat aina tyttöjä.

      • oletsovinisti
        tarantiino_ kirjoitti:

        No kun sitähän sanotaan että suuret rakastajat saa aina poikia.:)
        Ei, mutta voihan siinä käydä niinkin että tulee 2tyttöä ja yks poika,,, sit täytyy jatkaa vaan...:)

        Sanotaan että kauneimmat naiset saa vain tyttäriä.

      • kuka kasvattaa
        tarantiino_ kirjoitti:

        Kylläpä niitä useimmilla on useampia lapsia. Jotenkin nämä yhden lapsen perheet on niin orpoja jollain tapaa. Pitää olla velipoikia joiden kanssa tapella lapsena jottei nyt ihan ämmää kasva lapsesta.
        Ja kyllä niitä ihan naimalla tehdään, toiset huonommalla menestyksellä kun toiset.
        Kun sanoo, että saatiin lapsi, niin onks se vähän niinku olis haikara tuonu.? :)

        Jos mies haluaa useita lapsia, hänen kannattaa pitää huolta äidistä, kotitöistä, lapsista, romantiikasta ja erotiikasta, jotta saa pysyä isän paikalla.

      • Ei kun
        tarantiino_ kirjoitti:

        No kun sitähän sanotaan että suuret rakastajat saa aina poikia.:)
        Ei, mutta voihan siinä käydä niinkin että tulee 2tyttöä ja yks poika,,, sit täytyy jatkaa vaan...:)

        suuret rakastajat saa sanonnan mukaan tyttöjä. Viittaa ehkä siihen, että saavat seksiä muulloinkin kuin kerran kuussa.

      • sivustaseuraaja
        tarantiino_ kirjoitti:

        Osaselitys varmaankin joo, ja sitten sun isäs geenit ei oo varmaankaan ollu mitään tyyliin "aron suurimman leijonan siementä".

        Onhan tuosta tutkimuksiakin jos ei pojalla ole lapsena miestä roolimallina, niin pojista saattaapi tulla homoja,, Oliko sulla millainen isäsuhde.?

        Minusta esimerkiksi tuli hyvin saman tyylinen kuin isästänikin, jäyhä jätkä joka ei meikkaa eikä nuole perseitä, pitkälle ärsytettynä saattaa jopa tyhjentää pirtin.
        Kyllähän siinä oli pelko perseessä kun isäukko raivostui nuorempana.:)

        Tosimies ottaa vastuun tunteistaan ja teoistaan eikä nyysi mitään "ärsytettynä".

        Ihan hyvä että jäät ilman lapsia. Ei tarvita Suomeen enää yhtään perheväkivaltaa lisää.

    • Mies1985

      45v miehen spermaa ei enää oteta luovutettuna vastaan. Miestä pidetään liian vanhana.

    • sir_eino

      "haluat esimerkiksi kolme lasta, niin tämä ottaa aikaa jo vähintään sen 7vuotta, että ne on tehty olettaen"

      Ei muuten ota.

    • 43q6qq

      Octomama sai kerralla 8 lasta eikä menny enempää kuin 9 kk jos sitäkään, eiköhän ne keskosena leikattu pois.5 kk ehkä meni.
      Mutta laskelmoijat laskelmoi jopa rakkausasioissaan.Semmoisesta ei tule mitään. Tosi tarina: 2 korkeasti koulutettua meni avoliittoon, ja saivat 2 lasta. Nainen sanoi: meidän välillä ei ole yhtään mitään (naisen ja miehen). Tätä kulissiliittoako joku haluaa? sen tietää miten se päättyy. Toinen rakastuu jossain vaiheessa tulenpalavasti ja se on menoa sitten se. Täysin kylmä kulissiliitto päättyy kuitenkin.

      • tarantiino_

        Niin kun minä en tietenkään mitään kulissi littoja haluakkaan, niitä on ihan tarpeeksi tässä maassa. Olen saanu ensimmäisen rakkauskirjeen tytöltä 12vuotiaana.. Sen jälkeen on ollu useita jotka oisin saanu parisuhteeseen, mut, mut. Kun se tunne, että tämä on nyt tässä on jääny puuttumaan..
        Nimen omaan olen sinkku koska haluan jotain enemmän,, tunteen että asteroidi törmää maahan, tulivuori purkautuu, tsunami. Tunteita isoista asioista....
        Joskus puuttuu seksuaalinen vetovoima, toisinaan ei ole suurempaa henkistä yhteyttä,,,,,Joskus on lähes kaikki, mut toinen on varattu.

        MUTTA, siihen voi vaikuttaa itse minkä ikäisiin naisiin ylipäätään paremmin tutustuu,,, sitä tarkoitin. Jos käyt läpi ainoastaan 1000kpl naista esim.25vuotaista, niin eiköhän se sieltä löydy sitten.. OK?

    • Eewuli

      Onko ainoa oikea perhemuoto, että on isi,äiti,pari mukulaa ja ehkä apri lemmikkiä? Ainakin monelle se on niin.

      • Eewuli

        pari siis, ei apri :D

      • tarantiino_

        Minusta on joo..
        Esimerkiksi lesbo liittoja joihin tehdään lapsi, olen jyrkästi vastaan.
        Sama koskee homoja... Kyllä sen verran pitää ajatella viatonta lapsipoloa, ettei tuollaiseen kärsimykseen ketään järjestä.

        Ahaa, noh minulle perhe on jo sellainen, missä on mies,nainen ja lemmikki tai pari. Ei niitä lapsia aina tarvitse olla, ei pelkät lapset tee perhettä.

      • 6767655tftf

        Moni "normiperhe" on helvetti lapsille: vanhemmat juoppoja, väkivaltaisia, kylmiä, hankkineet lapset koska lapsia "kuuluu" hankkia tms. Kyllä lastaan rakastava lesbo-tai homopariskunta voittaa tuollaiset normiperheet mennen tullen. Rakkautta ja huolenpitoa lapsi tarvitsee - ei laiminlyöviä vanhempia.

      • tarantiino_
        6767655tftf kirjoitti:

        Oootkos koskaan kuullu koulukiusaamisesta. Mitä kaikkea tälläinen vaikuttaa kehittyvän ihmisen identiteettiin. Kuten sanoin aiemmin niin täytyy olla sekä mies että nainen roolimallina.
        Minusta tällaiset pitäis ihan lailla kieltää ja kirkkokin ois saanu pitää kielteisen kannan.....Tulen eroamaan kirkosta lähikuukausien aikana.

      • tarantiino_
        Eewuli kirjoitti:

        Ahaa, noh minulle perhe on jo sellainen, missä on mies,nainen ja lemmikki tai pari. Ei niitä lapsia aina tarvitse olla, ei pelkät lapset tee perhettä.

        Minusta se on lähinnä pariskunta, ei perhe. Mutta en minä siitä riitelemään ala.:)

      • Eewuli
        tarantiino_ kirjoitti:

        Minusta se on lähinnä pariskunta, ei perhe. Mutta en minä siitä riitelemään ala.:)

        No se on mielipideasia, ei ole oikeaa ja ainoaa mielipidettä :)

      • 56656757658989
        tarantiino_ kirjoitti:

        Oootkos koskaan kuullu koulukiusaamisesta. Mitä kaikkea tälläinen vaikuttaa kehittyvän ihmisen identiteettiin. Kuten sanoin aiemmin niin täytyy olla sekä mies että nainen roolimallina.
        Minusta tällaiset pitäis ihan lailla kieltää ja kirkkokin ois saanu pitää kielteisen kannan.....Tulen eroamaan kirkosta lähikuukausien aikana.

        Oletko koskaan kuullut oikeudenmukaisuudesta?
        Koulukiusaaminen ei ole lesbojen ja homojen syytä.

        Normiperheiden "roolimallit" voivat olal niin hukassa, ettei tuosta kannata edes mainita. Myös muut kuin perheeseen kuuluvat voivat olla roolimalleja.

      • kokemustaliiaksiasti
        tarantiino_ kirjoitti:

        Oootkos koskaan kuullu koulukiusaamisesta. Mitä kaikkea tälläinen vaikuttaa kehittyvän ihmisen identiteettiin. Kuten sanoin aiemmin niin täytyy olla sekä mies että nainen roolimallina.
        Minusta tällaiset pitäis ihan lailla kieltää ja kirkkokin ois saanu pitää kielteisen kannan.....Tulen eroamaan kirkosta lähikuukausien aikana.

        Heterojen lapset ne koulukiusaamisen taitaa, oli vastapuolella sitten minkälaisen perheen lapsia hyvänsä.

    • gjhghghftrtyrtyrty56

      Sinä voit haaveilla kaikenlaista jopa lasten tarkasta lukumäärästä, mutta muista aina, että naisella on aina oikeus olla haluamatta lapsia - nainenhan se joutuu kestämään raskauden, synnytyksen ja imetyksen; et sinä! Jos nainen sanoo vaikka yhden lapsen jälkeen ettei halua enempää niin se on sitten niin. Jos ap itse synnyttää seuraavilla kerroilla, niin ehkä sitten voisitte tässä tilanteessa harkita lapsiluvun lisäämistä.

      • tarantiino_

        D:) Noh mutta eikös näistä voi keskustella etukäteen kuitenkin, ja joskushan saattaa livahtaa sisäänkin vaikka on sovittu mättäälle. "vahingossa":)

      • iioiuooo
        tarantiino_ kirjoitti:

        D:) Noh mutta eikös näistä voi keskustella etukäteen kuitenkin, ja joskushan saattaa livahtaa sisäänkin vaikka on sovittu mättäälle. "vahingossa":)

        Kukaan nainen ei tiedä etukäteen, millaista esim. synnytys on.

        "vahongossa"? Se ei olisi mikään ongelma. Nainen tekisi abortin ja hyvä niin. Sinä et selvästikään ole sellainen mies, joka ansaitsisi ainuttakaan lasta.

      • tarantiino_
        iioiuooo kirjoitti:

        Kukaan nainen ei tiedä etukäteen, millaista esim. synnytys on.

        "vahongossa"? Se ei olisi mikään ongelma. Nainen tekisi abortin ja hyvä niin. Sinä et selvästikään ole sellainen mies, joka ansaitsisi ainuttakaan lasta.

        No älä nyt leikistä suutu.
        Mut toi abortti juttu oli kyllä aika karmiva,,,, Huh huh.
        Jatketaan toisena päivänä... heikun keikun.

      • ...
        tarantiino_ kirjoitti:

        D:) Noh mutta eikös näistä voi keskustella etukäteen kuitenkin, ja joskushan saattaa livahtaa sisäänkin vaikka on sovittu mättäälle. "vahingossa":)

        Kun olen nyt näitä sun kirjoituksiasi tässä ketjussa lukenut, niin niiden perusteella ainakaan en haluaisi sua lasteni isäksi.

      • kuka kasvattaa
        tarantiino_ kirjoitti:

        D:) Noh mutta eikös näistä voi keskustella etukäteen kuitenkin, ja joskushan saattaa livahtaa sisäänkin vaikka on sovittu mättäälle. "vahingossa":)

        En suosittele, jos haluat olla edes sen yhden elämässä mukana

      • sivustaseuraaja
        tarantiino_ kirjoitti:

        D:) Noh mutta eikös näistä voi keskustella etukäteen kuitenkin, ja joskushan saattaa livahtaa sisäänkin vaikka on sovittu mättäälle. "vahingossa":)

        Se on sitten raiskaus, jos on sovittu että ei panna sisään ja panetkin. Ja on rikos myös avioliitossa ja yleisen syytteen alainen.

        Sulla on niin kieroutunut elämän malli, luulet että saat tehdä muille mitä vaan koska oot mies, niin parempi että et saa yhtään lasta etteivät joudu sun kanssa kärsimään.

    • 1122222233333

      "Näin miehenä lapsien siittäminen ei ole mikään ongelma. Vielä 40v jälkeen voi tehdä lapsia ihan huoletta."

      Teknisesti joo. Mutta aika moni mies haluaa myös pelata jalkapalloa tms lapsensa kanssa. Jos on liian vanha pappa niin ei onnistu.

    • neiree

      itsellä alkoi biologinne kello tikittelemään nelisen vuotta sitten, viimeset pari vuotta kellot on kilkutellut pahemmin. miehen "löytäminen" ei ole vaan niin helppoa, varsinkaan jos arvot ei ole kohdallaan.

      itse olisin valmis vaikka heti äidiksi, jos se vain olisi mahdollista. yksin sitä vaan on hankalampi tehdä, siis käytännönpuolta tarkoitan. niin kuin laitoit että pitäisi tuntea toinen ennen kuin alkaa lapsenteko hommiin, en nyt ihan allekirjoita että pitäisi pari vuotta seurustella, mutta kyllä nyt jonkin aikaa. että todellinen luonne tulee vähän esille ja ei ole itse niin ruusunpunaisin lasien takana. kuitenkin siinä menee monta vuotta ennen kuin oikeesti oppii toisen tuntemaan. mutta jos niitä mörköjä on kaapissa niin ne tulee aika nopiasti esille. olen katsonut vaihtoehdot (parisuhde, yh, keinohedelmöitys) ja parhaaksi itselleni ja mahdolliselle tulevalle lapselle huomasin olevan yh. ihanne tilanteessa tietysti lapsi saisi alkunsa parisuhteessa. eikä elämäni suurin haave ole ollut yh-äitiys.

      koen että aika alkaa olla itselläni vastassa pikku hiljaa, kuitenkin uskon haluavani enemmän kuin yhden lapsen. en halua olla tulevisuudessa olla "se vanha äiti", vaan haluan jaksaa myös tehdä lapsen/lapsien kanssa (sekä tietysti tulevaisuudessa mahdollisten lastenlapsien kanssa), ettei iän tuomat rajoitukset pistä vastaan. rahallisesti pärjäisin lapsen kanssa yksinkin. tukiverkosto on luotettava ja vahva. perusasiat on kohdillaan. rakkautta riittää, niin kuin myös terveet kasvatusmetodit (ei mitään "äitin pikku pullamössö joka ei tee ikinä mitään pahaa"-kasvatusta).

      pakko on selventää tähän, että ei. en ole "virittämässä ansaa" kenellekään miehelle, miehellä on oikeus päättää tuleeko hänestä isä, niin kuin on lapsella isään. jos isä ei ole päivittäisessä elämässä (tai pidä yhteyksiä), mutta siinä vaiheessa kuin lapsi alkaa kyselemään isästä, lapsi saa tietää kuka on hänen biologinen isänsä. ja ei, en vaadi mieheltä nimeä paperiin tai elatuksia.

      tälläisiä ajatuksia se minussa herätti.

      • 5+20

        Toivottavasti kuitenkin lapselle löytyisi lähipiiristä miehen malli. Hyvän miehen. Varsinkin poikalapset tarvitsevat sitä. Aikuisenakin vielä moni mies kärsii isällisen hahmon puutteesta.

        Eipä sen tietenkään tarvitse olla se oikea isä. Mutta joku josta lapsi voi peilata itseään, joku jota katsoessa laspi voi ajatella että tuollainen minustakin tulee. Joku jota ihailla, ja joka vastavuoroisesti välittää lapsesta.

    • neiree

      juuri tätä tarkoitin tukiverkostolla, siellä on hyviä miehiä joilla omat lapset ovat hyvin kasvatettuja.
      olen asiaa niin paljon katsellut monilta eri kanteilta, että ei tämä ole mikään "mutku mä haluun" tai "syteen tai saveen, näillä eväillä mennään". kuitenkin on kyse lapsesta ja sen tulevaisuudesta. en ajatellut tänne maailmaan mitään "hällä välii"-lapsia tuoda :)

    • 54444

      Joillekin naisille käy niin että ekan synnytyksen aikana tai jälkeen tulee komplikaatioita ja kohtu leikataan pois. Yhdellä murtui lonkka synnytyksessä, ei enää lapsia. Voi tulla munasarjakasvain ja munasarjat leikataan pois, ei enää lapsia.Voi tulla diabetes ja lääkäri kieltää raskauden. voi tulla syöpä ja hoitojen aikana lääkäri kieltää raskauden. se ei todellakaan ole ittestä, naisesta eikä miehestä kiinni montako lasta saa!

    • tiktaktiktaktikitita

      Nuorempi ei välttämättä halua vielä lapsia tai ei ole valmis vakavaan parisuhteeseen eli kun liian nuoren valitset, niin saatat päätyä etäisukiksi helpommin eikä tulekaan kolmea. Nuoremmat naiset seurustelevat usein pidempään, kun heillä ei biologinen kello vielä tikitäkään kuten sinulla. Hedelmöittymisvaikeuksia voi olle kellä vaan, yh:sta tiedät että hän on hedelmällinen ja saisit katraaseesi jo etumatkaa.

    • Ajatuksia: Kahteen lapseen "meni" vajaa kolme vuotta. - Kaksi hyvää ystävääni ovat synnyttäneet kuopuksensa jo hyvän matkaa 40-vuotta ylitettyään ja yksi työkaverini sai puoli vuotta sitten ensimmäisen lapsensa jo 40-v. täytettyään. - Ei 4-kymppinen ensisynnyttäjäkään ole siis enää harvinaisuus, mutta onhan kaikki se yövalvominen ja leikittäminen yms. raskaampaa, mitä enemmän vanhemmille ikää tulee.

    • harkinnan_varainen
    • Zxcxzåäö

      Moni nainen saa lapsia vielä 45 vuotiaana.
      Kannattaa panostaa suhteeseen heti. Olkaa tiiviisti yhdessä. Silloin näkee nopeasti voiko suhteesta tulla jotakin.
      Pari vuotta 1-2 kertaa viikossa tapailu on hölmöä. Näkeehän sen jo heti ettei suhteesta tule mitään, kun ei voi nähdä monta päivää viikossa.

    • Yellowline

      Jatketaan tähän..

      Olen 32v mies ja nyt on alkanut tuntumaan siltä, että haluaisi perustaa jo perheen. Pitäisi vielä se kumppanikin löytää. Kaikilla tuttavailla ja kavereilla alkaa olla jo omat perheet perustettu.

      Tiedän, että miehen biologinen kello ei raksuta samalla tavalla kuin naisilla, mutta kyllähän tää asia mietityttää ja stressaa.

      Tällaisia ajatusten purkua.

    • Ohhoh..Että tulin juuri tänään ja tällä hetkellä tälle palstalle ja sitten löydän täältä oman ketjuni
      vuodelta 2011. Yllätys oli suuri ja ihan haikeeks veti kun luki omia posteja vuosien takaa.
      Näköjään minulla oli vielä tuolloin perheen perustamishaaveita, mutta kyllä ajatukset ovat muuttuneet aika tavalla tässä lähes 10vuoden periodilla.
      Elän lapsettomana sinkkuna edelleen ja enää ei kyllä ole ajatustakaan perheen perustamisesta nyt nelikymppisenä...Edelleen se olisi toki mahdollista, mutta nyt kaipaa jo ihan erilaisia asioita elämältä kuin lapsiperheen arkea..

      T. ap

      • NainenRuudunTakaa

        No kas, miten en ollut yhtään yllättynyt. ;)

      • AsianVierestä

        "ei kyllä ole ajatustakaan perheen perustamisesta nyt nelikymppisenä...Edelleen se olisi toki mahdollista, mutta nyt kaipaa jo ihan erilaisia asioita elämältä kuin lapsiperheen arkea"

        Vaikea sitä sellaista on kaivata mitä ei ole kokenut.
        Kannattaako noita juttuja liikaa miettiä, kyllä mies ohjautuu parisuhteeseen jos on siihen valmis.
        Lapsista ei nyt kannata numeroa nostaa, ei kun ei ole edes naista jonka kanssa niitä touhuaisi?

        Itselleni nuo asiat ovat tulleet helposti elämän jatkumossa. Jopa useaan kertaan.
        Koskaan en ole halunnut lapsia, niitä vain sikiää. Kyllä vauvaikäinen on hellyttävä, ei siitä mihkään pääse. Ei ihme jos naisille tulee joskus vauvakuumetta. Nyt saavat Buranaa jos tuollaista esiintyy, on se sen verran vakava tauti:)

      • voivoivoi

        Juuri näin, etkä ole edes ainut jolla on suuria tulevaisuuden haaveita.
        "haluan sen parhaan vaihtoehdon joten etsin ja valitsen tarkasti etten tee virhettä, on parempi olla yksin kuin ei täydellisessä suhteessa"
        Sitten lopputulos on tässä, juna meni jo, suurin virhe tuli kuitenkin tehtyä.

      • AsianVierestä kirjoitti:

        No minulla on nykyään ihan päinvastainen ongelma, eli on vaikeaa löytää sopivaa kolmikymppistä vela naista. Kaikilla tuntuu olevan toiveissa lapset tai sitten niitä on jo ennestään..

      • voivoivoi kirjoitti:

        Niin, no en minä nyt tiedä onko tässä mitään virhettä tehty...Ajat muuttuu ja ihmiset muuttuu. Tuo 30v kinkama oli vaikeaa aikaa elämässä kun piti tehdä suuria päätöksiä perheen perustamisen suhteen. Lopulta asiat sitten menivät näin ja vaaka alkoi kallistua tähän suuntaan missä nyt mennään.. Kyllä noita lapsia haluavia naisia olisi nykyään jopa enemmän tajolla kuin 10vuotta aiemmin.

      • AsianVierestä
        erakko78 kirjoitti:

        No minulla on nykyään ihan päinvastainen ongelma, eli on vaikeaa löytää sopivaa kolmikymppistä vela naista. Kaikilla tuntuu olevan toiveissa lapset tai sitten niitä on jo ennestään..

        Miehen ei kannata ottaa lapsetonta 35 vuotiasta jos itse ei halua lapsia. Ehdoton ei! Muistakaa tämä. Naiset menevät joskus "hulluiksi lapsettomuudessaan" 40 kieppeillä jos niillä ei ole lapsia.

      • AsianVierestä kirjoitti:

        Miehen ei kannata ottaa lapsetonta 35 vuotiasta jos itse ei halua lapsia. Ehdoton ei! Muistakaa tämä. Naiset menevät joskus "hulluiksi lapsettomuudessaan" 40 kieppeillä jos niillä ei ole lapsia.

        No mun profiilissahan on ihan selvästi laitettu "vela" nainen.
        Kyllä kolmikymppisen naisen jo soisi tietävän mitä elämältään haluaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      46
      5269
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1730
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      133
      1700
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1335
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1230
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      24
      1160
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe