Kolmen vuoden eipäs juupas leikki on nyt lopullisesti ohi. Erottiinhan me jo maaliskuussa mutta aina otit uudestaan yhteyttä ja minä hölmö tulin takaisin. Eilen sanoin sulle etten voi olla suhteessa jossa satunnaisesti lämmittelen vällyjä ja laastaroin sua kun elämä koloo.. Ilmoitin etten ole enää tavattavissa sulle.
Rakastan sua vieläkin niin paljon että on vaikea kuvitella elämää ilman sua.. Mutta näin on parempi, molemmille. Kun ei arjessa enää mikään toiminut etkä halunnut suhdetta mihinkään vakavoittaa vaan elää unelmiasi niin nyt mä annan sun mennä, vihdoinkin.
Tulee niin typerä olo, jos en sun kaipuu viesteihin olisi ollenkaan vastaillut niin voisin tämän kesän loppupuolella jo ehkä ajatella jääväni tästä henkiin.. Mutta parempi lopettaa myöhään kun ei milloinkaan.
Oot niin ihana ihminen ja joku nainen saa susta aivan täydellisen miehen, valitettavasti se nainen en ollut minä. Oon pahoillani kaikista ilkeistä sanoista ja siitä että vetkutettiin tätä näin pitkälle. Siihenkin kuitenkin tarvittiin kaksi.
Olisitpa jokus ottanut kädestä ja sanonut että välität, olistpa antanut mulle yhden viikonlopun kolmessa kuukaudessa.. Mutta ei niin ei.
Joskus vielä tulee joku joka saa sun kauniin kuvan mun silmissä katoamaan. Joskus vielä sun ajattelu tuo hymyn mun huulille ja ajattelen että olihan sekin kokemus, joskus vielä sun nimen lausuminen ei saa kyyneleitä silmiin.. Joskus.
Nyt teippaan sydämmenriekaleeni, nostan pääni pystyyn ja hengitän syvään. Tiedän että teen oikein. Tällä kertaa pysyn lujana.
Kiitos, anteeksi ja hyvästi.
Teippaan sydämmeni...
ja unohdan sut
0
184
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027