ja pitkästä aikaa sain motivoitua yhden vanhan kaverinkin mukaan keskustan laitamilla olevaan laatuolutpaikkaan edes parin juoman ajaksi. Syistä jotka hyvin ymmärrän, hän ei kuitenkaan voinut jäädä pitemmäksi aikaa iltaa viettämään.
Leuto yö ja valmistujaiset loihtivat keskustaan poikkeuksellisen kiireettömän tunnelman. Siksi viivyttelin keskikaupungilla omin päin vielä toista tuntia vain tunnelmaa aistien ja kiireettömästi useampien sinänsä tarpeettomien mutta yön vireää tunnelmaa sykkivien menopaikkojen ohi kierrättävien mutkien kautta bussien lähtöpaikkaa kohti ajelehtien. Toisin kuin karumpien kelien vallitessa, olosuhteet tarjosivat nyt mahdollisuuden joutilaiseen fiilistelyyn ilman silmiinpistävän orpouden leimaa.
Yöbussiin jonottaessani olin vielä havaitsevinani lasin takaa pitkäksi venähtäneen katseen erään sisältä jo paikkansa löytäneen, hyvinkin vetävän yksin liikkeellä olevan naisen taholta. Selkäydinreaktiona istuin hänen viereensä ennen kuin ehdin miettiä sen enempää tasoja, vähäisiä mahdollisuuksiani tai hänen oletettavaa suhdestatustaan.
Hyvin nopeasti arkirealismin rutinoima päättelymekanismi kuitenkin aktivoitui, ja totesin kuinka turhaa olisi edes lähteä kehittelemään mitään jutun juurta tässä tilanteessa. Mustassa tyylikkäässä mekossaan, huolitellussa niskaan rajatussa kampauksessaan ja korkokengissään tämä nainen näytti niin todennäköisesti skarppien pikkutakkimiesten suuntaan orientoituneelta tapaukselta, että tavispersoonaani ilmentävissä farkuissani ja kesäpusakassani olisin epäilemättä ollut jotakin aivan muuta kuin mihin hänen ambitionsa tähtäsivät. Niinpä:
http://ilmannaista.sarjakuvablogit.com/files/2010/03/in_124.png
ennen kuin nousin linja-autosta mustarastaiden soidinluritusten ja kukkivien sireenien huumaavan tuoksun täyttämään aamuyöhön.
Kävinpä kaupungilla
5
176
Vastaukset
- y5wryteds5r4y6w
Pah. Tyypillistä toimintaa. Ei ne kauniit naiset odota jotain pukumies gigoloa, välttämättä vaikka niin luulet. No, sinne meni elämäsi tilaisuus. Mahtanee vituttaa aamulla. Typerys.
- ..-
Monen panoeinon nussima käytetty se kuitenki oli. Et menetänyt mitään.
- neiree
aina kannattaa kokeilla kepillä jäätä, oisit nyt jotain sanonut. siinä oisit nähnyt mikä on reaktio "painu vittuun" tai "mikäs se siinä"...
kävikö mielessä että nainen ois ollu jossain "paremmissa" bileissä ja juuri vain tänään näyttänyt harvinaisen hyvältä, muuten ollen samanlainen tavis kuin sinäkin :)- valitettavasti.
Ei käynyt. Pikku jurri ruokkii melankolista pessimistiä sisälläni...
- alea_iacta_essi
"mahdollisuuden joutilaiseen fiilistelyyn ilman silmiinpistävän orpouden leimaa"
= Elämäntarkoitus ilman syitä ja syyllisiä.
Täälläkin sireenit/syreenit tuoksuvat huumaavasti, saippuanpuhtaasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760