Hei!
Olen juuri hiljattain saanut tietää odottavani kaksosia. Itkin ja nauroin yhtäaikaa, en tiennyt, miten suhtautua. Isä on naimisissa oleva mies, kenen kanssa suhteemme alkoi lähes kolme vuotta sitten (perhe asuu suurimman osan vuodesta toisessa maassa). -Tähän puolustuksena, ensimmäisen vuoden hän valehteli olevansa eronnut. Kun minulle vihdoin valkeni totuus, oli liian myöhäistä enää kääntää tunteita, "perua" rakastumistani.
Nyt kun tulin raskaaksi, hän yritti taivuttaa minut aborttiin. Ja kun se ei onnistunut, hän ilmoitti, että ei halua olla missään tekemisissä minun ja syntyvien lasten kanssa. Ymmärrän tämän, enkä suinkaan vihaa häntä tämän takia. "Sopimukseemme" ei kuulunut lasten teko, hänellä niitä jo riittää. Enkä itsekään missään nimessä halunnut tulla raskaaksi! Mutta emme missään vaiheessa myöskään sopineet, että teen abortin, jos näin käy.
Jokainen tähän asti lukenut saattaa myös arvata, että tämän "tilannearvion" myötä minulle selvisi, että hän on valehdellut minulle suhteemme aikana avioliittonsa laadusta, myös antanut itsestään eri kuvan, kuin mikä tässä kaikessa tuli ilmi. Hän on patologinen valehtelija, sisimmässään sielussaan vioittunut ja minä olen ollut sinisilmäinen, rakastunut pöljä.
No, lyhyestä virsi kaunis - vaikka tämä nimenomainen virsi ei nyt kovin kauniilta kuulosta. Odotan joka tapauksessa kaksosia ja haluaisin kuulla muilta kaksosten yksinhuoltajilta kokemuksista - hyvistä ja huonoista.
Ja te kaikki, jotka nyt välittömästä haluatte tuomita ja nostaa moraalisen päänne pystyyn - ei teidän tarvitse. En olisi ikinä alkanut naimisissa olevan miehen kanssa suhteeseen. En ole niitä naisia. Lopettaminen "totuuden valjettua" oli liian vaikeaa - varsinkin kun toinen jatkuvasti kertoi, että asiat ovat huonosti, vaimo hullu (syö mielialalääkkeitä) ja liitto pystyssä vain lasten takia. Jos teillä on oma liittonne kunnossa, nauttikaa siitä. Valitettavasti vaan elämä välillä yllättää, kovin rankoillakin jutuilla.
Kaksosten yksinhuoltajaksi
19
2540
Vastaukset
- Täh...?
outoa... erittäin outoa.
- Tsemppiä, Ystäväni
Pane vaan ukko vastuuseen teoistaan - se on lasten etu. Ilmoitat hänet lasten isäksi. Hän on velvollinen maksamaan aeatusapua jälkeläisistään.
Sinä tulet pärjäämään yksinkin kaksosten kanssa, ja apua on saatavilla, jos/kun sitä tarvit. Neuvolassa kyllä autetaan, ja sieltä saat apua mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. - kasvakaa isät!
Niin. Se on lasten isä. Halusi tai ei. On hänen kannettava vastuu teoistaan.
- minäx2
En ole kyllä kaksosten yksinhuoltaja, mutta toivottavasti vastaus kelpaa kaksoselta joka on yksinhuoltajan kasvattama (biologinen isä tuli mukaan "leikkiin" kun olimme 11 vuotiaita). Olen monestikkin näin aikuisena(25v) kysynyt äidiltäni,että millaista oli kasvattaa meitä yksin ja kuulemma rankkaa oli, mutta ei vaihtaisi päivääkään pois.
Emme olleet siskoni kanssa helppoja (2kk koliikki). Onneksi äiti sai välillä apua sukulaisilta. Voin vain sanoa,että helppoa se ei ole.Valmistaudu,että kaikki maksaa x2 =)- Molla vaan
Hei sinä minäx2, kysyisin sellaista, että miltä tuntui kun se biologinen isä tuli mukaan kuvioihin vasta tuolloin? Otitteko sisaruksesi kanssa hänet vastaan hyvin, vai oliko vaikea ymmärtää tuo myöhäinen mukaantulo? Oliko äitinne vastahankainen?
- Toinen Maija
hei,
(olen kasvattanut alusta saakka yksin omat kaksoseni, jotka ovat nyt jo 18-vuotiaita. lyhyesti sanottuna...)
- ensimmäinen vuosi on raskain. sen jälkeenkin tulevat samanaikaiset uhmaiät ynnä muut, mutta ekan vuoden valvomiset ovat pahimmat. värvää itsellesi apua, että saat nukkua.
- niin vauvaiässä kuin isompinakin kaksoset ovat vuorottelijoita - etenkin jos hoitajia on saatavilla vain yksi. kun toisella on vaativampi vaihe, toinen odottelee - ja sitten vaihdetaan.
- isoin satsaus, jonka voit tehdä teidän kaikkien jaksamisen eteen, on koittaa pitää lapsesi mahdollisimman terveinä. tee mitä tahansa ettette pääätyisi flunssa- tai pahimmillaan korvatulehduskierteeseen - sitä ei kahden kanssa meinaa jaksaa millään. me saimme apua hyvältä vaihtoehtolääkäriltä. ota selvää, mikä olisi sinun konstisi hyvän vastustuskyvyn hankkimiseen - siitä on hirrrrveästi apua koko lapsuusvuosiksi.
- isä-äiti - mallisessa perheessä elävät pienten lasten äidit. jopa ystäväsi, eivät aina osaa tukea sinua omassa ratkaisussasi. pikkulapsivaihe on niin intensiivinen, että jokainen käy helposti päässään läpi omaa vuoropuheluaan aiheesta"olenko tehnyt ihan fiksusti?" ja monen väsyneen ydinperhe-äidin päässä vastauksesi muodostuu "en tiedä, mutta ainakin tämä on Oikein", ja yh-äitinä saatat olla nimenomaan se kauhuesimerkki vääränlaisessa elämästä, ihan kaikella ystävyydelläkin. sellaista ei tarvitse jaksaa. uskoudu vain ehdottoman myötämielisille kuulijoille! meitä alusta asti/omasta valinnastan yksinhuoltajia on paljon, ja tämä ei ole sen huonompi tapaa elää - ellei itse omasta elämästään niin ajattele.
- kehitä mahdollisimman hyvät rutiinit homman pyörittämiseen omalla tavallasi - ja unohda muiden saarnat, niin oikeasta perheen mallista, isän vastuusta kuin vaikka kestovaipoista. tee itsellesi helpoimmalla tavalla kaikki, minkä voit, ja ole ylpeä koplastasi ja siitä, että te selviätte!
apua kyllä tarvitset, toivottavati sinulla on ystäviä tai sukulaisia, joilta saat sitä - ilman tuomitsemista. onnea ja menestystä matkaanne!- Molla Maija
Kiitos vastauksestasi!
Onneksi minulla on turvaverkosto, joka jo innokkaana odottelee vauvojani, että pääsevät niitä sitten hoitamaan. :) Äitini tulee olemaan todennäköisesti suurin tuki, myös ystävilläni on 1-3 vuotiaita lapsia lähes kaikilla. Osa heistä yh-äitejä, joten ymmärrystäkin riittää.
Lasten isä on myös saanut harkita asiaa ihan rauhassa ja hän myöskin haluaa osallistua. Hän on laittanut eron vireille vaimostaan - ilmeisesti malja tullut nyt täyteen sen suhteen. Emme ole aloittamassa yhteiselämää, ainakaan tässä vaiheessa, mutta ainakin lapsilla tulee olemaan isä mukana kuvioissa. Mutta ilmeisesti hän ei sittenkään ollut niin suuri valehtelija - vain suuressa shokissa kuultuaan tulevansa yllättäen isäksi. Rakkautemme ei ole hävinnyt, tämä tilanne vain nyt ei salli minun ajatella tulevaisuuttani suhteessani häneen, sisällä kasvavat lapset ovat tärkeimmät. Aika näyttää, miten meidän aikuisten suhde tulee muokkaantumaan. Elämä on ottanut voimakkaat ohjat käsiinsä.
Nyt on jo huomattavasti positiivisempi olo, kuin tuon ensimmäisen kirjeen kirjoitettuani. Vaavini kasvavat pikkuhiljaa, kaikki on mennyt todella hyvin (ei pahoinvointeja, ei hormooniheittelyjä, ei mitään pelättyjä vaivoja), kiitän elämää kaikesta sielustani ja sydämestäni toivoen heidän syntyvän terveenä.
- fooled
Molla Majalle paljon voimia,
Kiinnostaisi tietää oliko kyseinen mies ulkomaalainen vai ihan supisuomalainen? Itse nimittäin saannut tietää että kyseinen mies jota tapailin oli naimisissa jne...suhde loppu siihen ja ei onneksi mitään lapsia suunniteltu.. Uskon että tulet pärjäämään hyvin kaksosesi kanssa :) - JK
VAI NIN
- MUMMELI
POIKANI JÄI YKSINHUOLTAJAKSI ,KUN HULTTIO NS, ÄITI LÄHTI POIS PERHEESTÄ...LAPSET EIVÄT KAIPAA ÄITIÄÄN OLLENKAAN ..LASTEN ISÄ RAKASTAA LAPSIAAN ,JA HOITAA HYVIN ...KATSELEVAT TV YHDESSÄ ,JA KAIKKI ON PAREMMIN ,KUIN HUONON ÄIDIN KANSSAOLLESSA ..OLEN ILOINEN ,KUN POIKANI PÄÄSI SIITÄ HIRVIÖSTÄ EROON........
- Nasu
Hei Mollamaija, olisi kinnostavaa kuullamitä teille kuuluu! minulla on kaksoset ja olen pelännyt heidän kanssaan yksin jäämistä, koska riitelimme mieheni kanssa paljon. kaksoset vaativat pariisuhteelta ja mieheltä tosi paljon, koska miehen on osallistuttava vaipan vaihtoon ja kaikkeen muuhunkin vauvan hoitoon, joka ei välttämättä ole niin luontaista. itse en selviäisi yksin, koska en myöskään jaksaisi yksin sitä jatkuvaa työtä, mikä heidän hoitamisessa on. saahan heiltä myös todella paljon, mutta joskus on vain niin väsynyt, ettei siitä jaksa nauttia. luulisin, että yksin niitä hetkiä on vielä enemmän. Toisaalta ei tarvitse kuluttaa energiaansa riitelemiseen eikä kompromisseihin. Ja oma äiti sekä hyvät ystävät ovat usein varmasti parempi apu kui mies. Meillä mummot asuvat kaukana ja olenkin usein miettinyt juuri niin, että joskus mummo olisi tarpeellisempi... :) tsemppiä!
- Mollamaija
Heippa Nasu!
Nyt ovat vaavini jo maailmassa ja mitkään pienet palleroiset eivät voisi olla ihanempia!! (Olen siis täysin äitiyteni valloissa!)
Isä ei osallistu elämäämme tällä hetkellä lainkaan, tosin asumme myös aika kaukana toisistamme. Silti hän ei ole osoittanut kiinnostusta ja hänen avioliittonsa jatkuu - joten siltä suunnalta en edes odottele mitään sen kummempaa. Ja yllättäen - se on parempi niin! Olen tässä käynyt syväluotaavaa keskustelua itseni kanssa monestakin asiasta ja olen todennut, että tämä mies on kaikkea muuta kuin hyvä "perheenisä". Niin miehenä, kuin isänäkin. Eli ehkäpä onnemme tuleekin olemaan, että olemme erillään. Olin niin rakkauteni lumoissa, etten aikaisemmin erinäisiä hänen luonteeseensa kuuluvia piirteitä nähnyt, tai minun ei tarvinnut niistä välittää.
Äitini on ollut todella merkittävä apu, hän käytännössä miltei asuu luonani, vieläkin. Lapset ovat 4 kk ja ovat jo hyvinkin tottuneita tähän "perheeseemme". Ihanaa, kun on toinen aikuinen ihastelemassa lapsia ja huomaamassa niiden pienimmänkin kehityksen - aikuinen, joka on myös heidän sukulainen. Tiedän, että olen onnekas tämän suhteen, että tulemme äitini kanssa toimeen niin hyvin. Ja että hän asuu vain muutaman kilometrin päässä.
Ehkä tulevaisuudessa lapset kyselevät isän perään, mutta se on sitten sen ajan murhe. Voihan olla, että elämääni on astellut jo tuohon mennessä joku mies, joka ottaa "isähahmon" paikan perheessämme. Ehkä ei, joka tapauksessa en usko lasteni kärsivän missään vaiheessa siitä, että tämä kyseinen poissaoleva, epärehellinen ja täysin itsekäs mies ei aja elämäämme vain huonompaan suuntaan.
Jotenkin minusta myös tuntuu, että minulla jää paljon enemmän energiaa lasten hoitoon, kun ei ole tuota miestä viemässä aikaani ja tarmoani. Kaikki parisuhdeongelmat veivät minultakin ennen niin paljon, nyt elämä tuntuu helpommalta. En tietenkään sano, että lasten hoitaminen on helppoa yksin, mutta jotenkin pystyn antamaan heille "kaikkeni" nyt, kun olen yksin.
Jossain vaiheessa raskauttani tajusin, että minun velvollisuuteni on ainakin yrittää pitää itseni onnellisena, vähintään tyytyväisenä elämääni - se on ainoa tapa opettaa lapsille, mitä on tasapainoinen ja onnellinen elämä. Jos jatkuvasti olisin piinattuna ja epävarmana miehen takia (mitä valitettavasti se usein oli), en varmasti pystyisi olemaan lapsilleni sellainen äiti, mitä haluaisin olla. Lasten selän taakse tässä asiassa on mielestäni itsekästä piiloutua - että ollaan yhdessä lasten takia. Lapset sopeutuvat hyvin nopeasti, aikuisilla se sopeutuminen kestää. Ja aikuisille se tulevaisuus ilman puolisoa pelottaa - turha siihen on lapsia kilveksi ottaa.
Jos miehesi on niin itsekäs, että ei tuona lyhyenä vauva-aikana halua osallistua ja mitä muuta mahdollista onkaan, on hyvä sinunkin miettiä, mitä oikeastaan haluat. Toki mies on tuki ja lasten isä - mutta ei häntä niihin rooleihin voi pakottaa. Jos sinulla alkaa oma elintila tuntua harmaalta ja valottomalta, jos et jaksa iloita lapsistasi, mieti hetki, mikä sinulta sitä energiaa vie oikeasti - lapsesi, vai miehesi?
Eihän se ero ole mikään nips-naps ja ongelmat on ohi... Kyllä se minullakin vei aikaa, että pääsin tästä miehestä yli - ja me emme edes ole koskaan jakaneet taloutta! Mutta välillä on tehtävä niitä rankkoja valintoja.
Lippu korkealle ja tsemppiä!! - anonym8675
Tuollaisen miehen, joka ei auta ja tue varsinkaan tuossa haastavassa tilanteessa, kuluttaa loppupeleissä enemmän, kuin jossei sitä olisikaan. Minä katselin vuoden, kun ei ollut voimia eroamaan, mutta kun olin vähän saanut nukuttua, laitoin ukon pellolle. Nyt minulla ja kaksosillani on rauhallisempaa ja onnellisempaa. Meillä oli jatkuvaa riitaa, sillä sukulaisenikaan eivät voineet käsittää lasten isän maleksimista ja pitkälle päivää nukkumista kun en ehtinyt edes syömään. Kerran se kävin päällekin kun aloin huutamaan, etteikö hän voisi laittaa tikkua ristiin, eikä vain istua koneella. Todella ikävää rikkoa ydinperhe, mutta tuo perhe olisi ollut tikittävä ydinpommi.
- somppu8
Mä kanssa odotan kaksosia yksin.. alussa vasta, mut johan isukki ehti ahdistumaan ja teki mielipiteensä näistä lapsista selväksi! En tiedä haluanko apua kasvatukseen mieheltä joka ei halua auttaa, vai kasvatanko yksin.. pärjääkö sitä??
- Molla Maija
Heippa taasen kaikille!
Ethän sinä tosiasiassa sitä apua saa, jos hän ei halua auttaa.
Ja itse asiassa. Nykypäivänä niin moni suhde päätyy eroon, että joka tapauksessa olisi realistista jokaisen naisen harkita lapsia saadessaan sitä, että hyvin on mahdollista, että jää yksinhuoltajaksi jossain vaiheessa.
Itse olen pitänyt omaa tilannettani sillä tavalla positiivisena, että alusta asti tiesin ryhtyväni tähän yksin. Jouduin tekemään sen päätöksen - joko abortti tai saan lapset ja kasvatan heidät myös yksin. Toki elämä voi yllättää ja heilauttaa isän kuvioon mukaan, mutta lähtökohtaisesti tunnen olevani varmalla pohjalla - minä nämä lapset tein ja minä ne hoidan. Olen joskus ajatellut, että olisi huomattavasti vaikeampaa aloittaa perhe-elämä isän mukanaollessa ja sitten yhtäkkiä totutella olemaan yksin lasten kanssa.
Toisin sanoen, älä vähimmässäkään määrin ripustaudu ajatukseen, että miehestä oikeasti olisi apua. Jos hänestä sitten onkin, aina vain plussaa. Mutta jos hän on noin negatiivinen asialle heti alusta, suuremmalla todennäköisyydellä kasvatat lapsesi yksin.
Ja kysymykseesi, pärjääkö sitä - voi kyllä! Tukiverkostot ovat tärkeät. Kuntasi sosiaalitoimen perhetyö myös auttaa lastenhoidossa tarvittaessa. Minä olen ollut onnekas, lapseni (ja myös minä itse) ovat olleet terveitä. Rankkoja aikoja on ollut, mutta oikeastaan ne kaikki ovat juontaneet juurensa univelkaisuuteen, mitä väkisinkin kahden vauvan kanssa tulee. Eli järjestä itsellesi mahdollisuuksia nukkua aina välillä kunnon yöunet - tai ainakin säännöllisesti päiväunia. Elämä on paljon valoisampaa silloin.
Lapseni ovat niin ihania otuksia, että tuntuu kuin rakastuisin heihin joka päivä enemmän ja enemmän. Pian 11 kk ja fiksustuvat ihan hurjaa vauhtia! :) En vaihtaisi elämääni mihinkään. Hirvittää ajatellakin, mitä elämäni olisi tällä hetkellä, jos en olisi lapsia tehnytkään. Näin on hyvä. - hullu saa hulluja
Ap jää yksin jeeeeeeee :DDDD Miehesi teki fiksun kun eroaa sinusta, varmaan lapsistasi tulee hulluja niinkuin sä ap :D
- midar
Hei mollamaija, asutko missä päin? Mietin vain kun minun kaksoset on 1v2kk ja yksi olen alusta asti ollut niin voisi olla mukava vaihtaa ajatuksia jossain muuallamkuin julkisesti.
- Molla maija
Moi midar, olen Seinäjoen suunnalta, mistä itse? Olisi kyllä kiinnostavaa tietää sinun tarinasi - kahdessa on aina reilusti kuin tuplasti enemmän, kuin yhdessä, vai mitä? :)
- Mamma 1967
pakko kertoa oma juttuni lyhyesti. Meidän kaksoset oli 13v. kun erosimme, vaikka olin kolmetoista vuotta ajatellut eroa. Lasten isä joi ja huorasi koko heidän lapsuuden ajan. Yksinhuoltajaksi kun jäin niin eipä se isää hetkauttanut suuntaan tai toiseen miten tyttäret jaksoivat. Eron jälkeen olen nauttinut elämästä suunnattomasti. Nyt tyttäret 24v ja minä onnellinen mamma. ottakaa apu vastaan kun sitä tarjotaan !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop831958Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma2481924- 961636
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1121451Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1691161huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.651120Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan63958Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32952- 105924
- 61886