erimielisyys lasten hankkimisesta

Ei sitten tullut mieleen keskustella tästä puolisosi kanssa ennen avioitumista? Varsinkaan kahden pitkän lapsettomuuspäätökseesi kariutuneen suhteen jälkeen...?

Ei kannata hankkia lapsia vain jonkun mieliksi. Mutta jos tämä suhde kariutuu siihen, että mies haluaa välttämättä lapsia, niin muista seuraavalla kierroksella keskustella asia ajoissa selväksi.

kiitos feedbackista!
keskustelin kylla mieheni kanssa, kuten tuossa kirjotuksessa mainitsin. olen tehny selvaksi etta ei lapsia kiitos, ja silti kosintaa pukkasi. joten en koe tehneeni mitaan vaaraa..
nykyisin taman aiheen keskustelu menee vaa riitaan :(

ymmärrän sinua, sillä ensimmäinen avioliittoni päättyi lapsettomuuteeni. En fyysisistä syistä voi tulla ilman apua raskaaksi. Päästyäni itse asian kanssa sinuiksi alkoi miehen ja hänen sukunsa kautta painostus uusiin hoitoihin ja ankara syyllistäminen kun en enää suostunut. Hoitojen aikana menetin täysin fysiikkani, naiseuteni ja ihmisarvoni, muutuin ärtyisäksi ja kivulloiseksi hormonihirviöksi, joka itki aina katkerasti päivän kun kuukautiset alkoivat. Vuosi sitä kauhua riitti ja varsinkin, kun paine lopulta siihen tuli ihan toiselta taholta.
Tässä uudessa liitossani sain miehen, jolla jo lapsia, joten hän on täysin hyväksynyt lapsettomuuteni.
Pyri keskustelemaan tästä vielä kiihkottomasti puolisosi kanssa. Jos hän sinua rakastaa, ei pakkolasta tarvitse hankkia=) Lapsi ei saa olla laitettu alkuun painostuksen alla.

Ehkä miehesi ajatteli, että pystyy muuttamaan mielesi, kun olette aviossa. Niin ei käynyt. Mielestäni naisen ei pitäisi missään tapauksessa yrittää tehdä lasta, jos ei tunne itseään vähääkään "äiti-tyypiksi", muuten siinä todennäköisesti kärsivät sekä tuleva lapsi että äiti itse. Lapsi on kuitenkin aina se puolustuskyvyttömin, hänen parastaan täytyy ajatella ensin.

baodcäDBN
ymmarran. itse katsoin vieresta kun aitini halusi paalle 40v uuden miehen kanssa lapsen. sita itkua ja hormonipistoksia.
taalla luovutin munasoluja kerran, omani toimivat ja itse en niita tarvi ni mika jottei.

aiti__
kiitos "ei tuomitsevasta" kommentista.


on kiva saada tukea omalla aidinkielella. ja kun taalla kuuntelee semmosta "kylla se siita, joku paiva mieli muuttuu" ja " miksi muka ette halua lapsia" kommenttia...

Lasta ei pidä mennä tekemään, jos ei ole valmis elämää mullistaviin seuraamuksiin. Jos epäröit, älä rupea äidiksi.

Lapsen tekeminen ei ole mikään velvollisuus. Olet tehnyt kantasi selväksi, joten miestäkään et ole harhauttanut.

Mutta lapsen tekeminen on elämän tärkein päätös. Jos miehesi haluaa lapsia ja sinä et, varaudu päästämään miehesi vapaaksi perustamaan perheen jonkun toisen kanssa.

Hei!

Vaikea kysymys. Jotkut naiset, jotka nuorempina ovat varmoja, etteivät halua tulla äideiksi, muuttavat mielensä - toiset liian myöhään.

Kiinnitin huomiota siihen, että odotat viettäväsi miehesi kanssa tulevaisuudessakin samanlaista romanttista rakastumisvaihetta kuin nyt. Onko tullut mieleesi, että hurmiovaihe kussakin rakkaussuhteessa kestää 2 - 3 vuotta? Et kai ole ole jäänyt koukkuun tähän parisuhteen ensivuosien huumaan? Ajattelin noita kahta edellistä eroasi.

Lapsen saamisen vietti saattaa olla hyvin vahva myös miehellä. Usea mies haluaa tulla isäksi. Pystytkö sanomaan jo nyt miehellesi, että itse ehdottomasti aiot pitää pääsi, mutta että jos mies haluaa lapsia, hän on vapaa lähtemään.

Tämä olisi minusta rehellistä kaikkia kohtaan, sinua, miestäsi ja potentiaalista (!) lasta kohtaan.

Tunnen Suomesta muutamia pareja, joiden avioliitto on kaatunut siihen, että vastoin yhteistä alkusopimusta jompikumpi kuitenkin vuosien kuluessa haluaa lapsen.

Summary: Sano selkeästi miehelle ehdoton kantasi. Sano myös, että annat miehelle vapauden tulla isäksi (jonkun muun kanssa).

Ei näissä asioissa voi olla ehdotonta kantaa. Omia ajatuksia näiden asioiden suhteen ei voi tietää vuotta eteenpäin. Niihin vaikuttaa niin moni seikka. Tietysti kun tietyn pisteen yli pääsee, voi oman vapauden ja uran miettiminen vaihtua katkeruuteen siitä että niitä lapsia ei ole. Mutta samapa tuo mikä se syy on. Harva ihminen oikeasti rakastaa lapsia, etenkään pieniä, ennen kuin on oman saanut. Ja saa olla aika poikkeuksellinen, jos ei omaa lastaan rakastaisi kun sellaisen lopulta ehkä saa.
Tärkeintä on tietysti tietää mitä elämältään haluaa. Haluaako elää vain itselleen, auttaa muita vai saada lapsia.
Eikä lapsen hankinta sinällään ole tärkein päätös elämässä. Kyllä se vaan on luonnollinen asia että niitä tulee. Ei sitä pidä liikaa miettiä. Juuri nämä paapojat aiheuttavat inhoa lapsettomissa ja lapsellisissakin. Lapset menee oikeasti siinä sivussa. Mutta itse USAssa asuneena tiedän kulttuurin (vai asutko Kanadassa?) ja varmasti ahdistaa saada siellä lapsia. Vaikka sekin riippuu tosi paljon millaisia tuttuja teillä on. Sielläkin on paljon boheemeja, jotka eivät lapsista ota turhia paineita. Ne kasvavat kyllä.

Teit oikein kun kerroit miehellesi heti alussa ettet ole äiti-tyyppiä ja että et halua lasta.Ei ole oikein reilua mieheltä alkaa vaatimaan sinulta sellaista jota et voi antaa, varsinkaan kun hän alusta saakka tiesi sinun suhtautumisesi tuohon asiaan. Lasta EI SAA hankkia jos vain 50%parista sitä haluaa! Lasta täytyy kummankin haluta.

Kuitenkin jos miehesi hyvin paljon haluaa perheen lisäystä, voisitko antaa hänelle eron? Antaa hänelle tilaisuus etsiä vaimo joka on valmis hänen lastensa äidiksi?

PS. taidatte asua jossakin pienessä kyläpahasessa. Kuulemani mukaan läheskään kaikki pariskunnat PohjoisAmerikassa eivät tee lapsia. äarsinkaan kun kumpikin on aktiivisessa tyoelämässä kiinni.
Lastenhoidon ollessa on niin järkyttävän kallista; se alkaa jo lastentarhasta (jos onnistuu loytämään tarpeeksi hyvän) $20,000.00 / vuosi. Ekaluokasta lähtien hinta jatkuvasti kohoaa. Syy miksi hyvin monet pariskunnat eivät tee lapsia, sen sijaan adoptoivat myohäisemmällä iällä.

Ensiksi. Kiitos oikein paljon tuesta ja mielipiteista!! Kinkkisessa tilanteessa on mukava kuulla muunlaisiakin mielipiteita ku mita tassa kulttuurissa kuulee.

Yleisesti, kylla ehdot tehty selvaksi miehelle. Ymmarran etta mielet saattaa muuttua. Olen valmis jatkamaan yksin, koska mina naen lapsen rajoitteena elaman tyylilleni. En halua olla negatiivinen omasta tahdosta lapseton.
Olen valmis paastamaan hanet jos se on hanen tahtonsa. ei ketaan voi omistaa. ja ilmeisesti rakastan hanta syvasti (siksi asun taalla en siella) ja haluan hanen olevan onnellinen.
yhden kerran han jo vihjasi, kun olimme asuntoa katsomassa. etta tassa ois sopivasti tilaa, etta odotetaan vaan sun biologisen kellon tikitysta. meinasin oksentaa. en saannut sanaa suustani.

Siita rakastumisvaiheesta, ekassa suhteessani se kesti koko 7 vuotta. Erottin jarkisyista. Eli tuo perheen perustaminen, mina halusin matkustaa ja han halusi perheen (joka hanella onnellisesti jo on tatanykyaan).

Jep ja lapsi maksaa, paljon. Koulutus eika paivahuolto ole ilmaista kuten joku mainitsikin. ..joten rahaa pitaisi saastaa siihenkin nyt, ettei tarvi sitten lapsen kokea samaa koyhyytta kuin mina lapsena...
ja onhan euroopassa ja suomessa paljon rennompi kasvatus tyyli, elamantyyli yleensakkin.

en tieda juontaako tuo jostain, kun oma lapsuuteni oli aika kuralla. muistikuvia asioista joista aiti ei ole koskaan selittanyt mitaan, mutta nyttemmiten olen liian arka kysymaan.
ja ei, ei meilla koskaan juotu tai riidelty...mutta se semmoinen rakkaus puuttui ja isa oli aina toissa. kaytannossa en siis tunne isaani oikeestaan ollenka.


ja viela, isossa kaupungissa asutaan. taidan vaa joutunnut keskelle maailman perhekeskeisempaa sukua ja kaveripiiria....:D

rtww
kandassa asutaan. tuo juuri ahdistaakin eniten vaikka taipuisinkin perheen perustamiseen. yhteiskunnan painostus on kova, hankkimaan lapsi ja kasvattamaan mallikaasti, rakastavaksi mutta kuitenkin kurilla ettei tule mitaan laitapuolen kulkijaa. Paljon varmasti lapset antavat, mutta kulttuuri on taalla niin eri, etta kun lapsia saadaan niin oma elama heitetaan suunnilleen romukoppaan. hyvasti viinilasilliset ystavien kanssa toiden jalkeen, ja tervetuloa kotiaiteys.


Kaikkea hyvaa aidit! ja ei-aidit!
ihana kun jaksatte olla niin ystavallisia ja neuvoa antavia!

jaksakaahan ja nauttikaa kesasta!!

haluan lisata viela, etta mita jos yhteistuumin joku paiva lapsen haluamme...
mita sitten jos tulee ero? toivottavasti ei tule, ja kaikkeni teen etta suhteeni on ja pysyy. mutta koskaanhan ei tieda.
olen taalla vain mieheni takai, tanne jain etta voin olla hanen kanssaan. jos meilla on lapsi, en voi riistaa isalta lapsea tai lapselta isaa koska en haluaisi jaada tanne asumaan, vaan palaisin suomeen tai miettisin jotain muuta euroopan maata...
onko kukaan kuullut tasta kokemuksia?

Itse asiassa tämä viimeisin viestisi paljasti paljon enemmän kuin aikaisemmat puheenvuorosi.

Olenkohan oikeassa, kun arvelen, että et ole kotiutunut kanadalaiseen yhteisöösi. Olet seurustellut vain vähän aikaa ja ollut naimisissakin lyhyen aikaa. Pidät edelleen ovea raollaan johonkin - ehkä itse aavistat mihin.

Kiinnostava on myös tuo halusi yhtä aikaa haluta ja olla haluamatta. Ennakoit kaikenlaista, joka ei vielä liene näköpiirissä. En tiedä ammattiasi, ehkä toimit jossakin kansainvälisessä liikkuvassa toimessa. Olet kunnianhimoinen ja pelkäät perinteisen perhemallin sitovan sinut perinteiseen urakehitykseen.
Jonkinlaista elämän pelkoakin näen tavassasi ajatella, anteeksi.

Minusta kanadalainen elämäntapa muistuttaa paljon suomalaista. Ja koska asut isossa kaupungissa, elät kai melko kansainvälisessä ilmapiirissä ja ympäristössä.
No jaa, ellet satu asumaan sisäänlämpiävässä ranskalaisosassa maata, esim. Q:ssa.

Hei!

Edellinen kirjottaja,
voinko varata keskusteluaikoja sinulle myohemminkin, haha. Luet minua ehka kuin avointa kirjaa. =D

Asun pohjoisessa, en kyllakaan Quebecissa. Tyoni on asiakaspalvelu tyota, liittyen paljon lakiin. Mutta en ole tekemisissa avioerojen, huoltajuuksien kanssa. Lahinna kiinteistolakia.

Kaikkien naiden vastausten jalkeen, olen saannut uutta ajatuskantaa tahan asiaan. Ehka minulla on vain kriisi menossa, koska laheisten odotukset alkavat nostaa paataan(omilla vanhemillani ei ole lasten lapsia viela). Syita on varmasti kylla muitakin.

Annan ajatuksen muhia. Olen aina selvinnyt vaikeista tilanteista, ja onnistunut melkein kaikki kaantamaan positiiviseksi. Olen aina ollut vahva ihminen, joten ehka tama on se minun heikkous, kyky tehda isoja paatoksia. Niinkin isoja etta niista ei ole paluuta, mikali mieli joskus muuttuisi (muitakin kun lapsen haluaminen/hankkiminen).

Annan ajan kulua, taloudellinen tilanteemme ei salli lasta nyt, eika seuraavaan vuoteen-kahteen. En huolehdi tasta liikaa, vaan mietitaan asiaa tarkemmin sitten kun se on ajankohtaista, kuka tietaa. Ehka mieleni muuttuu kun en koe painostusta, ehka ei. Aika nayttaa mihin elama kuljettaa.
Ehka painostus ja kysely saa minut voimaan pahoin ja saa tunteen etta minun on pakko.
Olen lukennut myos paljon suomalaisia perhekeskustelupalstoja, saadakseni uutta kantaa pelkaamani perhe arkeen. Kuten sanottu en halua olla negatiivinen lapsivihaaja vaikka en toisten lapsista pida, eika lapset aiheuta mitaan awwww tunnetta. avoimin mielin elamassa eteenpain.

Kiitan paljon kaikille vastanneille. Oli kiva saada palautetta ja uutta nakokantaa.

Nauttikaa kesasta, rannalla, terassilla, leikkipuistossa, yokerhoissa, huvipuistoissa, missa ikina olettekin!

Jotenkin, kun noin paljon mietit asioita ja osaat jäsennellä

niin mikäli päädyt lopulta haluamaan lapsen, susta varmaan tulee hyvä äiti. Semmoinen järkevä, lasta ja itseään kuunteleva.

Mutta älä yritä väkisin, koska sitten ei välttämättä tule.

Onnea ja iloa sinullekin.

rakastaa niin ei lapsien "hankkimisesta" tarvitse keskustella,niitä tulee jos on tullakseen.