Piilovallankäyttäjät

Ihmettelijä2x

En tiedä, miten yleistä piilovallankäyttö työpaikoilla on, mutta itselleni on kertynyt kokemusta kahdesta paikasta. Molemmat piilovaltailijat olivat naisia ja työpaikkana toimisto. Toinen käytti piilovaltaa omistajan vaimona avaten mm kaiken taloon saapuvan, myös henkilökohtaisen postin. Hän halusi tietää kuka saa kutsuja ja mihin tilaisuuksiin ja niistä sitten kuulutti kahvipöydässä katkeraan sävyyn tyyliin "ai se on nyt siellä kekkereissä!" Tämä suututti kaikkia, mutta kukaan ei voinut asialle mitään, koska nainen oli pomon vaimo. Hänen tapoihin kuului myös udella muka iloisesti ja ystävällisesti esim vapaa-ajallasi tekemisiäsi asioita, hän halusi pitää työntekijöitä henkisessä otteessaan ja luonnollisesti kertoi kaiken kuulemansa ja näkemänsä miehelleen. No, lopputulema oli että häntä pelättiin ja hänen seuraansa karteltiin. Uusia työntekijöitä onneksi varoitettiin ajoissa pitämään asiallisen viileää välimatkaa ko. henkilöön. Työilmapiirimittaukset osoittivat, että jokin on vialla. Syyttävää sormea ei kuitenkaan voitu osoittaa pomon vaimoa kohtaan.

Ihmettelen sitä, miten tällaiset henkilöt saavat tehdä mitä tekevät. Asiat helpottuvat vasta sitten, kun tapahtuu luonnollista poistumaa.

Toinen tapaus oli normaali rivityöntekijä pienessä toimistossa. Hänkin kielloista huolimatta avasi kaiken saapuvan postin, myös ne henkilökohtaiset nimellä saapuvat. Tämäkin seikka ärsytti muita, mutta hän ei suostunut muuttamaan toimintatapaansa vaikka esimies oli häntä kehoittanut olemaan avaamatta mitään posteja. Ehkä hänkin vain halusi tietää, mitä milläkin osastolla tapahtuu, jotta voisi tarpeen tullen "näpäyttää" jostakin. Ja sen näpäyttämisen hän todella osasi. Jos menit kysymään vaikkapa uutta kynää, sait perääsi ivallisen saarnan "mihinkäs sinä olet taas sen edellisen hukannut!" Hän huolehti kaikista toimistotarviketilauksista ja erilaisista arkistoista. Kukaan ei koskaan löytänyt mitään etsimäänsä, koska hän vaihteli tavaroiden paikkoja. Hän oikein kaipasi sitä, että häneltä mennään nöyränä kysymään että missä se ja se on. Tähän tuhraantui työaikaa varsinkin silloin kun hän oli poissa. Ja varsinkaan, kun kukaan ei halunnut häneltä kysyä mitään eikä kertoa mitään asioitaan. Monet kerrat kuulin, kun arkistoista kuului sadattelu, kun joku etsi taas jotain eikä koskaan löytänyt. Koska maailma muuttuu, niin ihmisten työtehtävät tai niiden tekeminen muuttuu väkisinkin. Tosin mikään ei muuttunut piilovaltailijan työssä. Jos jokin muutos uhkasi, esim. uusi tietokoneohjelma, hän punaisena ja raivosta täristen meni esimiehen puheille. Ja näin hän sai luvan jatkaa vanhalla ohjelmalla. Samalla hän voitonriemuisesti näytti ilonsa (hän oli hyvin harvoin iloinen) muille työntekijöille. Valitettavaa on, että tällä toiminnalla, jota esimies jostain syystä vain halusi sietää, oli myös taloudellisia seurauksia yritykselle. Tässä tapauksessa piilovaltailija oli tulppana kehityksessä koska yksi hänen vastuualueistaan liittyi kiinteästi muihin, ei yhtä isoa kokonaisuutta voinut kehittää täysipainoisesti. Se aiheutti turhautumista muissa työntekijöissä. En tiedä, mikä tänä päivänä on tilanne ko. yrityksessä.

Onko sinulla kokemusta piilovallankäyttäjistä, jotka hallitsevat tietoisesti toisen maata ja aiheuttavat näin työyhteisössä eripuraa ja hämmennystä?

2

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä tahansa ei saa

      Eipä tuo nyt kovin "piilo" vallan käyttöä ole, kun akka julkisesti lukee muiden postit, joka on rikollinen teko.

      Ehdottaisin, että pistäisitte kyseisen akan kuriin.

      Luulevat vissiin ressukat että voivat tehdä mitä huvittaa ja käyttäytyä miten lystäävät.

    • vallan väärinkäyttöä

      pilluvallankäyttö se vasta kauheaa onkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      63
      6121
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3716
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2791
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2279
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      42
      2211
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1689
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1302
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      29
      1213
    Aihe