Miksi ette mene naimisiin?

Avioliiton hyödyt ovat lähinnä juridisia. Monissa tilanteissa aviopuolison asema on parempi kuin avopuolison. Avopuolisoita kohdellaan tarpeen tullen täysin samoin kuin aviopuolisoitakin (esim. avopuolison tulot huomioidaan laskennassa, jos toinen osapuoli joutuu hakemaan yhteiskunnan tukia), mutta toisaalta esim. kuolemantapauksessa avopuoliso on suhteellisen tyhjän päällä (avoleskellä ei ole oikeutta jäädä asumaan puolisoiden yhteiseen kotiin kuten avioleskellä on). Nykyinen avoliittolaki voi tuoda tähän jotain pikkiriikkistä muutosta, oikeustapauksia ei vielä ole, mutta hyvin minimaalisiksi niitä ovat asiantuntijat kuvanneet.

Käytännössä sanoisin, että mitä nuoremmista henkilöistä puhutaan, sen vähemmän avioliiton juridiset aspektit kiinnostavat, koska oletus on kuitenkin, että eletään ikuisesti tai ainakin niin hirveän kauan, ettei sellaista vielä kannata miettiä. Nuorempana avioliiton merkitystä haetaan vain tunnepuolesta, siihen liitetään joskus pakonomaisesti ajatus paremmasta ja kestävämmästä sitoutumisesta ja rakkaudesta kuin avoliittoon. Kun ikää karttuu, alkaa tulla taju myös siitä, että oma tai puolison elämä voi päättyä myös yllättäen ja mitä pidempään on oltu yhdessä, sen enemmän tietysti on fiilis, että haluaa turvata oman/toisen aseman, jos jotain sattuu.

Jokaisen pitäisi päättää nämä asiat ihan itse omalta kohdaltaan ja ainoa, jonka mielipiteellä oman lisäksi on merkitystä, on tietysti se puoliso.

Aina sama keskustelu.... kesä menee hukkaan tämmöisiä lukiessa.

Jos sulla on hyvä suhe, älä menekään, papin amen jotenkin tärvää suhteet lopullisesti. Hoidelkaa juridiset jutut vaikka testamentilla tms. virallisella paperilla, jonka tekee asiantuntija, ja jota kukaan ei pääse missään tilanteessa epäilemään.

Toisille avioliitto merkitsee muutakin kuin juridisia asioita.

Minäkin olisin voinut elellä avoliitossa tarvittaessa hamaan hautaan asti, ja viisi vuotta ehdimme avoparina ollakin. Avioliiton "edut" eivät olleet minulle niin välttämättömiä, jos puolisoni esimerkiksi olisi periaatteellisista syistä avioliittoa vastustanut. Mutta... ne pienet ja ei niin tärkeät syyt:
- minusta on ihana, että perheellämme on yhteinen sukunimi
- minusta on plussaa (vaikkakaan ei välttämätöntä) että nekin jotka pitävät avioliittoa suhteen vakavuuden mittana voivat pitää suhdettamme vakavana (esim. osa isovanhemmistani)
- minusta on mukava pitää sormusta sitoutumiseni merkkinä ja kun menimme naimisiin niin ei tarvinnut keksiä mitään omatekoista sitoutumissormusta tms.
- on kiva, että lapsemme on syntyessään virallisesti meidän lapsi eikä vain minun, kunnes mies käy tunnustamassa tekosensa
- eipä ainakaan tarvitse miettiä, MIKSI EI se toinen halua naimisiin :)
- noin esimerkiksi...

Yksikään näistä ei syy minkä vuoksi olisi ollut välttämätöntä päästä naimisiin, mutta kyllä siihen kuitenkin liittyy jonkinlaista yhteiskunnallista hyväksyntää ja muutamia käytännönetuja, jotka kauniin tilaisuuden kaupanpäällisinä saivat meidät päätymään vihille kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen. Vihkitilaisuudessa oli paikalla kolme todistajaa, ja oli siinä valkoisessa mekossa toki mukava keekoilla ja tuntea itsensä niin nätiksi :)

Toki avioliittoon liittyy myös tietty juridinen asema ja taloudellista turvaa, mutta ne on järjestettävissä myös muilla sopimuksilla, jos pari ei halua avioitua. Ja en tiedä, mitä etuja tuo uusi "avoliittolaki" on tuonut tullessaan.

Me menimme naimisiin, koska halusimme virallisesti, kaikkien ja jumalan edessä tunnustaa rakkautemme ja sitoutua tukemaan toisiamme myötä- ja vastamäessä.

Meille avioituminen on tuonut syvyyttä suhteeseen, lisää (vaikka en ennen uskonut mahdolliseksi) yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakkautta.

Me olemme nyt perhe myös lain ja yhteiskunnan silmissä. Me olemme nyt yksikkö kaksikon sijaan.

Tietysti me olemme edelleen kaksi individuaalia ihmistä, joilla on omat harrastukset, tarpeet, ystävät, työt ja toiveet. Mutta me jaamme ne yhdessä ja tuemme toisiamme.

Meille avioliitto on sitoumus rakastaa toista elämän loppuun. Toki aina voi käydä jotain, ettei niin käykään, mutta nyt olemme niin toisilemme luvanneet ja aiomme lupauksesta pitää kiinni.

Ja minulle eikä miehelleni sopinut avoliitto lopulliseksi suhdemuodoksi, koska meille se oli välivaihe. Ymmärrän toki sen valinnan myös. Ainoa, mitä en oikein ymmärrä on ikuiset kihlaukset eli kihlaus, joka ei edes ole kihlaus. Se on varmaan sitten joku sitoutumissormus tai muu kun tällaisissa tapauksissa vaihdetaan.

itse olen 30 v nainen ja mielestäni avoliitto on ihan höpö höpö juttu. Jos oikeesti raskstaa ja haluaa virallisesti sitoutua toiseen silloin mennään naimisiin. Olen itse seurustellut 3 vuotta miehen kanssa ja yhteen muutamme kun menemme naimiiin. Ihmetyttää ja kummaksuttaa miksi ikänsä yhdessä olevat eivät mene naimiiin. Jotkut pelkäävät rahojensa puolesta jotku sitä, että on niin vaikeaa erota. Mun mielipiteeni on se että avoliitto on täysin naurettava juttu, kyhäillään papereita omaisuudesta kuin oltais muka naimiissa. Ei mitään oikeuksia toisen omaisuuteen pidäkään olla toisen kuoltua laillisesti epäpätevällä ihmisellä. Jokainenhan voi raapustella vaikka mitä papereita omisuutensa turvaksi, jos huvittaa. Itselleni avioliitto on sitoutumista toiseen ihmiseen muutenkin kuin vain "onhan meillä yhteinen talo tai lapset jotka sitoo enemmän kuin papin aamen", ne on rukkaset saaneiden naimahaluisten avokkien löpinöitä ne.

Itse olen kerran mennyt hetken mielijohteesta naimisiin ja katunut sitä heti samana päivänä! Nykyisen avopuolisoni kanssa rakastamme oikeasti toisiamme, olemme olleet yhdessä pitkään ja suhteemme on hyvä tällaisenaan. Mitä siis lyhyt tilaisuus maistraatissa parin todistajan läsnäollessa voisi muuttaa?

Olette ilmeisesti ateisteja?
Jotenkin vaikea kuvitella kahden kristityn pähkäilevän "miksi pitäisi mennä naimisiin".
Monilla miehillä kyse on viime kädessä taloudellisen puolen painottamisesta ohi ja yli tunteiden tai arvojen, siis senhetkisessä tilanteessa miehelle on edullisempaa olla menemättä naimisiin kuin avioitua. Ja helpompaa, tietysti.
Mutta kiva kun rakastatte kovasti, toivottavasti sitä piisaa.

Haittaa tai hyötyä; sama asia voi olla toiselle haitta, toiselle hyöty.

Esim. avio-oikeus.

Tämä on haitta, jos ei usko liiton kestävän, tai ei rakasta toista niin paljon että haluaa jakaa toisen kanssa kaiken, tai haluaa varmistaa ettei puolison elämä jatku normalimpana kuolemantapauksessa (eli jos itse on rikas ja haluaa toisen jäävän köyhäksi ja menettävän elintasonsa kuoleman sattuessa).

Tämä on hyöty, jos haluaa jakaa kaiken toisen kanssa ja kuolemantapauksessa varmistaa toisen etu.

Tästä oma aika erikoinen versionsa on avoliitossa solmittava sopimus varojen jakamisesta vastaavalla tavalla, koska sitten voi kysyä miksi eivät sitten mene naimisiin, koska sillä varmistetaan esim. juuri lesken asumisoikeus.

Pohjimmiltaan avioliitossa on kaksi pääasiaa, jotka erottavat:
- mahdollisuus yhteiseen sukunimeen (onnistuu kai jotenkin muutenkin)
- mahdollisuus avio-oikeuteen (eli varmistaa toisen tulevaisuus, sekin lähes onnistuu muutenkin)

Kumpaakaan ei tarvitse ottaa, joten ihmettelenkin, miksi mennä naimisiin jos molemmat pitävät oman sukunimensä ja tekevät avioehdon ?

Sitten tulee pari juridista seikkaa vielä, eli esim. ei ole pakko todistaa oikeudessa puolisoaan vastaan, tai verotukseen liittyvät etuudet.

Avioliitto on kuitenkin ensisijaisesti tullut uskonnon kautta. Jos kaksi ihmistä ovat kristittyjä ja haluavat elämässään noudattaa Raamatun ohjeita, avioliitto on ainoa oikea. "Kristitty", joka elää avosuhteessa, toimii selkeästi Jumalan ohjetta vastaan, eikä hän mitä ilmeisemmin halua toteuttaa uskoaan.

Raamatun mukaan jos ei usko Jumalaan eikä halua noudattaa Raamattua, ei ole todellisuudessa kristitty eikä ole siis myös taivaspaikkaa odotettavissa.

HUOM: Tämä soveltukoon niille, jotka ovat "oikeita" kristittyjä, tai haluavat olla. Tämä ei ole vaatimus kenellekään joka ei halua päästä taivaaseen. On täysin laillista ilmoittaa olevansa "kristitty", vaikkei noudata uskoaan, eikä edes usko Jumalaan, tai Raamatun arvovaltaan ihmisen elämässä.

Tietysti, sama pätee esim. muslimeihinkin, ei muslimikaan voi elää avoliitossa oman uskonsa mukaan.

Mutta, jokainen taaplaa tyylillään. Joku haluaa sitä, toinen tätä, joku uskoo liittoonsa, joku taas epäilee ettei tämä kuitenkaan kestä, ...

Oma mielipiteeni avioliiton puolesta uskoville ja MYÖS ei-uskoville on tämä:

Jos todella rakastaa toista ja siksi myös haluaa turvata toisen elämän ja turvallisuuden mahdollisuuksiensa mukaan oman kuoleman jälkeenkin, avioliitto (ilman avioehtoa) on paras tapa. Jos epäilee suhteen kestävyyttä, toisen rehellisyyttä, tai ei todella välitä toisesta tarpeeksi jakaakseen kaiken hänen kanssaan, avoliitto on oikein hyvä vaihtoehto.

Mitä olen edes tehnyt ansaitakseni naiskentelun , helläilyn, esilekittelyn, tai edes rakastumisen ilon? Syntiä syntynyt on rutoosti ainakin 40 vuotta ja 30 vuotta runkkauskoukussakin oltua. Sekö pitäisi itselle palkita sillä että keplottelee suhteeseen jossa pääsee harjoittelemaan naimista.
Ei saatana, kyllä nyt on aika vähitellen jo hyvitellä syntejään ja nauliskella saastaista seksuaalisuuden riivahenkeä ristille päivin ja öin. Se täytyy viimein näivettää hengiltä, säälittä kuin ruttojuuri rount-apilla, ennenkuin se pääsee jäytövoimillaan tukahduttamaan elämänvoimani. Himon tulissa kärventyily ja edgyttely eli laukaukseton seisokittelu ei liene seksuaalisuutensa oikeinkäyttöä, mutta muitakaan keinoja ei ole mulle annettu.
Parempi leinee karsia näivettävä seksuaalisuuden demoni irti ja lähteä pyrkimään aseksuaalina taivaasen kuin seksuaalisuus tallella porhaltaa himnoineen ja kaipauksineen helvettiin jossa noista kirouksista ei vapahdu koskaan