Päteviä johtajia

isoilla palkoilla?

Ovatko nuo johtajat valtion omistamissa yrityksissä, kun heillä (muun muassa aluepäälliköt ja tuoantopäälliköt) kun heillä ei edes ole korkeakoulututkintoja, puhmattakaan muista tutkinnoista. Onko sellainen alupeäällikkö pätevä joka ei edes ole yli kymmenen vuotta sitten jaksanut opintoja suorittaa loppuun ja aika on käytetty vain naisiin ja elämännautimiseen?

Mikä on noiden johtajen päetevyys kaun kaikki työpäivät istutaan kotona, vaimojensa kanssa pyörittämässä lapisperheiden arkea ja sijaislapsitoiminta jotta saisi mahdollisemman isot verovähennykset. Töissä ollaan korkeintaan puoli tuntia päivässä. Lomat pidetään tuplina ja jos mahdollisuus kokonaisia päiviä pinnataan töistä.

Työpäivät muutenkin pyörivät vaalien merkeissä kun vaimot kaipaavat isoja ehdokaspaikkoja kaikissa mahdollisissa vaaleissa, niin kirkossa kuin kunnassa tai s-marketin puolella.

Noiden vaimotkin ei sitä kyvykkäämpiä ole kun ei edes yo-tutkintoa ei ole suoritettu.

Näille perheille maksetaan sitten runsaita tukija johtajien palkkojen muodossa. Niilä ostetaan isot omakotitalot tai rivitalot. Myös aikaisemmin yritys osti autotkin koko perheen käyttöön, kun autolla kuskattiin vain lapsia harkkoihin.

Samassa tuotanlaitoksissa on sitten duunareita, joillao n korkeakoulututkinnot ja jopa Suomessa suoritetut tohtoritutkinnot, mutta aluepäällikkö nimittää aina niitä ahkeraasti hulluksi kaikkialla jotta saisi isosa palkkapussista kilpailijat pois.

9

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neljäs-nainen

      Mikä on pointtisi? Aika kyvykkäältä porukalta vaikuttaa, vaikka tutkintoja tai korkeakoulutusta ei ole. Mikä vika tai puute se on jos vähemmällä koulutuksella tienaa enemmän kuin kouluja käyneet?????

      Koulutus on mennyt "hukkaan" jos pitää olla alaisena, eikä saa itsestään edes elämästä nauttimista irti saati sitten muuta! Kaikkea ei opi kirjoista, joillakin on taito ja kyky tehdä asiat paremmin ja vielä nauttia siitä!!!

    • vähiten tienaa

      Mikä järkeä on maksaa joillekin siitä, ettei edes olla työpaikassa työaikana paikallla? Duunarit sen työn tekee ja kiitos sille kirjeet kulkee.

    • neljäs-nainen

      Sellainen johtaja, jonka EI tarvitse olla selän takana kyyläämässä, ei tarvitse tärkeillä, komentaa, näyttää paikkaa kenellekään ON hyvä johtaja!!! Hyvä johtaja ON onnistunut rekrytoinnissa, delegoinnissa ja on yritykselle todella ARVOKAS, hintansa väärtti!

      Mitä kukaan tai yksikään firma tekee johtajalla, joka ON paikalla hattuilee ja vänisee joka asiasta ei saa aikaiseksi työssä mitään muuta kuin norsunkorvalla olevia naamoja ja hirmu himon lähteä vähän aikaisemmin töistä!!!! Sellaiset johtajat pitää lailla kieltää!!! Niitä ei saa käyttää ei edes ilmaiseksi!

      Vai mitä mieltä olet?

    • "vapaa matkustaja"

      Kun nillä keskitason johtajilla ei olekaan mitään koulutuksia, sitten heiltä puuttuu kaikenlainen tieto-taito, jotta he pystyisivät yrityksen tuotantoa johtamaan. Ainoa asi, mitä tehdään on se, että duunari tuntee työnsä ja tekee sen; tuo keskitason johtajia makaa työpäivät kotona vaimonsa kanssa Ainoa mitä osataan tehdä on juonia muista työntekijöistä, kostaa ei-toivoituille kun tuo keskitason johtajia itsekin oli aikaisemmin duunari.

      Se että tuo keskitason johtaja pettää ja valehtelee kaikille ja kaikkialla: niin duunissa kuin myös henkilökohtaisessa elämässä - antaa ulkopuolisille hyvän yrityskuvan. Jos kukaan ei haluaisi uskoa hänen valehtelujaan, sitten hän raivoaa ja hakkaa tavaroita.

      Muutkin paikat jaetaan niille, joiden kanssa seurustellaan.
      Tässä nimimerkillä "neljäs nainen" on näköjään tuollainen kuvattu johtaja-vapaa matkustajaa yrityksessä, joka sitten vaan ylpeilee naissuhteistaan. Todennäköisesti omallakin vielä kakaralauma kotona. Eikö se miehisyys riitä yhden naisen p...n? Kun ei tarvitse duunailla, sitten täytyy olla muita hobbeja.

    • neljäs-nainen

      Kyllä yrityksessä kuin yrityksessä vapaa matkustajat putoavat kyydistä, ei valehtelemalla tai seurustelemalla mitään johdeta korkeintaan harhaan ja sieltä ei löydy muuta kuin hukka niminen paikka ei missään!

      Me voimme vaikuttaa ainoastaan OMIIN tekemisiimme, ajatteluumme ei kenenkään toisen, vaikka se meidän mielestä olisi kuinka "väärin" ja syvältä! Pelkkä tieto, pelkkä koulutus ei tee kenestäkään hyvää duunaria tai hyvää johtajaa, pitää olla kokemusta, kykyä luottaa, uskoa oikeaan ja toimia sen mukaan miten itseään soisi kohdeltavan, olla totuudellinen, rehellinen ja luotettava itse, sitten sitä voi odottaa muilta.

      Mitä tuohon miehisyyteen tulee niin sen aikaa mitä minä olen elänyt niin miehellä usea nainen on MERIITTI, sellaista miestä ihannoidaan ja kadehditaan! Kun ei itse ROHJETA elää niin aina voi arvostella ja tuomita! Montako sinulla on, onko yhtään??????

    • näin se menee

      Se on osa korruptiota. Virat on annettu ilman perusteita puolueiden ja ammattiliittojen jäsenille.

    • neljäs-nainen

      Ai jaa, onkin KYSYMYS jostain aivan muusta kuin johtamisesta tai yrittämisestä!!! Kyllä niihin virkoihin ja vakanssehin pääsemiseksi on jotain tehty eivät he niissä muuten olisi.

      Kadehtimalla kalat eivät lisäännyt eikä virka parane tai lompakko paksune, mutta kukin tyylillään ja kyllähän sekin ajankulusta käy!

    • naismeriitti

      "Hyvän ystävän politiikka" eli korkeapalkkaisia paikkoja jaetaan yrityksessä ystävien kesken. Eikä koulutuksella tai työssäkäynnillä ole merkitystä. Jos johtaja ei ol pystynyt yhtäkään tutkintoa suorittamaan, sitten hän on pätevämpi kui esimerkiksi diplomi-insinööri tai kauppakorkean KTM tai vaikkapa OTM.

      Hänen mielestään hänen lahjakkuutensa johtajana on niissä useissa naissuhteissa. Ja yritykset tarvitsevat vain johtajia, jotka mielestään osaavat käyttää alavartaloansa ja vaihtaa vaippoja työaikoina silloin kun yrityksen ruuhkat ovat pahimmillaan.

    • neljäs-nainen

      Täh? Kyllä sinäkin olisit todella iloinen JOS ystäväsi tarjoaisi hyväpalkkaista johtajan vakanssia ja erityisesti siksi, että olet hänen YSTÄVÄNSÄ! On johtajia ja todella HYVIÄ, parhaita joilla ei ole DI:n papereita tai ekonomin, maisterin tutkintoa puhumattakaan KTM ja OTM pätevyydestä!

      Joillakin ihmisillä ihan oikeasti on KYKYÄ saada työntekijät sitoutumaan työhönsä, heillä on kyky tehdä päämäärä, lopputulos selväksi! Kyky rekrytoida ihmisiä LAHJAKKAITA, koulutettuja ja kyky delegoida tehtävät tarkoituksenmukaisesti, on avoin ja LUOTETTAVA!!! Niitä asioita EI opiskella, niihin ei kouluteta, ne OVAT arvoja joihin johtaja uskoo ja minä NAISENA arvostan PERHE - ELÄMÄÄ viettävää JOHTAJAA todella paljon!!!!!

      Suomessa niin kuin muuallakin maailmalla johtajien PUUTE numero 1 on pätevien alaisten palkkaamisen pelko, kauhu sanoisinko. Pelätään osaavia koulutettuja ihmisiä ei uskalleta palkata osaavampaa, koulutetumpaa työntekijää. Toinen helmasynti on delegoinnin puute, pidetään KAIKKI langat omissa käsissä ja itketään miksi mikään ei toimi! Kolmas on tiedottaminen, ei olla avoimia läpinäkyviä niin, että KAIKKI tietävät mitkä yrityksen todelliset ARVOT ovat ja miten YRITYKSESSÄ uralla edetään!

      Sitä alavartaloa voi käyttää MONELLA tavalla ja ihan OMAKSIKIN iloksi, juoksupoikakin!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe