Mykkäkoulu ja valittaminen ja syyttely

Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, jolla on teini-ikläiset lapset puolet kuukaudesta. Lapset eivät ole minulle ongelma, mutta isän asenteet ovat. Emme asu yhdessä, mutta mies haluaisi minun muuttavan luokseen, mutta ei kihloihin tai naimisiin. Lapsia ei ole suunnitelmissa ikämme vuoksi.

Minua on ruvennut ahdistamaan ja stressaamaan miehen asenteet ja käyttäytyminen mm. seuraavissa asioissa:

Riidan tullen hän aloittaa mykkäkoulun, joka voi kestää muutamasta päivästä viikkoihin. Hän ei vastaa puheluihin eikä tekstiviesteihin. Oma pinna kiristyy tällaisissa tilanteissa ja v-käyrä jyrkkenee ylöspäin, se on pakko myöntää. Sopua hän ei hae vaan odottaa, että minä anelen ja pyytelen sovintoa, jonka hän aina ensin torjuu ja sitten armeliaasti suostuu keskustelemaan syyttelemällä minua. Jos en ota vastaan syyttelyitä vaan hermostun moisesta epäoikeudenmukaisuudesta, yleensä siitä seuraa se, että hän jättää minut. Kahden vuoden aikana näitä jättämisiä on ollut n. 8-10. Jälkeenpäin hän katuu, mutta silti sanoo tarkoittaneensa sitä.

Jälkeenpäin hän arvostelee tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Toinen tyypillinen piirre on se, että jos minä haluaisin tehdä jotain yhdessä tai harrastaa yhdessä ja jos asia ei häntä kiinnosta, niin se on sitten siinä. Ei mitään kompromisseja hänen puoleltaan.

Lapsien, joiden kanssa tulen todella hyvin toimeen, puolesta tehdyt asiat (tuki, huomioon ottaminen, juhlien järjestäminen, aktiviteettien keksiminen) eivät hänen mielestään ansaitse arvostusta, vaan ne ovat itsestään selvyyksiä kun kerran hänen kanssaan seurustelee, koska lapset ovat hänen perhettään (eronnut 10 vuotta sitten). Minä puolestani koen tämän(kin) itsestäänselvyytenä pitämisen yrittämiseni vähättelyksi ja tyhjäksi tekemiseksi.

Viime päivien keskustelujen aikana hän (pienen kyselyn jälkeen) on tuonut esille näkemyksensä miehen ylemmyydestä ja paremmuudesta naiseen nähden. Mitään järkeviä perusteluja tähän ei ollut (naisilla on kuukautiset, historian kuninkaat ja sodat...). Yleensäkin hänellä on tapana yrittää puhua toinen "suohon" vetämällä keskusteluun irrelevantteja vertauskuvia, jotka syleilevät koko maailmaa.

Hänessä on toki paljon hyviäkin puolia, muutenhan en tänne kirjoittaisi. Mutta nyt alkaa tuntumaan, siltä ettei tästä tule yhtään mitään. Olen kyllästynyt itseni mollaamiseen ja siihen, ettei tarpeitani oteta huomioon, vaan aina on päälimmäisenä se mitä hän haluaa tehdä (yleisin argumentti on, että miksi tekisin sellaista, mikä ei minua huvita). Omasta mielestäni parisuhde on kompromisseja ja halua jakaa molempien elämä yhdessä, mutta eipä tuo ole mitään auttanut. Hänen elämänsä piiri tulee aina ensimmäiseksi ja minun elämälläni ei tunnu juuri olevan väliä.

Olen jotenkin heikommalla tässä suhteessa, esim. kun tulee viikkoja kestäviä riitoja, kärsin ja stressaan ja se vaikuttaa elämääni, hän puolestaan näyttää tekevän entistä enemmän omia asioitaan ja haluaa unohtaa kaiken.

Onko tällaisella suhteella mitään tulevaisuutta? Mitä naisen pitäisi tehdä, että jonkinmoinen vastavuoroisuus toteutuisi? Onko se ylipäätään mahdollista, vai hakkaanko päätäni seinään?
7343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos mies kokee sovinistista ylemmyydentunnetta sinuun siitä syystä, että sinä olet (vain) nainen ja hän itse on MIES, niin neuvoni on JÄTÄ.
Jotenkin en usko, että hän kykenee edes näkemään omia vikojaan. Narsisti.

Äänestä

Narsisti on. Ei miehen kyllä kannattaisi muistuttaa naista tehdyistä ja tekemättömistä asioista, kun ei itse pysty katsomaan peiliin. Suosittelen että lopetat suhteen ja mietit mikä on miehen vastakohta, sillä sellaisia miehiä löytyy roppakaupalla suomesta jotka oikeasti ovat parisuhdeihmisiä. Otat liikaa vastuuta tuossa suhteessa, ja mies on täysin epäkypsä, eikä vaikuta tekemiensä juttujen perusteella kovin paljon sinusta edes pitävän. Mököttäminen ja mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa, aikuisen ihmisen pitäisi jo osata kommunikoida, varsinkin jos on omia lapsia. En ymmärrä miksi olet niellyt näin paljon parisuhteessa, joka on parisuhteen irvikuva. Saan sellaisen mielikuvan että mies on teini-ikäinen, joka heittäytyy draamakuningattareksi kun asiat ei mene niinkuin itse haluaa. Itsekkyys parisuhteessa ei ikinä johda mihinkään. Mies ei selvästikään ole kunnollista kotikasvatusta saanut, sinun ei sitä tarvitse myöskään tehdä, vaan miehelle pitää vain selittää millaisen parisuhteen sinä haluat, ja jos se ei käy miehelle, niin parisuhde sinun osaltasi on ohi. Itsesi vuoksi kannattaisi lopettaa suhde jo tänään.

Äänestä

Se on hyvä taas tämä "pienen kyselyn jälkeen" hehe mitäs ennen sitä? hehe.

Äänestä
  • Otin asian esille suoraan kysymällä, että pitääkö hän miestä jotenkin parempana tai ylempänä oliona kuin naista, koska tämä asenne heijastui mielestäni hänen käyttäytymisestään ja asenteestaan. Ja toden totta sain pitkät selitykset ja perustelut asialle. Vaikka olinkin tuon asenteen jo huomannutkin , niin asioiden ääneen sanominen oli kuin pieni tyrmäys. Mitä tuollaiselle ajatusmaailmalle voi? Antaa äijän luulla, mitä luulee itsestään ja mennä itse omia teitään.

    Lähtö ei ole helppo, mutta ei näillä asetelmilla taida olla parempaakaan tiedossa. Olen niin väsynyt, vihainen ja kyllästynyt jatkuvaan pomputtamiseen mykkäkouluilla. luurin korvaan hakkaamiseen ja siihen,ettei riitoja selvitetä puhumalla vaan mykkäkouluun pakottamalla.

    Ehkä ongelma on tempperamenttieroissa, ehkä sovinistisuudessa, kypsymättömyydessä tai missä tahansa. Mutta tällaista elämää ei voi vaan kestää. Eikä toista muuttaa, jos hän ei itse halua muuttua. Asenteet ja arvot muuttuvat vaikeasti, tuskin koskaan kovin paljon.

    Äänestä

  • argatina kirjoitti:

    Otin asian esille suoraan kysymällä, että pitääkö hän miestä jotenkin parempana tai ylempänä oliona kuin naista, koska tämä asenne heijastui mielestäni hänen käyttäytymisestään ja asenteestaan. Ja toden totta sain pitkät selitykset ja perustelut asialle. Vaikka olinkin tuon asenteen jo huomannutkin , niin asioiden ääneen sanominen oli kuin pieni tyrmäys. Mitä tuollaiselle ajatusmaailmalle voi? Antaa äijän luulla, mitä luulee itsestään ja mennä itse omia teitään.

    Lähtö ei ole helppo, mutta ei näillä asetelmilla taida olla parempaakaan tiedossa. Olen niin väsynyt, vihainen ja kyllästynyt jatkuvaan pomputtamiseen mykkäkouluilla. luurin korvaan hakkaamiseen ja siihen,ettei riitoja selvitetä puhumalla vaan mykkäkouluun pakottamalla.

    Ehkä ongelma on tempperamenttieroissa, ehkä sovinistisuudessa, kypsymättömyydessä tai missä tahansa. Mutta tällaista elämää ei voi vaan kestää. Eikä toista muuttaa, jos hän ei itse halua muuttua. Asenteet ja arvot muuttuvat vaikeasti, tuskin koskaan kovin paljon.

    Hehee "asenne heijastui mielestäni" sinä sait mitä pyysit ja vaadit ! Mies antoi piruuttaan mennä "heijastuksien mukaan", sinun kannattaa nyt "heijastella" muualle, ei kukaan terve mies katsele tommosta "heijastelijaa" ;)) Anna vetää....

    Äänestä

  • Pieni vastaus ;) kirjoitti:

    Hehee "asenne heijastui mielestäni" sinä sait mitä pyysit ja vaadit ! Mies antoi piruuttaan mennä "heijastuksien mukaan", sinun kannattaa nyt "heijastella" muualle, ei kukaan terve mies katsele tommosta "heijastelijaa" ;)) Anna vetää....

    ...eikä kukaan terve mies hekottele toisen tuskalle ja hädälle.

    Jos et osaa kuin oman katkeran mielisi kautta tulkita koko tekstistä kuin pienen lauseen, niin lukutaitosi ei riitä tälle palstalle. Etkä oikein muutenkaan.

    Äänestä

Jätä. Ei muuta mahdollisuutta jos haluat ihmisarvoisen elämän. Lue tuo tekstisi ihan ajatuksen kanssa pariin kertaan, niin huomaat missä mennään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


argatina kirjoitti:

Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, jolla on teini-ikläiset lapset puolet kuukaudesta. Lapset eivät ole minulle ongelma, mutta isän asenteet ovat. Emme asu yhdessä, mutta mies haluaisi minun muuttavan luokseen, mutta ei kihloihin tai naimisiin. Lapsia ei ole suunnitelmissa ikämme vuoksi.

Minua on ruvennut ahdistamaan ja stressaamaan miehen asenteet ja käyttäytyminen mm. seuraavissa asioissa:

Riidan tullen hän aloittaa mykkäkoulun, joka voi kestää muutamasta päivästä viikkoihin. Hän ei vastaa puheluihin eikä tekstiviesteihin. Oma pinna kiristyy tällaisissa tilanteissa ja v-käyrä jyrkkenee ylöspäin, se on pakko myöntää. Sopua hän ei hae vaan odottaa, että minä anelen ja pyytelen sovintoa, jonka hän aina ensin torjuu ja sitten armeliaasti suostuu keskustelemaan syyttelemällä minua. Jos en ota vastaan syyttelyitä vaan hermostun moisesta epäoikeudenmukaisuudesta, yleensä siitä seuraa se, että hän jättää minut. Kahden vuoden aikana näitä jättämisiä on ollut n. 8-10. Jälkeenpäin hän katuu, mutta silti sanoo tarkoittaneensa sitä.

Jälkeenpäin hän arvostelee tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Toinen tyypillinen piirre on se, että jos minä haluaisin tehdä jotain yhdessä tai harrastaa yhdessä ja jos asia ei häntä kiinnosta, niin se on sitten siinä. Ei mitään kompromisseja hänen puoleltaan.

Lapsien, joiden kanssa tulen todella hyvin toimeen, puolesta tehdyt asiat (tuki, huomioon ottaminen, juhlien järjestäminen, aktiviteettien keksiminen) eivät hänen mielestään ansaitse arvostusta, vaan ne ovat itsestään selvyyksiä kun kerran hänen kanssaan seurustelee, koska lapset ovat hänen perhettään (eronnut 10 vuotta sitten). Minä puolestani koen tämän(kin) itsestäänselvyytenä pitämisen yrittämiseni vähättelyksi ja tyhjäksi tekemiseksi.

Viime päivien keskustelujen aikana hän (pienen kyselyn jälkeen) on tuonut esille näkemyksensä miehen ylemmyydestä ja paremmuudesta naiseen nähden. Mitään järkeviä perusteluja tähän ei ollut (naisilla on kuukautiset, historian kuninkaat ja sodat...). Yleensäkin hänellä on tapana yrittää puhua toinen "suohon" vetämällä keskusteluun irrelevantteja vertauskuvia, jotka syleilevät koko maailmaa.

Hänessä on toki paljon hyviäkin puolia, muutenhan en tänne kirjoittaisi. Mutta nyt alkaa tuntumaan, siltä ettei tästä tule yhtään mitään. Olen kyllästynyt itseni mollaamiseen ja siihen, ettei tarpeitani oteta huomioon, vaan aina on päälimmäisenä se mitä hän haluaa tehdä (yleisin argumentti on, että miksi tekisin sellaista, mikä ei minua huvita). Omasta mielestäni parisuhde on kompromisseja ja halua jakaa molempien elämä yhdessä, mutta eipä tuo ole mitään auttanut. Hänen elämänsä piiri tulee aina ensimmäiseksi ja minun elämälläni ei tunnu juuri olevan väliä.

Olen jotenkin heikommalla tässä suhteessa, esim. kun tulee viikkoja kestäviä riitoja, kärsin ja stressaan ja se vaikuttaa elämääni, hän puolestaan näyttää tekevän entistä enemmän omia asioitaan ja haluaa unohtaa kaiken.

Onko tällaisella suhteella mitään tulevaisuutta? Mitä naisen pitäisi tehdä, että jonkinmoinen vastavuoroisuus toteutuisi? Onko se ylipäätään mahdollista, vai hakkaanko päätäni seinään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu