Auttakaa, olen ihan hukassa! Olen korviani myöten rakastunut erääseen 19-vuotiaaseen nuoreen mieheen. Meillä oli noin puoli vuotta sitten juttua muutaman viikon verran, tapailtiin ja meillä oli myös lähempää kontakia kuten suutelua (meni se kyllä siitä vielä pidemmällekkin). Mies sanoi suoraan tykkäävänsä minusta ja haluavansa seurustella kanssani. No sitten tämä mies lähti armeijaan ja ilmoitti päivää ennen sitä aivan yhtäkkiä, että haluaakin olla vain kaveri kanssani, mutta haluaa silti olla vielä tekemisissä kanssani.
No, monta kuukautta meni: välillä nähtiin kaveriporukalla, tekstailtiin vähän jne. Tässä välissä sekä minä, että tämä mies tapaili muita, muttei kummallakaan ollut mitään vakavaa. Oma rakkauteni ei kadonnut näiden kuukausien aikana mihinkään. Oli tässä "tauon" aikana meillä pieniä riitojakin, lähinnä johtuen minun mustasukkaisuudestani, ja mies oli todella huolissaan siitä, että olin hänelle vihainen. Ne saatiin kuitenkin sovittua.
Toukokuun puolessa välissä menin kyseisen miehen ja meidän yhteisten kavereiden kanssa iltaa viettämään. Siellä tämä mies alkoi yhtäkkiä kyselemään minulta, mitä mieltä olen meidän suhteestamme ja muistelemaan menneitä. Kysyin häneltä miksi suhteemme loppui silloin puoli vuotta sitten, ja hän vastasi ettei tiennyt ja kai armeija oli siihen pääsyy. Hän oli juonut hiukan, muttei paljon. Siellä tunnustin, että minulla oli häntä ikävä ja mies jossain vaiheessa pyysi, että oltais menny kahdestaan hänen luokseen illan päätteeksi. En kuitenkaan mennyt, sillä oli työpäivä huomenna yms. Yöllä lähetin hänelle viestin, etten ole vieläkään päässyt hänestä yli ja kysyin suoraan, onko hän sitä mieltä, ettei meistä voi tulla enää koskaan mitään. Hän vastasi epämääräisesti, että: "Just siks kysyin sua meille." Mitäköhän tämäkin mahtoi merkitä?!
Nyt pari vk sitten näimme taas ja hän sanoin illan päätteeksi että ollaan yhteyksissä ja jotain muuta sellaista. Viikko sitten turhauduin ja kysyin häneltä suoraan viestissä, mitä mieltä hän oikein on minusta. Hän vastasi, ettei oikein tiedä eikä tiedä sitäkään, että haluaako hän jotain muuta kuin ystävyyttä ja että on kuulemma ihan hukassa. Hän ei osannut selittää, millä tavalla hukassa. Käytti paljon kuitenkin hymiöitä yms. viesteissä ja näin.
Eilen olin hänen kyydissään illalla ja kysyin mikä hänellä oikein kestää. Hän sanoi, ettei ole ehtinyt miettiä armeijassa tai lomilla näitä asioita ja sanoi että haluaa olla varma. No sitten yöllä vielä tekstailin hänen kanssaan ja kysyin häntä nyt vuorostaan meille. Hän sanoi, ettei se hänen mielestään ollut kovinkaan hyvä idea ja että menee kotiin. (Itse olin baarissa, hän ajelemassa). Laitin hänelle sitten suoraan viestin että: mä oon ihan rakastunu suhun, enkä voi sille mitään. Siihen hän ei vastannut enää mitään, ja meni kuulemma ihan hämilleen kun kysyin.. Sitten hän vastasi vielä, että mitä olin suunnittellut, että hänen luonaan tehtäisiin ja vastasin, että en tiedä ja mitä hän haluaisi ja että kyllä hän varmaan tietää. Sitten laitin vielä uuden viestin, että haluaisin keskustella hänen kanssaan asioista (ettei hän luule että olisin vain seksin perässä). Näihin viesteihin mies ei yöllä vastannut enää mitään.
Olen itse 18 vuotias ja hän 19, hän ei ole ikinä seurustellut vakavasti kenenkään kanssa. Esittää kovasti sellaista "tosimiestä" ja naistenmiestä mutta todellisuudessa hän on hyvin ujo. Itse olen melko sosiaalinen enkä mielestäni ollenkaan pahan näköinen, kokoa 36, vaaleat pitkät taipuisat hiukset yms... Minulla olisi monta muutakin miestä, jotka ovat kiinnostuneita minusta, mutten halua ketään muuta kuin vain tämän yhden. Mistä tämä juttu nyt oikein kiikastaa, mitä mies ajattelee? Miten minun pitäisi jatkossa edetä miehen suhteen ja olenko onnistunut suorilla tunnustuksillani pelästyttämään miehen kokonaan pois elämästäni ja pilannut koko jutun? :S
Kiitos jos jaksoitte lukea, se merkitsee minulle paljon, sillä olen niin hukassa kuin olla ja voi!
Olenko pilannut kaiken?
14
134
Vastaukset
Voitko lähettää kuvan hiuksistasi esim sormen ympärille rullattuna, mä epäilen että sun hiukset ei ole oikealla tavalla taipuisat ja ongelma ratkeaa jollain oikealla tukkamönjällä.
- Epätoivoinen!!
Mä haluaisin nyt jotain oikeita vastauksia.. :(
- Niin se vain menee
Usko vaan kyllä hän susta tykkää, paljonkin. Olet aivan upea kaunis nuori nainen ja varmasti joka pojan unelma, että asiat on siinäkin suhteessa aivan ok, älä siis huoli. Anna ajan kulua äläkä painosta poikaa tekemään valintoja, miehet ei pidä tosiaankaan pidä painostuksesta! Olet vaan ystävällinen aina kun tapaatte ja ihan vaan oma ihana itsesi. Äläkä painosta, miehet tarvii aikaa.
- ...
Hän ei halua sinusta vakavaa vaan on seksin perässä. Tuossahan on jo kulunut aikaa ja miehen tunteet ovat saaneet aikaa kehittyä. Hän pyysi sinua silloin luokseen illan jälkeen... Sitten kun sinä pyysit, niin hän kysyi mitä tekisitte. Kun sanoit haluavasi keskustella, hänestä ei kuulunut enää. Deal with it :(. Usko kun puhun sinulle, nimim. Näitä on nähty.
- Epätoivoinen.
En usko että on vain seksin perässä.. Aluksi hän sanoi, että hänen mielestään se ei ole hyvä idea mennä sinne mökille. Myöhemmin vastasin viestiin että: "kyllä sä varmaan tiedät että mitä siellä tehtäis" ja siihen ei enää vastannut..
- ---
Ahaa. No sry, luin huolimattomasti aloituksesi.
"En usko että on vain seksin perässä.. Aluksi hän sanoi, että hänen mielestään se ei ole hyvä idea mennä sinne mökille. Myöhemmin vastasin viestiin että: "kyllä sä varmaan tiedät että mitä siellä tehtäis" ja siihen ei enää vastannut.. "
Eli tuohon ei vastannut. No tässä tulee äkkiseltään mieleen pari vaihtoehtoa. Mies ei siis ole pelkän seksin perässä ja toivoo että sinäkään et ole. Ja lisäksi hän toivoo että olisit ns. kunnollinen nainen joka ei hässisi noin vain. Eli osoititko kenties muuta sille pojalle vastaamalla noin....? :( Toinen vaihtoehto mikä äkkiseltään tulee mieleen että poika olisikin kokematon ja hänellä olisi mennyt pupu pöksyyn tuon viestisi jälkeen. Miten hyvin tunnet hänet?
- no,
jos juttu on onnistuakseen, ei sitä voi millään pilata (vrt. Bridget Jones). Kyllä se nyt vaan on uskottava, että kyseinen mies ei nyt tällä haavaa ainakaan sinulle lämpene sen kummemmin. Hän vain "ei tiedä", mikä on varmaan ihan totta. Voit ainoastaan pysytellä kuvioissa ja tilanne saattaa joskus muuttua...
- .Epätoivoinen
En tunne häntä mitenkään todella hyvin, mutta melkoisen hyvä kuva minulla hänestä on, sillä olen lapsesta asti jo "tiennyt" hänet. Juuri sen takia laitin vielä tuon edellisen viestin perään, että haluaisin jutella, ettei hänellä olisi minusta sellaista kuvaa että haluan vain seksiä... En tiedä, onko hän saanut minusta sellaisen kuvan, mutten kuitenkaan usko niin.
Mutta miten minun pitäisi toimia jatkossa, miten saisin miehen omakseni?- siinä vastaus
Jätät hänet armeija-aikana rauhaan. Onko se niin vaikea tajuta, että siellä on muutenkin raskasta ilman ylimääräisiä vaateita ja vaatijoita.
- ....
Jos mies ei ole vastannut viimeisiin viesteihisi eikä vastaa, niin anna ajan kulua. Odottele vaikka muutama viikko. Jos ei mitään kuulu, niin voit unohtaa hänet tai laittaa vielä yhden viestin jossa kerrot ajatuksesi ja haluat pojalta vastauksen. Hänen vastauksensa perusteella sitten selviää jatko. Ja jos vastausta ei tule, niin sekin on selvä merkki.
- Epätoivoinen..
Onko hyvä, jos alan tästä lähtien nyt edetä rauhassa..
Esim. ensi viikolla laitan hänelle viestin, että anteeksi että olen painostanut häntä, eikä hänen tarvitse alkaa nyt tehdä mitään valintoja vaan antaa ajan näyttää mitä tuleman pitää..?
Sitten voisin silloin tällöin kysellä: Mitä kuuluu?:) jne.?- ...
No tuo on yksi vaihtoehto, ja sitten annat ajan näyttää tuleeko teistä mitään. Mutta sellaisen vinkin itse sanoisin, että älä pyytele häneltä anteeksi että olet "painostanut" häntä, etenkin kun hän itsekin on jollain tapaa osoittanut kiinnostuksensa sinua kohtaan. Ei sinun pidä pyydellä anteeksi.
Liika painostaminen ei ole todellakaan hyväksi jos toinen oikeasti haluaa miettiä. Mutta ei sekään, että et tarpeeksi ilmaisisi tunteitasi ja että antaisit hänen vain tulla ja mennä ilman selkeää vastausta.
Voit jossain vaiheessa laittaa viestin ja katsoa sen perusteella jatkon. Mutta jos hänestä ei kuulu tai vastaukset ovat ihan arkipäiväisiä kuulumisten vaihtelua ilman sen kummempaa, niin ehkäpä on syytä unohtaa kaveri. - unohda hänet
... kirjoitti:
No tuo on yksi vaihtoehto, ja sitten annat ajan näyttää tuleeko teistä mitään. Mutta sellaisen vinkin itse sanoisin, että älä pyytele häneltä anteeksi että olet "painostanut" häntä, etenkin kun hän itsekin on jollain tapaa osoittanut kiinnostuksensa sinua kohtaan. Ei sinun pidä pyydellä anteeksi.
Liika painostaminen ei ole todellakaan hyväksi jos toinen oikeasti haluaa miettiä. Mutta ei sekään, että et tarpeeksi ilmaisisi tunteitasi ja että antaisit hänen vain tulla ja mennä ilman selkeää vastausta.
Voit jossain vaiheessa laittaa viestin ja katsoa sen perusteella jatkon. Mutta jos hänestä ei kuulu tai vastaukset ovat ihan arkipäiväisiä kuulumisten vaihtelua ilman sen kummempaa, niin ehkäpä on syytä unohtaa kaveri.vaikuttaisi enemmänkin että poika painostaa tyttöä seksiin vaikkei tahdo suhtetta..
- frost-free
Kultapieni, hän haluaa ensisiaisesti vain seksiä - ton ikäiset miehet ...
OIkeastaan, suoraan sanottuna olet siinä iässä että ihan kaiken ikäiset miehet haluavat sinulta vain sitä yhtä asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770