Olemme olleet vaimoni kanssa parisuhteessa 10 vuotta ja 2 lastakin siunautunut liiton aikana. Olemme molemmat vuorotyöläisiä ja taloudellinen tilannekkin on erittäin hyvä.Vaimoni alkoi harrastamaan lenkkeilyä noin vuosi sitten mikä on tietenkin mielestäni hyvä asia ja sen jälkeen alkoi salitreenit sekä fitness tunnit .Nyt kuitenkin se yhteinen vapaa-aika jonka haluaisin viettää vaimoni kanssa tuntuu menevän hänellä treenatessa ja kotona vietetään aikaa entistä vähemmän.Olemme keskustelleet asiasta muutamaan otteeseen ja vaimoni on sanonut ymmärtävänsä asian koska lapsetkin ovat sen huomanneet että äiti ei ole enää vietä yhteistä aikaa kotona.Muutosta ei ole tullut vaan päinvastoin treenit ovat lisääntyneet.Iltavuorossa ollessani vaimon treeni kerrat ovat lisääntyvät 2-3 kertaan päivässä,tuntuu että hänelle on tullut pakkomielle harrastuksestaan.Olen pistänyt merkille sellaisenkin asian että vaimoni tiuskii normaalia enemmän minulle ja lapsillemme yhdessä kotona ollessamme.Kaikenlaisia ajatuksiahan tälläinen asia pistää miettimään mutta arvoisat lukijat mitä te ajattelisitte jos omaisitte vastaavan tilanteen.
Suhteessa 10 vuotta
8
189
Vastaukset
- Elina29
Vastaavassa tilanteessa miettisin miksi toinen mieluummin treenaa kaiken vapaa-aikansa kuin viettää aikaa yhdessä perheensä kanssa. Saattaisin jopa tuntea oloni hylätyksi jollain tapaa, koska treenaaminen selvästi on kiinnostavampaa kuin minun ja lastemme seura. Saattaisin myös miettiä miksi kotona olo ja perheen kanssa vietetty aika ahdistaa niin paljon, että toinen mieluummin juoksee lenkkipoluilla ja saleilla. Jos kotona on hyvä olla ja arvostaa perheen kanssa vietettyä aikaa yli muun niin toki sitä tekisi kaikkensa, ettei muu ohjelma veisi kaikkea vapaa-aikaa. Mutta nämä ovat vain minun pohdintoja ja ajatuksia, vaimosi toivottavasti kertoo ajan mittaan omansa...
- 13 + 1
"Saattaisin jopa tuntea oloni hylätyksi jollain tapaa, koska treenaaminen selvästi on kiinnostavampaa kuin minun ja lastemme seura. Saattaisin myös miettiä miksi kotona olo ja perheen kanssa vietetty aika ahdistaa niin paljon, että toinen mieluummin juoksee lenkkipoluilla ja saleilla. Jos kotona on hyvä olla ja arvostaa perheen kanssa vietettyä aikaa yli muun niin toki sitä tekisi kaikkensa, ettei muu ohjelma veisi kaikkea vapaa-aikaa."
Ainakin minua kotona olo ja perheen kanssa vietetty aika ahdistaa niin, että tekisin mitä tahansa muuta mieluummin.
Mutta velvollisuus on velvollisuus -- siispä ilmoittaudun kotiin joka päivä viimeistään viideltä ja lähden mukaan viikonloppuohjelmaan ja jopa yhteisille lomille.
- Av(i)oliittomies
Teillä on menossa itsenäistymisvaihe naisellasi parisuhteessa. Kun ollaan oltu pitkään yhdessä niin alkaa erillistymään ja etsimään omia uomia parisuhteessa. Älä panikoidu. SIllä jos ripustaudut naiseesi nyt ja kinuat häntä niin hän ahdistuu ja hakeutuu vieläkin kauemmaksi sinusta. Yritä ymmärtää häntä ja voit kysyä häneltä tällaisesta asiasta. Mikäli kestät tuon itsenäistymisvaiheen niin huomaat, että teidän parisuhde on sen jälkeen paremmalla pohjalla.
- 678k s
Kyllähän tuossa tilanteessa tulee kaksi asiaa mieleen: joko vaimollasi on tullut treenaamisesta pakkomielle tai hänellä on toinen mies, jolloin liikunta on hyvä peitetarina ja tekosyy, jonka varjolla voi olla poissa.
Sopikaa yhdessä tuntimäärä, jonka hän saa treenata. Jos lapsenne ovat koulussa/päivähoidossa, niin treenatkoon silloin päivisin, kun siitä ei ole perheelle haittaa. Jos taas pitää olla lasten kanssa, niin silloin on oltava kotona.
Menkää parisuhdeterapiaan, jos normaali keskustelu ei onnistu. Mielenrauhan saavuttamiseksi käy katsomassa, että mitä se vaimosi siellä kuntosalilla tekee. Mene itse mukaan. - Kokenut asian
Kokemuksen ovat samanlaiset. Me erosimme siis minä lähdin, en nää halunnut olla parisuhteessa elävä yksinhuoltaja. Paljon asiaa jälkenpäin miettineenä olisin voinut etsiä yhteisen harrastuksen ja näin saada yhteistä aikaa. Vaimoni pakkomielle oli tanssi ja itse en kyllä kokenut sitä mitenkään omaksi, se olisi ollut niin raju satsaus minulle, että sekin kyllä olisi johtanut eroon. Teillä saattaa ja toivon niin, että on toisin ja löydätte yhteisen sävelen!
- treenilintu
ei s**tana ei mitenkään treenata välillä 2-3 kertaapäivässä... semmosesta ei kukaan normaalihko ihminen ehdi palautua. Mua vähä parempi kuntoinen eli siis hyvä kuntoinen kaverinikin vetäs ittensä ylikuntoon kun juoksi ja treenas salilla joka hiton päivähullunlailla. Mutta että 2-3 kertaa päivässä... ei semmosta ihminen pysty. Joko sun eukkos on tosi laiska treenaaja käytännössä tai sitte sil on jotain muuta tekemistä.
Tiuskimiseen tulee itelle mieleen 2 asiaa.. joku aine sotkee päätä (ei olis himo kuntosalin käyttäjälle mikään ihme jos tahtoo tuloksia nopeesti kai se on naisilla samat jutut kun miehillä) tai sitte hän ei yleensäkään enää välitä syystä tai toisesta teistä. Mut ei toi minusta millään kantilla kuulosta normaalilta Toisaalta hormonien käyttö vois selittää palautumis kykyä rankoista useista treeneistä... ei hyvä skenaario sekään. Ette taida olla enää 17-27 vuotaita noil lapsimäärillä & yhes olo vuosilla --> kun alkaa vanhenee niin palautuminen entisestään hidastuu ja myöhässä aloitettun liikunnan jälkeisen palautumisen nopeuden taso jolta se nopeus on alkan tippumaan ei ole ollu kovin korkea. - sun-own
Vaimosi ehken kaipaa vaihtelua arkeen ja omaa aikaa. Luulen, että alkuinnostuksen jälkeen hän tasaantuu ja löytää tasapainon harrastuksen ja perheen välillä. Ja onhan kuntoilu hyvä harrastus.
- Totuudenihmettelijä
Kovin kauaa ei kyllä tota tahtia jaksa treenata...2-3 kertaa päivässä? Joko hän vetää ankarasti nappeja, laiskottelee treeneissä, tai hommaa jotain ihan muuta, kuin treenaa 2-3 krt päivässä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1086369Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M883961L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa393315TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72710Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6001272Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55693- 61679
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193678- 8675
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47669