Hei,
olemme keski-ikäinen pariskunta ja olleet yhdessä vuosikymmeniä. Lähiaikoina olen saamassa perintöä. Puolisoni ei pidä henkilöstä, jolta perintö on tulossa ja haluaa tehdä perintöä varten avioehdon, joka sulkee häneltä avio-oikeuden. Näin hän kokee saavansa pesäeron perittävään. Haluaisin käyttää tulevat varat yhteiseen hyvään, joka puolisolle tavallaan sopiikin. Meillä on aina ollut yhteiset tilit ja rahat.
Puolison haluama ehto tuo kiilaa väliimme ja erillisyyden tunteen sekä vie ilon perinnöstä. Ikään kuin raha olisi likaista. Olen sanonut suostuvani allekirjoittamaan paperit hänen mielenrauhansa vuoksi, mutta luopuisin samalla omasta haaveestani varojen käytön suhteen, sillä antaisin siinä tapauksessa rahat samantien yhteisille lapsillemme. Puolisoni ei kuitenkaan pidä sitä hyvänä vaihtoehtona verotuksellisista ym. syistä.
Olen kovin hämmentynyt ja pahoilla mielin asiasta. Jotenkin absurdikin koko juttu. Kertokaahan mielipiteitä.
riita perinnöstä
11
371
Vastaukset
- avioehdollinen
Mitä oikein sekoilet? Miksi et voisi käyttää rahoja yhteiseen hyvään?
Kyllä sinä voit ihan hyvin käyttää saamasi perinnön yhteisiin asioihin ilman, että avioehto sillä raukeaa. Esimerkiksi perit rahaa, jotka käytät teidän yhteiseen mökkiin. Koska mökki on tullut avioehdolla poissuljetun omaisuuden sijaan (ja siinä ehdossa varmaan on lauseke "tai sen
sijaan tulleeseen omaisuuteen "), se on edelleenkin poissuljettu.
Toki käytännön detaljit kannattaa ottaa selville, eli käykää tekemässä avioehto lakimihen tykönä niin saatte selkeät lainopilliset neuvot, mitä se käytännössä tarkoittaa ja kuinka nuo koukerot loppupeleissä menevät. - mikä syy?
Kyllä raha voi olla likaista. ap ei tarkasti kerro tilannetta, joten vaikea ottaa kantaa juuri tähän tapaukseen.
Tuli vaan mieleen, että ap.n ja hänen puolisonsa eettinen vakaumus, moraalinen selkäranka tai käsitys oikeasta ja väärästä ovat todella kaukana toisistaan. Outoa, että takana voi yleensä olla pitkä liitto!? - kolikon kääntöpuoli
Hei taas,
en ilmeisesti osannut ilmaista asiaani. Juridisesti ei ole mitään ongelmaa. Tiedän, että voin tehdä varoille, mitä haluan.
Ristiriita on tunnepuolella, sillä meillä on kaikki omaisuus yhteistä, myös puolison aiemmat perinnöt. Haluaisin tämänkin olevan yhteistä. Mahdollisessa erotilanteessa puolisoni kuuluisikin saada myös minun perinnöstäni puolet.- kolikon kääntöpuoli
Jatkoa "likaiseen" rahaan....
Raha on kovalla ja rehellisellä työllä ansaittu ja säästetty. Rahan tekee puolisolleni "likaiseksi" ainoastaan se, että hän ei pidä/pitänyt henkilöstä, jolta se on tulossa.
Arvomaailma meillä on sama, joka on rakkauden ohella pitkän liittomme salaisuus. Puolisoni on minulle tärkeämpi kuin raha, joten sen vuoksi tämä raha voidaan siirtää suoraan lapsille jos se on hänelle parempi. - Aviopuoliso....
Ongelmahan ei ole todellinen, sinä vain haluat jostain kumman syystä tehdä selvästä asiasta #tunnesidonnaisen" ongelman. Älä siis viitsi vouhottaa! Ja ehkä nyt hieman esitätkin hieman liian empaattista kuin oletkaan, menee uskottavuus.
- ratkaisijatar
kolikon kääntöpuoli kirjoitti:
Jatkoa "likaiseen" rahaan....
Raha on kovalla ja rehellisellä työllä ansaittu ja säästetty. Rahan tekee puolisolleni "likaiseksi" ainoastaan se, että hän ei pidä/pitänyt henkilöstä, jolta se on tulossa.
Arvomaailma meillä on sama, joka on rakkauden ohella pitkän liittomme salaisuus. Puolisoni on minulle tärkeämpi kuin raha, joten sen vuoksi tämä raha voidaan siirtää suoraan lapsille jos se on hänelle parempi.No otat rahan itsellesi ja annat sen heti lapsille. Mitä sitten jos siitä menee lahjavero, mutta lapsesi tuskin pitävät rahaa "likaisena". Rahan voi antaa vaikka hyväntekeväisyyteen jos sitä ei kukaan perhepiirissä tarvitse. Problem solved.
- IHMETYTTTÄÄ...
"Mahdollisessa erotilanteessa puolisoni kuuluisikin saada myös minun perinnöstäni puolet."
No parempihan se sulle on ettei puolisosi tuossa tilanteessa saisi perinnöstäsi osuutta.
En ymmärrä ihmisiä jotka tekevät suuren numeron heille edullisista asioista. Eli en ymmärrä AP:tä enkä kyllä hänen umpityhmää puolisoaankaan. Mitä järkeä on taikoa ongelmia yksinkertaisista asioista? Meneekö teillä muuten liian hyvin kun pitää murehtia mitä tekee perintörahoilla?
Kyllä ainakin minulle kelpaa kaikkien maailman mulkvistien rahat.
- ai, se syy!
Jopas jotakin. Sinä varmasti pidit perinnön jättäjästä? Eikö miehelle voi saada tätä asiaa läpi?
Ja perinnön käyttöä voisi yhdessä miettiä - kummankin lähtökohdista. Tyyliin: voisiko ajatella, että osaksemme tullut perintö kannattaa käyttää niin, että raha/ omaisuus tms. koituu MEIDÄn perheen hyväksi.
Viisautta ja rakkautta tämänkin ongelman ratkaisemiseen teille.- köyhä silti nöyrä
Tota noin. Mikä se olikaan tuon puolisosi eettinen vakaumus ?
Siis, hän ei pidä (edesmenneestä?) henkilöstä, eikä huoli hänen rahojaan. Ei edes yhteiseen talouteenne. Mistä muusta miehesi ei pidä? Itse näen tuon pikkusieluisena ylpeytenä ja vallanhaluna koska sinäkään et saa tehdä mitä haluat rahoilla.
Olettepa te hassu pariskunta vielä keski-ikäisenäkin. Jospa kävisitte järkevän keskustelun ja miehesi katsoisi omaa emotionaalista suhtautumistaan jo aikuisen miehen näkökulmasta. Pelkkää juonittelua tuollainen. Jotenkin tulee tunne, että ette tiedä elämän tosi rankoista ongelmista mitään, vaan pyöritte siellä omassa lintukodossanne, tehden ongelmia asioista joita on vaikea pitää sellaisina.
Pieni oppitunti miehellesi lähimmäisenrakkaudesta ei voisi oikeampaan paikkaan osua!
- juulia saasd
Onko sinun aivan pakko ja juuri nyt saada tehdä rahoille jotakin yhteiseksi hyväksi? Mitäs jos sijoitat rahat turvallisimmaksi katsomallasi tavalla ja poimit sieltä vuotuisan tuoton, jonka käytät vaikkapa itsesi/lastesi hemmotteluun. Kun aika on kypsä raha kelpaa ihan varmasti puolisolleksikin etenkin, jos teille ikää karttuu ja erilaiset apuvälineet alkavat olemaan tarpeellisia. Miten mukavaa kun on ottaa jostakin, jota ei tarvitse yhtään miettiä.
Älä siis anna sen rahan poltella hyppysissäsi, vaan voihan se olla vaikkapa tukirahastona erilaisille lastesi tarpeille ajan kuluessa. Uskon, että jos sinulta löytyy aina vipata pätäkkää ongelmien sattuessa on se parempi turva kuin antaa sen mennä samoin tein.
Rahasta ei todellakaan kannata riidellä ja mieltään pahoittaa. - khkd
Ihan kiva että joillain ei ole mitään periaatteita, ainakaan niin tärkeitä etteikö raha kelpaisi.... :-D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760