Teippaan sydämmeni...

Kolmen vuoden eipäs juupas leikki on nyt lopullisesti ohi. Erottiinhan me jo maaliskuussa mutta aina otit uudestaan yhteyttä ja minä hölmö tulin takaisin. Eilen sanoin sulle etten voi olla suhteessa jossa satunnaisesti lämmittelen vällyjä ja laastaroin sua kun elämä koloo.. Ilmoitin etten ole enää tavattavissa sulle.
Rakastan sua vieläkin niin paljon että on vaikea kuvitella elämää ilman sua.. Mutta näin on parempi, molemmille. Kun ei arjessa enää mikään toiminut etkä halunnut suhdetta mihinkään vakavoittaa vaan elää unelmiasi niin nyt mä annan sun mennä, vihdoinkin.
Tulee niin typerä olo, jos en sun kaipuu viesteihin olisi ollenkaan vastaillut niin voisin tämän kesän loppupuolella jo ehkä ajatella jääväni tästä henkiin.. Mutta parempi lopettaa myöhään kun ei milloinkaan.

Oot niin ihana ihminen ja joku nainen saa susta aivan täydellisen miehen, valitettavasti se nainen en ollut minä. Oon pahoillani kaikista ilkeistä sanoista ja siitä että vetkutettiin tätä näin pitkälle. Siihenkin kuitenkin tarvittiin kaksi.

Olisitpa jokus ottanut kädestä ja sanonut että välität, olistpa antanut mulle yhden viikonlopun kolmessa kuukaudessa.. Mutta ei niin ei.

Joskus vielä tulee joku joka saa sun kauniin kuvan mun silmissä katoamaan. Joskus vielä sun ajattelu tuo hymyn mun huulille ja ajattelen että olihan sekin kokemus, joskus vielä sun nimen lausuminen ei saa kyyneleitä silmiin.. Joskus.
Nyt teippaan sydämmenriekaleeni, nostan pääni pystyyn ja hengitän syvään. Tiedän että teen oikein. Tällä kertaa pysyn lujana.

Kiitos, anteeksi ja hyvästi.