Hei!
Olen tässä oman parisuhteeni kriisin vuoksi pohdiskellut monenlaisia asioita ja yksi, jota en kertakaikkiaan kykene ymmärtämään on, että miksi ihmiset pysyy mm. alkoholistien, väkivaltaisten, täysin itsekkäiden tai muiden hankalien puolisoiden kanssa yhdessä? Siis, että miks ne jaksaa katsella sitä touhua eikä eroa? eikö elämä olisi paljon parempaa ja helpompaa ilman sitä vaikeaa puolisoa? Onko kyse sitten jostain elämää suuremmasta rakkaudesta vai mistä? Ainakin itse olisin oman poikaystäväni heittänyt heti pihalle jos olisi alkanut käyttäytyä suhdetta tuhoavasti, enkä koe olevani mitenkään itsekäs vai olenko?
Ihan siis mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta kyselen, kun en tätä asiaa kertakaikkiaan ymmärrä. Kiitos asiallisista vastauksista!
Olen tässä oman parisuhteeni kriisin vuoksi pohdiskellut monenlaisia asioita ja yksi, jota en kertakaikkiaan kykene ymmärtämään on, että miksi ihmiset pysyy mm. alkoholistien, väkivaltaisten, täysin itsekkäiden tai muiden hankalien puolisoiden kanssa yhdessä? Siis, että miks ne jaksaa katsella sitä touhua eikä eroa? eikö elämä olisi paljon parempaa ja helpompaa ilman sitä vaikeaa puolisoa? Onko kyse sitten jostain elämää suuremmasta rakkaudesta vai mistä? Ainakin itse olisin oman poikaystäväni heittänyt heti pihalle jos olisi alkanut käyttäytyä suhdetta tuhoavasti, enkä koe olevani mitenkään itsekäs vai olenko?
Ihan siis mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta kyselen, kun en tätä asiaa kertakaikkiaan ymmärrä. Kiitos asiallisista vastauksista!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen ihan samaa itsekin pohdiskellut. Paljon nähnyt ihmisiä joilla suhteessa paha olla toisen takia...käytöksen,kohtelun yms. Mutta eivät lähde suhteesta. Haluavat kyllä mutta eivät vaan pysty lähtemään. Aina miettinyt mikä saa ihmisen jäämään ja saamaan huonoa kohtelua.
Kunnes itseni kohdalle sattui väkivaltainen suhde.
Kaikki oli aluksi todella hienosti ja ajattelin että olin löytänyt elämäni rakkauden. En huomannut rakastuneena kuinka toinen alkoi vaivihkaa manipuloida minua. Mitä päälle,koska meikkiä,mihin menen.... rakastuneena vaan ajetteli että toinen vain välittää minusta. Kunnes satuinkin tekemään jotain vastoin mistä tämä toinen ei pitänytkään. Ja nyrkki heilui.
Se tunne on sanoinkuvaamaton kun tajuaa että rakas... rakkaus satuttaa sinua niin. Ei henkisesti vaan myös fyysisesti. Ensimmäinen ajatus on että mitä väärää tai pahaa olen toiselle tehnyt? Että hän pystyy minua lyömään?
Virhe tässä kohdin on antaa se ensimmäinen lyönti anteeksi. Se ei jäänyt siihen. Eikä toiseen eikä kolmanteen lyöntiin. Ja ainut ajatus mikä päässä takoi oli MITÄ MINÄ TEEN VÄÄRIN? Jotta toinen vihaa tai kohtelee minua näin.
Onneksi sain suhteen päättymään ja pystyin jatkamaan elämääni. Tälläisiä asioita ymmärtää ne jotka ovat kokeneet väkivaltaa tai muuta. Miksi siihen suhteeseen jäädään. Itsekin ennen kyseistä suhdetta olin aina ollut sitä mieltä että minua ei huonosti kohdella. Suhde loppuu heti siihen. Ei se vaan niin yksinkertaista ole. Siinä kun on pelissä omat tunteet,oma minäkuva ja muutenkin oma elämä. Siinä kuvittelee että kyllä minä saan toisen muuttumaan. Todellisuudessa väkivaltainen ihminen ei muutu kuin ammattiavun kanssa.
Nyt tämän kokeneena voin sanoa että ei koskaan enää väkivaltaa eikä muutakaan huonoa kohtelua. Se on minun osaltani nyt kohdattu.
Todellakin.. kun luin tekstisi, tajusin nyt että hei, itse elän nyt suhteessa jossa koen henkistä väkivaltaa.. on niin paha olla koko ajan, mutta sitä syyttää itseänsä.. Joskus toivon että mujauttaisi vaikka nyrkillä, mieluummin kuin raatelee sanasäylällänsä sydämeni ja sieluni verille.. Aina kaikki on minun syytäni. Olen maan mato hänen kenkiensä alla..
Joka päivä mietin eroa ja miten pääsen pois, mitä teen, minne meen.. mutta minut on salaa syöty tyhjiin, pikku hiljaa pala palalta, huomaamattani.. jostain täytyy kerätä voimia.. sitten lähden
Olen huomannut että kaikki vaan jatkuu. Ajoittain tulee aina uusia asioita, jotka pitäisi taas kestää.. pikku hiljaa ne hivutetaan elämään. Aina on selityksiä, miksi hän on oikeutettu sellaiseen tai miten se johtuu minusta
Niin ja lähdön tekee vaikeammaksi se että on talolainat ja lapset. Työpaikka epävarma. Kukaan ei ole eronnut suvussani. Minulla ei ole tukijoukkoja. Pelkään että jos kertoisin sukulaisille, he kääntyisivät miehen puolelle.. tai tuomitsisivat tekoni vääräksi.. vaikka eihän se heille kuulu, eikä se ole syy jäädä. Mutta se pitkittää tätä prosessia
Sen kun joku kertoisi. Olen ollut alkoholistin puolisona pian neljä vuotta. Lapsia meille on "siunaantunut" kaksi. Kuten arvata saattaa miehen alkoholin käyttö ei ole lasten myötä vähentynyt.
Ei tiedä mikä on saanut minut jatkamaan näinkin kauan. Lapsena kärsin aivan tarpeeksi isän juomisesta, koko perhehän siitä kärsi. Ajattelin ettei omien lasten tarvitse katsoa isäänsä humalassa mutta niin vaan menneisyys toistaa itseään.
Valehtelua,salailua...
Ero on mielessä ja on minulla ollut kuukauden päivät asuntohakemus minulle ja lapsille. Kunhan tästä viikonlopusta selviää niin heti ma soitan ja kyselen asuntoa. Jos ei lapsia olisi niin sen kun vain lähtisin, lasten takia asiat pitää hoitaa kuin aikuiset.
Kaverin juhlat jäävät välistä kun isännällä on tärkeämpääkin tekemistä. Ei lapsia voi juopolle jättää. Halveksin häntä ja vissiin säälistä kait tässä yhdessä ollaan
Kiitos vastauksista ja voimia teille kaikille hirveästi! Mietin tätä asiaa, koska itselläni on ihan kunnollinen mies ja silti olemme eroamassa. Mitään noin radikaalia ei siis miehessäni ole pielessä, mutta silti homma ei vain toimi. Sen vuoksi mietityttää, kuinka jotkut jaksavat todella huonoa kohtelua -helppohan se on sanoa, että itse lähtisin heti. Mutta viestinne ovat avanneet vähän niitä syitä, joita on ulkopuolisena vaikea ymmärtää.
Voimia kaikille! Toivon, että saatte elämänne tavalla tai toisella järjestykseen!