Taas se tapahtui. Viideskö kerta toden sanoi. Tässä sitä ollaan, yksin ja aivan palasina. Ahdistus ja pelko siitä, ettei kukaan minua huoli on sietämätön ja kasvaa kasvamistaan. Pelko syö elämäniloani ja kaikki ne elämän pienet ilon hetket tuntuvat merkityksettömiltä. Kerrankin kun olen uskaltanut ihastua ja kuvitella, että saan jakaa tulevaisuuden jonkun toisen kanssa, minut torjutaan ja jään rannalle ruikuttamaan. Saan vaan katsella vierestä kun muut hehkuttavat onneaan ja minä saan vain sivusta seurata sitä mitä itse en ole koskaan saanut. En haluaisi ryvetä itsesäälissä mutta vähitellen alan huomata, että epäonnistumiseni ihmissuhteissa vaikuttaa muuhunkin elämääni, sillä minulla on tarve varmistella asioita enkä uskalla tarttua haasteisiin, koska pelkään tipahtavani korkealta ja lujaa. Välillä minun tekee mieleni tarrautua johonkin rakkaaseen ihmiseen kuin pieni lapsi enkä haluaisi koskaan päästä irti. Vaikka sanotaankin ettei ihminen voi olla onnellinen pelkästään toisen ihmisen tähden, pelkään että minusta on kasvamassa sellainen. Olen onnellinen vain silloin kun tiedän, että on joku toinen pitämässä minua pystyssä. Haluaisin pystyä elämään ilman pelkoa, mutta en ole varma pystynkö enää siihen. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
pelosta sekaisin.
pelokas11
4272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pelkään myös. pelkään että ne ihmiset joista pidän, eivät pidä musta, tai ainakaan samalla tavalla. pelko on jäänyt kokemuksista nuoruudesta jossa koin paljon pettymyksiä tässä asiassa. vaikka nykyään saan huomiota ja musta pidetään, varmaan paljonkin, mun on vaikea uskoa sitä. tsemppiä! joku ihminen pitää susta sellaisenas, sä vielä löydät sen. ehkä on hyvä käydä läpi tuollaisia tunteita jotta voi sitten nauttia enemmän elämän iloista. :) on ihmisiä jotka kunnioittavat kaikkia riippumatta siitä millainen toinen on.
"Vaikka sanotaankin ettei ihminen voi olla onnellinen pelkästään toisen ihmisen tähden, pelkään että minusta on kasvamassa sellainen."
Joo, noin se varmaan on, muutenkin hyvä kirjoitus.
Jotenkin se onni täydentyy siinä hyvässä ihmissuhteessa, kaipuu on kova, mut jotenkin sitä vaan kestää, yrittää ajatella miltä toisesta tuntuu, mitä ajattelee.
Kun itse ei voi asiaan oikein enää vaikuttaa, sillai kirjoitus koskettaa et pistää ajattelemaan miltä Hänestä ehkä tuntuu.
Hyvin tutun kuuloista. Itsellä erosta nyt 3-1vk, riippuu miten lasketaan. Itse jätettynä osapuolena tunnistan itseni kirjoituksesta. Pahimman olon mentyä ohitse olen löytänyt lohtua itsehoitokirjoista ja eroblogeista. Niistä saa valonpilkahduksia tulevaisuutta varten. Suosittelen kovasti. Nyt opettelen elämään OMAA elämääni enkä elä enää toisen/toisten kautta.
hö hö kuule se rakkaus tupsahtaa yleensä elämään juuri silloin kun vähiten odotat silloin olet aidoimmillasikin :)