Miksi ette mene naimisiin?

naimatonrooosa

Olen ollut avoliitossa mieheni kanssa muutaman vuoden. En osaa kuvitella voivani olla onnellisempi kuin nyt. Yhteiselo sujuu ja tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä. Naimisiinmenoa en ole kaivannut, ja tuskimpa mieskään. Nyt kuitenkin viime vuosina on ystäväpiirissämme ollut avioliittobuumi, ja monet ovat menneet naimisiin. En oikein tiedä miksi naimisiin halutaan mennä. Ei siis sillä, että minulla olisi mitään avioliittoa vastaan, mutta en nyt tiedä onko siitä hyötyäkään. Mitä mieltä olette?

23

951

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täs ny jotain

      Avioliiton hyödyt ovat lähinnä juridisia. Monissa tilanteissa aviopuolison asema on parempi kuin avopuolison. Avopuolisoita kohdellaan tarpeen tullen täysin samoin kuin aviopuolisoitakin (esim. avopuolison tulot huomioidaan laskennassa, jos toinen osapuoli joutuu hakemaan yhteiskunnan tukia), mutta toisaalta esim. kuolemantapauksessa avopuoliso on suhteellisen tyhjän päällä (avoleskellä ei ole oikeutta jäädä asumaan puolisoiden yhteiseen kotiin kuten avioleskellä on). Nykyinen avoliittolaki voi tuoda tähän jotain pikkiriikkistä muutosta, oikeustapauksia ei vielä ole, mutta hyvin minimaalisiksi niitä ovat asiantuntijat kuvanneet.

      Käytännössä sanoisin, että mitä nuoremmista henkilöistä puhutaan, sen vähemmän avioliiton juridiset aspektit kiinnostavat, koska oletus on kuitenkin, että eletään ikuisesti tai ainakin niin hirveän kauan, ettei sellaista vielä kannata miettiä. Nuorempana avioliiton merkitystä haetaan vain tunnepuolesta, siihen liitetään joskus pakonomaisesti ajatus paremmasta ja kestävämmästä sitoutumisesta ja rakkaudesta kuin avoliittoon. Kun ikää karttuu, alkaa tulla taju myös siitä, että oma tai puolison elämä voi päättyä myös yllättäen ja mitä pidempään on oltu yhdessä, sen enemmän tietysti on fiilis, että haluaa turvata oman/toisen aseman, jos jotain sattuu.

      Jokaisen pitäisi päättää nämä asiat ihan itse omalta kohdaltaan ja ainoa, jonka mielipiteellä oman lisäksi on merkitystä, on tietysti se puoliso.

      • mk

        Kyllä avoleski voi jäädä asumaan yhteiseen kotiin kun lunastaa sen toisen puolen muilta perikunna osakkailta ja niin edelleen. Jos on lapsia ja he ovat alaikäisiä niin silloin yleensä jäädään asumaan koska silloin lapset omistavat toisen puolen asunnosta että silleen ja avoleski soi ostaa lapsiltaa osuuden asunnosta niin sillä siitä selviää. Kun vanhetaan niin paperit kuntoon asunnosta jos ollaan avoliitossa ja se on sillä selvä.


    • swdasdee

      Aina sama keskustelu.... kesä menee hukkaan tämmöisiä lukiessa.

    • Pidä kiinni hyvästä

      Jos sulla on hyvä suhe, älä menekään, papin amen jotenkin tärvää suhteet lopullisesti. Hoidelkaa juridiset jutut vaikka testamentilla tms. virallisella paperilla, jonka tekee asiantuntija, ja jota kukaan ei pääse missään tilanteessa epäilemään.

      • Ei naimisiin

        menossa mitään papin aamenia tarvita,lyhyt käynti maistraatissa riittää ja maksaa muutaman euron.


    • ............

      Toisille avioliitto merkitsee muutakin kuin juridisia asioita.

      • juhups

        Niin mutta ap. ei kysynyt merkityksiä vaan hyötyjä. Ja merkitykset ovat aina henkilökohtaisia, niitä voi olla tai olla olematta. Juridiikan voi lukea lakikirjasta.


      • Hah !

        Aivan. Miksipä siis pilata hyvää suhetta aviolla, kun merkitykset tulevat paljon paremmin ilmi muunlaisissa(kin) liitoissa.


      • ..........
        juhups kirjoitti:

        Niin mutta ap. ei kysynyt merkityksiä vaan hyötyjä. Ja merkitykset ovat aina henkilökohtaisia, niitä voi olla tai olla olematta. Juridiikan voi lukea lakikirjasta.

        Ei ap kysynyt hyötyjä. Hän vain kysyi miksi menette naimisiin. Ja joillain vastaus siihen on jokin muu kuin juridinen peruste.


      • juhups
        .......... kirjoitti:

        Ei ap kysynyt hyötyjä. Hän vain kysyi miksi menette naimisiin. Ja joillain vastaus siihen on jokin muu kuin juridinen peruste.

        Kyllä ap:n jutun voi niin lukea, että kysyi hyötyjä, katsos tuossa "...mitään avioliittoa vastaan, mutta en nyt tiedä onko siitä hyötyäkään. Mitä mieltä olette?".

        Otsikossa hän kysyi "miksi ette mene naimisiin", ei suinkaan "miksi menette naimisiin".

        Ja jos peräkkäisissä lauseissa puhutaan hyödyistä ja kysytään mielipiteitä, niin kyllä sen niin voi lukea, että hyödyistä ainakin puhutaan. Ehkä myös niistä muista merkityksistä, muttei hän niistä mitään erikseen maininnut.


      • .........
        juhups kirjoitti:

        Kyllä ap:n jutun voi niin lukea, että kysyi hyötyjä, katsos tuossa "...mitään avioliittoa vastaan, mutta en nyt tiedä onko siitä hyötyäkään. Mitä mieltä olette?".

        Otsikossa hän kysyi "miksi ette mene naimisiin", ei suinkaan "miksi menette naimisiin".

        Ja jos peräkkäisissä lauseissa puhutaan hyödyistä ja kysytään mielipiteitä, niin kyllä sen niin voi lukea, että hyödyistä ainakin puhutaan. Ehkä myös niistä muista merkityksistä, muttei hän niistä mitään erikseen maininnut.

        Joopajoo.


    • ojfblisjbhl

      Minäkin olisin voinut elellä avoliitossa tarvittaessa hamaan hautaan asti, ja viisi vuotta ehdimme avoparina ollakin. Avioliiton "edut" eivät olleet minulle niin välttämättömiä, jos puolisoni esimerkiksi olisi periaatteellisista syistä avioliittoa vastustanut. Mutta... ne pienet ja ei niin tärkeät syyt:
      - minusta on ihana, että perheellämme on yhteinen sukunimi
      - minusta on plussaa (vaikkakaan ei välttämätöntä) että nekin jotka pitävät avioliittoa suhteen vakavuuden mittana voivat pitää suhdettamme vakavana (esim. osa isovanhemmistani)
      - minusta on mukava pitää sormusta sitoutumiseni merkkinä ja kun menimme naimisiin niin ei tarvinnut keksiä mitään omatekoista sitoutumissormusta tms.
      - on kiva, että lapsemme on syntyessään virallisesti meidän lapsi eikä vain minun, kunnes mies käy tunnustamassa tekosensa
      - eipä ainakaan tarvitse miettiä, MIKSI EI se toinen halua naimisiin :)
      - noin esimerkiksi...

      Yksikään näistä ei syy minkä vuoksi olisi ollut välttämätöntä päästä naimisiin, mutta kyllä siihen kuitenkin liittyy jonkinlaista yhteiskunnallista hyväksyntää ja muutamia käytännönetuja, jotka kauniin tilaisuuden kaupanpäällisinä saivat meidät päätymään vihille kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen. Vihkitilaisuudessa oli paikalla kolme todistajaa, ja oli siinä valkoisessa mekossa toki mukava keekoilla ja tuntea itsensä niin nätiksi :)

      Toki avioliittoon liittyy myös tietty juridinen asema ja taloudellista turvaa, mutta ne on järjestettävissä myös muilla sopimuksilla, jos pari ei halua avioitua. Ja en tiedä, mitä etuja tuo uusi "avoliittolaki" on tuonut tullessaan.

      • täs ny jotain

        "avioliittoon liittyy myös tietty juridinen asema ja taloudellista turvaa, mutta ne on järjestettävissä myös muilla sopimuksilla"

        Hieman korjausta. Aivan samalla tavalla asioita ei voi järjestää avoparin osalta millään sopimuksilla. Eräs sellainen asia on leskensuoja yhteiseen kotiin, sen laki takaa avioliitossa. Sitä ei edes rintaperillisen jakovaatimus pysty ohittamaan. Jos siis on nimenomaan kiinnostunut eri suhdemallien juridisesta asemasta, on avioliitossa eittämättä etunsa. Tunnepuoli on sitten aivan erikseen, tunnemielikuvia jokainen voi liittää yhtä hyvin avo- kuin avioliittoon ihan niin kuinka itse haluaa.


      • naimatonroosa

        Voi kun ihana vastaus! Joo, ymmärrän hyvin teidän syyt mennä naimisiin. Varsinkin jos on lapsia. Itseni kohdalla en tiedä toimisiko avioliitto vaiko ei. Sehän nähdään.)


    • Miramella

      Me menimme naimisiin, koska halusimme virallisesti, kaikkien ja jumalan edessä tunnustaa rakkautemme ja sitoutua tukemaan toisiamme myötä- ja vastamäessä.

      Meille avioituminen on tuonut syvyyttä suhteeseen, lisää (vaikka en ennen uskonut mahdolliseksi) yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakkautta.

      Me olemme nyt perhe myös lain ja yhteiskunnan silmissä. Me olemme nyt yksikkö kaksikon sijaan.

      Tietysti me olemme edelleen kaksi individuaalia ihmistä, joilla on omat harrastukset, tarpeet, ystävät, työt ja toiveet. Mutta me jaamme ne yhdessä ja tuemme toisiamme.

      Meille avioliitto on sitoumus rakastaa toista elämän loppuun. Toki aina voi käydä jotain, ettei niin käykään, mutta nyt olemme niin toisilemme luvanneet ja aiomme lupauksesta pitää kiinni.

      Ja minulle eikä miehelleni sopinut avoliitto lopulliseksi suhdemuodoksi, koska meille se oli välivaihe. Ymmärrän toki sen valinnan myös. Ainoa, mitä en oikein ymmärrä on ikuiset kihlaukset eli kihlaus, joka ei edes ole kihlaus. Se on varmaan sitten joku sitoutumissormus tai muu kun tällaisissa tapauksissa vaihdetaan.

    • eiavokki

      itse olen 30 v nainen ja mielestäni avoliitto on ihan höpö höpö juttu. Jos oikeesti raskstaa ja haluaa virallisesti sitoutua toiseen silloin mennään naimisiin. Olen itse seurustellut 3 vuotta miehen kanssa ja yhteen muutamme kun menemme naimiiin. Ihmetyttää ja kummaksuttaa miksi ikänsä yhdessä olevat eivät mene naimiiin. Jotkut pelkäävät rahojensa puolesta jotku sitä, että on niin vaikeaa erota. Mun mielipiteeni on se että avoliitto on täysin naurettava juttu, kyhäillään papereita omaisuudesta kuin oltais muka naimiissa. Ei mitään oikeuksia toisen omaisuuteen pidäkään olla toisen kuoltua laillisesti epäpätevällä ihmisellä. Jokainenhan voi raapustella vaikka mitä papereita omisuutensa turvaksi, jos huvittaa. Itselleni avioliitto on sitoutumista toiseen ihmiseen muutenkin kuin vain "onhan meillä yhteinen talo tai lapset jotka sitoo enemmän kuin papin aamen", ne on rukkaset saaneiden naimahaluisten avokkien löpinöitä ne.

      • EiRukkasiaSaanut;)

        :D Sori, mutta kuulostaa jotenkin kiukkusen ja katkeran ihmisen mielipiteeltä ;)

        Itselleni on yksi ja sama onko naimisissa vai ei, samalla tavalla ihmiset pettää ja eroaa kuitenkin jos niin on tapahtuakseen.

        Meillä minä olen ehkä enemmän se, joka en tunne mitään tarvetta avioitua. Yhdessä on oltu 8v, lapsia on muttei juuri omaisuutta. Mies on joskus ottanut avioliiton puheeksi, mutta päädyttiin siihen, että jos tarvetta on niin joskus avioidutaan salaa maistraatissa siitä muille puhumatta. Emme kumpikaan kaipaa häitä emmekä papin aamenta.

        joskus se nyt vaan on niin, että ihan kahdenkeskinen sopimus yhdessäolosta riittää eikä sitä tarvitse sen kummemmin kaiken kansan edessä vannoa.
        Turha kenekään on ruveta ilkeillen tuomitsemaan muiden tapaa elää ja ajatella asioista. Mielestäni siinä toisen "jyräämisessä" on aina mukana ripaus jotain katkeruutta..

        Meillä ei siis ole minkäänlaista uskonnollista vakaumusta, tai juridista "pakkoa," kukin toimii niin kuin parhaaksi itselleen kokee.


    • ...

      Itse olen kerran mennyt hetken mielijohteesta naimisiin ja katunut sitä heti samana päivänä! Nykyisen avopuolisoni kanssa rakastamme oikeasti toisiamme, olemme olleet yhdessä pitkään ja suhteemme on hyvä tällaisenaan. Mitä siis lyhyt tilaisuus maistraatissa parin todistajan läsnäollessa voisi muuttaa?

    • vanhanaikainenn

      Olette ilmeisesti ateisteja?
      Jotenkin vaikea kuvitella kahden kristityn pähkäilevän "miksi pitäisi mennä naimisiin".
      Monilla miehillä kyse on viime kädessä taloudellisen puolen painottamisesta ohi ja yli tunteiden tai arvojen, siis senhetkisessä tilanteessa miehelle on edullisempaa olla menemättä naimisiin kuin avioitua. Ja helpompaa, tietysti.
      Mutta kiva kun rakastatte kovasti, toivottavasti sitä piisaa.

      • ...

        Emme ole ateisteja vaikken itse kuulukaan kirkkoon. Taloudellisilla syilläkään ei ole merkitystä ja avioehto tehtäisiin joka tapauksessa... Olisihan se hienoa mennä rakkaani kanssa naimisiin, mutta jotenkin minua vain häiritsee se kuinka ihmiset ovat niin varmoja siitä että toimin muka aina hetken mielijohteesta, etten ole missään asiassa tosissani jne. koska saivat tuon käsityksen ensimmäisestä hyvin lyhyestä, hyvin nuorena solmitusta avioliitosta ja nyt olen alkanut toisinaan pelkäämään että miehenikin ajattelee niin vaikka onkin osoittanut halukkuutensa mennä kanssani naimisiin.


    • jos saan sanoa...

      Haittaa tai hyötyä; sama asia voi olla toiselle haitta, toiselle hyöty.

      Esim. avio-oikeus.

      Tämä on haitta, jos ei usko liiton kestävän, tai ei rakasta toista niin paljon että haluaa jakaa toisen kanssa kaiken, tai haluaa varmistaa ettei puolison elämä jatku normalimpana kuolemantapauksessa (eli jos itse on rikas ja haluaa toisen jäävän köyhäksi ja menettävän elintasonsa kuoleman sattuessa).

      Tämä on hyöty, jos haluaa jakaa kaiken toisen kanssa ja kuolemantapauksessa varmistaa toisen etu.

      Tästä oma aika erikoinen versionsa on avoliitossa solmittava sopimus varojen jakamisesta vastaavalla tavalla, koska sitten voi kysyä miksi eivät sitten mene naimisiin, koska sillä varmistetaan esim. juuri lesken asumisoikeus.

      Pohjimmiltaan avioliitossa on kaksi pääasiaa, jotka erottavat:
      - mahdollisuus yhteiseen sukunimeen (onnistuu kai jotenkin muutenkin)
      - mahdollisuus avio-oikeuteen (eli varmistaa toisen tulevaisuus, sekin lähes onnistuu muutenkin)

      Kumpaakaan ei tarvitse ottaa, joten ihmettelenkin, miksi mennä naimisiin jos molemmat pitävät oman sukunimensä ja tekevät avioehdon ?

      Sitten tulee pari juridista seikkaa vielä, eli esim. ei ole pakko todistaa oikeudessa puolisoaan vastaan, tai verotukseen liittyvät etuudet.

      Avioliitto on kuitenkin ensisijaisesti tullut uskonnon kautta. Jos kaksi ihmistä ovat kristittyjä ja haluavat elämässään noudattaa Raamatun ohjeita, avioliitto on ainoa oikea. "Kristitty", joka elää avosuhteessa, toimii selkeästi Jumalan ohjetta vastaan, eikä hän mitä ilmeisemmin halua toteuttaa uskoaan.

      Raamatun mukaan jos ei usko Jumalaan eikä halua noudattaa Raamattua, ei ole todellisuudessa kristitty eikä ole siis myös taivaspaikkaa odotettavissa.

      HUOM: Tämä soveltukoon niille, jotka ovat "oikeita" kristittyjä, tai haluavat olla. Tämä ei ole vaatimus kenellekään joka ei halua päästä taivaaseen. On täysin laillista ilmoittaa olevansa "kristitty", vaikkei noudata uskoaan, eikä edes usko Jumalaan, tai Raamatun arvovaltaan ihmisen elämässä.

      Tietysti, sama pätee esim. muslimeihinkin, ei muslimikaan voi elää avoliitossa oman uskonsa mukaan.

      Mutta, jokainen taaplaa tyylillään. Joku haluaa sitä, toinen tätä, joku uskoo liittoonsa, joku taas epäilee ettei tämä kuitenkaan kestä, ...

      Oma mielipiteeni avioliiton puolesta uskoville ja MYÖS ei-uskoville on tämä:

      Jos todella rakastaa toista ja siksi myös haluaa turvata toisen elämän ja turvallisuuden mahdollisuuksiensa mukaan oman kuoleman jälkeenkin, avioliitto (ilman avioehtoa) on paras tapa. Jos epäilee suhteen kestävyyttä, toisen rehellisyyttä, tai ei todella välitä toisesta tarpeeksi jakaakseen kaiken hänen kanssaan, avoliitto on oikein hyvä vaihtoehto.

      • .........

        Jos on avioliitossa ja on avioehto niin eikö toinen saa mitään kumppanin kuoltua vai?? Kuka kaiken silloin saa?


      • jos saan sanoa...
        ......... kirjoitti:

        Jos on avioliitossa ja on avioehto niin eikö toinen saa mitään kumppanin kuoltua vai?? Kuka kaiken silloin saa?

        Kaiken saa kuolleen perikunta sukulaisuussuhteen perusteella, tai jos on testamentti niin sen mukaan (paitsi lakiosat).

        Avioehdon mukaisesti kummankin oma omaisuus on hänen omaansa, yhteisissä nimissä oleva omaisuus on yhteistä, siitä saat tasan puolet, lopusta 0%. Jos ei testamenttia eikä ketään sukulaista ole, voi se toinen puoli kai mennä valtiollekin.

        Mitä luulit avioehdon tarkoittavan ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4293
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      969
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe